PALJON ONNEA, BLOGI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen ennenkin sanonut, ja sanon nyt uudestaan (tämä blogihan nyt on muutenkin täynnä toistoa, huomaan jatkuvasti kirjoittavani melkein sanasta sanaan saman jutun kuin mitä vaikka puoli vuotta aiemmin): metabloggaaminen eli bloggaamisesta bloggaaminen on ehkä bloggaamisen ankein alalaji. Jos bloggaaminen itsessään on usein vähän sellaista oman napanöyhdän kaivelua, niin bloggaamisesta bloggaaminen vasta sitä onkin. Nyt kuitenkin annan siihen itselleni erityisluvan, nimittäin huomenna sitten blogini täyttää kolme vuotta! Kyseessä on siis kaikista pitkäikäisin blogini.

Olin kesällä 2015, muistaakseni, laittanut edellisen, enemmänkin lapsiperhearjen, äitiyden ja lasteni toilailujen ympärillä pyörineen blogin hyllylle. Yllättäen sitä vapaa-aikaa oli aika paljon vähemmän kun toinen vanhemmista muutti viikon varoitusajalla Skotlantiin ja jäin yksin ihmettelemään alle 1-vuotiaan, 3-vuotiaan ja 5-vuotiaan kanssa (kuulostaa pahemmalta kuin oli: olimme kyllä vähän osanneet varautua tähän, ainakin henkisesti, ja minulla oli oma äitini vahvasti apuna arjessa). Kun alle puolen vuoden jälkeen suunnaksi muuttuikin Gibraltar ja yllättäen meitäkin alkoi ulkomaat kutsua enemmän, tuntui sopivalta hetkeltä aloittaa taas kirjoittaa. Olihan sitä ehtinyt tulla jo ikävä. Vuorovaikutusta, sitä, kuinka kirjoittamalla sain joskus jäsenneltyä omia ajatuksia muuallakin kuin blogissa, vertaistukea ja ystävyyssuhteita, jotka ovat hands down paras asia mitä bloggaaminen on tuonut elämääni.

Alkuun oltiin vielä hieman salamyhkäisiä, sillä espanjalaisiin tapaan työsopimusta saatiin hetki odotella ja piti jännittää, jäämmekö sittenkin Skotlannin nummille kirmaamaan. Onneksi kuitenkin asiat järjestyivät, niin kuin niillä on yleensä aina ennen pitkää tapana. Vaikka mikään helpoin, halvin tai aina hauskinkaan elämäntapa tämä ei ole ollut, niin mahtava seikkailu ja jotain, mitä ei voi katua. Nyt tietty ajatukset ovat jo vähän siinä, mitä ensi vuonna tapahtuu, kun perheyksikkö todennäköisesti puretaan kahteen eri maahan, taas, mutta pakko ottaa sekin seikkailun kannalta. Vaikka blogissa jää moni asia meidän elämästä pimentoon, niin olen onnellinen että olen sitä jaksanut kirjoittaa kuvien kera. Näihin tunnelmiin on mahtava palata välillä, muistella kulttuurishokkia ja sitä, miltä asiat ovat ensimmäistä kertaa maistuneet, näyttäneet, tuntuneet ja tuoksuneet. Vaikka kaikkea ei ole kirjoitettu tänne, pystyn itse lukemaan ne asiat rivien välistä – ja aivan varmasti pitkään mukana kulkeneet ja meidät muutenkin tuntevat pystyvät myös!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos ei lasketa sitä ensimmäistä blogia 2000-luvun alkupuolella, kun reissasimme pitkin Väli-Amerikkaa ja blogi oli helpoin tapa viestiä Suomeen huolestuneille vanhemmille, että hengissä ollaan, aloin kunnolla kirjoittaa vasta tultuani äidiksi. Vanhemmuus oli sellainen elämänmuutos, josta riitti ammennettavaa, vaikka nykyään se ei enää olekaan keskipisteessä. Nyt oikeastaan mietin, että mikä blogi tämä on? Välillä on seurattu meidän ees taas matkustelua, sitten asettumista uuteen maahan – entä jos palaamme Suomeen, onko muuta kirjoitettavaa kuin kotiinpaluu, se kuinka pimeys ja loska ahdistaa, vai jatkanko vain sillä linjalla että kirjoitan mistä huvittaa. Jos siihen siis on aikaa.

Matkablogia olisi ihana pitää, mutta kuten jo aiemmin tilitin, niin yritän kuitenkin konkreettisesti vähentää matkailua. Haaveilen kyllä siitä, että joskus kymmenen tai ehkä enemmänkin viidentoista vuoden päästä voisin palata takaisin lempimaahani Guatemalaan tai Meksikoon pidemmäksi ajanjaksoksi, mutta en tiedä onko silloin blogeja tässä muodossa edes olemassa. Tai minua, heh heh. Jos tämä nyt kuulostaa siltä, että valvoisin öitäni miettien mitä blogille käy jos ja kun loppuu aika, kirjoitusaiheet tai lukijat niin ehei, oikeasti en ihan hirveästi murehdi sitä etukäteen. Ilokseni internet on täynnä vieläkin mielenkiintoisempia ja kiehtovampia blogeja, joissa voin halutessani inspiroitua ja ihastua toisten ajatuksista ja kokemuksista ja kuvauksista. Sehän se kaiken suola on.

Hauskaa on, että kolmen vuoden jälkeen blogin luetuimmat postaukset liittyvät kiukkuiseen ränttäykseen Tampereen delfinaarion sulkemisesta, tunnelmandroppaajista sekä kasvatuseroista. Ei oikeastaan varsinaisia matkailuaiheita. Yhä yllättää, kuinka joskus jotkut postaukset päätyvät jakoon sellaisiin kanaviin, että niistä tulee suorastaan yleisömenestyksiä – vainoharhaisuuteen asti, kun ei itse ymmärrä miksi ja mistä tuhannet ihmiset ovat päätyneet lukemaan siitä että ruoskin itseäni ostoslipsahduksista. Ja toisaalta jotkut omat suosikkipostaukset, kuten ne missä on värikkäät kuvat feriasta tai hyviä vinkkejä Sevillaan, jäävät lukematta. Sillä luettavaksihan näitä juttuja tänne kirjoittaa. Jos en kaipaisi kommunikaatiota ja jakamisen iloa, niin kirjoittelisin päiväkirjaa ja mököttäisin hiljaa. Joten kiitos kolmesta vuodesta, te kaikki 120 000 tyyppiä jotka olette täällä kolmen vuoden aikana kyläilleet, ja erityiskiitos kaikille niille nimimerkeille, jotka ovat roikkuneet mukana melkein koko matkan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA