KUINKA KÄY KAHDEN MAAN LASTEN?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Epävarmuus lienee varminta mitä näillä ajoilla on meille tarjota, ja vaikka yleisesti ottaen siedän sitä – ainakin omasta mielestäni – aika hyvin, niin nyt on toivoisin että olisi sellainen kuuluisa kristallipallo. Omalta osaltani voin todeta nähneeni maailmaa niin paljon, että en voi valittaa vaikka joutuisin viettämään loppuelämäni tässä korttelissa. Mutta lasten puolesta tilanne on erilainen: ei heidänkään ole pakko matkustaa turisteina enää minnekään, mutta heidän toinen vanhempansa asuu toisella puolella Eurooppaa.

Meillähän kävi ”onni onnettomuudessa”, että lasten isä oli Suomessa käymässä maaliskuun puolivälissä. Tai en tiedä kuinka onnekasta oli jäädä jumiin Suomeen liki kahdeksi kuukaudeksi, mutta ainakin hänestä oli suuresti apua lasten etäkoulun kanssa ja he saivat viettää aikaa yhdessä oikein urakalla. Ja ex-miehen käsissä kodin sisustusta päivitettiin monella tapaa, eli huonomminkin olisi voinut käydä. Muutenkin meidän perhe on ollut kaikessa koronakurjuudessa varmasti niitä, joilla on toistaiseksi tullut vähiten takkiin, ja suurimmat tappiot on olleet mielipahan muodossa peruuntuneiden suunnitelmien takia. Mutta sitä se on kaikilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen lasten isä pääsi kuitenkin palaamaan kotiinsa, aika monen peruuntuneen lennon jälkeen. Kotimatkan hinta oli yli tuplaten sen mitä meno-paluu normaalisti. Meidän kesälomamme Espanjassa on tietenkin peruttu, voi olla etteivät Espanjan rajat aukea ilman erityisen hyvää syytä vielä pitkään aikaan. Olin optimistisena varaamassa uutta matkaa jouluksi, mutta nyt sekin tuntuu vähän kaukaiselta. Ehkä ensi kesä on hyvä tavoite?

Mutta kyse ei ole vain lomista. Lomailusta luopuminen on ihan okei, mutta meillä se, että lapset tapaavat toista vanhempaansa, edellyttää aina matkustamista. Nyt luonnollisesti vastuu reissaamisesta siirtyykin lasten isälle ainakin joksikin aikaa, mutta yhden ihmisen liikkuminen rajojen yli ei juuri nyt näytä yhtään yksinkertaisemmalta kuin neljän ihmisen matkustaminenkaan. Ja ennen kuin kukaan nyt viisastelee, että ratkaisuksi sopii muuttaminen samaan maahan niin sori, juuri nyt se ei ole vaihtoehto. Vaikka jos tilanne jatkuu todella pitkään tällaisena, kai sitäkin harkitaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Emme suinkaan ole ainoa perhe, joka on jakautunut kahteen eri valtioon. Olen sympannut suuresti virolaisia työläisiä, jotka jäivät mottiin Suomeen ja olivat viikkoja pääsemättä perheensä luo. Ylipäänsä olemme olleet etuoikeutettuja voidessamme valita tällaisen elämän; kun minä päätin palata lasten kanssa Suomeen, se oli monella tapaa win-win-ratkaisu sillä suunnitelmissa oli ja on yhä viettää pitkiä lomapätkiä yhdessä Espanjassa, jotta lapsilla säilyy edes vähän kielitaito ja yhteys siihen kulttuuriin, jossa he hetken kasvoivat. Heillä on yhä kavereita Espanjassa, eikä mun tarvitse varmaan erikseen kertoa että itse ikävöin sinne joka päivä.

En edes uskalla arvailla paljonko matkailu muuttuu ja jo nyt kun katsoimme, onko lasten isän mahdollista tulla kesälomalle Suomeen, alkoi vähän heikottaa. Puhutaan kolmin-nelinkertaisista summista. Ja se on tietenkin se hinta, mikä lentämisestä pitäisikin maksaa – sisäinen ilmastoahdistujani kyllä iloitsee siitä, että lentomatkustus meni ryminällä uusiksi ja ainakin vähäksi aikaa halvat viikonloppupyrähdykset pitkin Eurooppaa ovat ohi. Kulttuurinen muutos on tervetullut ja olen klassinen esimerkki ihmisestä, joka toivottuaan muutosta järkyttyy, kun se lopulta koittaa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, että matkustamisesta tulee kallista – jos siitä tulee pandemiapolitiikan myötä mahdotonta niin pulassa ollaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten isä on onneksi Suomen kansalainen ja vastaavasti asuu pysyvästi ja virallisesti kotimaassaan, joten teoriassa ainakin toistaiseksi hän voi reissata maiden välissä (joskin suorien lentojen puuttuessa se tarkoittaa aina välilaskullista lentoa, joka tuo oman jännityksensä). Karanteeninkin kanssa voimme elää, siitä tulee varmasti vähäksi aikaa välttämätön osa rajanylityksiä. Yksi vaihtoehto on varmasti ajaa läpi Euroopan, tai kulkea junalla, mikäli raideliikenne palautuu suunnilleen normaaliksi lähiaikoina. Itse asiassa se sopii meille oikein hyvin, suunnitelmissa on ollut siirtyä maata pitkin matkaajiksi näillä reissuilla heti kun lapset jaksavat vähän paremmin kantaa oman osuutensa matkatavaroista.

Mutta kauhuskenaario tietysti on, että eri valtioiden erilaisten torjuntataktiikoiden takia ja vaihtelevan tautitilanteen vuoksi matkustuskieltoja ja -rajoituksia jaellaan tästä siihen asti, että tulee rokotus (ja pessimisti sisälläni toteaa, että seuraava virus). Että kun tähän asti olemme tottuneet siihen että Suomen passia heiluttelemalla kaikki portit aukeavat meille niin nyt olemmekin kansalaisia non grata, emmekä voikaan enää entiseen tapaan liikkua vapaasti. Vaikka asumiskuvioita läpikäydessämme mietimmekin monenlaisia mahdollisia vaikeuksia joita välimatka voi teettää, emme ihan ensimmäisenä muistaneet listata potentiaalisiin haasteisiin globaalia pandemiaa. Onneksi ihminen on sopeutuvainen enkä missään nimessä toivo, että tämän kaiken jälkeen palaamme kyseenalaistamatta entiseen tapaan reissata, kuluttaa ja elää kiireistä arkea – mutta silti joku muutosvastarintainen panikoi sisälläni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LONG TIME NO SEE

Terppa.

Vietin juuri kuukauden blogiloman. Se tuntui niin vapauttavalta että en tiedä onko paluuta entiseen postaustahtiin – toisaalta eipä sitä kukaan varmaan odota. Oli kiva, kun oli kuitenkin käyty kyselemässä ollaanko kunnossa. Kyllä me ollaan. Mutta nyt kun arjesta on riisuttu kaikki se mistä olen tähän blogiin kirjoittanut – brunssit, museot, matkustelu – niin jäljelle jää kyllä kiireinen, täyteläinen arki mutta se on taas sellaista, mistä en osaa enkä ihan hirveästi haluakaan kirjoittaa. Sen lisäksi sitä se taitaa olla meillä kaikilla juuri nyt: totuttelua uudenlaisiin ohjeisiin ja rajoituksiin, tasapainoilua sosiaalisuuden ja sisäänpäin käpertymisen kanssa, etäopiskelua, töitä pätkissä, liikaa ruoanlaittoa.

Onneksi myös kevät ja kaikkea kivaa. Nyt kun olemme olleet ennätyspaljon vain kotona, vain keskenämme, olen maalannut seiniä ja istuttanut kasveja ja kukkia kuin mikäkin kodinrakentaja. Pojat pyöräilevät kaikki päivät pihalla ja kotiin laskeutuu hetkittäin tervetullut hiljaisuus, sillä muuten meillä on turhanpäiväisten riitojen, Zoom- ja Teams-tapaamisten ja naapurien äänien synnyttämä lievästi sanoen stressaava kakofonia. Lapset ovat sopeutuneet kaikkeen uuteen ja outoon ihailtavan helposti ja hyväksyvästi, todeten että tämä nyt on mitä on.

Tämä ei nyt ole ollut mikään elämäni upein ajanjakso, mutta kun olemme koko maailma samassa tilanteessa, ei blogiinkaan viitsi vain valittaa. Sen lisäksi olemme monella tapaa hyvin onnekkaassa asemassa: perheessä on kaikki hyvin, olemme terveitä eikä lähipiirissä ole riskiryhmäläisiä, minulla on töitä enemmän kuin pitkään aikaan. Muuttuneista (matka)suunnittelmista kerron varmasti pian, vaikka siis kuten varmasti arvaatta niin kaikki on peruttu. Onneksi meillä on oma pieni piha, uimarannalle vain pari sataa metriä ja luontoa lähellä. Toivottavasti pojat pääsevät isovanhempiensa kanssa pian mökillekin, sekin on samassa sairaanhoitopiirissä. Omat toiveeni tälle kesälle ovat hyvin vaatimattomat: joku mökkireissu ystävien kanssa olisi kiva, jos pääsisi pari kertaa kallioille katsomaan auringonlaskua ja juomaan skumppaa kaverien kanssa, olisi edes yhdet festarit. Viimeinen toive lienee yhtä utopistinen kuin haave Espanjasta loppuvuodelle, mutta aina saa unelmoida. Mitäs te toivotte kesältä?

P4258067.jpeg

OSTOLAKKO ON HUONO IDEA

Onhan tässä vähän selittelyn makua, mutta oikeasti: meillä on virus, jonka takia kaikki kevään suunnitelmat on peruttu, saa pelätä oman, läheistensä ja kansanterveyden puolesta, joutuu viettämään lasten kanssa 24/7 ja en tiedä, seuraavaksi tulee varmaan heinäsirkat, kevättulvat ja suoratoistopalvelut kaatuvat. Ai niin, kuntosali meni kiinni, museoon ei pääse. Siis kyllähän te kaikki tiedätte. Samassa jamassa ollaan. Monet elämän itsestäänselvät ilot katosivat kalenterista kerta heitolla.

Ja siksi tuntuukin erityisen julmalta että olen kaiken lisäksi kieltänyt itseltäni shoppailun! Nyt täytyy tunnustaa: lipsahdin ostolakossa kerran jo ennen karanteenia ja koronaa (ei, emme ole oikeassa karanteenissa, mutta kutsumme tätä eristyksen ja eristäytymisen aikakautta nyt käytännön syistä karanteeniksi). Silloin myytiin viimeisiä kappaleita Kaikon hameita, jotka henkivät brittiläistä maalaisidylliä – sellaista, joka resonoi oman sielunmaisemani kanssa. Olin jo aiemmin mallaillut hametta ja haaveillut siitä, mutta se jäi silloin ostamatta. Nyt iski paniikki, ja ostin sen – vaikka en sitä tarvitsisi (ja tuli hankittua numeroa liian iso, joskin luultavasti koronaruokavalion ansiosta sekin ylimitoitus on kiritty kiinni vappuun mennessä).

Koronan aikana olen livennyt lupauksistani toisen kerran. Heti rajoitusten alkupäivinä iski paniikki: koin hyvin henkilökohtaisesti että kaikkien suomalaisten pienyritysten selviäminen tästä taantumasta on mun vastuulla. Pakko ostaa! Tämähän on kiehtova, 2020-luvun tapa käsitellä mitä tahansa ongelmia: ostamme ratkaisun. Ostamme eettisempää, ekologisempaa, vastuullisempaa… kaikkeen on vastaus joku tuote tai palvelu eikä suinkaan pelkkä pidättäytyminen. Niinpä omaksuin hyvin vahvasti viestin, että täytyy kuluttaa jos kykenee. Sittemmin olen hillinnyt itseni, mutta en lupaa mitään. Tämä on ollut sellainen pakollinen downshiftaus joka rintamalla, joten jos oma mielenterveys alkaa rakoilla ja joku uusi tavara voi jollain tapaa lieventää oloani niin annan armoa itselleni. Joskus myöhemmin on sitten sen aika, että haen ammattiapua ja opettelen käsittelemään kriisejä jossain muualla kuin nettikaupoissa.

Ostin siis kuvissakin näkyvän suorastaan psykedeelisen collegen varkautelaiselta Ehta by Dream Circus yritykseltä. Sen jälkeen olen tietenkin haaveillut ties mistä ihanista Uhanista, Miia Halmesmaan ja Aarteen mekoista, R-Collectionin ulkoiluvaatteista ja Nanson pellavamekoista, kesähän on täällä ihan just (ja näillä näkymin me nökötämme sen Suomessa emmekä Espanjassa uima-altaalla – siksi kannattaisi varmaan haaveilla jostain vähän pellavaa paksummasta). Tässähän ei ole mitään järkeä, ja onneksi nyt on pakko ajatella taloutta: vaikka oma työ ei toistaiseksi ole vaakalaudalla, lienee viisaampaa himmailla ja katsoa vähän miten maailma makaa kun sairastapausten määrä tasoittuu ja pääsemme joskus palaamaan askel kerrallaan arkeen.

Kotona mököttäminen on näkynyt myös remppaintona: olen kiihkeästi haalinut huonekasveja, tällä viikolla aion maalata seiniä, olen shoppaillut kierrätyshuonekaluja ja ripustanut vuosikaudet vuoroaan odottaneita tauluja. Kun tämä lamaannuksen aika on ohi (käytän yhä ison osan päivästä pelkkään prokrastinointiin) aion aloittaa Gua sha-harrastuksen, ostaa blenderin ja tehdä joka aamu jonkun terveellisen smoothien ja vaikka mitä muuta. Olemme esimerkiksi ilmottautuneet paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen halukkaiksi hamsterin adoptoijiksi. Että tällaista se eristys saa aikaan – mitäs teillä?

ÄITIYDEN AAKKOSET

11241232_10153334188007498_4663520775101912250_o

Kiitos vaan sinne muutama kilometri johonkin ilmansuuntaan Valeäidille, joka lähetti vanhan kunnon blogihaasteen. Sen verran aion nyt muistella, että kun me aloitettiin nämä bloggausbisnekset (joista siis toiselle tästä tuli bisnes, toinen kirjoittelee saunanlauteilla ihan ilmaiseksi, voitta arvata kumpi on kumpi) samaan aikaan siinä 2012 niin näitä kiersi joka blogissa. En nyt ala sen enempää nostalgisoimaan, ollaanhan me saatu tällä uudella vuosikymmenellä haastetta ihan blogien ulkopuolelle – joten hetki hömppää, eli ”Äitiyden aakkoset” (täytyy kyllä tunnustaa että nauroin hetken haasteelle kun mietin että eihän mulla ole mitään sanottavaa äitiydestä kunnes tajusin että okei, mulla on kolme lasta, varmasti keksin jotain).

A – ANTEEKSI: No, sitähän on saanut pyydellä. Ehkä tärkeimpinä saavutuksina sillä rintamalla pidän sitä, että osaan pyytää rehellisesti ja suoraan anteeksi lapsilta kun olen mokannut, ja olen opetellut myös antamaan anteeksi. Myös itselleni.

B – BROMANCE: Kun on ainoa lapsi (ja juuri siksi halunnut ison perheen ympärilleen) niin huh huh, tätä kolmen sisaruksen dynamiikkaa on välillä vaikea tulkita. Mutta niin paljon kuin meillä päät kolisevatkin ja äänet kohoavat, niin päivän päätteeksi on myös erittäin liikuttavaa kuinka paljon voi kolme tyyppiä toisiaan rakastaa (ja sitten viiden minuutin päästä vihata, mutta sellaista se on).

C – COKIS, CAPPUCCINO, CAVA: Mitä näitä nyt on. Juomia, joita joskus tarvitsee jokapäiväiseen selviytymiseen. Itse asiassa colajuomista luovuin kokonaan kaksi vuotta sitten, kun huomasin jääneeni pahemman kerran koukkuun, mutta aloin vastapainoksi hörppiä kahvia.

D – DYSPRAKSIA: Kolmen lapsen kanssa lienee kai jo ihan tilastollisesti todennäköistä, että vastaan tulee haasteita. Meillä ehkä se merkittävin on ollut yhden lapsen motorinen dyspraksia, jonka ansiosta alan olla itseoppinut puheterapeutti (hänen kanssaan), lähes ammattimainen Kelan hakemusten täyttäjä ja ehkä vähän suhteellisuudentajuisempi sen kanssa milloin lapsi oppii täydellisen ärrän (jos multa kysytään niin ei haittaa vaikkei oppisi ikinä).

E – ESPANJA: Tämä voisi olla myös ”Expat-elämä”, koska molemmilla on ollut vaikutusta siihen millainen äiti olen. Kaikkitietävälle besserwisser-luonteelleni toisessa kulttuurissa äitinä eläminen on ollut opettavaisin mahdollinen kokemus, jonka lopputuloksena aloin suhtautua ymmärtäväisemmin paitsi toisten tapaan olla vanhempia myös itseeni.

F – FOORUMI: Nyt tulee taas muisteluita. Nimittäin voi vauvafoorumi, jolle kirjauduin itse asiassa siinä vaiheessa kun mun maaniselle vauvasuunnitelmalle näytettiin vihreää valoa. Silloin nettimeininki oli paljon viattomampaa, mutta osuinkin kerralla kultasuoneen: ”Kevätkesän odottajat 2010”-ryhmästä muodostui tähän päivään asti kiinteästi mukana kulkenut mammajengi. Sieltä ovat esikoisen pitkäaikaisimmat kaverisuhteet, sieltä alkoi brunssiperinne, siellä on voitu puida kasvatuskysymyksiä, tarjottu apua ja naurettu epätoivoisesti elämäntilanteille.

G – GÄNGI: Eli mun jengi; minä, kolme poikaa ja yks rescuekoira.

H – HUOLEHTIMINEN: Ehdin olla aika laissez-faire muija 23 vuotta, maailman murheet eivät painaneet. Ja sitten kun halusin lapsia, alkoi se loputon huolehtimisen kierre: ensin tuleeko raskaaksi, sitten pelkäsi keskenmenoa, kohtukuolemaa, kamalaa synnytystä ja sen jälkeen se vasta yhtä huolta ja murhetta on ollutkin. No, toki muutama hyvä hetki on mahtunut kaiken stressin keskelle.

I – ISÄ: Vaikka emme jaa enää pariskuntana elämää lasten isän kanssa, on hänellä ollut hiton suuri rooli (ei, vitsit sikseen, en nyt puhu siitä lastentekoprosessista) siitä millainen äiti mustakin on tullut. Ja vaikkei ollakaan yleensä samassa maassa niin on mahtavaa, että maailmassa on yksi ihminen jolle voin vain heittää lapset ja sanoa sayonara ja häipyä sitten itse auringonlaskuun.

J – JOHDONMUKAISUUS: Tämä on siis ihan vitsi, sillä mulla on vain yksi kasvatusperiaate jota olen johdonmukaisesti noudattanut: pick your battles eli valitse taistelusi. Vaikka primitiivireaktiona on usein kieltää niin olen opetellut kyseenalaistamaan itse omat käskyni, ja tarvittaessa tekemään uudelleenarvioinnin anteeksipyynnöillä. Jos lapsen valitsema aktiviteetti ei aiheuta vahinkoa ulkopuolisille eikä mitään peruuttamatonta lapselle itselleen, niin aika usein annan tyypeille tilaisuuden ns. oppia kantapään kautta (kas, niin olen itse oppinut lähes kaiken).

K – KOTI: Kämpät muuttuivat kodeiksi oikeastaan vasta sen jälkeen kun sinne tuli nämä kolme uutta asukasta.

L – LEMPEYS: Äidiksi tulo kaivoi mun sisältä esiin tosi paljon piirteitä, joiden olemassaolosta en aiemmin ollut tietoinen. Osa niistä on tietenkin sellaisia kamalia ominaisuuksia jotka haluaisin piilottaa kaappiin, mutta sitten olen yllättänyt itseni olemalla kärsivällinen ja etenkin lempeä. Lempeys on levinnyt omien lasten myötätuntoisesta kohtelusta laajemmallekin: ehkä olisin oppinut laajentamaan näkökulmaani iän myötä muutenkin, mutta kyllä äidiksi tulo on siinä prosessissa auttanut kummasti.

M – MUMMI: Poikasilla on käynyt mieletön munkki sillä heidän elämäänsä mahtuu runsaasti rakastavia aikuisia, mutta jos nyt ajattelen oman äitiyteni kautta niin varmasti tärkeimpiä henkilöitä on mun oma äitini. Häneltä on herunut hulluna apua ja tukea, ja nyt olen todennut että olen äitinä aikalailla kopio hänestä – komennamme lapsia stereona ja toistelemme samoja fraaseja. Näin siinä käy.

N – NUTTURA: Tähän kategoriaan kuuluu kaikki äitikarderoobin kama: leggingsit, mutsinutturat ja Uggsit, joissa laahustan ympäri vuoden.

O – OPETTAMINEN: Olen äitinä ollut onneton leikkijä, en vaan jaksa, enkä osaa, olen mielikuvitukseton, tylsä aikuinen. Mutta sitten on vahvuuteni: jaksan kuljettaa kolmikkoa kulttuurin pariin, kirjastoihin, museoihin, ja joskus nautin itsekin siitä aika paljon. On ihanaa saada aivopestä omat lapsensa, ja todistaa sitä uuden oivaltamisen iloa.

P – PIZZAPERJANTAI: Perinteet on tärkeitä. Vaikka ne tulisivat sitten pakastepizzamainoksesta, mutta silti. Olisin tietty voinut kirjoittaa suoraan ”perinteet”, mutta se kuulosti liian perinteiseltä – meillä perinteitä on esimerkiksi feriaan annettavat shoppailuvitoset ja köyhät ritarit sunnuntaiaamuna, edes kerran kuussa.

Q – QUARANTINE: Pakollinen lainasana joukkoon. Korona ja karanteeni (eli siis vapaaehtoinen sosiaalinen eristäytyminen) ovat muuttaneet muutamassa viikossa paitsi suunnitelmia myös omaa suhtautumista perheaikaan (sitäkin voi olla liikaa), opettajiin (eivät saa tarpeeksi palkkaa, ikinä) ja muistuttaneet myös omista etuoikeuksista: meillä on hyvä, toimiva, turvallinen perhe ja kiva koti, meillä on asiat hyvin.

R – RAKKAUS: Miten paljon rakkautta voikaan saada ja antaa – ikuinen ihmetyksen aihe.

