LASTEN KAUPUNKI

P6031620.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Senaatintorin kupeessa sijaitseva Lasten kaupunki oli yksi meidän kotikaupungin suosikkikohteista jo ennen remonttia. Toukokuussa Torikortteliin avautunut uusi Helsingin kaupunginmuseo on viidestä rakennuksesta ja kolmesta sisäpihasta koostuva kompleksi, ja Lasten kaupunki on osa tätä kulttuurinnälkäisiä kaupunkilaisia hemmottelevaa kokonaisuutta. Meidän viime viikon pikavisiitillä ei ehditty vilkaista Lasten kaupungin lisäksi kuin Aikakone, futuristinen tila jossa voi matkata menneisyyden Helsinkiin, mutta seuraavalla kerralla täytyy katsastaa ainakin Museum of Broken Relationships, jossa sydänsurujen materiaalista muotoa voi ihmetellä syyskuulle asti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P6031649.jpg

Uudistusten jälkeenkin Lasten kaupungista löytyivät meidän poikien suosikit: Vanhanaikainen laiva, hevoskärryt ja kauppaleikit. Myös teatterinäyttämö roolivaatteineen houkutteli tyypit omien performanssien kehittämiseen käsinukkejen kanssa. Mummola ja entisaikainen koululuokka eivät ole lapsia ihan kauheasti kiinnostaneet, mutta nukkekotia he sisustavat mielellään ja rakensivat hartaasti junarataa. Lasten kaupungista löytyvät kaikki perusfasiliteetit, kuten eväshuone, joten sinne voi huoletta suunnitella vähän pidemmän retken.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En vain lakkaa rakastamasta Lasten kaupunkia, joka on leikki-ikäisten ehdoilla suunniteltu ja erinomainen aloitus lasten museovierailijan uralle. Kesäkuukausina Lasten kaupungissa on omatoimityöpajoja lapsiperheille ja tämän täydellisempää taukopaikkaa en keksi lapsiperheille, jos turistiruuhka, helle ja ydinkeskustan hetkinen ilmapiiri alkavat uuvuttaa. Sanoinko jo, että tämä on ilmainen? No se on! Näitä paikkoja tulee ikävä, kun taas maanantaina lennetään etelään – onhan siellä rantoja ja leikkipuistoja, mutta sadepäivinä ikävöin tällaisia lapsille suunniteltuja tiloja, joissa yhdistyvät upealla tavalla opettavaisuus, kulttuuri ja ilonpito. Ja ai niin, ihana kahvila ja uusittu museokauppa, nekin vielä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

7 kommenttia artikkeliin ”LASTEN KAUPUNKI

  1. Mun on niin kaivettava kaikki nämä sinun loistavat lasten menovinkit Helsingistä heinäkuussa, kun olen lasten kanssa yksin kolme viikkoa. Kiitos tästäkin loistavasta raportista :-)!

    Tykkää

    1. Ole hyvä, meillä jäi kyllä tosi pikavisiitiksi… Mutta muita kivoja on (kuulemma) Teatterimuseo Kaapelilla, no se Luonnontieteellinen tietenkin, sitten Kiasman uusin näyttely on kuulemma äärimmäisen lapsiystävällinen, ja tietty leikkipuistot kuten Linja… Nyt tulee vähän ikävä Helsinkiin! 🙂

      Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: PARASTA LAPSILLE – Periaatteen Nainen

  3. Päivitysilmoitus: PANIIKKINAPPULA – Periaatteen Nainen

  4. Päivitysilmoitus: TEATTERIMUSEO – Periaatteen Nainen

  5. Päivitysilmoitus: NELJÄ TUNTIA TALLINNASSA – Periaatteen Nainen

  6. Päivitysilmoitus: SYYSLOMA STADISSA – Periaatteen Nainen

Jätä kommentti