Tänään ei liene kuin yksi aihe, josta on sopivaa kirjoittaa. Että onnea sinne 100-vuotiaaseen Suomeen! Täälläkin ollaan itsenäisyyspäivän tunnelmissa, Espanjassakin on sopivasti pyhä, lapsilla kolmen päivän vapaa koulusta ja rappukäytävämme aulaan tarjolle laitetut suklaakonvehdit katosivat ennakkoluulottomien espanjalaisten suihin parissa tunnissa. Ja me katsoimme Linnan juhlat, jotka avokätisesti Yle Areena näytti niillekin, joilla ei ole Freedomea käytössä, enkä voi kuin ihmetellä miten erittäin kaunis odottaja, rouva Jenni Haukio, pystyi kuuntelemaan kuoron esittämän Finlandian vollottamatta räkä poskella.

Lupaan, että tänään en kiitä Suomea vain korvapuusteista ja maailman parhaista perunalastuista. Vaikka oma Suomi-ikäväni onkin blogin puolella ollut pääasiassa joko ruoka-aineisiin tai ystäviin kohdistunutta, voin kertoa, että täältä etelästä käsin Suomi näyttää monin tavoin epätodelliselta eldoradolta. Välillä on vaikea ymmärtää sitä peruskiukkuista kansanluonnetta kun miettii, että Suomi ihan oikeista on maailman paras maa monella mittakaavalla, mutta ei mennä siihen. Tänään ei puhuta pahaa synttärisankarista!

Täältä tuhansien kilometrien päästä kaipaan kaihoten suomalaista yhteiskuntaa, joka on ihanan järjestäytynyt, avoin ja ennakoitava. Loukkaannun verisesti suomalaisen byrokratian puolesta, jos joku kehtaa väittää sitä monimutkaiseksi tai jopa turhaksi. Pah! Se on selkeää, tasapuolista, läpinäkyvää ja mikä parasta: kaikki on internetissä! Asioita ei tarvitse arvailla vaan toiminta on perusteltua, päätöksistä voi valittaa ja omat kokemukset lähes kaikesta viranomaisasioinnista ovat positiivisia. Suomalainen yhteiskunta suorastaan syleilee lapsiperheitä – eivät ehkä kaikki suomalaiset, mutta rakenteet ovat kyllä optimaaliset perhe-elämälle. Olen aina ollut onnellinen veronmaksaja, koska en ole nähnyt toista maata jossa palkasta nipistetyt prosentit kiertävät niin hyvin kaikkien iloksi. Ja aina voi parantaa, mutta tänään ei puhuta siitä!

Suomessa on satoja asioita, joita ikävöidä: Neljän eri vuodenajan omat elämykset (enkä nyt tarkoita aina sitä maaliskuista loskasadetta vaikka sekin aika hämmentävää on, vaan vuodenkierron ja luonnon yhteiseloa, jonka todistaminen on mielestäni joka vuosi yhtä ihmeellistä). Hiljaisuutta, rauhaa, sitä hetkeä kun kesällä saunan jälkeen istut jäähdyttelemään tyynen järven rannalla ja vedenpinnan rikkoo vain ylitse lentävät linnut. Sellaiset sukupolvikokemukset kuten Pikku Kakkonen tai jääkiekon MM-kulta -95: asiat, jotka yhdistävät omaa ikäluokkaa ja luovat pienen kanssa keskuudessa hassua yhteenkuuluvuutta. Perinteet, niin kuin Linnan juhlat, Joulupukin Kuuma linja tai Suvivirsi. Ikävöin uimahalleja ja kirjastoja, noita suomalaisen tasa-arvoisen yhteiskunnan kulmakiviä, joissa kaikki yhteiskuntaluokat polskivat samassa vedessä ja kuka tahansa saa kirjastokortin.

Ulkosuomalaisena huomaa, miten Suomessa pidetään monia ainutlaatuisia asioita itsestäänselvyytenä. Minulle on pyöritelty silmiä, kuinka sinisilmäinen ja vähän hölmönkin luottavainen taidan olla, kun olen Suomessa jättänyt koiran tai vaunuissa nukkuvan vauvan kahvilan ulkopuolelle, kuinka palaan öisin baarista kotiin yöbussilla, kuinka annan tuntemattomille ihmisille kotiosoitteeni kun myyn tavaroita verkossa ja vielä kaupan päälle kerron, koska olen kotona! Yhtä uskomattomalta on kuulostanut ulkomaalaisista neuvolajärjestelmä, puoli-ilmainen terveydenhoito tai esimerkiksi se, että voimme syödä marjoja suoraan metsässä. Ulkosuomalaisena onkin ehkä helpompi olla ylpeä Suomesta: näen totta kai kaikki epäkohdat, mutta täältä käsin en voi tehdä niin paljoa niitä korjatakseni ja pakonomaisen parantamisen sijaan voin vaan julistaa Suomen ilosanomaa. Ja siinä on iloittavaa. Kritisoidaan vaikka taas huomenna, mutta tänään, hyvää itsenäisyyspäivää 100-vuotias Suomi.