MISSÄ MUN MIELENRAUHA?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hitto. Koko syksynä en ole juossut en joogannut enkä tehnyt muutenkaan mitään kovin fyysistä. Sen jälkeen kun tuli se Skodakin, on tullut lähinnä istuttua autossa. Matkoilla olen tietty kävellyt ja kierrellyt, mutta silloinkin saanut aina täyslaidallisen virikkeitä. Huomaan, että kropan lisäksi urheilua ja sellaista maadottumista ja keskittymistä ja fokusta kaipaa etenkin pää.

Omituinen levottomuus – joka on varmasti ollut luettavissa teksteistäkin – on vaivannut koko Espanjassa olon ajan. Odotin, että tänne tuleminen olisi rauhoittanut tämän levottoman sielun, kun pitkään jatkunut välivaihe kahden maan välillä tuli päätökseen eikä arki ollut enää päivien laskemista lentoihin. Olin kuitenkin väärässä. Täällä olo on yhä väliaikaisuuden kiusaama, kun tiedän, ettei miljoonasta eri syystä La Líneasta tule loppuelämän asuinpaikkaa, ei edes kovin pitkäaikaista varmasti.

Ajattelua ei varsinaisesti edesauta se, että kotona huudetaan äitiä kellon ympäri. On tietenkin ihanaa olla rakastettu ja sitäkin enemmän tarvittu, mutta usein en kuule edes omia ajatuksiani, en, vaikka sanoisin ne ääneen. Äitiiiiiii! Miksi toi vaihtaa kanavaa? Äitiii! Pyyhkimään! Äitiiiii! Mä en löydä mistään mun sukkia. Äitiiiii! Saako pelata viis minuuttia Minecraftia? Äitiiii! Mulla ei oo mitään tekemistä! Tietenkin osaan arvostaa tätä lyhyttä ja (toivottavasti, heh heh) nopeasti ohimenevää elämänvaihetta, mutta kuulisinpa joskus sisäisen ääneni yhtä selkeästi kuin kolmikon kiljunnan.

Ja jos sattuu käymään niin hyvin, että saan nauttia hiljaisuudesta, esimerkiksi keskiyöllä, alkavat aivoni välittömästi suunnitella tulevaisuutta. Ikävöidä asioita Suomesta. Sipsejä. Mäkelänrinteen uimahallia. Pikkujouluja. Astianpesukoneita. Lasten ystäviä. Omia ystäviä. Ja samalla ahdistua ajatuksesta kurahousuista ja pimeydestä, ankeista ihmisistä jotka ovat töykeitä toisilleen, lapsista ja kännyköistä. Samat loputtomat plus-miinus-listat kirjoittavat itse itseään mun päässä koskien myös La Líneaa. Ja niitä muita vaihtoehtoja, maailmahan on täynnä paikkoja, jonne voi muuttaa!

PB010356.jpg

Sekä Madridin että Brightonin minilomat olivat ihania, mutta uuvuttavia. Sen sijaan, että olisin pysähtynyt hengittämään, kävelin parin maratonin verran ja nautin seurasta. Se oli siis aivan mahtavaa, mutta ei ehkä juuri sitä, jota pääni kaipasi eniten. Ensi viikolla menemme Marokkoon, kun isoäitini ja muutama muu sukulainen Suomesta saapuvat tekemään tupatarkastuksen. Sen jälkeen, ehkä sitten ensi vuonna, yritän raivata itselleni sellaisen viikonloppuloman, jolloin voin vain levätä. Mielellään ilman internetyhteyttä ja mitään mielekästä tekemistä. Yhtäkkiä huomaan haaveilevani vankilan eristyssellistä.

Nämä kuvat ovat Tarifasta keskiviikolta. Pojilla oli paikallisen pyhäinpäivän ansiosta keskellä viikkoa vapaata koulusta, ja ajoimme alle tunnin matkan tuohon ihanaan rantakaupunkiin. Sieltä lähtee kilometrien mittainen hiekkaranta, joka on leijasurffaajien ja ratsastajien suosiossa ja jossa tosiaan mieli lepäsi. Hiekkakakut, kivien murskaaminen kämmeneen ja tuuli, joka kuljetti ne äiti-huudot toiseen suuntaan, tekivät hyvää levottomalle mielelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA