Kirjoitin meidän ensimmäisistä espanjalaisista synttäreistä jokin aika sitten, kun esikoinen pääsi luokkatoverinsa 7-vuotisjuhliin. Pian sen jälkeen mut lisättiin keskimmäisen eskariluokan Whatsapp-ryhmään (josta voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa…) ja sitten alkoikin kutsuja tulla joka viikonlopulle. Täällä on selvästi tapana, että ainakin nämä nuoremmat kutsuvat koko luokan, eli tässä tapauksessa 25 lasta, juhliinsa. Todella ihanaa siinä mielessä, että ketään ei jätetä ulkopuolelle. Todella kamalaa siinä mielessä, että juhlat koettelevat jo hieman kuuloaistia. Me olemme nyt olleet muutamana viikonloppuna ainakin kerran 5-vuotissynttäreillä. Tänäänkin olisi ollut, mutta keskimmäinen päätyi korvatulehdusepäilyn kanssa lääkäriin hippaloinnin sijaan.

Synttärikakkuja ei aina edes syödä

Ja kuva on tärkeä osa koristelua

Nyt kolmien juhlien jälkeen alan jo osata protokollan. Ensin kutsu laitetaan koko Whatsapp-ryhmään lähinnä tyyliin ”X:n synttärit silloin ja silloin täällä ja täällä”. Sitten kaikki vastaavat yksitellen ”Cuenta con X!”. Mitään muuta ei kysellä, paitsi ehkä viikkoa ennen juhlapäivää vielä varmistetaan että ovatko kaikki tulijat ilmoittautuneet. Sitten juhlapäivänä paikalle saavutaan ainakin vartin verran myöhässä, ja on ihan okei tuoda mukana sisarukset ja jopa isovanhemmat ilman erillistä ilmoitusta. Tämä on ollut tietenkin kuopukselle kiva juttu, koska nyt hän on päässyt mukaan bakkanaaleihin. Juhlapaikka on aina vuokrattu tila, joko HopLop-tapainen sisäleikkipuisto kuten esikoisen ekoilla juhlilla, tai sitten joku syrjäseudulla sijaitseva ”ravintola” jota vuokrataan juuri erilaisiin juhliin, tai ehkä hieman Suomesta tuttua Leikkihuonetta muistuttava vuokrattava paikka, jonka pomppulinnat ja pallomeret täytetään aina tilauksesta. Muutaman kerran juhlat ovat olleet todella epämääräisellä teollisuusalueella, jossa on tullut mieleen navigaattorin kanssa seikkailessa että meidät on huijattu ryöstettäväksi, mutta aina lopulta on löytynyt leikkitila täynnä lapsia.

Kun on päästy sisään, lapsilta riisutaan kengät ja kaikki alle 18-vuotiaat vapautetaan sekoilemaan keskenään. Tämä tarkoittaa sitä, että trampoliinilla voi rauhassa hyppiä 13 5-vuotiasta tai pikkusisaruksia saatetaan nostaa pomppulinnan reunalle ja töniä sieltä alas. Aikuiset menevät istumaan aikuisten pöytään, muiden aikuisten kanssa tietenkin, ja välillä joku lapsista juoksee paikalle lohdutettavaksi kun on kaatunut, pudonnut tai tullut riitaa kaverin kanssa. Riitoja ei erityisemmin aleta selvittelemään vaan pipiin puhalletaan ja käsketään juosta takaisin lasten pariin. Päivänsankarin äiti on yleensä se, joka passaa vieraita ja viihdyttää lapsia, tai sitten hommaan on palkattu ”ammattilaisia” tai isoäiti. Aikuisten pöydässä on kertakäyttöastioilla sipsejä, keksejä, donitseja, kinkku- ja chorizoleipiä, sen lisäksi tarjolla limua, tilauksesta saa kahvia tai kaljaa. Lapsille on oma, valmiiksi katettu pöytänsä, jossa on valmiina sandwichit (joko Nutellaa tai kinkkua täytteenä), sipsejä, karkkia ja esimerkiksi juotavia jogurtteja.

