EPÄSUOSITTU MIELIPIDE NUMERO 1

Muistatteko, kun kerroin että olemme korkanneet 8-vuotiaan kanssa Harry Potter-kirjasarjan? En nimittäin itse ollut koskaan Pottereita lukenut, mutta nähnyt suunnilleen puolet kahdeksasta kirjoihin perustuvista Harry Potter-elokuvista. En ole ehkä ollutkaan parasta kohderyhmää, mutta olen suhtautunut kirjasarjaan kunnioittavasti: Sarjan luoja,  palkittu kirjailija J.K.Rowling on luonut kokonaisen taikamaailman tyhjästä, menestynyt ja muuttanut aika monen nuorisolaisen elämää. Meilläkin asuu yksi intohimoinen Harry Potter-fani, joka haaveilee mustasta tukasta, silmälaseista ja salama-arvesta otsaan, lemmikkipöllöistä ja näkymättömyysviitoista puhumattakaan. Hän uskoo myös kovasti saavansa kolmen vuoden päästä kutsun Tylypahkaan…

Ja sitten on kyyninen 33-vuotias äiti-ihminen, joka lukee Harry Pottereita joka ilta joko yhdelle tai kaikille kolmelle Harry Potterin ja tämän ystävien seikkailuista. Ja nyt, kolmannen kirjan loppupuolella, en voi välttyä siltä ajatukselta että Harry Potter on todella yliarvostettu. En nyt puhu tästä velhokokelaan hahmosta vaan näistä kirjoista. Olen eri mieltä enemmistön kanssa myös Jaana Kapari-Jatan suomennoksesta, joita pääasiassa on ylistetty. Nostan kyllä hattua nimien ja tavaroiden mielikuvituksellisesta nimeämisestä, sillä kirjoissa on ollut yksi sun toinen ihmeellinen olento, taikaliemi tai vanha noita käännettävänä suomeksi. Mutta ihan rehellisesti sanoen kieli on muuten mielestäni melko köyhää, ja varsinkin jatkuvasti toistuvat samat verbit saavat mut välillä hulluksi, ja lukiessa korvaan jatkuvasti toistuvaa ”sanoa”-sanaa vähän värikkäämillä synonyymeilla.

Kirjasarja voi vielä yllättää, enkä voi tuomita sitä täysin. Toistaiseksi kuitenkin tarinat tuntuvat toistavan itseään – mutta jälleen kerran todettakoon, että ehkä sitä kolmekymppisenä kaipaa kirjoilta vähän monimutkaisempia ulottuvuuksia ja alakoululaiselle tämä on juuri sopivan jännittävää ja syvällistä. Eniten kuitenkin tökkii hahmojen ulkonäköjen kuvailu. En tiedä onko ongelma jo alkuperäisessä teoksessa vai käännöksissä, mutta läskittely, vahvoilla stereotypiolla ja ihmisten ulkonäköön keskittyvillä kuvauksilla ei mielestäni ole enää 2010-luvulla paikkaa. Tuntuu kiusalliselta lukea lapselle niin selkeää kuvausta siitä, miten lihavat hahmot ovat kömpelöitä, ilkeitä, laiskoja ja pahoja, tai sitten jollain muulla tavalla ulkoisesti epämiellyttävät henkilöt vastaavasti luonteeltaan läpimätiä. Argh.

Taidan kuitenkin olla mielipiteeni kanssa aika yksin. Yritin googlata Harry Potter on yliarvostettu ja Harry Potter on oikeasti aika huono, mutta tuloksetta. Me jatkamme kyllä urhoollisesti ja luemme kaikki seitsemän osaa, ja katsomme aina päätetyn kirjan kunniaksi elokuvan yhdessä. Ja ei, ennen kuin kukaan kysyy niin tuskinpa voisin itse kirjoittaa parempia kirjoja! Mutta silti odotan salaa sitä, että siirrymme seuraavaan kirjasarjaan… eli Taru Sormusten Herrasta-trilogiaan.

