Kaikesta saa kiittää itseään, ja kiitosta riittää. Kuten nyt vaikka siitä, että kun alle vuosi sitten sairastimme influenssan en siltikään ollut ihan vakuuttunut siitä, että kannattaako sitä varten nyt rokotuttaa itsensä. No, nyt kun olemme olleet vajaan viikon ilmeisesti nauttimassa vuoden 2020 influenssaversiosta olen aika varma, että tulevana syksynä me olemme ensimmäisinä käsivarret ojossa terveyskeskuksen ovella kun laumarokottaminen alkaa. Viime kerralla taudinkuva todettiin verikokeella mutta nyt olen tyytynyt tekemään diagnoosit ihan itse googlepohjalla, joskin sen verran tehokkaasti sairaus on lyönyt meidän koko perheen kanveesiin että mikään tavan talvinuha tämä nyt ei ole.

Suhtaudun viralliseen rokotusohjelmaan varsin hurmoksellisesti. Siitäkin huolimatta, että esimerkiksi tuhkarokkorokote aiheutti kuopukselle käytännössä katsoen aidon rokkoelämyksen pilkkuineen päivineen. Mutta näihin kausirokotteisiin olen suhtautunut jos nyt en skeptisesti niin sillä tavalla varauksella, että kun olemme kaikki perusterveitä olen päättänyt jättää ne välistä. Koska joskus rokote onkin kehitetty väärää virusta vastaan tai en minä tiedä, jonkinlainen sikainfluenssarokotetrauma tässä kai on taustalla vaikka tiedän toki mikä siinä meni aikoinaan pieleen (itsehän otin rokotteen raskaana, ja lasten isä silloin raskausaikana sen sairasti joten hyvä että otinkin). Viime keväänä sairastelun jälkeen iski jokin synnytyshallusinaation tapainen olotila kun vihdoinkin olimme terveitä ja pääsin juoksentelemaan taas brunsseilla ja treffeillä kun toivuimme: tiedättehän siis että vaikka synnytys olisi kuinka kamala kokemus ja sen aikana vannoisi että never again, niin nopeimmillaan jo muutaman tunnin jälkeen on sitä mieltä että ei se nyt niin paha ollutkaan, uusiksi anytime. Tiedän, ei tapahdu kaikille, mulle kävi näin joka kerta.

Toisin kuin viime kerralla, en ole kuumepäissäni varannut lentolippuja Espanjaan, ne ovat kesäksi jo hoidossa. Tällä kertaa kävi tavallaan tuuri, että poikien isä tuli juuri nyt Suomeen. Omat suuret suunnitelmat lukupiiristä, keramiikkakurssista, jumpista ja museoriennoista vaihtuivat siihen että huudan kiukkuisena peiton alta käskyjä, mutta kyllä tämä silti voittaa viime vuoden olosuhteet. Tällä hetkellä en haaveile edes niistä matkoista vaan ruoasta: Runebergintortuista, sushista, pokebowleista, tacoista, vohveleista… Ja myös siitä, että jälkikasvu olisi kunnossa ja pääsisi poistumaan neljän seinän sisältä, sillä tässä alkaa olla sellaista Hohto-tyyppistä hullunkiiltoa itse kunkin silmissä. Mutta tämä postaus oli ennen kaikkea note to self, kun taas ensi viikolla olen melkein elämäni kunnossa ja ajattelen että ei se nyt ollut niin kauheaa, ehtihän katsoa sarjoja (tämän influenssakierroksen suositus: Yksittäystapaus-lyhytelokuvasarja Ylellä!) ja tulipahan paastottua vuodevaihteen juustoöverien jälkeen… niin ota nyt Milla kuitenkin ne rokotukset ennen kolmatta kertaa.