Olen nähnyt myös ensimmäisen espanjalaisen voileipäkakun, joka oli tehty vuokaan ja päälle laitettu salaattia ja majoneesia. Näytti houkuttelevalta, en kehdannut kuvata. Ruokaa on varattu aina hirvittävä määrä ja sitä tuntuu menevän hillittömästi hukkaan. Kukaan ei yritä tehdä mitään itse, vaan kakut tulevat leipomosta ja suurin osa tarjoilusta Lidlistä. Täkäläisille on ollut suunnaton järkytys olen kertonut suomalaisista synttäritarjoiluista, erityisesti porkkana- ja kurkkutikut ovat kuulostaneet suorastaan lasten kiusaamiselta. Myös viinirypäleitä ja lihapullia on hämmästelty. Kun esikoisen juhlat koittavat helmikuussa, on meillä suuri houkutus järjestää ne ”Suomi-teemalla” ja iskeä pöytään nakkisiili, mutta mene ja tiedä. Espanjalainen tyyli on helppo ja huoleton, miksi mennä sotkemaan toimivaa konseptia.

Kun lapset ovat riehuneet jonkun aikaan, heidät paimennetaan syömään. Sitten he palaavat riehumaan. Joskus tässä välissä tulee ohjelmaa: kasvomaalausta, tanssikilpailu tai esimerkiksi taikuri. Me pääsimme todistamaan erästä spektaakkelia, kun syrjäisen ravintolan pitäjät, toisiinsa kiihkeästi rakastunut pariskunta, piti todellisen taikashown. Musiikki oli tiluliluheviä ja esitys koostui dramaattisista aineksista, kuten rouvan levitoinnista ja räjäytyksistä. Lapset olivat joko järkyttyneitä ja tylsistyneitä, aikuisia hieman nauratti. Ohjelmanumeroiden jälkeen on vuorossa synttärikakku. Siinä kokoonnutaan sankarin ympärille laulamaan ja puhaltamaan kynttilöitä – tämän mekin osaamme!– mutta itse kakku jää usein syömättä. Ihan rehellisyyden nimissä täkäläisten leivosmaku ei oikein osu yhteen omani kanssa, mutta lapsille nyt tärkeintä on hieno koristelu ja kermavaahto.

Paikallinen Copperfield

… ja hänen päätön avustajansa

Sen jälkeen jaetaan lahjat. 7-vuotias jaksoi ihailla läpi jokaisen paketin, mutta nämä nuoremmat ovat toistaiseksi menneet vain sekaisin pakettikasasta ja puimurin tehokkuudella silpunneet paketit ja käyneet läpi sisällön. Vanhemmat yleensä kuvaavat tämän ja kiittävät ujoja vieraita, jotka siis yksitellen tuovat lahjansa päivänsankarille. Siinä missä Suomessa usein toivotaan jotain pientä tai esimerkiksi lahjakorttia, on täällä vaatteet ja todella kalliit lelut yleinen lahja luokkakavereillekin. Toiveita ei erikseen kysellä eikä niitä mainosteta, joten tavaraa tulee laajalla skaalalla. Tytöt ovat selvästi pitäneet eniten Hatchimals-leluista, ja pojille on toimineet valomiekat. Tämän jälkeen hakataan yleensä vielä piñata ja jaetaan lahjapussit. Missään ohjelmanumerossa ei yleensä ole juuri aikuisia mukana ohjeistamassa, joten nopeat syövät hitaat. Omille lapsille on kyynärpäätaktiikan käyttö ollut järkytys, koska he ovat tottuneet jonottamiseen ja vuorotteluun, mutta täällä pätevät viidakon lait. En jaksa asiasta erityisemmin murehtia, koska luultavasti puolen vuoden päästä pojat tietävät itsekin syntymäpäiväjuhlissa käydä nappaamassa lahjapussit pöydiltä ennen kuin joku muu on surutta rohmunnut niitä kolmet kotiin viemisiksi.

Sen verran olen saanut selville, että tilavuokrat ja tarjoilut maksavat yleensä alle 300 euroa tälle porukalle. Se on aivan jumalattomasti rahaa, etenkin kaupungissa jossa keskipalkka on 1400 euron luokkaa. Silti en ole kuullut kenenkään koskaan valittavan asiasta vaan synttärit toisensa jälkeen on järjestetty samalla kaavalla kaikkien nauttien juhlista. Itsekin alan hiljalleen oppia sen, että voin istua siellä aikuisten pöydässä ja toivoa parasta, ettei kukaan murra reisiluutaan trampoliinin joukkopompinnoissa. Hieman kauhulla odotan myös omaa vuoroa järjestää P:n synttärijuhlat, jonne totta kai kutsutaan koko luokka. Mutta jos nyt alan jo valmistautua, selviän varmasti helmikuussa kolmesta tunnista armotonta sokerisekoilua.