16 kommenttia artikkeliin ”EPÄSUOSITTU MIELIPIDE NUMERO 1

  1. fmn

    Mä olin lukenut niin paljon fantasiaa siinä vaiheessa, kun eka Potter julkaistiin, että en pystynyt lukemaan alkua pidemmälle. Siinä toistuvat kaikki fantasiakirjallisuuden pahimmat kliseet heti alkuasetelmasta lähtien (orpo poika) ja tökki kyllä todella pahasti. Ymmärrettävästi kyllä suurelle yleisölle genre oli täysin vierasta, uutta ja hienoa, ja siksi upposi niin hyvin. Mut joo, meillä ei Potteria lueta 😀 Olisi nyt laittanut edes tytön päärooliin!

    Tykkää

    1. Jännä. Mäkin olin lukenut tosi paljon fantasiaa siinä vaiheessa, ja silti tykkäsin ihan sikana. Voi tietty olla, että kun luin ensimmäiset pre-hype niin se auttoi, kun kirjoista sai nauttia niinä itsenään eikä ilmiönä.

      Tykkää

    2. Mä en ollut lukenut oikein yhtään fantasiaa (Noitien käsikirjaa ei varmaan lasketa 😀 ) mutta kyllä mustakin tässä on kliseinen otanta. Toisaalta, kun lapsella on pohjalla lukukokemuksia vain Kapteeni Kalsarista yms, hänelle dramaattinen orpo-osuus yms toimi hyvin.

      Tykkää

  2. Tarzan

    Rakastan Harry Potter -kirjasarjaa. Olen lukenut ne läpi monta kertaa ja nyt luen niitä lapsilleni. Suomenkieliset versiot vetävät melkein vertoja englanninkielisille. Tosin varoituksen sanana voisin todeta, että ainakin kaksi viimeistä kirjaa ovat todella jännittäviä lapsia ajatellen. Toki lapsissa on eroja.

    Tykkää

  3. Potterit eivät ole yhtään munkaan juttu. Luin niitä ääneen lapsilleni kolme ensimmäistä ja sitten luovutin. Saavat lukea loput itse! Luin kirjoja ääneen alkuperäiskielellä englanniksi ja kielen köyhyys oli yksi syy, että ne tökkivät pahasti. Kääntäjää ei siis ehkä voi syyttää toistosta yms.

    Paljon parempaa fantasiakirjallisuutta on riittämiin. Potterit ovat ehkä niin suosittuja koska ovat lopulta sillä saralla suorastaan vähän vaisuja ja vetoavat siksi laajempaan yleisöön?

    Tykkää

    1. Ehkä Potterit flirttailevat sopivasti sillä fantasian ja tavallisen kasvudraaman välillä, se on varmaan totta. On ihanaa, että nämä toimivat lapsilla eikä niille mitään omaa lempikirjallisuutta vielä voi tuputtaa; J.K. Rowlingilla on varmasti ollut myös tähdet kohdallaan kun sarja sai niin suuren suosion (väheksymättä kirjallisia ansioita, vaikken kaikesta olekaan samaa mieltä).

      Tykkää

      1. Hehee, mä tuputan jatkuvasti lapsilleni omaa lempikirjallisuuttani 🙂 Saavat itse lukea mitä haluavat mutta ääneen haluan lukea sellaista mikä itselläkin natsaa jotenkin. Hyvin on mennyt meidän porukalle kaupaksi esimerkiksi klassikot Salainen puutarha ja Iloinen tyttö! Nyt on meneillään Mio, poikani Mio (tosin englanninkielisenä käännöksenä), jota itse asiassa en kyllä ole tainnut itse koskaan lukea, mutta Lindgrenin kirjoihin ihan ylipäänsä haluan lasten tutustuvan.

        Tykkää

  4. Mulla on ristiriitainen suhtautuminen Pottereihin. Oon ne lukenut aikanaan ja musta ne oli varsin kliseisiä, mutta ihan mukaansa tempaavia. Nyt olen lukenut 6v:lle (!) osat 1-3 ja lapsi tykkää hurjasti, itse en edelleenkään lämpene ihan älyttömästi (etenkin kirjojen alut ovat ihan älyttömän puuduttavia). Mutta iloitsen että on edessä paljon kivoja fantasiakirjoja tulevaisuudessa, kun lapsonen on Pottereilla tälle tielle saatu (itse muuten tykkäsin paljon enemmän esim. suomalaisen Tuutikki Tolosen Mörkövahvi ja Mörköreitti kirjoista lapsi fantasiana, sen sijaan Vuokko Hurmaan Kiepaus & Kaipaus -kirjojen dystopia oli musta varsin ilotonta luettavaa…mutta lapsi tykkäsi niistäkin). Tokihan ääneen ei kaikkea lueta, kun lapsi lukee sujuvasti itse (äitinsä tyyliin kirja päivässä on ihan mahdollista), mutta iltasatu on kiva hetki silloin kun saa valita kunnon kirjoja (jihuu, ei kuvakirjoja yli vuoteen!)

    Tykkää

    1. Kiitos näistä vinkeistä! Meillä elellään vielä kuvakirjojen aikaa, ja toisaalta pojat kuuntelevat mielellään myös äänikirjoja, esim. viime aikoina Melukylän lapsia.
      Saatiin juuri muutamia näytekappaleita kustantamosta ja keskimmäinen ihastui niihin ja tahtoi lukea kovasti.

      Tykkää

  5. pinsu

    Mä olen lukenut Potterit aikuisena, ja olen samaa mieltä siitä, että kirjat ovat täynnä kliseitä ja tapahtumat hyvin pitkälti ennalta arvattavia. Mielikuvituksellinen miljöö, erikoiset nimet ja hassut sanat eivät riitä kompensoimaan puutteita.

    Vuokko Hurmeen Kiepausta yritin lukea myös (jotta olisin voinut arvioida miten se sopii omille lapsille), mutta alku oli jotenkin niin luotaantyöntävän synkkä, että jätin kesken.

    En ole hirveästi fantasiaa lukenut, mutta eikös se lähes aina mene niin että hyvä voittaa? Eli tarinan loppuratkaisu on tiedossa jo alkumetreillä. =)

    Tykkää

    1. Hyvä saisi voittaa pahan aina, ainakin lastenkirjallisuudessa. Aika usein mun lapset toisteleekin (etenkin jännissä kohdissa, oli kyse kirjasta tai vaikka tv-sarjasta) että ”hyvikset voittaa aina!”. 🙂 Nyt mua alkoi kiinnostaa Vuokko Hurme.

      Tykkää

  6. LeenaK

    Vahvasti samaa mieltä, omasta näkökulmastani. Hurahdin jo 80-luvun alussa fantasiakirjoihin, ja kun luettuna oli Noidan veli, Maameri-sarja, Pimeä nousee- sarja yms. – kruununa tietenkin Taru sormusten herrasta – niin tuntui ettei Potterit juuri mitään uutta tuoneet tähän genreen. Lisäksi kieli on myös minun mielestäni sellaista yksinkertaista ja helposti luettavaa. Parasta pottereissa on alussa pilkahteleva kepeys ja iloisuus, mutta sehän rapisee loppukirjoissa pois. Kaikkinensa kaikki on jotenkin ohutta, sanoisinko.

    Sitten toisaalta: meidän lapsista 2/3 imeytyi ihan täysillä Rowlingin taikamaailmaan. Pottereiden myötä alkoivat lukea kirjoja ja kyllä niitä on nyt luettukin. Lapsille suunnattua fantasiaa on nykyisin hyllytolkulla kirjastossa, ja kaikki lukeminenhan on hyvästä. Ja käytiin kolmisen vuotta sitten siellä Potter-studioilla ja täytyy sanoa että oli kyllä minullekin vaikuttava elämys.

    Että lukekaa vaan pottereita, jotain hyvääkin siitä voi tulla.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s