TUNNELMIA TOUKOKUUN TAKAA

Jos toukokuuta on jokin tunne hallinnut, niin sellainen FOMO-olo. Tiedättehän, Fear Of Missing Out. Olen kärsinyt siitä koko elämäni, sellaiseen absurdiin pisteeseen asti että olen toivonut kutsua juhliin joihin en oikeasti ole halunnut mennä ja tahtonut viettää välitunnit seurassa, jossa en viihdy, ja nyt vappuna herännyt haikeus on jatkunut aaltoilevana levottomuutena. Ei varsinaisesti ikävänä, vaan sellaisena että voisinpa olla Suomessa. Enkä muuten vain siksi, että koko kuukauden on Suomessa ollut lämpimämpi kuin meillä Euroopan eteläreunalla. Olet Suomi sääsi ansainnut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talvella tämä ei vaivannut juuri ollenkaan. Kun Suomessa ihmiset olivat kiireisiä arjessa ja kaikki sellaiset kollektiiviset kuvatulvat koskivat pulkkamäkeä tai hiihtoloman Lapin-reissuja, ei se herättänyt mitään suuria tunteita. Mutta nyt näen kuinka kaikki ovat vaihtaneet saappaat sandaaleihin, karanneet piknikeille, terasseille, mökeille, maauimaloihin ja ties minne, yhdessä, nauttien ikään kuin hyvitykseksi viime vuoden ankean kylmästä kesästä jonkinlaisesta etumaksusta. Minä haluan mukaan. Haluan pakata lapsille uikkarit ja karjalanpiirakat evääksi ja mennä ystäväperheiden kanssa puistoon koko päiväksi. Tahdon päästä mökille kastamaan talviturkin pienessä nousuhumalassa (en suosittele humalassa uintia, mutta vilukissana se vaatii vähän pintaverenkierron aktivointia nestemäisesti) lempeän saunan jälkeen. Voi kun pääsisin Altaalle, Vallisaareen, Suomenlinnaan, Kumpulaan ja kaikkiin Helsingin kesäparatiiseihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedän totta kai, että kaikkea ei voi saada. En olisi välttämättä ollenkaan valmis luopumaan Espanjan auringosta, pieneen kaupunkiin keskittyvästä elämästä jossa muutaman ystävän ansiosta on jo mukavampi asua, en elintasosta johon Suomessa ei olisi varaa, en siitä hassusta tunteesta kun näet kolmeen eri maahan kun seison kotikadullasi. Vanha kunnon sananlasku kakun syömisestä ja pitämisestä konkretisoituu kun kaipuu kesäiltoihin, tutun kaveripiirin keskelle tai puistoon, jonka puiden kiipeilyreitit lapset osaavat unissaankin kasvaa sellaisiin mittoihin, että se tuntuu lähes fyysisesti. Pitkän ja rauhallisen, sanoisin jopa seesteisen ajanjakson jälkeen koko kuukauden kestänyt kaipuu on ärsyttänyt. Luulin jo hetkeksi asettuneeni, ainakin vähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blogiin näitä hetkiä tulee raportoitua juuri tällaisina ryöppyinä. Elämä on pääasiassa kiireistä, vauhdikasta ja siihen kuuluu mukava määrä säpinää ja seikkailuja. Emme vello ikävässämme ja jopa esikoinen palasi Suomesta ilman dramaattista vastustelua. Hänellä oli ollut hauskaa, mutta kai vähän ikävä kotiinkin. Miten mukavaa, 8-vuotias osaa käsitellä tätä kaksijakoisuutta paremmin kuin äitinsä! Pelkään myös pahinta, että kun elokuussa pääsemme mekin Suomeen toteuttamaan kilometrin mittaiseksi venynyttä toivelistaa, ovat kaikki Suomen kaverit jo kyllästyneet koko kesään ja he kaipaavat arkea ja rutiineja seuraavaksi kahdeksaksi kuukaudeksi, eivät Suomen suvesta huumautuneita expatteja, joiden arjesta he ovat yhtä lailla olleet yli vuoden ulkopuolisia. Tekisi vain mieli huutaa että hei me olemme tulossa, säästäkää jotain sinnekin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s