SYNTYNYT HOITAMAAN?

Näitä postauksia kirjoittaessa tuntuu, ettei koskaan voi olla liikaa disclaimereita. Että en halua kieltää tyttöjä (enkä poikia) leikkimästä nukeilla. Enkä tahdo että kaikki puetaan ruskeisiin tai että sukupuolet kielletään. Enkä pakota omia lapsiani leikkimään leluilla, jotka heitä eivät kiinnosta enkä kuvittele, että rakenteellinen epätasa-arvo korjaantuisi sillä että lapsilta vietäisiin nukenrattaat pois ja laitettaisiin kaikki leikkimään sukupuolineutraaleilla käpylehmillä. Oikeastaan ei pitäisi kirjoittaa koko aiheesta, koska olen jo valmiiksi ärsyyntynyt väärinymmärrysten määrästä. Tiedän, ettei niitä tässä blogissa tule ihan samassa mittakaavassa kuin vaikka Nuorgamin Emmillä, mutta olen huomannut kyseessä olevan todella vahvasti tunteisiin käyvän aiheen.

Mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Kun sekin ärsyttää.

Kun mulla ei ole tyttölapsia vaan kolme jälkeläistä, jotka kaikki tuntuvat olevan onnekkaasti ihan omassa sukupuolessaan – poikia. Kutsun heitä tylysti komentamalla ”pojat” silloin kun homma karkaa lapasesta, ja heillä on lyhyet tukat (tämä kylläkin enemmän käytännön syistä, koska kuumuus ja täit). Jokainen ilmentää itseään ja siinä sivussa omaa sukupuoltaan hyvin omalla tyylillään, ja vaikka mun mielestä he ovat kaikki aika ”poikamaisia”, niin täällä he selvästi poikkeavat massasta värikkäillä, usein jopa pinkeillä vaatteillaan. Kuopus halusi viime viikolla itselleen vaaleanpunaiset lenkkarit, ja keskimmäisen lempiväri on kirkkaan punainen. Ja nyt ollaan maassa, jossa värillä on tosiaan väliä. Olen päivitellyt ennenkin, että Espanjassa suomalaisessa yhteiskunnassa käytävät keskustelut lasten sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta ja tasa-arvon toteutumisesta tuntuvat todella kaukaisilta. Täällä pienille tytöille laitetaan jo laitoksella reiät korvakoruja varten ja kaikilla poikaoletetuilla on ”futistukka”. Poikia kannustetaan jo pienestä asti kilpailemaan ja urheilemaan ja tyttöjä…

… Tyttöjä kannustetaan hoivaamaan. Ja tämä nyppii mua ihan kauheasti. Ei siksi, että hoivaamisessa olisi mitään väärää. En osaa sanoa, kuinka paljon tyttölasten into helliä nukkeja ja leikkiä kotia tulee selkärangasta ja kuinka paljon ympäristön vaikutuksesta, mutta itseäni se silti ahdistaa. He ehtivät elämässään hoivata ja paapoa ja vaikka kuinka paljon, miksi jo lapsena se tuodaan niin vahvasti leikkeihin? Täällä viikonloppuisin pikkutytöt työntävät nukenrattaita kaupungille ja pojat pelaavat, riehuvat ja sekoilevat. Tyttöjen pyörissä on LASTENISTUIMET. Argh! Ja okei, nyt voi sitten viisastella että onko ne muka vain tyttöjen pyöriä että enkö itse juuri syyllisty pahimpaan sukupuolittamiseen olettamalla, että vaaleanpunaiset glitterpyörät ja Frozen-prinsessapyörät olisivat vain tytöille, mutta kas, vain näissä pyörissä on oma istuin nukeille. Ei ole näkynyt Ryhmä Hau-, Hämähäkkimies– tai Cars-pyörissä, perkele.

Espanjalaiset vaikuttavat monin tavoin suomalaisia tyytyväisemmiltä elämäänsä, iloisemmilta ja avoimemmilta. Sukupuoliroolit ovat aikuistenkin elämässä paljon vahvemmat, ainakin jos ajatellaan tiettyjä odotuksia ja ulkonäköä. Erotun joukosta varmasti suttunutturani ja meikittömän olemuksen kanssa. Esikoinen on ainoa poika kuvaamataitokerhossa ja koulussaan myös varmasti ainoa poikaoletettu, jota ei jalkapallo kiinnosta lainkaan. Espanjaan verrattuna Suomessa sukupuoliroolit ovat löysemmät, kasvatus tiedostavampaa ja esimerkiksi mainonta valovuosia edellä Espanjan aika seksistisistäkin mainoksista. Ehkä täkäläisten vahvat sukupuolinormit sopivat hyvin enemmistölle, mutta voin kuvitella että kasvaminen erilaisen sukupuoli-identiteetin kanssa näin ”perinteisessä” yhteiskunnassa voi olla raskasta. Onhan täälläkin masennusta ja mielenterveysongelmia, vaikka niistä ei keskustella yhtä paljon kuin Suomessa.

Monet lapset rakastavat vanhempiensa matkimista ja leikit seuraavatkin arkielämän esimerkkiä. Kyllä meilläkin esikoinen leikki imettävänsä vauvanukkea kun sai pikkuveljen ja joutui seuraamaan näitä tosielämän imetysmaratoneja sivusta. Mutta tuntuu, että täällä se lelujen ja leikkien ja harrastusten ja vaatteiden ja koko lapsuuden jakaminen sukupuolen mukaan on niin vahvaa, että se ei jätä lapsille aina tilaa toteuttaa itseään täysillä. Mun mielestä täällä huulipunaa ja korkokenkiä käyttävät 3-vuotiaat ovat todella suloisia, mutta samalla mietin miten vahvasti heitä ohjataan jo olemaan naisellisia, vastaamaan niihin vuosisatoja vanhoihin odotuksiin ja saavuttamaan myönteistä palautetta juuri näitä ominaisuuksia korostamalla. Samalla tavalla kuin ainakin esikoisen koulussa opettaja suhtautuu poikiin juuri sellaisella ”pojat on poikia”-asenteella, että antaa niiden nyt pelata futista niin saavat edes jonkun ammatin.

Me elämme onneksi täälläkin tällaisessa ränttäävän feministiäidin punavihreässä kuplassa, jossa pinkit lenkkarit ja valomiekat sopivat samaan kuvaan. Kannustan parhaani mukaan poikia tekemään niitä asioita, jotka heitä kiinnostavat, vaikka sitten ainoina sukupuolensa edustajina omissa ryhmissään. Ja mielenkiinnolla seuraan, millä aikataululla täällä asiat muuttuvat ns. sukupuolisensitiiviseen suuntaan – jos nyt ikinä muuttuvat.

BARCELONAN HERKKUPALAT

Alle kahdessa vuorokaudessa Barcelonassa ehtii paitsi nähdä nähtävyyksiä, myös syödä. Oikeastaan mitä vanhemmaksi tulen, sitä ruokapainotteisemmiksi tulevat reissutkin. Ja painavammaksi itse matkaaja. Tällä kertaa nautin myös erityisen paljon majoituksesta, joka poikkeuksellisesti oli hotellissa eikä AirBnB:ssä – ja kaiken lisäksi sain olla siellä täysin yksin. En sitten malttanut edes nukkua, niin ihmeelliseltä tuntui se, että oli noin 15 neliötä omaa tilaa, ei ketään huutamassa äitiä, ei sotkuja siivottavana eikä ketään, kenen takia olisi pitänyt hyssytellä. Erityisen paljon vietin aikaa hotellin upeassa, smaragdinvihreillä tiileillä tehdyssä kylpyhuoneessa ja sen sadevesisuihkun alla (ihan jo siitä syystä, että saimme juuri yhdeltä kuukaudelta 200 euron sähkö- ja vesilaskun, mikä hillitsee kylpemishimoja kotona…).

Majoituin erittäin hyvällä sijainnilla, aivan Plaza Catalunyan kulmilla Praktik Ramblalla. Olin vähän hysteerinen etukäteen, koska kaipaan hiljaisuutta yöunille, mutta onneksi keskeisestä sijainnista huolimatta hotelli oli erittäin rauhallinen. Itse asiassa mun huoneessa oli vain pienet ikkunat sisäpihalle ja nekin verhoin peitetyt, eli mitään maisemia ei näkynyt – ja se sopi minulle täydellisesti. Hotellin arkkitehtuuri ja sisustus olivat kerta kaikkisen hurmaavat ja 135 euroa kahdelta yöltä erittäin kohtuullinen hinta ottaen huomioon palvelu, paikka ja superpehmeät sängyt. Jos palaan Barcelonaan, palaan ehdottomasti Praktikiin, jonka upea terassi pääsee varmasti aurinkoisella oikeuksiinsa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten se ruoka. Barcelonassa tuntui joka korttelissa olevan yksi törkeän hienosti sisustettu ravintola ja kaksi viettelevää leipomoa. Ruokatarjonnan suhteen kaksi vuorokautta ei siis riittänyt mihinkään, onneksi tosin en itse joutunut tekemään päätöksiä ravintoloiden suhteen koska valinnanvaraa oli liikaa. Hintataso tuntui hieman korkeammalta eteläiseen Espanjaan verrattuna, mutta oli yhä täysin maltillinen verrattuna Suomeen. Verrattuna Madridiin ja Sevillaan tarjonta oli monipuolisempaa ja kansainvälisempää, mikä oli iloinen yllätys sillä – älkää kertoko espanjalaisille – olen vähän kyllästynyt tapaksiin.

Ensimmäisenä päivänä mut vietiin lounaalle Flax & Kale-nimiseen paikkaan, joka on suunniteltu etenkin ”fleksitariaaneille”. Paikan hipsteristatus tuli selväksi heti ovella: sisustus oli viimeisen päälle, henkilökunta tyylikkäänä mustissa, asiakkaat lähinnä naisia joko joogamattojen tai paikalle pakotettujen poikaystävien kanssa ja kaikki valokuvasivat ruokaansa. Minäkin, totta kai. Mutta tällaiselle kalaa syövälle huonolle kasvissyöjälle paikka oli aivan taivas. Alkuun rapeita nimikkolehtikaalisipsejä (koska mikä vaan maistuu hyvältä kun on tarpeeksi rasvaa ja suolaa) sekä terveellisiä mehuja, sitten tonnikalahampurilainen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruoka oli todella hyvää. Jos nyt Michelin tähtiä ei ihan tuolla esityksellä saa, niin se jokaisesta suupalasta vartaloon virrannut fiilis että ”nyt syön terveellisesti, vitamiineja, antioksidantteja, wuhuu!” kompensoi kaiken. Ja siis tosi hyvää se silti oli, ei ihme, että paikka on niin suosittu. En usko, että pöydän varaaminen on pahaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On kuitenkin yksi asia, johon terveellinen ajattelu ei kovin hyvin sovi. Näin mun mielestä. Jälkiruoat. Tuolla kokeiltiin useampia eri jälkkäreitä, mutta kaikissa oli ikävä proteiinipatukan sivumaku ja oikeastaan kaikki leivokset jäivät meiltä kesken. Eli satsatkaa ”suolaiseen”, vaikka tuolla olivat mausteet ja yrtit oikein kivasti tasapainossa.

Illalla mut vietiin El Nacionaliin. Paikka on alunperin ollut kahvila ja teatteri 1800-luvun lopussa ja sen jälkeen toiminut tehtaana, varastona ja autokorjaamona ja nyt siitä on uudistettu upea, useamman ravintolan kokonaisuus. Sisustus on aivan viimeistä piirtoa myöten mietitty ja itselleni ensimmäinen reaktio oli lähinnä, että nyt rahastetaan turistia (vähän niin kuin koin Madridin Mercado San Miguelissa). Fiilis vahvistui, kun kävimme ensin nauttimassa drinkit ja pahoja pinxtoja yrmeällä palvelulla baarin puolella. Luulin myös kanaa turskaksi ja pääsin taas vaihteeksi tekemään vaikutuksen illallisseuraan sylkemällä ruokani pois, mutta sitten pääsimme pienen odottelun jälkeen La Llotja-kalaravintolan puolelle…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravintolassa toimi kaikki alusta lähtien. Lumoavan ulkoasun lisäksi palvelu oli mutkatonta ja ystävällistä, paahdettu leipä tomaatilla ja oliiviöljyllä ihana tapa aloittaa ateria, viini hyvää. Muu seurue tilasi mm. ostereita ja kanaa ja itse päädyin syömään toisen kerran saman päivän aikana tonnikalapihvin ja ratatouillea. Se olikin sitten paras ravintola-annos, jonka olen syönyt ainakin viimeisen viiden vuoden sisällä ja ehdottomasti koko elämän TOP 10:ssä. Ratatouille, jossa hienoksi pilkotut kasvikset olivat täydellisessä symbioosissa tomaattikastikkeen, suolan ja oliiviöljyn kanssa: mikä tasapaino, miten hyvältä voikaan vitsi vihannekset maistua! Ja tonnikala, jonka paistamisessa tai ainakin syömisessä olen jo asiantuntija. Täydellinen rapea, grillattu pinta ja sisältä pehmeä, mehukas, hieman raaka. Jos olisin kehdannut, olisin tilannut saman annoksen uudestaan mutta tyydyin jälkiruokaan, joka ei sekään ollut hullumpaa.

