LUKEMISELLE PYHITETTY LOMA

Kaupallinen yhteistyö: Lukuloma

Uskotteko jos sanon, että me rakastamme lukemista? Lapsilla ei oikeastaan ole vaihtoehtoja: olen kanavoinut kaiken ”futismutsiuden” siihen, että olen pakottanut heidän kirjastoon, lukenut silloinkin kun heitä ei ole kiinnostanut ja tuputtanut omia lapsuuden lempikirjoja minkä kerkiän. Sanoisin, että kyse on ennen kaikkea laiskuudesta. Lukeminen on matalan kynnyksen laji, ei tarvitse liikkua mihinkään sängyltä, voidaan olla samassa kasassa sohvalla ja silti jokainen uppoutuneena ihan erilaiseen maailmaan. Kävin puhumassa tästä harrastuksesta myös eräällä videolla.

Nyt kun sattuneesta syystä tällä syyslomalla emme liiku kovin kauas kotikorttelista, on entistä tärkeämpi päästä vähän pakoon harmautta ja kylmyyttä. Olette varmasti myös kaikki kuulleet, että olin joskus noin sata vuotta sitten vaihto-oppilaana Karibialla. Ja niihin Dominikaanisen tasavallan tunnelmiin on helppo palata kirjojen kautta. Yksi omia suosikkejani on dominikaanikirjailija Junot Díaz, jonka kirjat kertovat usein kahden kulttuurin arjesta. New Yorkissa asuu melkein miljoona dominikaania, ja Díazin kirjoissa seikkaillaan latinoperheiden ja amerikkalaisen unelman välimaastossa – toisinaan aika karulla tavalla. Ja mikä riemu, että häneltä on myös ilmestynyt lastenkirja. Se on englanniksi, mutta saatavilla mm. kirjastoista. Mielikuvituksen mahdista ja myös erilaisista taustoista kertova kirja kiinnostaa varmaan myös aikuisia.

Tykkään lukea lapsille myös englannin- ja espanjankielistä kirjallisuutta (siis lasten kirjoja; pystyn simultaanitulkkaamaan Pipsa Possun supermercadossa, mutta kovin haastavaa kirjallisuutta en lähde tulkitsemaan). Tämä kuulostaa nyt kovin elitistiseltä, mutta kyse on lähinnä siitä, että olen hulluna kauniisti taitettuihin ja kuvitettuihin lastenkirjoihin ja tuon niitä aina kilokaupalla ulkomailta. Sen lisäksi tämä pitää yllä omaa kielitaitoa. Sen sijaan esimerkiksi meille ilmestyneet saksankieliset kirjat eivät oikein taivu, niissä ihaillaan pelkkiä kuvia.

Meidän syysloman menovinkki on siis kirjasto ja kirjojen sivut. Lapsille sain jokin aika sitten kaksi täydellisesti matkojen suunnittelemiseen sopivaa teosta: Lasten Matkaopas Eurooppaan (saatu) sekä Kuinka lentokenttä toimii (saatu). Molemmissa on mainiot kuvitukset ja paljon tietoa, mitä erityisesti 10-vuotias lukija arvostaa. Näiden avulla voidaan jo vähän valmistautua siihen, että ehkä ensi kesänä pääsemme taas hieman Herttoniemeä pidemmälle.

Kuopuksen rakkain kirja leikki-ikäisenä oli Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Pulmu reissaa – sitä hän haluaa yhä silloin tällöin lukea uudestaan. Ja kun muutimme Espanjaan, oli hyvä valmistautua muutoksiin Camilla Mickwitzin Jason muuttaa maasta-kirjan kanssa. Toki toivon, että meidän muuttomme oli vähän vähemmän dramaattinen kuin Jasonilla. Tällä hetkellä seikkailemme Tylypahkassa, sillä esikoisen kanssa tahkotaan yhä läpi Harry Pottereita, ja Matiaksenmetsässä, koska luen nuoremmille Ronja Ryövärintytärtä. Jos jotain kirjaa haluan suositella syyslomalle aikuisille niin Siina Tiuraniemen Jäämerta, jossa ajan hengessä harrastetaan kotimaanmatkailua ja lopulta löydetään itsensä (kirjaimellisesti) hyvin pohjoisesta. Lisää kirjavinkkejä lomalle löytyy myös Lukuloman sivuilta ja mm. Kristan blogista!

Mulle lukeminen on parasta lomatekemistä. Ja olen onnellinen, että myös lapsilla on ollut toiveissa lukemista (ja tietenkin myös kylpylää, kiipeilypuistoa ja Pokemon-metsästystä). Saa vinkata omia suosikkejaan, niin lapsille kuin aikuisille. Instagramin puolella on vielä pari päivää arvonta, jossa voi voittaa niin lapsiin kuin aikuisiin vetoavan visuaalisen kirjaelämyksen, Julius on merenneito.

KARANTEENIKUULUMISIA

Tämä vuosi ansaitsee arvostusta siitä, että se on ollut johdonmukainen.

Johdonmukaisesti aika kakka, jos multa kysytään. Vielä vuoden alussa olin täyden kalenterini kanssa salaa helpottunut, kun tuli peruutus – edes yksi meno vähemmän – mutta nyt olen valmis lupaamaan etten enää koskaan keksi tekosyitä kieltäytyä kutsusta tai liioittele lapsen nuhaa. Kunhan siis kyse ei ole mistään Teams- tai Zoom- tai Skype-palavereista, niissä saattaa yhteys pätkiä tulevaisuudessakin.

Mua haastateltiin Kotivinkkiin viime viikolla, aiheena nimenomaan se, miten olen ”oppinut elämään” korona-ajan epävarmuuden kanssa. Kun on tottunut suunnittelemaan, miltä tuntuu kun luvassa ei ole yhtään lomaa ulkomaille. Olin varmaan vähän huono haastateltava, nimittäin en ollut enää kovin dramaattinen kaukokaipuuni kanssa. Kyllä, ikävöin etenkin Espanjaan, mutta samalla en enää odota mitään. Nykyään se, että saa syödä lounaan ravintolassa ystävän kanssa on jo omanlaisensa saavutus.

Mutta sitten maanantaina tuli soitto, jota olin jo ehtinyt odotella. ”Helsingin kaupungin epidemiologisesta keskuksesta terve…”. Olin altistunut edellisellä viikolla, melko ohimennen ja epätodennäköisesti mutta riittävästi joutuakseni karanteeniin. Tätä on luvassa vielä viisi päivää.

Kotona hengailuun olen jo ehtinyt tottuakin, en ole tainnut viikkon pitää jalassa muuta kuin villahousuja. Mutta nyt harmitti, sillä oikeasti meidän olisi pitänyt lähteä torstaiaamuna Ahvenanmaalle pressimatkalle esikoisen kanssa. Ensimmäinen loma kaksin hetkeen, pientä etäisyyttä pääkaupunkiin. Ohjelma oli huikean kiinnostava – niin mielenkiintoinen, että meidän pitää varmaan suunnata saaristoon omatoimimatkalle… kunhan tämä ”helpottaa”.

Esikoisen osalle on sattunut eniten kivojen juttujen peruutuksia. 10-vuotissynttäreitä ei ole edes vietetty. Syntymäpäivälahjaksi suunniteltu matka Lontooseen piti siirtää jonnekin mystiseen ajanjaksoon, jolloin ei ole globaalia pandemiaa. Ensimmäinen partioleiri jäi välistä pienen nuhan takia – jos elettäisiin vielä sitä 2019 normaalia, hän olisi kyllä lähtenyt tarpomaan metsään vaikka olisikin vähän niiskuttanut. Ja nyt jäi kokematta kotieläintilat ja kiipeilypuistot.

Itse en enää usko suunnitelmien toteutumiseen ennen kuin ihan oikeasti olen bussissa, junassa tai lentokoneessa. Kesäinen Riian-matka herätti jopa epäuskoa: ihan oikeasti selvittiin Latvian asti, ei tullut mitään vastoinkäymisiä! Entinen huoleton asenne on historiaa, se, että käveli vain luottavaisesti lentokentälle (tai siis meni sinne bussilla) eikä edes ajatellut, että reissu peruuntuisi.

Omaa matkailufilosofiaa tämä aika tulee taatusti muuttamaan, ei vain siksi että koko turismi tulee taatusti muuttamaan muotoaan. Myös siksi, että en enää uskalla enkä halua suunnitella entiseen tapaan. Entinen nautinto siitä, että selasi kohteita, majoituksia ja juna-aikatauluja on kadonnut ja tilalla on lähinnä peruutusehtojen syynäämistä pientä pränttiä myöten. Ex tempore-reissut tuskin tulevat enää suuntautumaan Turkua tai Tamperetta kaueammaksi, jos vaikka laitetaankin rajat kiinni lyhyellä varoitusajalla.

Lapset ovat omaksuneet konditionaalin puheeseensa pysyvästi. He tietävät jo ilman, että erikseen mainitaan, että retket ja leffat toteutuvat, jos… Heistä tulee varmasti vanhempiaan sopeutuvampia, mutta toivon että heille jäisi myös ripaus luottamusta siihen, ettei koko ajan tarvitse olla varpaillaan. Että voi jännittää ja olla innoissaan eikä välttämättä siitä seuraakaan siirrettyjä tai peruttuja juhlia tai lomia. Ja he osaavat varmasti arvostaa pienimuotoisia, arkisia iloja paljon paremmin kuin suureellisiin seikkailuihin tottunut 80-lukulainen äitinsä.

Että tällaisia ajatuksia karanteenissa tänään. Itse eristäytyminen ei tee tiukkaa: kotona odottaa töiden ja opintojen lisäksi kokoamattomia Ikean huonekaluja, kolmen lapsen talvivaateinventaario ja monta lukematonta kirjaa. Voi olla, että tähän kaikkeen ei edes vajaa viikko riitä!

RAHAT TAKAISIN LENNOISTA

Kuten monella muullakin, oli meillä vielä helmikuussa reissusuunnitelma jos toinenkin. Olimme oikeastaan olleet hyvissä ajoin liikkeellä: lentoliput Lontooseen oli varattu jo syyskuussa 2019, joulun alla olimme ostaneet koko perheelle meno-paluut Espanjaan seuraavaa kesää ajatellen. Työnantajani oli järjestellyt mulle myös matkan Kathmanduun, eli olisin lentänyt häpeällisen paljon tänä keväänä. Jos olisin lentänyt.

No, me kaikki totta kai tiedämme mitä kävi ja miksi lentomatkustamista ei meidän perheessä edes hetkeen harkita (paitsi toki lasten isä on käynyt Suomessa ja tulee jatkossakin, vaikka se tarkoittaakin lyhyen loman viettämistä karanteenissa). Kun matkojen peruuntuminen alkoi maaliskuun puolivälissä näyttää väistämättömältä, alkoi hieman huolettaa se, saammeko kotiutettua lentoihin käytetyt sadat eurot. Esimerkiksi Espanjaan meneminen nelihenkisenä perheenä sesonkiaikaan vastaa mulla puolenkuun palkkaa, joten aloin hieman panikoida.

Ensin peruuntuivat toukokuulle varatut lennot Lontooseen. En ehtinyt itse tehdä mitään, sillä lentoyhtiö eli Norwegian peruutti lennot oma-aloitteisesti. Sieltä tarjottiin ensisijaisena hyvitysvaihtoehtona lentopisteitä, joista päätin pysyä kaukana – etenkin, kun vielä keväällä Norwegianin tilanne ilman kiinalaisten rahoitusta näytti vieläkin synkemmältä kuin nyt. Ei sillä että tälläkään hetkellä löisin vetoa juuri tämän hevosen puolesta.

Uutta lentoa oli turha lähteä varailemaan, joten ei auttanut kuin toivoa että rahat joskus löytäisivät takaisin meille. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä ex-mieheltä peruuntui useampi paluulento Espanjaan keväällä (hän oli pari kuukautta jumissa Suomessa, kunnes lopulta pääsi riistohinnalla Lontoon kautta kotiinsa) eikä palautuksista kuulunut mitään. Toki nämä lennot oli maksettu luottokortilla, mutta ymmärsin, että minun piti malttaa hyvitysprosessiin loppuun asti ennen kuin voisin hakea rahoja takaisin sitä reittiä.

Olikin mieletön helpotus, kun pari kuukautta palautushakemuksen (ja vajaa 2 kuukautta itse matkan…) jälkeen rahat palautuivat. Ihme kyllä, myös kesän mittaan ex-mies sai rahansa takaisin Norwegianilta.

Myös kesän lennot Espanjaan oli Norskin kautta, mutta siinä vaiheessa kun huhumylly koko firman kaatumisesta alkoi pyöriä, iski mulle paniikki. En uskaltanut jäädä odottamaan, peruuko Norwegian itse lennot ja jos peruu, saako niistä ikinä rahoja takaisin. Onneksi oli jatkuvasti voimassa oleva, varsin arvokas matkavakuutus. Se oli otettu kauan ennen kuin näistä pandemioista oli tietoa, ja kattava kriisiturva tarjosi täyden hyvityksen itse perutuista lennoista jos lähtöön oli alle 60 päivää ja kohteessa oli tartuntataudin riski.

Niinpä peruin itse lennot 59 päivää ennen lähtöä.

Mitenkään sujuvaa korvausten hakeminen ei Pohjolan kautta ollut, vaikka tapaus oli selkeä. Jouduin toimittamaan erinäisiä papereita Norwegianin puolelta. Niitä ei ollut aivan yksinkertaista hankkia, sillä asiakaspalvelu oli ymmärrettävästi hyvin kuormittunut. Aika moneen yhteydenottoon jäi vastaus kokonaan saamatta. Sen lisäksi Norwegianin standarditodistukset vakuutusyhtiölle (siis siitä, että Low Fare-lipuissani ei ollut palautusoptiota eikä lentoyhtiö siis maksaisi mulle penniäkään niistä takaisin) eivät kelvanneet.

Yli kuukauden paperisodan ja jo melko vihamielisten sähköpostien jälkeen myös nämä lennot hyvitettiin. Mikään kovin hyvä maku hommasta ei jäänyt, sillä siitäkin huolimatta että noudatin vakuutusyhtiön ohjeita, kysyin neuvoa jo prosessin alussa ja toimitin todistuksia, ei tapausta meinattu millään käsitellä. Pitkä asiakkuus Pohjolan kanssa päättyi tähän. Se ei toki johtunut vain tästä vaan myös säädöstä muiden vakuutusten kanssa.

Pomoni oli melko varma, ettei tule koskaan saamaan takaisin kolmella eri lentoyhtiöllä reitetyn reissuni rahoja. Hakemusviestiin ei tullut edes vahvistusta, ja matkaoperaattorin puolella pidettiin radiohiljaisuutta. Kolme kuukautta suunnitellun matkan jälkeen rahat kuitenkin palautuivat pankkitilille.

Lentojen suhteen siis kävi hyvin, pienestä väännöstä huolimatta. Jatkuvasti voimassaoleva, laaja (ja kallis) matkavakuutus tuli tarpeeseen, joskin nyt tulevaisuuden matkustelut vaikuttavat siltä että sille ei enää ole käyttöä. Olen innokas vakuuttaja, joten vähän jännittää jatkossa.

Sen sijaan Lontoon-matkan hotellikulut Hotels.comin kautta ovat tällä hetkellä kuluttajariitalautakunnan käsittelyssä melkoisen kafkamaisen kokemuksen seurauksena, ja siitä varmasti päivitän jahka päätös joskus saadaan.

Matkustamisen kulttuuriin korona tulee varmasti vaikuttamaan monella tavalla, ja itselleni tämä on ollut taas yksi tönäisy kohti oman ajokortin hankintaa. Euroopassa voimme kulkea omalla autolla, jolloin riippuvuus lentoyhtiöistä vähenee – toivottavasti. Kun nyt ensin pääsisi taas vaikka Viroon.

35 UNELMAA

Täytin tänään 35. Ja olen hyvin, hyvin tyytyväinen tähän ikään.

Olen miettinyt paljon sitä, että olen saanut jo toteuttaa kaikki isoimmat unelmani – saanut lapsia juuri niin paljon kuin toivoin, mikä onni! Ja olen muutamaa tekohammasta ja kestokremppaa lukuunottamatta terve! Töitä on, ja nyt uusien opintojen ansiosta tulevaisuudessa on vielä mielenkiintoisempiakin töitä tiedossa. Ja olen saanut asua ulkomailla, nähdä muutaman mantereen. Se bucket listin ämpäri on aika tyhjä.

Niinpä ajattelin, että pitää varmaan unelmoida 35 uutta unelmaa, koska haaveita pitää olla. Monella tapaa toivoisin status quon säilyvän. Että pysyisimme koko perhe terveinä ja työtilanne säilyisi hyvänä ja läheisetkin olisivat kunnossa. Tuntuu, että aina on annettu isolla kauhalla ja siksi tuntuu ahneelta toivoa jotain lisää. Mutta nyt en toivo, heittelen haaveita ilmaan, ja kaikki mikä toteutuu on pelkkää bonusta!

1. Haluaisin viettää yhden lokakuun New Yorkissa. Yksin. Katsoa New Yorkin syksyä – lokakuussa alkaa olla jo syksyn värit mutta yhä leppoisan lämmin. Istua niin kauan museoissa, kahviloissa ja metron kyydissä kuin jaksan. Käydä keikoilla ja treffeillä, syödä jokaisessa lempiravintolassa ja löytää monta uutta.

2. Olisi mahtavaa, jos olisi joskus aikaa, rohkeutta ja rahaa ajaa se ajokortti.

3. Toivoisin, että esikoinen säilyttäisi tänä vuonna syttyneen intohimon purjehdukseen ja voisi lähteä seilaamaan vaikka maailman ympäri isänsä kanssa ja lähettäisi jokaisesta satamasta postikortin.

4. Haaveilen, että valmistun kolmessa vuodessa ja pääsen pian kiinni oman alan töihin.

5.-10. Jaa mitä ne oman alan työt sitten on? Noh… Journalistin (medianomi) koulutuksella haaveilen, että ensin voisin olla vaikka kriitikko. Arvostelen mielelläni mitään vaan. Ravintoloita, kirjoja, valtion budjettia. Haluaisin lähteä kirjeenvaihtajaksi Väli-Amerikkaan ja raportoida kriisialueilta. Olisi ihanaa tonkia kaikkea epämääräistä ja kirjoittaa syväluotaavia raportteja, ja vielä parempaa jos joku lukisi niitä. Haluaisin eläköityä kustannustoimittajana, joka saa lukea kirjoja kuolemaansa saakka, punakynän kanssa.

11. Kun kuolen, toivon että lapset ovat jo aikuisia ja niillä on omiakin lapsia (enkä aion tässä ajatella sitä todennäköistä vaihtoehtoa, että elämme Mad Max-tyyppisessä dystopiassa koska edeltävät sukupolvet eivät ole osanneet, viitsineet tai halunneet tehdä oikeita valintoja), ja että se tapahtuisi joko nukkuen tai niin yllättäen, etten ehtisi kokea luopumisentuskaa tästä mahtavasta elämästä. Kunhan en sairastaisi pitkään ja kivuliaasti.

12. Olisi hienoa, jos pääsisimme toteuttamaan ensi kesän alkuun suunnitellun matkan Legolandiin – pelkään koko ajan, että yhtäkkiä jonain aamuna herään ja lapsia kiinnostaa vaan Fortnite (jota kukaan ei vielä saa pelata) eikä ollenkaan vanhan äidin seura.

13. Toivon, että jonain päivänä voin ostaa oman asunnon Andalusiasta. Ja ehkä aasin.

14. Unelmoin siitä, että saan nähdä keskimmäisen kukoistavan kaikista haasteista huolimatta. Että hän löytää oman juttunsa ja säilyttää säkenöivän luonteensa.

15. Olisipa kiva joskus nukkua vaikka yhdeksään aamulla.

16. Pääsisinpä jatkossakin joka vuosi edes kerran kesässä ystävien kanssa mökille. Siinä onkin aina vuosittainen mökkikiintiö kerralla täytetty!

17. Tulisipa elämään vielä lapsia. En haaveile niinkään enää omista biologisista lapsista (vaikka vauvojen tekeminen oli alusta loppuun asti hauskaa hommaa. Kyllä, tykkäsin jopa synnyttää!) mutta ehkä sijaislapsi, tai sitten niitä lapsenlapsia joskus.

18. En todellakaan haluaisi ihan heti muuttaa, mutta joskus olisi mukava muuttaa yhden metroaseman verran länteen, vähän pienempään kotiin (nämä yli 80 neliötä ahdistavat! Liikaa siivottavaa, heti alkaa kertyä rojua!)

19. Toivon, että saan myös seuraavat 35 vuotta nauttia äitini seurasta.

20. Maailmanrauha.

21. Tahtoisin lähteä lasten kanssa kuukaudeksi Japaniin, once in a lifetime-fiiliksellä ja kokea sen kaiken. Erityisesti kiinnostaa kaikki hassut myyntiautomaatit.

22. Haluan syödä läpi Helsingin jokaisen brunssin.

23. Voisinpa harrastaa ilmajoogaa, keramiikkaa ja balettia. Tällä hetkellä täytyy tyytyä siihen, mitä salilla on tarjolla mutta joskus mulla ei muuta olekaan kuin rahaa ja aikaa, olen kuullut että toimittajat on tosi rikkaita.

24. Haluaisin löytää jonkun kivan pojan, jolla on buutsit ja ajokortti ja ajaa sen kanssa läpi Yhdysvaltojen eteläpuolta, Nashvillestä New Orleansin kautta Austiniin, provosoida punaniskoja ja käydä kuuntelemassa countrya. Kivaa poikaa ei tarvita jos unelma #2 toteutuu ensin.

25. Mutta tahtoisin kyllä vielä kerran rakastua! Mielellään siis Eat Pray Love-tyyliin Balilla, mielellään johonkin Javier Bardiem-tyyppiseen tapaukseen. Sen ei tarvitse olla ikuista mutta sen pitäisi olla tulista.

26. Hartaasti toivon, että kuopuksen luja luonne jalostuu johonkin hyvään tarkoitukseen (tai ainakaan ettei se menisi pahojen puolelle, koska tyypin potentiaali on valtava).

27. Ehtisipä joskus lukea edes muutaman venäläisen klassikon. En ole lukenut yhtään. Tämä lienee kyllä priorisointikysymys: vähemmän autofiktiota.

28. Viikko Istanbulissa olisi ihana.

29. Voi kun voisin toteuttaa keväällä peruuntuneen Lontoon-matkan esikoisen kanssa, ja nähdä Book of Mormon-musikaalin.

30. Tulisipa vegaanijuusto joka on edes puoliksi niin hyvää kuin oikea juusto.

31. Olisipa kerran nuorempi rakastaja!

32. Pystyisinpä pitämään huonekasvini hengissä.

33. Hidastuisipa aika välillä. Muulloinkin kuin kassajonossa ja lentokoneessa.

34. Toivon, että saan jatkossakin elää oman näköistä elämää. Se alkoi aueta vasta joitain vuosia sitten, sellainen kevyen hilpeä vapautuminen ulkopuolisten odotuksista ja fiilis, että nämä valinnat ovat mun omia ja voin kaikesta vain syyttää ja kiittää itseäni. Olen itse vastuussa siitä, millaiseksi tämän elämän teen – etenkin, kun terveyden, elämäntilanteen ja yhteiskunnallisen aseman puolesta mulla on lähes kaikki mahdollisuudet vaikuttaa itse siihen, millaista elämä on.

35. Säilyisipä tämä onni.