S – SAUNA: Kansallisromanttisesti voin kertoa, että lasten saamisen myötä saunasta on tullut meille pyhättö. Mulle se on usein arkisin piilopaikka, jossa on asunnon paras äänieristys, ja perjantaisin saunomme lasten kanssa yhdessä, toivottavasti vielä pitkään, juomme pillimehuja ja puhumme läpi kaikki mieltäpainavat asia.

T – TIME TRAVEL: Vanhemmuus on aikakone. Se on kauhea klisee mutta niin totta: tämä aika vain vilahtaa ohi. Lasten kasvua ja kehitystä on maailman mahtavinta seurata, mutta siihen liittyy myös katkeransuloinen ymmärrys kaiken väliaikaisuudesta.

U – URHEILU: Äitiys muutti entisen liikunnanvihaajan jumppapirkoksi. Fyysinen jaksaminen nousi arvoon arvaamattomaan, ja tarjosi myös pakopaikan lapsiperhearjesta. Rakastan bodypump-tunteja, joissa joku muu kuin minä komentaa!

V – VAUVAKUPLA: Okei, tämän voi kokea vain kerran (ja ehkä kai uudestaan jos sattuu saamaan vielä vanhoilla päivillään iltatähden, mutta vauvakuplan taika puhkeaa välittömästi jos vauva syntyy perheeseen jossa on taaperoita tai muuten vain tarvitsevia tyyppejä entuudestaan). Rakastin vauvakuplaa. Se esikoisen ensimmäinen vuosi, olkootkin että refluksi valvotti enkä ymmärtänyt rauhoittaa arkea riittävästi, oli niin maaginen. Vauvan rytmissä eläminen, päiväunet, lattemammailu, pelkästään se ensimmäisen ihmeen loputon hämmästely – mitä aikaa!

W – WHATSAPP: Kun lapsista 2/3 on saanut oman kännykät, olen saanut ihan uusia viestittelijäkavereita. Tätä epämääräisten 42 minuuttia kestävien ääniviestien ja emojien tulvaa, jonka kruunaa se että he raportoivat suunnilleen kaiken tekemänsä tunnollisesti, esimerkiksi kun olen koiran kanssa ulkona saan silti tiedon jos joku aikoo kuunnella äänikirjaa tai toinen käydä vessassa. Vois siis olla myös ”K – KOMMUNIKOINTI”.

X – Se epämääräinen tekijä, jonka takia on aina vähintään toinen hanska hukassa, olemme kroonisesti viisi minuuttia myöhässä, lapsi tekee kuudet niskakakat kun mukana on vain viidet vaihtovaatteet ja elämä muuttuu vähän kaaokseksi. Koska vikahan ei ole omassa arjenhallinnassani.

Y – YKSINHUOLTAJUUS: Viimeisen 1,5 vuoden ajan mun äitiyttä on määritellyt tosi paljon se, että olen pääasiassa ainoa vanhempi lasten elämässä. Se on tehnyt meistä vielä entistäkin tiiviimmän porukan, ja antanut mulle tilaisuuden toteuttaa vanhemmuutta yksinvaltiaana (ei välttämättä aina hyvä asia), mutta ei se aina helppoa ole.

Z – ZZZ: Jumalauta nukkumista ei osannut arvostaa tarpeeksi ennen äitiyttä.

Å – ”ÅHÅ”: Eli ”oho”. Ei ikinä hyvä merkki.

Ä – ÄLÄMÖLÖ: Kun on ihan omatoimisesti hankkinut kolme lasta, ei tästä vallitsevasta äänimaailmasta voi syyttää kai kuin itseään. Että sai sitä ”elämää ympärilleen” eikä ainakaan ”aika käy pitkäksi”, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Ö – ÖÖÖ…: Jos saisin euron joka kerta kun mun ajatus katkeaa niin…öö, mitä mun pitikään sanoa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA