Vuosi sitten onnittelin ensisijaisesti itseäni: Tuntui, että se äitiystaipaleen raskain osuus oli takana (ja nyt älkää tulko pilaamaan mun hyvää fiilistä niillä ”oottakaas kun ne on teini-iässä” tai ”pieni lapsi, pienet murheet” kommenteilla!). Tänään tahdon onnitella sitä isoa pientä tai pientä isoa poikaa, joka täytti kolme vuotta kello 11.39.

Pipsa Possu-kakku odottaa jääkaapissa. Hän on saanut lempiruokaansa, pizzaa, vaikka ei kuumuuden takia jaksanut sitä paljoa syödäkään. Hän nukkui pitkästä aikaa päiväunet, yhteisestä sopimuksesta, kun oltiin ensin käyty salaa kaksin hakemassa jäätelöbaarista jäähilejuoma jaettavaksi. Hänestä on vuodessa tullut niin taitava, kun hän topakasti sanoo ”ite” hän myös tekee sen itse. Niin kuin tähän elämänvaiheeseen kuuluu, hänen harkintakykynsä aina välillä vähän pettää, mutta pääasiassa hän on hyvin rationaalinen, ikäisekseen analyyttinen ja ymmärtää järkipuhetta. Tolkun pikkupoika.

Tosipaikan tullen niin totinen, mutta muuten huumoriveikko joka rakastaa leikkiä autokauppiasta. Hän bongaa Mini Cooperit, poliisiautot ja ambulanssit kaukaa, hän rakastaa joskus hieman rajusti ja elää suurilla tunteilla. Hän on niin paljon enemmän kuin uskalsin edes toivoa häntä odottaessani. Ennen kuin tuli äidiksi, ei voinut aavistaa miten parasta on loppujen lopuksi ollut se, että näkee oman lapsen kasvavan onnelliseksi ihmiseksi. Joten hyvää syntymäpäivää, sinä rakas leijonalapsi.