MAHA TÄYTEEN MANSESSA

Todettakoon heti kättelyssä, että nyt en ole kirjoittamassa mitään ”Tampereen parhaat ravintolat”-postausta. Kyse on enemmänkin siitä kattauksesta, johon kesäkuisella Tampereen-visiitillä tutustuin eikä kovin vertailukelpoisesta otannasta. Esimerkiksi kun luin Meriharakan Tampereen herkutteluista, iski hurja annoskateus ja suoranainen pakko lähteä taas parin tunnin Onnibussi-matkan päähän nautiskelemaan entisen kotikaupunkini kukoistavasta ruokakulttuurista. Suurimman osan vinkeistä olin bongannut Emmi Nourgamin Instan puolelta ja sain vielä omaan Instagramiin runsaasti vinkkejä, etenkin kukkakaaliwingsien osalta (Hoaxin vegaanimättöjä ja vähemmän vegaanisia Siipiweikkoja suositeltiin). Tässä siis meidän aterioinnit:

PLEVNA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Finlaysonin teollisuusalueella iät ja ajat olemassa ollut Plevanahan on osa kulttuurihistoriaa (ja se näkyy myös sisustuksessa, ruokalistassa ja henkilökunnan vaatetuksessa – älkää antako lievän korniuden hämätä!). Plevna oli yksi mun ja isäni kantapaikoista, jossa etenkin talvisin käytiin lämmittämässä sielua ja ruumista ihanalla lohisopalla tai silakkapihveillä. Eläinperäisiin proteiineihin painottuva panimoravintola oli mun ja esikoisen ensimmäinen käyntikohde kun saavuttiin nälkäisinä Tampereelle. Lasten lista on kattava eikä edullisin, ja se koostuu pitkälti perinteisistä nakeista, lihapullista ja kananugeteista mutta hieman paranneltuina versioina. Lapsi otti lehtipihvin, josta piti erittäin paljon – itse en ollut oikein vakuuttunut lihasta joka oli näin leikkausavustajana toimineen näkökulmasta hieman sitkeää. 10-vuotias kuitenkin tykkäsi jopa maustevoista, joten todettakoon että lapsikävijöille Plevna on yhä erinomainen kokemus. Itse söin poikkeuksellisesti kasvisburgerin (eli liki 17 euron annos ”Eevan vegeburger”), ja se ei valitettavasti mennyt ihan maaliin. Ateria oli tuhti, ja oikeastaan voisin olla ruoasta täysin eri mieltä jos se olisi syöty joskus sydäntalvella eikä keskellä kesän toistaiseksi ainoita helteitä. Palvelu oli ihanan tamperelaista ja mutkatonta ja joustavaa, ja lapsi kiitteli erikseen valtavaa limsaa.

VOHVELIKAHVILA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunnustan heti, että mulla on henkilökohtaisia kytköksiä Vohvelikahvilaan (siihen Ojakadun pieneen, aitoon, alkuperäiseen ja ainoaan oikeaan ”Vohveliin”) eli olen kovasti puolueellinen. Sen lisäksi söin kuvassakin esiintyvän vohvelin ilmaiseksi, joskaan en näkyvyyttä vastaan vaan kun olin hieman nostellut pakastinta kynnyksen yli, periaatteessa siis raskasta fyysistä työtä vastaan. Mutta asiaan: Vohvelikahvila on ihana. Se oli tuttu instituutio mulle lapsuudessa (kävin ala-astetta vieressä ennen sijainneessa Steiner-koulussa) ja lempipaikkoja jo ennen kuin kahvilan vetovastuuseen siirtyi rakas perhetuttu. Onhan meillä kotonakin vohvelirauta, mutta se ei koskaan maistu samalta kuin Vohvelikahvilassa. Kausivohvelit ovat yleensä varma valinta (sen perinteisen hillovohvelin lisäksi) ja nyt Tampereella ollessani lääkitsin kaameaa kankkustani makealla vuohenjuustovohvelilla, jossa vuohenjuuston, kermavaahdon ja viikunahillon hieman perverssi kolmiodraama vahvisti mut takaisin elävien kirjoihin kun olin ensin monta tuntia luullut kuolevani. Tämä on muuten mitä kätevin taukopaikka jos on liikkeellä lasten kanssa ja jumissa viereisessä Pikku Kakkosen puistossa. Vahva suositus!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MUUSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin nähnyt useammankin somevaikuttajan herkuttelevan Tampereen uudistettuun Olympia-kortteliin perustetun Muusan Bang Bang kukkakaaliwingseillä, ja nämä olivat mun ”pakko saada”-listan ykkösenä. Annos oli saavuttanut mun makunystyröillä jo lähes eeppiset mittasuhteet, eikä tuottanut pettymystä! Herkuttelin lähes koko alkupalalistan läpi kaverini kanssa, joskin tällä kertaa ruokailu oli siirretty Muusan yläkerran ”kattoterassille” ravintola Puutarhaan, joka ei ehkä ole mikään paras optio jos tahtoo keskittyä vain syömiseen mutta on kyllä kiva yhdistelmä erinomaista ruokaa ja kesäistä bileidenvirittelyä. Kun mä olen viimeksi tuossa Satakunnankadulla sijaitsevassa kompleksissa vieraillut se oli vielä vähän nuhjuinen hotelli Pinja, joten ravintolan, kattoterassin ja keikkapaikan luoma kasvojenkohotus teki vaikutuksen. Palvelussa olisi petrattavaa: ymmärrän suosion ja kiireen, mutta etukäteen oli varoiteltu hitaasta ja vähän poissaolevasta palvelusta, ja valitettavasti se piti samalla tavalla paikkansa kuin ruoan erinomaisuus. Mutta siitä ruoasta: tilasimme pöytään mausteisten kukkakaalifrittereiden lisäksi pistaaseilla ja mansikoilla ryyditettyä burratajuustoa, friteerattuja timjami-risottopalloja, nuudelilla ja tofulla täytettyjä kesärullia sekä spelttileipää ja muhammaraa sekä halloum-melonivartaat. Parasta kaikessa oli ihanat soossit, joiden seuraksi olisi suonut tarjoiltavan talon puolesta vähän lisäleipää – nyt nolotti kaapia lautasia lusikalla. Hinta-laatusuhde oli mun mielestä kohdallaan, vaikkei tämä missään nimessä mikään halpa keikka ollutkaan. Kesärullat olivat vähän aneeminen esitys mutta burrata-annos, kukkakaalit ja ne Primavera Arancini-pallot olivat kaikki niin helvetin hyviä että annan anteeksi yhden vähän heikomman (ja silti ihan maukkaan) annoksen. Ehdottomasti uusintakäynnin arvoinen kohde!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VALKOINEN PUU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keskustorilla sijaistevassa Valkoinen Puu-kahvilassa piipahdin pikaisella aamupalalla kuultuani paikan suussasulavista, amerikkalaistyylisistä kakuista. Luojan kiitos en asu tämän kahvilan vaikutuspiirissä, sillä muuttuisin itsekin ihmisjuustokakuksi jos saisin joka päivä kuolata lasivitriinin herkkuja. Oli kamalan vaikea valita mitä ottaa, joten tylsänä ihmisenä otin sitten kaiken maailman snickerskakkujen ja kesäbritojen keskeltä ihan vaan porkkanakakkua. En haluaisi kutsua mitään ruokaa syntiseksi, koska syöminenhän on iloinen aihe eikä ansaitse tulla sheimatuksi, mutta nämä kakut. Oijjoi. Oli siellä jotain suolaista ja smoothiekin maistui ihan hyvältä mutta herranen aika ne kakut.

PIZZERIA LUCA

Viimeiseksi ateriaksi tällä reissulla jäi kiireessä valittu Pizzeria Luca keskustan Frenckellin aukiolla, joka on muuten saanut joskus arvonimen ”Pohjois-Euroopan paras pizza”. Kehtaan olle tästä kovasti eri mieltä, vaikka paikka itsessään oli sympaattinen, italialaisten pyörittämä ja erityisesti taikinallaan ylpeilevä ristorante. Ehkä meillä kävi vain huono tuuri, kun erityisesti mun Margherita oli sinällään kunnioitettavasti yhtä aikaa sekä palanut että raaka. Valitettavasti se legendaarinen taikina ei päässyt oikeuksiinsa löysänä ja venyvänä purkkana ja vastaavasti, vaikka hiilloksesta pidänkin, niin nyt oli pizzalla liian pahat palovammat. Kun pizzojen hinnat liikkuvat lähempänä kahtakymppiä kuin kymppiä, on odotukset aika korkealla ja nyt lähdettiin lapsen kanssa harmitellen kun ei tajuttu mennä parin korttelin päähän Sitkoon. No, aina ei voi voittaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MUUMIMAAILMA 2.0

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun sen lyhyen, epätodellisen hellepätkän jälkeen heinäkuiset kesäkelit ovat vastanneet suomalaisia säästereotypioita pahimmillaan, olen muutaman kerran saattanut miettiä mitä tekisin juuri nyt uima-altaalla Espanjassa kylmän tinto de veranoni kanssa… Mutta koska poikkeuksellisesti pitää ottaa ilo irti lyhyestä kesästä kotimaassa, lupasin lapsille sen uusintakäynnin Muumimaailmaan. Edellisen kerran kävimme loppukesästä 2018 ja silloin puhuttiin, että pian 6-vuotias ja 8- ja 10-vuotiaat eivät ehkä tämän kesän 2020 jälkeen innostu Muumimaailmasta, ja jollain ”viimeinen Muumimaailma ikinä”-nimellä tämä retki meillä olikin. Mutta paljastan heti alkuun, että jälleen kerran kun istuttiin bussissa Naantalista takaisin Turkuun lapset huokailivat, että kyllä nyt vielä ainakin kerta vielä (vinkki: Turun joukkoliikenteen Föli-sovellus on erinomainen, ja bussiliput voi ostaa monella ei maksutavalla ja lippu on voimassa 2 tuntia, hinta aikuiselle 3 euroa ja 7-14-vuotiaille 1,5 euroa).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sinällään moni asia itse Muumimaailmassa ja sen viehätyksessä ei ole muuttunut sitten kahden vuoden takaisen reissun, mutta nyt ”koronakesänä” tietty tällaiset suurten ihmismassojen suosikit joutuvat tekemään aika paljon uudella tavalla. Isoin muutos oli tietenkin se, että liput tuli ostaa etukäteen eli ex tempore-reissulla saattaa joutua pettymään, mikäli päivä on etukäteen myyty loppuun. Heinäkuussa Muumimaailma on auki 10-18 ja sen jälkeen kauden loppuun 11-17. Liput tulee hankkia ennakkoon ja ne ovat voimassa vain tiettynä päivänä, mutta lippujen hintaa ei palauteta mikäli peruutus tulee alle viikon varoitusajalla. Tietäen miten usein lapsiperheessä suunnitelmat muuttuvat (ja yleensä paljon lyhyemmällä aikajänteellä kuin seitsemän päivää ennen suunniteltuja menoja) tuntuvat varausehdot vähän julmilta. Ymmärrän, että näin varmistetaan paitsi mahdollisemman monen halukkaan sisäänpääsy sekä se, etteivät ihmiset kikkaile sääennustusten mukaan (ja toki, liputhan voi ostaa vaikka edellisenä päivänä jos omat suunnitelmat ja hermot sen sallivat), mutta tässä tilanteessa toivoisin enemmän joustoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäinen huomiota herättävä asia Muumimaailmassa oli sen tyhjyys. Saavuimme seitsemän lapsen ja kolmen aikuisen seurueena paikalle noin tunti ovien auettua ja paikka oli lähes autio! Toki tilanne korjaantui päivän mittaan, mutta satunnaisesta sateesta huolimatta en usko, että normaalisti heinäkuussa Muumimaailma tuntuu hylätyltä puutarhalähiöltä. Rajoitetun asiakasmäärän ja aukiolon yksi keskeisimpiä ongelmia oli myös palveluiden rajoitettu saatavuus: kahvilat ja ravintolat ovat auki vähemmän aikaa, esityksiä on harvemmin ja, luonnollisesti, kasvomaalaukset voi unohtaa. Valitettavasti myös muutama toiminnallinen kohde lapsille oli remontissa tämän kesän – loistava ajankohta sinällään – ja mikä järkytys: se ihana iso laiva, jonka kannelta oli liukumäki, on kadonnut ja tilalla on hieman vaisu ”Niiskun keksintöpuisto”, joka kuulostaa hieman hienommalta kuin onkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väljyys teki vierailusta toki paljon mukavamman, jonottamista oli yllättävän vähän. Edelliseen visiittiin verrattuna hahmot olivat mielestäni vähemmän käyskentelemässä ihmisten parissa (ja kun 5-vuotias näkee Nipsun, siinä ei paljoa turvavälejä mietitä). Käsidesiä oli tarjolla säännöllisin välimatkoin, ja ruokailut oli keskitetty ulkotiloihin (varokaa verenhimoisia lokkeja!). Kaiken kaikkiaan Muumimaailma tuntui kuitenkin nyt korona-aikana olevan hieman valjumpi versio itsestään. Kun muutama toiminnallinen juttu (kuten se pieni rakennettu puro aivan Muumitalon edessä) oli poissa pelistä, tilalle oli tullut ranneke, jonka QR-koodilla saattoi saada pieniä temppuja aikaiseksi muutamissa kohteissa. Tästä informoitiin hieman huonosti, meillekin eri paikoissa näkyvien simpukkakuvien tarkoitus selvisi vasta kun olimme pyörineet alueella aikamme. Lapset olivat innoissaan tästä ja vaikka itse nurisinkin siitä, että eikö edes Muumimaailmasta olisi voitu jättää tekniikka vähemmälle niin olkoot, lapset tykkäsivät, ja muistivat silti juosta ja riehua ja kaatuilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä kesä ottaa varmasti koville montaa kotimaan(kin) kohdetta, joten on vaikeaa kritisoida siitä että hinnat ovat yhä melko korkeat (30 euroa kaikilta yli 2-vuotiailta, perheliput puuttuvat nyt kokonaan). Mutta sanon nyt silti, että jonkinlainen kompensaatio olisi ollut kohdallaan, jos ei sisäänpääsymaksoissa niin alueen yleisessä hintatasossa. Esimerkiksi pehmoleluissa oli melkoista Naantali-lisää, kun sama Mörkö maksaa Muumi Shopissa neljä euroa vähemmän kuin Muumimaailman ytimestä ostettuna. Kyllä, tuhlasin siis lähes 65 euroa kolmeen pieneen pehmoleluun, jotka olin erehtynyt lupaamaan viime vuosikymmenellä. Ei, lapseni eivät muista jos kaksi minuuttia aiemmin käsken pestä kädet tai viedä likaiset sukat pyykkiin, mutta tuon lupauksen ne muistivat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muumimaailma on silti ihana. Niin rakennettu ympäristö kuin luonto toimivat upeasti yhteen, ja satupolkujen varsilta pystyi poimimaan evääksi mustikoita (muuten ruokavaihtoehdot ovat transrasvoja ja suolaa eri muodoissa). Hahmot ovat aina yhtä ystävällisiä ja sympaattisia, ja isommatkin lapset uppoavat siihen muumimaiseen fiilikseen. Nytkin 5-10-vuotiaista koostunut jengi jaksoi juosta labyrinttia läpi uudestaan ja uudestaan, tutkia Muumitaloa, katsoa nukketeatteria ja hukata tavaroitaan lähes seitsemän tuntia putkeen, mikä on aika saavutus. Myös meiltä mukana olleilta aikuisilta. Vaikka olin vannonut että meidän Muumi-ura oli tässä, niin en sitten tiedä pitäisikö ensi kesänä käydä toteamassa millaisia uudistuksia tämän hiljaisen sesongin jäljiltä on tehty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TAKAISIN TALLINNAAN

Pressimatkalle vei Tallink Silja & Visit Tallinn

Kuten aika moni muukin matkabloggaaja, palasin takaisin reissaamaan viime tiistaina kun Tallink Silja kutsui meidät mukaan pressimatkalle Viroon. Tuntui ihan sopivalta palata ”rikospaikalle”, sillä edellinen matka Suomen rajojen ulkopuolelle oli juuri Tallinnaan, jossa kävimme helmikuussa isompien lasten kanssa piipahtamassa Protossa. Nyt kun tilanne on mitä on, on koko kesän suunnitelmat (jotka ovat monen eri tekijän takia menneet miljoona kertaa uusiksi) keskittyneetkin vahvasti Baltiaan: luvassa on vielä ainakin kaksi visiittiä Viroon sekä 10 päivää Riiassa.

Lähdimme kokeilemaan 11 tunnin risteilyn konseptia, joka toteutettiin normaalisti Tukholman ja Tallinnan välillä liikennöivällä MS Victorialla. Tämä Victorian siirto Suomen ja Viron välille on yksi monista laivaliikenteen muutoksista. Itse olen aika innoissani Riian risteilyistä (joskin itse menen kuun lopussa Latviaan maateitse Tallinnan kautta), mutta niiden jatkuminen talvella on epävarmaa: suurin syy on myrskyisät meret, sillä Ruotsiin seilatessa saaristo suojaa sen verran ettei koko matka mene kontaten (paitsi tietty jos lähtee ns. laukalle discon puolella, mutta lähtöoletuksena kuitenkaan merenkäynti ei ole aivan mahdotonta).

Meille oli tarjolla runsaasti vaihtoehtoista ohjelmaa ja itse valitsin Telliskiven alueen ja Fotografiskan museon. Kun vuosi sitten elokuussa, melko pian museon avauduttua, kävin viimeksi Fotografiskassa se ei varsinaisesti vakuuttanut. Tällä kertaa meille tarjotiin yksityiskierros opastuksella ja ehkä sen ansiosta, tai itselleni osuvampien näyttelyiden vuoksi, oli kokemus paljon inspiroivampi. Tällä kertaa vetonaulana oli rokkari Bryan Adams, joka on myös erittäin pätevä valokuvaaja ja uskomatonta kyllä, siinä missä viimekesänä Jimmy Nelsonin eksotisoivat valokuvat viidakosta ja alkuperäiskansoista ärsyttivät, Adamsin potretit pysäyttivät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko toinen kerros oli omistettu Adamsin valokuville, joita esiteltiin kolmesta kokonaisuudesta: julkkiksille omistettu Exposed, jossa nähdään rohkeita poseerauksia ja myös ensimmäistä kertaa (omasta mielestäni) sympaattisesti hymyilevä Iso-Britannian kuningatar. Kodittomia esittelevä Homeless sekä oma suosikkini, sodissa vammautuneita – arpineen ja uhrauksineen – näyttävä Wounded. Iso osa mielenkiintoista näyttelyä oli Fotografiskan ihastuttavan henkilökunnan kertomukset kuvien takaa. Adamsin näyttely on saanut jatkoaikaa ymmärtääkseni ainakin elokuun loppuun, ja ehdin viedä äitinikin sitä katsomaan ennen kuin kuvat jatkavat matkaansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmannessa kerroksessa on vielä reilu viikon ajan esillä Tom of Finland-teemainen näyttely, jossa on esillä pääasiassa Touko Laaksosen omaa kuvakokoelmaa. Nämä mustavalkoiset kuvat ovat toimineet inspiraationa Tom of Finlandin piirustuksille, ja itselleni tällainen estetiikka toimi hyvin (en nyt viittaa vaan lihaksikkaisiin miehiin vaan siis 70-lukuun, farkkuihin ja nahkaan ja häpeilemättömään seksuaaliseen kuvastoon, jossa kiellettyjä asioita lähestytään ilon kautta). The Dark Room ei ole enää kauaa esillä, joten sen jos tahtoo nähdä niin nyt äkkiä lahden yli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muita Fotografiskan tämän hetkisiä näyttelyitä olivat Lina Iris Viktorin Dark Testament sekä Sebastião Salgadon Gold. Nämä menivät hieman nopeasti ohi, mutta kumpikin kiehtoi – joskin yhä toivoisin jotain ”autenttista eestiläistä”, kuten myös ensivisiitilläni. Tuntuu tietenkin typerältä vaatia neuvostonostalgiaa mutta toivoisin kansainvälisten kuvien lisäksi myös enemmän paikallista tarttumapintaa. Visuaalisesti ei jäänyt valitettavaa, monipuolinen kokonaisuus ja paljon nähtävää – ja museokauppa on yhä mitä mainioin kokoonsa nähden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sielunruoan jälkeen siirryimme rakennuksen kuudenteen kerrokseen, jossa Fotografiskan kehuttu zero waste-ravintola tarjoili meille alkoholittoman drinkin ja suupaloja; cevicheä, punajuuritartaria ja pirteiden sitrushedelmien ympärille rakennetun jälkiruoan. Itselläni on kesän Tallinnan-käynneille yhä pitkä lista käymättömiä ravintoloita ja olen iloinen, että nyt tuli tilaisuus testata myös tätä: paikka on saanut runsaasti kehuja ja pakko antaa arvostusta etenkin raaka-aineiden tehokkaasta ja kekseliäästä käytöstä, esillepanosta sekä raikkaudesta jokaisessa ruoassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taiteen ja ruoan lisäksi Telliskivi on mitä mainioin paikka tuhlata kaikki rahansa. Mulla jäi nyt odottamaan parempia palkkapäiviä ylläolevassa kuvassa näkyvät torkkupeitot Kelpman Textileltä, mutta sieltä löytyi runsaasti sisustustavaraa, paperituotteita, luonnonkosmetiikkaa, koruja ja pieniä vaatemerkkejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun maissa oltiin nelisen tuntia, ehdittiin vielä ennen paluumatkaa käydä maistelemassa uuden Nudist-viiniravintolan omia tuotteita. Omaksi suosikikseni muodostui (hieman yllättäen, koska en suuremmin fanita tätä raaka-ainetta) raparperikuohuva Rabarbra, jota löytyy nyt muuten myös Alkosta. Jos siis ei halua hyvällä syyllä lähteä Viron puolelle viinaostoksille, kuten kuulemma jotkut tekevät. Trendikäs paikka, jossa kuulemma vielä lähitulevaisuudessa on tarjolla huippukokkien ruokaa – sinne siis uudestaan loppukesästä.

Ja tiedän ettei tämä nyt ole se suosituin mielipide tällä hetkellä mutta ah, miten ihanalta tuntui olla ulkomailla. Vaikka alle 90 kilometrin etäisyys tarkoittaa, että mitään suurta kulttuurishokkia ei ole tarjolla niin silti, Suomen rajojen ylittäminen tuntui hyvältä.

PITÄISIKÖ BOIKOTOIDA?

statue-of-liberty-1210001_1280

On joitain maita, joihin en ole matkustanut periaatteellisista syistä. Yleensä ne liittyvät valtion harjoittamaan politiikkaan, yleiseen ihmisoikeustilanteeseen tai johonkin sellaiseen kulttuurihistorialliseen piirteeseen, jota ylläpidetään siitäkin huolimatta että se on voimakkaasti vastoin mun arvomaailmaani. Olen kuitenkin sellainen rusinat pullasta-boikotoija; kieltäydyn matkustamasta niihin paikkoihin, jotka eivät välttämättä muutenkaan olisi kovin korkealla listallani. Sen sijaan käyn säännöllisesti Espanjassa, jossa härkätaistelut ovat yhä iso osa paikallista kansallisidentiteettiä ja jossa esimerkiksi lainsäätäjiä ei eläinten asema kiinnosta. Ja niin paljon kuin Putinin harjoittama politiikkaa niin maan sisällä kuin rajojen ulkopuolella ahdistaakin, niin silti haaveilen reissusta raiteita pitkin Pietariin. Ylipäänsä siitä voi olla montaa mieltä, kuinka tehokas tapa vaikuttaa on yksittäisen turistin kiukuttelu ja millaisia seurauksia laajamittainen boikotointi voi aiheuttaa siellä, missä matkailu on tärkeä tulonlähde köyhemmille.

Ja nyt, ennen kuin tänne löytää joku arvostelemaan tätä itsekästä näkökulmaa kirjoitukselle, totean heti että en kuvittele että tässä maailmassa mun matkustushaluni tai mahdollisuuteni reissata olisi millään tavalla kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Mutta tämä on yksi näkökulma, joka liittyy mulla niin matkailuun kuin ihan yleisesti omien arvojeni mukaisesti toimimiseen, ja toisaalta on aihe josta on tasaisin väliajoin keskusteltu esimerkiksi matkabloggaajien keskuudessa. Kannattaako boikotoida, mitä boikotoida ja voiko boikotista olla enemmän hyötyä vai haittaa.

Mulla ei ole vuosiin enää ollut sellaisia suuria matkustushaaveita, että pitäisi nähdä Machu Picchu tai kiivetä Mount Everestille. Olen tyytyväisesti palannut kerta toisensa jälkeen Etelä-Eurooppaan ja listalla on ollut vain muutamia sellaisia kohteita, joihin oikeasti unelmoin vielä pääseväni. Esimerkiksi Islanti, Japani ja Kolumbia. Mutta sitten on kaksi sellaista reissua Yhdysvaltoihin, joita olen suunnitellut vuosia. Toinen olisi yksin New Yorkissa vietetty lokakuu: olen ollut Nykissä viisi kertaa, mutta tuntuu että siellä on silti kaikki vielä näkemättä. Tahtoisin mennä yksin, luuhata museot läpi omassa tahdissa, syödä läpi lempiravintolat ja kaikki uudet, hengittää sitä suurkaupungin tunnelmaa. Ja sitten tahtoisin tehdä roadtripin Tennesseestä alas New Orleansiin koukaten ja etelärajaa jatkaen. Country-musiikki on mun salainen paheeni ja etelävaltioiden punaniskaisuudesta huolimatta tahtoisin silti kerran kokea Austinin, Phoenixin ja muutamia muita pysähdyspaikkoja.

On ollut selvää, että Trumpin hallinnon aikana nämä haaveet eivät toteudu, mutta en tiedä miten suhtautua Yhdysvaltojen tilanteeseen noin yleisesti. Olen viettänyt Jenkeissä aika paljon aikaa, ja tietenkin omat kokemukseni ovat positiivisia: olen valkoinen, kielitaitoinen skandinaavi joka yleensä on tullut tapaamaan paikallisia ystäviään omine rahoineen. Vastaanotto on ollut juuri sellainen amerikkalaisen imelä. Vielä kymmenen vuotta sitten, kun kävin Yhdysvalloissa useamminkin, ei maan rakenteellinen rasismi tai poliisien harjoittama sorto olleet tapetilla samalla tavalla kuin juuri nyt. Tai ehkä olivat, mutta sosiaalisen median puuttuessa ei sana ollut levinnyt yleisiin tietouteen täällä pohjolassa. Totta kai USA:n rotusorron dominoima historia on tuttu, mutta olin kuvitellut että tilanne olisi jo huomattavasti parempi ja tasa-arvoisempi. Mutta tietenkin, näitä tapauksia on joka vuosi, joka kuukausi, jatkuvasti. Osa uutisoidaan, mutta pääasiassa rasismi on hiljaista, yläpuolelta hyväksyttyä, jatkuvaa, ylisukupolvista, tukahduttavaa.

Nyt mietin, mikä on oikea tapa matkustaa Yhdysvaltoihin, tai olla matkustamatta. En ole vaatimassa jokaiselta turistilta moraalista analyysia ennen matkaanlähtöä, mutta mulle matkakohteen yhteiskunnallinen tilanne on tärkeä muutenkin kuin oman turvallisuuteni takia. En usko, että osaisin nauttia lomasta paikassa, jossa paikallisten elämä on jokapäiväistä taistelua tai jossa länsimaalaiset turistit läsnäolollaan jollain tapaa osoittavat tukensa hirveälle hallinnolle. Asia ei todellakaan ole yksinkertainen eikä mulla ole vastauksia siihen, mutta haluaisin omalta osaltani olla hyvä liittolainen. Mutta kyllä, haluaisin myös päästä kuuntelemaan kantria Nashvilleen ja viettää viikon New Yorkin MoMassa – hyvällä omatunnolla.