KURKISTUS JOULUKALENTERIN LUUKUISTA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Melkein puoli vuotta sitten kesäkuussa lähdettiin yhtenä aurinkoisena päivänä isojen poikien kanssa pyöräretkelle. Fillaroitiin aika lähelle kotia tv-studioille, joissa oli hieman eri tunnelma kuin ulkona kesään heräilevässä Helsingissä. Astuimme keskelle suureen halliin rakennettua joulumaailmaa, joka sunnuntaista alkaen näkyy televisiossa tämän vuoden YLE:n joulukalenterin muodossa – siis tervetuloa Tonttuakatemiaan!

Tällä kertaa olin kuullut muutaman sisäpiirihuhun tulevasta joulukalenterista jo etukäteen, sillä ohjaajana hääri ystäväni Jussi Lehtomäki (jonka kirjaa olen täällä hehkuttanut). Lapset vastasivat innoissaan ”kyllä” kutsuun tulla kurkkaamaan kulisseihin kesken kiireisimmän, yli 40 päivää kestäneen kuvaussession. Kontrasti ulkomaailmaan olikin melkoinen: teollisuushalliin oli luotu upea, yksityiskohtainen ulottuvuus joka näyttää vielä ihmeellisemmältä televisiossa. Taika tempaisi mukaan lapset jo pelkällä pikavisiitillä kuvauksiin, enkä malta odottaa että he pääsevät näkemään lopputuloksen televisiosta loppuviikosta alkaen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain myös kunnian nähdä useamman jakson etukäteen ja olin ehkä vähän skeptinen: muistan kyllä omasta lapsuudestani muutamia joulukalentereita, Histamiinin ainakin, mutta viime vuosina television joulukalenterit eivät ole lyöneet meillä läpi ja ne ovat itsestänikin olleet nopealla vilkaisulla vähän… ankeita. En tarkoita, että kaikki lapsille suunnattu viihde pitää olla nopearytmistä sekoilua, mutta ilman leikkisyyttä jää joulukalenteri helposti vain aikuisten nostalgiatripiksi.

No nyt ei ole siitä huolta. Täysin puolueettomasti voin sanoa, että luvassa on hauskin joulukalenteri aikoihin. Miehityksestä löytyvät mm. hulvaton Jaana Saarinen, ihmisäidin roolissa erittäin samaistuttava Armi Toivanen, Mikko Penttilä (jota en itse tiennyt mutta lapsilla kyllä syttyi lamppu heti kun kuulivat nimen mainittavan), Minna Koskela ja Henna Tanskanen ja joukko muita sympaattisia ammattilaisia. Oma suosikkini on ehdottomasti Manoel Pinton tulkitsema Kaneli-tonttu, jonka voisin adoptoida meille kotitontuksi. Mahtavan positiivinen energia ja erinomainen ajoitus tilannekomiikan osalta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tonttuakatemiassa riittää draamaa monella rintamalla, enkä ala tehdä suuria juonipaljastuksia: sadunomaisen maailman lisäksi jouluun valmistaudutaan myös ihan tavallisessa ihmiskodissa. Itse arvostin sitä, että vaikka kohderyhmänä onkin ensisijaisesti lapset, on niin tarinankulkuun ja kerrontaan kuin tekniseenkin puoleen panostettu. Tiedän, ettei omia lapsia tällaiset asiat kiinnosta niin kauheasti mutta itse fiilistelin hyvää äänenlaatua, erinomaista kuvausta ja mukaansatempaavaa leikkausta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joten sunnuntaina kannattaa virittäytyä tv-vastaanottomien ääreen. Myös Annuska kävi piipahtamassa studiolla – ja fiilisteli aika pitkälti samoja juttuja kuin minäkin, mitäs me kasarin lapset! Muistatteko muuten sen yhden joulukalenterin, jossa Miitta Sorvali sanoi lapsille että ”turpa rullalle ja rulla taskuun”, ja siitä tuli sen ajan mittakaavassa oikea kohu? No, minä muistan. Toivon samanlaisia muistijälkiä myös omille lapsilleni. Ihanaa opintomatkaa Tonttuakatemiaan kaikille joulufiiliksen ystäville.

PITÄKÄÄ PERINTEENNE

Espanjahan on aika lailla umpikatolinen maa. Siellä kirkolla on syvään juurtuneiden traditioiden ja vahvan arkisenkin vaikutuspiirin lisäksi ihan älyttömän paljon poliittista valtaa. Se näkyi esimerkiksi La Líneassakin, kun paikallisesta museosta poistettiin valokuvateos, jossa miespari vihittiin avioliittoon. Niin, nyt te ajattelette että oliko se jotenkin visuaalisesti provokatiivinen – papilla possunaamari tai sulhaset pelkissä chapseissa – mutta ei, se oli siis kuin mikä tahansa kuvaus vihkitilanteesta, paitsi sulhasia olikin kaksi. Paikallinen pormestari käski sen poistettavaksi, kun se oli liian kriittinen ja loukkasi kirkkoa.

No, meillä ei henkilökohtaisesti ollut mitään ongelmia kirkon kanssa, kävinkin monta kertaa messuissa ja osallistuin uskonnollisiin kulkueisiin minkä kerkesin. Ja kaikista vähiten uskonnollisuus vaivasi koulussa: kun lapset aloittivat opinnot, rastittiin ruutuun osallistuvatko he uskonnonopetukseen vai elämänkatsomustietoa muistuttavan valores sociales y cívicos-oppiaineen tunneille. Kirkon väki ei käynyt esikoululaisten tai alakoululaisten luona, eikä kouluaikana käyty kirkollisissa tapahtumissa. Vapaa-ajalla vanhemmat toki veivät lapsiaan pyhäkouluihin ja osallistumaan comunión-uskontunnustuksiin, mutta huolimatta kirkon vankasta asemasta yhteiskunnassa koululaiset jätettiin kouluajalla rauhaan.

Siksi olenkin taas pyöritellyt silmiäni, kun suomalaiset ovat paheksuneet ihan lainmukaista päätöstä, että joulujuhla ei voi olla kirkollinen toimitus niin kuin eräässä kouvolalaisessa koulussa sattui vähän niin kuin vahingossa käymään. Olen itse räntännyt tästä jo aiemmin, ja jälleen kerran käydään samaa keskustelua – vaikka se on jumalauta jo ihan perustuslaissa. Eikä riitä, että apulaisoikeusasiamies vääntää asiaa rautalangasta mutta itse kirkkohallituskin on sitä mieltä, että nyt ei mennyt ihan nappiin. Tästä on kirjoittanut myös esimerkiksi Elsa, jolla on ikävän paljon omakohtaista kokemusta siitä, miten vaikeaa sitä lakia on noudattaa pienemmillä paikkakunnilla (vaikka itsekin olen päässyt muistuttelemaan siitä, miten asioista pitäisi tiedottaa ja miten vaihtoehtoja tarjota ihan jokaiselle, ei vain meille julkipakanoille).

Tänään vielä Maaseudun Tulevaisuus kertoi, että suurin osa kansalaisista on sitä mieltä että moinen laki on ihan höpöhöpö juttuja. Paitsi että kyseessä on aika paljon tahallista väärinymmärrystä (vielä kerran: kukaan ei kiellä joulukirkkoa, ei Enkeli Taivaan-virsiä ja voi niille lapsille kertoa Jeesuksestakin) niin en malta odottaa mistä laista otetaan huutoäänestys seuraavaksi. Haluatko maksaa veroja? Liikennevalot – pyöräilijäkommunistien kiusantekoa vai oikeasti muka tarpeellisia? Kysymystä kansa ei ihan ymmärrä, mutta vastaus kyllä löytyy.

Se, miksi palaan aiheeseen uudestaan ja uudestaan (mutta lupaan, en tämän jälkeen ainakaan vuoteen, jollei sitten saada aikaiseksi joku Suvivirsi-gate) on ne aivan läpipaskat perustelut, joita en vaan kestä. Lupaan tarjota vaihtoehdoksi jokaiselle, joka valittaa ateistien palkallisista vapaapäivistä kirkollisten pyhien aikaan sen, että vietän jouluni ilman yhtään kristillistä elementtiä pelkästään talvipäivänseisausta maallisesti viettäen, jos hän sitoutuu viettämään joulunsa vain Raamatusta löytyvien tapojen mukaan. Villi veikkaus, että silloin voi unohtaa tontut ja vihreät kuulat. Ja kun puhutaan jostain koko viiden miljoonan väestön läpileikkaavasta perinteestä… ei sitäkään ole. Ei, vaikka pienemmillä paikkakunnilla tietääkin että kaikki naapurit noudattavat juhlapyhien vietossa just samaa kaavaa kuin kaikki muutkin niin tervetuloa tänne rappiolaan, jossa ihmiset jouluisin tekevät töitä, bilettävät, unohtavat koko juhlan tai syövät tacoja aattona kinkun ja rosollin sijaan.

Mulla ei ole vieläkään mitään kirkkoa vastaan. Kaikenlaista fundamentalismia vierastan, mutta tiedostan sen, että Suomessa luterilaisella kirkolla on ollut aikanaan merkittävä rooli yhtenäiskulttuurin luomisessa ja tänä päivänä kirkko on kiinnostava mielipidevaikuttaja ja monille tärkeä apu – joko sosiaalinen ja henkinen tai ihan konkreettinen diakonissatoiminnan muodossa. Olen vienyt omat lapseni jumalanpalveluksiin ja messuihin, moskeijoihin ja synagogaan eksyimme kerran ja haluan heidän oppivan uskonnoista, niiden historiasta ja merkityksestä maailmassa. Mutta lukuvuoden päätösjuhlassa heidän tulisi voida keskittyä siihen, mikä kaikkia oppilaita yhdistää eikä niihin jakolinjoihin, joiden takia he jo kerran viikossa opiskelevat eri luokissa kuin muut luokkatoverinsa. Jos he haluavat osallistua joulujuhlan jälkeen vielä joulukirkkoon en sitä iloa heiltä kiellä, mutta sen on oltava lapsen tai perheen oma valinta, ei koulun tekemä päätös joka sotii yhdenvertaisuutta vastaan. Kerrankin asia, josta voitaisiin ottaa mallia Espanjan julkisista kouluista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LIIAN HYVÄ RUPLAN BRUNSSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvät uutiset: Ruplan brunssi lienee Helsingin paras vegaaninen brunssi.

Huonot uutiset: Toiminta nykyisissä tiloissa Hesarilla (tarkalleen ottaen Helsinginkatu 16) loppuu tammikuussa, eikä tulevaisuudesta ole vielä tietoa.

Nyt kun voin vihdoin liikkua muutenkin kuin ryömien viime sunnuntain brunssin jäljiltä, haluan kertoa teille siitä kaiken. No oikeasti kerrottavaa ei edes ole kauheasti: Ruplan 23 euroa maksava brunssi, joka on erittäin kasvispainotteinen (sunnuntaina tarjonta oli karitsaa lukuunottamatta vegaaninen) on aivan mielettömän hyvä. Yhteen pöytään koottu suolainen buffettarjonta teki vaikutuksen terveellisyydellä, kauden kasviksilla ja monipuolisilla mauilla, ja käytännön asiat toimivat niin hyvin että jouduin oikein miettimällä miettimään sitä perinteistä kritiikkiä brunssiarviooni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No mistä sitten voisi valittaa? Ehkä siitä, että mm. galleriana ja pop up-kauppana toimiva Rupla ei nyt ole mikään tunnelmallisin brunssipaikka (mutta riittävän toimiva ja tilava) ja muutamissa ruoissa ottimina oli tavalliset aterimet, joka aiheutti hieman sotkua ja hidastelua linjastossa. Muuten tuntuu kuin Ruplassa olisi luettu ajatukseni, tai ainakin valitukseni muilta brunssikokemuksilta: Ruoat oli merkitty ja nimetty selkeästi, ja rasti ruutuun-periaatteella kerrottiin mille ruokavalioille ne sopivat. Ilahduttavan usein kaikki ruudut oli rastittu, jolloin ruoka sopi niin vegaaneille kuin keliaakikoille. Sen lisäksi ruokaa täydennettiin koko ajan, esimerkiksi aivan taivaallisen ihania smoothieita (vihermehumainen versio sekä marjaisempi vaihtoehto) tuotiin kannutolkulla tiskiin koko ajan, eikä mikään ruoka tai juoma loppunut kesken brunssibakkanaalien.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omat suosikkini pöydässä, jossa oli pääasiassa kylmiä ruokia lämmintä karitsaa sekä sienimuhennosta lukuunottamatta, olivat makeudella leikittelevä linssibataattimössö sekä täydellinen pico de gallo. Valikoimaa oli riittävästi, sillä söin itseni vuosisadan ähkyyn. Bataattia ja perunaa oli käytetty runsaasti, tahnat olivat erinomaisia ja tarjolla oli kahta leipää. En kaivannut lautaselleni croisantteja enkä lohta enkä mitään perinteisiä aamiaisemmeitä kuten jogurttia, vaan kahdessa kattauksessa eli kello 11 ja 13 tarjoiltava brunssi ajoi asiansa lounasmaisena ruokaorgiana, jonka avulla voisi valmistautua vaikka talviunille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta olivat ehdottomasti jälkiruoat. Vegaaniseuralaisen silmät laajenivat kun hän kuuli, että ikkunalle asetetut kakut olivat kaikki vegaanisia. Itsekin olin tähän erittäin tyytyväinen katsottuani edellisenä iltana Netflixin The Game Changers-dokumentin, joka ainakin väliaikaisesti vähensi juuston- ja kalanhimoani. Porkkanakakku on ollut vuosien ajan leipomisbravuurini ja alkoi hävettää, että Ruplan vegaaninen versio oli about yhtä herkullista kuin omani, jonka salaisuus on noin puoli kiloa voita sekä sata purkkia tuorejuustoa. Vegaaninen banoffee ei eronnut eläinproteiinien avulla valmistetusta banoffeesta millään lailla. Suklaakakku oli tuhtia tavaraa, raakamarjakakkuun asti ei enää vatsalaukkuni venynyt. Jouduin kierimään kotiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruplaa on siis pakko suositella. Se oli muistutus siitä, miten hyviä ruokia saa aikaiseksi simppeleillä, kasvisperäisillä raaka-aineilla ja jos vaan voisin, vetäisin siellä kerran viikossa ruokaöverit ja sitten paastoaisin loppuviikon. Pöytä kannattaa varata ja käydä kokeilemassa omaa turnauskestävyyttään ennen vuodenvaihdetta, ja samalla toivon joululahjaksi että Ruplalle löytyisi uudet tilat ja voisin ottaa tästä brunssista itselleni perinteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

EI SITTENKÄÄN ALOILLAAN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka onnistuin muutama ilta sitten tallentamaan kauniin kirjavan auringonlaskun kameralla vain parin sadan metrin päässä kotoa, ei pariin vuoteen ensimmäinen Suomessa vietetty marraskuu nyt muuten ole oikein lumonnut. Siinä missä syyskuun alussa vielä ajattelin, että olen vihdoinkin valmis asettumaan (nyt kuulostaa kuin olisin menossa naimisiin, mutta lähinnä kyse oli sitoutumisesta yhteen kotiin ja kaupunkiin) ja kulkuriluonteeni on rauhoittunut niin ei. Onko se sitten marraskuu, jostain syvältävä kouraiseva kaipuu Espanjaan tai ihan vaan se mun perusluonne, mutta olen taas löytänyt itseni miettimässä muuttoja. Kyllä, edellisestä on alle kaksi kuukautta.

Olen vakavissani harkinnut muuttoa Utölle – lupaavaa on, että paitsi että en ikinä ole käynyt koko saarella, en osaa edes taivuttaa paikan nimeä oikein. Kun kuulin, että ulkosaaristoon kaivattiin lapsiperheitä täyttämään muutamia tyhjiksi jääviä asuntoja olin muutaman illan aivan pistoksissa. Ajatus yksinkertaisesta elämästä lähes yhtä kaukana Ruotsista, Suomesta ja Virosta kutsui. Etätöiden ansioista tällaisia haaveita voi vieläpä pyöritellä: voin tehdä työni toistaiseksi mistä haluan. Olisi helpompaa jos olisi jotain konkreettisia rajoitteita edes alkaa ajatella tällaisia elämänmuutoksia: työ, joka pitäisi kaupungissa, parisuhde tai asuntolaina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi Utö on myös melko helppo unohtaa. Vaikka näenkin sieluni silmin itseni ripustamassa pyykkiä kuivumaan tuuleen (joka luultavasti veisi lopulta alushousuni Ahvenanmaalle asti), olen yksi maailman epäkäytännöllisimmistä ihmisistä. Yksinhuoltajana olisi melkoinen saavutus pyörittää arkea paikassa, jossa neuvolakäynti vie koko päivän enkä voi huonona päivänä turvautua Kotipizzan apuun lasten ruokinnassa. Pelkän romanttisen mielikuvan voimin tuskin selviäisimme ensimmäisestä talvesta keskellä merta. Ja sitten sosiaalisessa mediassa tuli vastaan vapautuneita vuokra-asuntoja Billnäsin ruukilla. Taas alkoi poltella: siinähän olisi jo paljon sopivampi etäisyys Helsinkiin, hiljainen kyläyhteisö, kaunis ympäristö.

Emme ole muuttamassa, yhtään mihinkään. Helsinki on kohdellut meitä hyvin melkein vuoden ajan, lapset ovat kotiutuneet niin hyvin kuin mahdollista, kohta naapuriin muuttaa lisää ystäviä, meillä on lemmikkioravakin. Mutta en osaa selittää mistä tämä levottomuus taas johtuu. Jos voisin valita, olisimme tietenkin La Líneassa. Alkaa olla zambombien aika, ja muutaman kuukauden päästä Espanjassa alkaa olla jo lämmetä. Mutta se on muutakin kuin halvemmat hinnat, enemmän valoisia tunteja tai paikalliset, jotka ovat aina valmiina vaihtamaan muutaman sanan ventovieraankin kanssa. Se on ilmeisesti joku loputon tarve elää yhden elämän aikana monta erilaista elämää, saada elää arkea erilaisissa ympyröissä ja etsiä sitä paikkaa, mihin lopulta jäädä – joskin pahaa pelkään, että omalla kohdallani osaan pysähtyä vasta kun sydänkin pysähtyy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA