IHANAT JA INSPIROIVAT

Siitä on aikaa, kun viimeksi linkittelin lempiblogejani tänne. Vaikka sinänsä bloggaaja bloggaamassa bloggaamisesta on inhokkikategoriani kaikista postausaiheista, niin maailmaan mahtuu kyllä aina kehuja ja kiitoksia ja useimpiin blogeihin myös lisää lukijoita. Monet, tai köh, oikeastaan kaikki näistä blogeista ovat isompia kuin omani, ja vastaavasti kaikkien lemppareiden listaamiseen menisi koko ilta, mutta halusin vinkata blogit jotka kuluneen puolen vuoden mielenmyllerryksen aikana ovat tavalla tai toisella sopivasti lohduttaneet, ilahduttaneet, tarjonneet uusia ajatuksia tai vain pikaisen pakomatkan arjesta.

KIEHTOVAT KESKI-IKÄISET

Kun olin kaksikymppinen, olin yhtä varma kuten suurin osa kaksikymppisistä siitä että kolmekymppisenä on jo elämänsä ehtoopuolella. Tämä liittyy varmasti paitsi nuorien illuusioon omasta ihmeellisyydestään myös siihen, että yhteiskunta antaa etenkin naisille vähän niinkuin ymmärtää, että 30-vuotiaana voi keskittyä ruuhkavuosiin ja sen jälkeen onkin jo vähän niin kuin päiväykset menneet vanhaksi. Sitten kun täyttää kolmekymmentä niin tajuaa, että kyseessä on ollut salaliitto, elämähän vaan paranee koko ajan, MINÄ paranen koko ajan, kaikki on mielenkiintoisempaa ja toisin kuin kaksikymppisenä, ei enää pätkääkään välitä mitä MUUT ajattelevat musta. Tai ehkä sen pätkän verran, mutta kuitenkin. Joten nyt kun tiedän paremmin, niin odotan oikeastaan aika innolla sitä kun olen neljäkymmentä. Miten mahtavaa silloin elämän täytyykään olla! Ja siitä olen saanut esimakua muutamastakin blogista: Anna palaa Anna on aika uusi tuttavuus, vaikka olenkin Annan elämää ihaillut Instagramissa jo kauemmin. Omannäköistä, hauskaa, rohkeaa – juuri sellaista, miten tahdon itsekin elää nyt, ja kymmenen vuoden päästä. Toinen ihastuttava nelikymppinen on Vastaisku ankeudelle-blogin Jenny, joka tsemppaa, hymyilee ja viisastelee päivän kuin päivän paremmaksi.

GIRL CRUSHIT

Olisi tietysti fantastista olla hauskin ja fiksuin, mutta täytyy tunnustaa että en ole. Tähän sarjaan mahtuisi suunnilleen kaikki blogimaailmasta löydetyt nykyiset livekaverit, mutta erityisesti nyt haluan hehkutella Asikaista, johon pääsin tutustumaan toden teolla Långvikissa alkukesästä kun SUPpasimme räntäsateessa (tai no heti sen jälkeen) ja ajauduimme laskuhumalassa vastarannalle ja avauduimme suolahuoneessa ja… No, Maiju on tosielämässä aivan timantti ja hän onnistuu tuomaan sen saman aitouden blogiinsa. Hän on hauska olematta ilkeän ironinen ja puhuu niin lempeän humoristisesti ja rakkaudella perheestään, elämästään ja kaikesta ettei voi kuin kuunnella ja haaveilla, että tulisi adoptoiduksi Nekalaan. Juliaihmistä en taas tunne kuin hulvattomien InstaStoriesin kautta mutta en voi kuin fanittaa täysillä. Tyyppi kirjoittaa rehellisesti suunnilleen kaikesta, erityisesti suora puhe rahasta herättää arvostusta ja kiinnostelee, enkä malta odottaa että tämä nainen alkaa julkaista niitä kirjojaan.

EXPAT EMERITAT

Nyt jos koskaan on kaivattu vertaistukea ja viisaita sanoja muilta ulkosuomalaisilta. Edustusrouvan päiväkirjojen Kata on tarkkanäköisyydessään joskus jopa raivostuttavan oikeassa. Hän osaa kirjoittaa ja kuvata arkea ja elämää ympäristöään kunnioittaen, oivaltavasti ja käy usein myös mun blogin kommenttiboksissa taputtamassa virtuaalisesti olkapäälle. Katan lämmintä älyä kaivattaisiin Suomessakin, mutta toisaalta kukaan ei sitten saisi Khartumia kuulostamaan niin kauniilta. Konalla on tietenkin monesta syystä ehdoton lukusuosikki: olemme olleet Anun kanssa yhtä aikaa äitibloggaajia, ja me molemmat jätimme Suomen lähes samaan aikaan, yhtä epämääräisin tulevaisuudensuunnitelmin. Anun ajatuksiin on helppo peilata omaa sopeutumisprosessia ja toisaalta myös tehdä pienen virtuaalireissun Havaijille.

KAUNEUTTA SANOISSA JA KUVISSA

Hämmentävää kyllä, onnistuin elämään kahdeksan vuotta autuaan tietämättömänä Stella Harasekin blogista. Vaikka meillä on ollut samanlaiset mäyräkoirat ja olemme välillä elelleet liki naapureinakin. Nyt Stellan blogi on satukirja sielulleni. Kuvat ovat utuisen kauniita otoksia rakastamastani Helsingistä ja toisaalta eksoottisilta matkoilta, kirjoitukset huolella ajateltuja ja herkästi muotoiltuja, aina kaupallisia yhteistöitä myöten. Viherjuuria-blogi sopisi myös expat-kategoriaan, sillä Heidi elää ja kirjoittaa Saksasta käsin. Heidin monipuoliset aiheet tarjoavat usein uusia näkökulmia, tai ainakin hauskoja kuvakulmia. Heidin blogi on mainio paikka ajelehtia, tarttua tekstiin sieltä, toiseen täältä tai vain tykkäillä iloisista otoksista.

Vaikken varsinaisesti kaipaa lisää luettavaa, niin kommenttiboksiin saa vinkata suurimmat suosikkinsa!

4 kommenttia artikkeliin ”IHANAT JA INSPIROIVAT

  1. Ihana Milla, kiitos samoin! On todella villiä, miten me toisemme aikoinaan täältä valtavasta blogiviidakosta löydettiin ja sieltä saakka ollaan oltu enemmän ja vähemmän yhteyksissä. Ja nyt tämä – olet ollut niin tärkeä palanen, kun ollaan yhtä aikaa voitu sekoilla tässä uudessa elämäntilanteessa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s