Seuraavana päivänä syöminen jäi valitettavasti vähän sivuosaan, sillä kiireessä piti ehtiä  nähdä kirkko ja kaveri – kiitos vain Marelle lounasseurasta! Koska emme osanneet päättää paikkaa ja meillä oli myös lukottoman pyörän dilemma, päädyimme syömään ulos Blu Bariin. Maren meksikolainen pizza ja mun paputacot vaikuttivat oikein OK mätöltä. Ei mikään mieletön makuelämys mutta helppo tapa saada vatsat täyteen mausteista ja maukasta ruokaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jälkiruoalle paikallisopas vei mut yhteen Barcelonan useammasta Chocolate Box-kahviloista, jonka jäätelö on kuulemma myös erittäin hyvää. Nyt ei viitsitty tuulessa ja viimassa kokeilla sitä vaan testasin laajan leivos-,kakku- ja herkkuvalikoiman osalta porkkanakakun ja hyväähän se oli. Nälkä ei Barcelonassa jäänyt, koko paikka on yhtä ihanaa ravintolaa ja ensi kerralla varaankin viikon siihen, että voin fiilistellä läpi ainakin kolme ateriaa päivässä. Buen provecho!

ENSIMMÄINEN LOMA SUOMESSA

Olen antanut itseni ymmärtää, että monella ulkosuomalaisella on joka kesä hieman säätöä sen suhteen, viettääkö loma vanhassa kotimaassa vai sitten jossain muualla – niin kuin ”normaalit ihmiset”. Me päädyttiin Suomeen tällä kertaa; varasin juuri lennot elokuulle Suomeen, jossa olemme neljä viikkoa. Jo nyt vähän jännittää, miten saan lapset suostuteltua takaisin Espanjaan. Toisaalta tähän oli vielä reippaasti aikaa, voi olla ettei tätä hartaasti odotettua Suomenmatkaa sitten enää niin kaivatakaan siinä vaiheessa kun olemme olleet 14 kuukautta putkeen Espanjassa.

Ajankohdan suhteen olen taputellut itseäni selkään, sillä täällä elokuu on sietämättömän kuuma. Tätä ongelmaa ei taatusti ole Pohjolassa. Sen lisäksi pääsemme ehkä Suomessa kaikkiin lasten toivekohteisiin – huvipuistoihin, mökille, ehkä Muumimaailmaan – kun suomalaiset ovat jo palenneet arkeen. Tietenkin kavereiden näkemisen suhteen se on hieman haastava, mutta uskon että etenkin koululaisen kaverit ovat hyvin tavattavissa silloinkin. Eläkkeellä olevat isovanhemmat ovat mökillä jäiden tuloon asti, eli pojat pääsevät nauttimaan saaristolaiselämästä.

Ja kyllä, odotan tätä reissua paljon itsekin. Uimahallissa käymistä. Kirjastoja. Ystävien näkemistä. Tahdon kokea kelluntatankin, ja hypin kattoon kun kävi ilmi että olemme maisemissa juuri kun uusi Amos Rex-taidemuseo olisi tarkoitus avata. Onpa hassua tulla ensimmäistä kertaa elämässä lomalle Suomeen! Pelkään, että kun olen puoli vuotta listannut toiveita ja suunnitelmia lomalle on lopputulos hirveä antikliimaksi. Että Suomi tuntuukin kliiniseltä ja kylmältä (muutenkin kuin säiden puolesta), kalliilta ja kurjalta. Että ystävillä on kiire töiden ja opintojen kanssa eivätkä lasten kaverit enää edes tunnista näitä. Kääk!

Yksi fantasioinnin aihe on myös ruoka. Oih, mustikat, aion syödä niitä joka päivä monta litraa. Suomalaiset mansikat – voittavat nämä vetiset jättimarjat etelässä. Sipsit! Pulla! Nokkosleipä! Oivariini! Palaan Espanjaan luultavasti 12 kiloa isompana, sillä olen jo suunnitellut ainakin 49 toteutettavaa ateriaa matkalle. Ikävöin muitakin hassuja asioita. Pohjoismaisia tyynyjä. Tasalämpöisiä suihkuja. Julkista liikennettä. Ajamme luultavasti LÄNSImetrolla joka päivä, koska lapset eivät voi käsittää että kaupunki-mummolaan pääsee nykyään myös metrolla. Pitää mennä Tampereelle, ehkä myös Turkuun. Millaiselta paratiisilta kesä-Suomi tuntuukaan. Millaisistahan pilvilinnoista sitä sitten paikan päällä putoaa?

PALLOMEREN VARMA OSUMA

Pari viikkoa sitten sunnuntaina olimme juuri selvinneet aivan jumalattoman pitkästä flunssaputkesta siihen pisteeseen, että koko perhe oli jo silleen terve että kehtasi jo liikkua ihmisten ilmoilla. Kukaan ei enää vuotanut tauotta räkää, yskinyt limaklönttejä tai muutakaan ihastuttavaa, mikä meitä oli marraskuusta asti vaivannut. Mitä tekevät kaikki fiksut ihmiset, kun juuri on selvitty monen taudin kiertueesta? No lähtevät tietenkin SISÄLEIKKIPUISTOON! Onko parempaa tapaa saada varmasti uusi tartunta? Ajoituksesta erityispalkinto jo siksi, että itse olin lähdössä kolmen päivän päästä lentämällä Barcelonaan.

P1143609.jpg
Säännöt, joita kukaan ei noudata (paitsi lapset ei vetäneet sentään röökiä)

Olimme käyneet jo yhdessä sisäleikkipuistossa esikoisen kanssa synttärijuhlien aikaan, ja se oli ollut ihan mielenkiintoinen kokemus. Nyt päätimme ajaa tunnin matkan päähän Esteponaan, joka on jo virallista Aurinkorannikkoa ja jopa ihan eri maakunnassa. Paikan nimi on Mundo Mania, ja jo nimi kyllä kuvasi sitä aika hyvin. Ottaen huomioon, että sisäänpääsy oli kympin luokkaa per lapsi, niin kyseessä oli yllättävän pieni paikka näin talviaikaan. Pihalla oli kahluuallas, trampoliineja ja muutama leikkipaikka, mutta sisällä vain yksi jättimäinen kiipeilyalue sekä taaperoille oma paikkansa. MUTTA mikä tärkeintä: VIINIBAARI AIKUISILLE! Ja pöytiin tarjoilu, eli saattoi samalla siemailla kylmää valkoviiniä ja katsoa välinpitämättömästi kun oma lapsi putoili kiipeilyseinältä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntai-ilta oli tietenkin surkein ajankohta mennä sisäleikkipuistoon. Paikka oli aivan täynnä. Mua alkoi naurattaa jo pihalla, kun parkkeerasimme meidän ei-kovin-upeaa Skoda-farkkua sinne Porschen ja BMW:n katumaastureiden väliin. Sisällä alemmuuskompleksi paheni, sillä paikalla oli erityisesti venäläiset perheet hyvin edustettuina ja varmasti enemmän kauneusleikkauksia yhdessä tilassa mitä olen ikinä nähnyt. Ja sitten me tultiin verkkareissa ja päästettiin kolmikko vapaiksi… Kuopus oli kymmenessä minuutissa Suomi-Venäjä-väännössä pallomeressä, jossa kolme itänaapuria pommitti 3-vuotiasta, joka onneksi piti puolensa. Tosin pakeni paikalta ja lähti haastamaan riitaa marokkolaisten kanssa.

Visiitti kesti tunnin. Paikan akustiikka oli aivan kamala – ja Suomessa siis en varsinaisesti nauti HopLopeista tai Leikkiluolista, mutta nyt kyllä katse harhaili sinne viinibaarin suuntaan aika monta kertaa. Ehkä joku rauhallinen tiistaiaamu sitten… Tuolla myös aikuisen oli melkoisen vaikea lähteä jälkikasvun mukaan seikkailemaan, ja vaikken erityisesti nauti niissä muovikankaalla päällystetyissä putkissa mönkimisestä, niin tykkään kuitenkin olla vähän enemmän läsnä. Tai sitten vaan heittäydyn ihan paikalliseksi ja haen sen cocktailini ja odotan, koska ensimmäisen kerran tarvitaan laastaria.

Ja siis, totta kai. Kolme päivää visiitin jälkeen, matkalla lentokentälle, keskimmäinen oksensi autossa. Pistettiin matkapahoinvoinnin piikkiin. Lauantaina laattasivat loput. Jatkossa leikitään rannalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA