PÄÄOMANI – KÄVIN TEATTERISSA

Perjantaina kävin pitkästä aikaa aikuisten teatterissa aikuisten kanssa. Aijjai. Yhteen aikaan oli enemmän sääntö kuin poikkeus että kävin katsomassa jokaisen KOM- ja Q-Teatterin uuden esityksen, mutta viimeiset vuodet teatteriharrastus – siis kävijänä, lavalle ei ole kaipuuta – on kärsinyt tästä muusta elämästä. Nyt kuitenkin Töölössä sijaitsevan Q-Teatterin uusin tuotanto, Pääomani, kutsui jo pelkän nimensä perusteella katsomoon. Mukaan suostuivat vielä sosiologi, taidealan työläinen ja ilmastoaktivisti, eli ihan täydellinen seurue kun mennään katsomaan luokkayhteiskuntaa käsittelevää kantaesitystä.

49514792378_a957dc3438_c.jpg

Vetovoimaa ei yhtään vähentänyt pääosan Nainen eli loistavan lahjakas Eero Ritala, jonka taisin nähdä ensimmäistä kertaa lavalla joskus Kaspar Hauserin (muistatteko: senhän pitäisi olla oikea sukupolvikokemus?) aikoihin ja jota olen enemmän tai vähemmän salaa fanittanut siitä asti. Lasketaanko Instagramissa stalkkaaminen salaiseksi? Ja ennen kuin alan avautua Pääomastani enempää niin sanon sen, että hellyyttävän vaivaantunut ja vaivaannuttava Nainen on Ritalalta loistava suoritus. Kyllä, kyllähän meitä yleisössä nauratti se klassinen mies pukeutuu naiseksi-touhu, varsinkin kun Ritalan Nainen pussaili Tommi Korpelan kanssa, hih hih, mutta olisi oikeastaan herkullinen tilaisuus analysoida miksi mies naisena teki tästä roolista jotenkin tarkemman ja toi fokuksen juuri siihen sisäiseen maailmaan, jota Ritala toi esiin pienin, neuroottisin elein.

49515534277_6ff5f9418d_c.jpg

Huikean Ritalan lisäksi rooleissa nähdään Tommi Korpela, Lotta Kaihua sekä Laura Rämä. Sen ohjannut esityksen kirjoittanut Milja Sarkola yhdessä Katariina Nummisen kanssa, ja lyhyesti näytelmä käsittelee rahaa, varallisuutta ja sitten…etenkin toisessa näytöksessä muunkinlaista pääomaa – tämä sai Pierre Bourdieun fanit kiemurtelemaan innosta penkeissään. Muutama käytännön asia: Esitys kestää väliaikoineen n.2,5 tuntia JA jotta siitä saa kaiken irti, täytyy osata ruotsia ja englantia. Jos olisin osannut varautua tähän olisin lukenut vähän kouluruotsia pohjalle, koska edellisistä kursseista on jo aikaa, mutta sanotaan näin että aika auttavallakin kielitaidolla pärjäsi. Peruslippu maksaa 35 euroa ja monet eri ryhmät saavat alennuksia. Hinta-laatusuhde on aivan kohdallaan, kun kyse on hengen ravinnosta, voiko sen arvoa nyt edes mitata. Tai esityksen Nainen kyllä voisi, koska hän laski kynä sauhuten kaikki vihreiden linssien jakamisesta alkaen. Yhtä aikaa koomista ja traagista.

49525315508_137fa124ee_c.jpg

Esitystä voi tuskin katsoa pohtimatta samalla omaa suhdettaan rahaan ja omaa yhteiskuntaluokkaansa. Esityksen ensimmäinen puoliaika vietetään pankissa ja Naisen perhearjessa, jossa jatkuva budjetointi tuottaa päähenkilölle perverssiä tyydytystä, ja jälkimmäisessä näytöksessä siirrytään taiteilijaresidenssiin, jossa luovutaan virallisista vaurauden merkeistä ja mitataan arvoa muiden pääomien kautta. Toisten mielestä ensimmäinen näytös oli liian pitkä, itselleni toinen näytös taas jätti vähän keskeneräisen olon, mutta kaiken kaikkiaan kokemus oli keskivertoa parempi, vahva kahdeksan puoli, ehkä jopa yhdeksän miinus. Hykerryttävä henkilögalleria, osuvaa kritiikkiä koko talousjärjestelmää kohtaan, surullisia havaintoja yksilöistä, ihmissuhteista ja rahan vallasta määritellä meidät. Esityksiä on luvassa toukokuun puoliväliin, joten tässäpä yksi ohjelmanumero kevättä odotellessa.

Kuvat: Q-Teatteri

VIERASPOSTAUS: ILMASTO-OMATUNTO EI PAIJAA

Tässä on tämän blogin ensimmäinen postaus, jota ei ole kirjoittanut bloggaaja itse. Syy, miksi tämä postaus julkaistaan on tämän ja tämän postauksen kommenteissa käyty keskustelu. Lupasin tarjota tälle vieraskirjoittajalle, joka on siis sama henkilö joka kommentoi nimimerkillä ”Ilmasto-omatunto ei paijaa” (ja jonka henkilöllisyys on meikäläisen tiedossa), alustan julkaista mielipiteensä, sillä kommenttiboksin väittely ei tuntunut etenevän yhtään mihinkään. Joten nyt pidän lupaukseni, editoimatta, mitään lisäämättä tai lyhentämättä, olkaa hyvät:

Hyvät blogistit:

te luotte kulttuurisia ilmiöitä yhteiskunnassamme. Syötätte tarpeettomiakin tarpeita seuraajillenne. Teillä on nykyisin yhteisönä paljon valtaa muiden kuluttavien kuolevaisten käyttäytymiseen. Kyllä: teillä on valtaa.

Yksikin Eeva Kolun postaus saattaa saada aikaan tietyn tuotteen loppumisen kaupasta. Ravintolatrendien lisäksi bloggareilta imitoidaan uudet vaatteet ja matkat. ”Aah, Mungo-Anna on taas ihanalla/täydellisellä/mahtavalla lomalla ja mäkin haluuuuun”.

Uusi ihana postaus: uudet halut ja tarpeet x-määrälle uskollisia seuraajia, jotka vuosia ovat apinoineet idoleitaan.

Tästä seuraa, että teillä on myös vastuuta. Kyllä. En aio silotella ja paijata ja kertoa, kuinka ”kyllähän te teette jo tarpeeksi”. Jos tavallinen taavi kerskuu lomamatkoistaan somessaan, kattavuus on todennäköisesti pienempi kuin teillä somemaailman kuningattarilla.

Tätä asemaanne voi käyttää myös hyvään.

Mitä jos blogistit eivät himoitsisikaan kollektiivina kerskakulutukseen perustuvia kaukomatkoja? Mitä jos loisitte vain vastuullisia trendejä, jotka olisivat ok maapallonkin kannalta? Mitä jos bloggarit eivät vain puhuisi rakenteellisista muutoksista, vaan tekisivät kansalaisaloitteita, joissa vaaditaan kieltoja ja muita lakeja?

Teillä on sanoittamisen taito. Teillä on seuraajia. Teillä on kyky saada porukkaa toimimaan.

Use it for good things!

Ja te bloggarien seuraajat: vaatikaa sisältöä, joka ei saa himojanne valloilleen. Jotka kestävät historiallisen ja moraalisen tarkastelun siitä, että tämä aikakausi ei ollut vain itsekäs aikakausi muiden joukossa, jossa jeesusteltiin paljon, mutta ei oltu valmiita tekemään riittävästi, koska ”lopulta eihän yksilö nyt voi oikein tehdä mitään”. Uskaltakaa kyseenalaistaa tätä hymisevän käden lämpöistä konsensusta siitä, että totta kai me voidaan elää miten lystää, kunhan on lystiä. Ja lähtekää mukaan tukemaan bloggareita, jotka jakavat virallisia ja ei niin kivoja postauksia, joissa vaikutetaan ihan oikeasti niihin rakenteisiin.

Lopuksi: Yes we can. Meidän pitää vaan alkaa nyt prkl oikeasti toimia ja lopettaa lörpöttely.

Bloggarit ja seuraajat, tää tulee teille kaikille.

Joten, jos mahdollista, älä kommentoi tähän, vaan säästä aikasi ja näkemyksesi rakenteiden muuttamiseen:

1. Hop, hop. Tällä on jo kiire: Julkinen kuuleminen hiilineutraalisuuteen tähtäävästä Suomen pitkän aikavälin strategiasta

https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/432/

2. Kirjoita kansalaiskirje työ- ja elinkeinoministeriöön, jonka lähetät kirjaamoon:

Otsikoi: Kansalaiskirje ja tietopyyntö, vaadin vastausta rakennerahasto-ohjelman osalta

Miten varmistetaan, että tulevina vuosina rakennerahastosta käytetään alueiden ilmastotyöhön 35 % rahoituksesta? Miten voin kansalaisena seurata tätä työtä? Vaadin päästä työ- ja elinkeinoministeriön sidosryhmälistalle, josta saan tietoa TEM:n vastuualan ilmastotoimista, kuten vähähiilikartasta, ilmasto- ja energiastrategian valmistelusta ja ilmastolain mukaisen pitkän aikavälin suunnitelman valmistelusta. Kuinka näissä prosesseissa turvataan ilmastotieteen mukainen toiminta?

Huom. jollet saa vastausta kahdessa viikossa, voit kannella oikeuskanslerille.

3. Kirjoita kansalaiskirje valtiovarainministeriöön, jonka lähetät kirjaamoon:

Otsikoi: Kansalaiskirje ja tietopyyntö koskien Fortumin omistajanohjausta, vaadin vastausta

Mitä Suomi aikoo tehdä omistajaohjauksen keinoin, että Fortumin ja Uniperin toiminta ei riko Pariisin sopimusta, johon Suomi on sitoutunut? Kuinka voin osallistua omistajaohjauspolitiikan tekemiseen?

Huom. jollet saa vastausta kahdessa viikossa, voit kannella oikeuskanslerille.

Cheers,

Ilmasto-omatunto ei paijaa, jollet tee kaikkeasi ilmastokriisin pysäyttämiseksi

Ps. jollet jaksa muuta, niin katso edes tämä sarja,  niin ymmärrät psykaa sen taustalla, miksi ihmiskunta ei osaa käsitellä tätä kriisiä: https://areena.yle.fi/1-50118864

TELEVISIOSSA TÄNÄÄN

Alkuvuodesta on ollut aikaa. Olen sairastellut taas koko vuoden kiintiön täyteen, ja kun olen lopettanut nettishoppailun ja pistänyt kaikki treffitouhutkin vähäksi aikaa tauolle niin yhtäkkiä olen ehtinyt vaikka mitä, esimerkiksi katsoa televisiota. Tai no siis läppäriä, telkkari meillä avataan vain lauantai-iltaisin kun lapseni kiduttavat mua 1,5 tunnin ajan Putouksella, mutta ajattelin kertoa mihin kaikkeen olen elämääni tuhlannut viimeisten kuukausien aikana. Ehkä sieltä löytyy joku uusi suosikki teillekin.

YLE AREENA:

YKSITTÄISTAPAUS

11 lyhytelokuvaa, jotka osuvat ja upottavat. Kaikissa oli mukana huumoria, mutta päällimmäiseksi jäi ahdistus siksi, että hitto, tätähän elämä ihan oikeasti on. Vähän lohtua sinänsä masentavaan maailmankuvaukseen toi Tyttöbileet-lyhärin isähahmo (jota esitti Antti Pääkkönen) joka on omassa epäcooliudessaan liikuttava liittolainen hämmentyneille teinitytöille.

VERTA, HIKEÄ JA T-PAITOJA

Ihan uunituore (juuri sopivasti tämän viikon sairasteluja varten ilmestynyt) kotimainen tuotanto, jossa neljä muotiorientoitunutta matkaa Myanmariin pikamuodin alkulähteille. Osa tunnetaan myös somevaikuttajina, itsehän olen sen verran kalkkis että tunnistin vain Sandra Hagelstamin, jonka vaatekaappi oli ihan rehellisesti sanoen vähän järkyttävä. Mun puolesta vaateteollisuuden lähes koko tuotantoprosessiin aina puuvillapelloilta hikipajalle olisi voinut laittaa työskentelemään ketkä tahansa tavikset: jälleen kerran oli tärkeää nähdä missä ja millaisissa oloissa vaatteita valmistetaan, ja myös se kuinka vähän siitä maksetaan. Tämän jälkeen ei huvita enää ostaa seitsemän euron paitoja.

FLEABAG

Fleabagin ensimmäinen kausi ehti valitettavasti jo poistua Areenasta, joskin mun mielestä se ei ollut yhtä hyvä kuin tämä kakkonen. Katson tätä sarjaa, vaikka siinä onkin elementtejä jotka ärsyttävät (jostain syystä erityisesti neljännen seinän rikkominen), koska siinä on viehättävä henkilögalleria (erityisesti Olivia Colemanin esittämä taiteellinen ”äitipuoli”), marsu, sekoilua vailla moralisointia ja ruotsalaisia esittämässä suomalaisia.

Screenshot at Mar 07 18-34-42.png

NETFLIX

WHEN THEY SEE US

Neliosainen minisarja, joka kertoo vuoden 1989 brutaalista puistoraiskauksesta New Yorkissa, ja siitä seuranneesta viiden rodullistetun alaikäisen pojan väärästä vankilatuomiosta. Draaman kannalta ensimmäiset kaksi jaksoa olivat jossain määrin sekavia ja raskaita seurata (niin kuin varmaan tilanne on ollut tosielämässäkin), mutta loppua kohden epäoikeudenmukaisuuden tunne alkoi puristaa jo todella pahasti.

Screenshot at Mar 07 18-32-43.png

SEX EDUCATION

Ihanat, älykkäät teinit, ja vieläkin ihanampi Gillian Anderson. Jos teininä oleminen ei ole tarpeeksi vaikeaa muuten, niin viimeistään silloin kun oma äiti on seksuaaliterapeutti – ja tulee vielä omaan kouluun tekemään duuniaan. Sympaattisia roolihahmoja ja -suorituksia, ja itse olisin katsonut tämän vain sen takia miten upea viisikymppinen Gillian Anderson on.

HBO

CHERNOBYL

Katsoin tämän JOULUNA ja se oli virhe se. Perustuu tositapahtumiin, kuten toivottavasti tiedättekin, mutta voi hyvänen aika miten voi ahdistaa. Ei millään muotoa mikään hyvän mielen sarja, mutta vaikuttava, huolella rakennettu kokonaisuus joka seurasi pitkään painostavana tunteena ja ääni- ja värimaailmana, joka ei jättänyt rauhaan.

THE ACT

Toinen tositapahtumiin perustuva sarja, jonka kantava voima ovat huikeat roolisuoritukset – jos ei muista perusta niin vähintään Patricia Arquetten ja Chloë Sevignyn takia kannattaa katsoa. Jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä millaisessa maailmassa voi Münchausen by Proxy-syndroomasta kärsivä äiti systemaattisesti kiusata lastaan tällä tavalla, jäämättä kiinni viranomaisille. Aiheesta löytyy myös dokumentti, Mommy Dead and Dearest, samasta suoratoistopalvelusta, ja se kannattaa katsoa ennen tai jälkeen sarjan.

SHARP OBJECTS

Sharp Objects ei ollut aivan suosikkejani tältä listalta, mutta sekin oli omassa synkkyydessään kiehtova. Paljon mieleenpainuvia roolisuorituksia, mutta ehkä juuri edellisen sarjasuosituksen takia tämän sarjan sairas äiti-tytärsuhde alkoi vähän uuvuttaa. Kannattaa kuitenkin katsoa ihan viimeisille minuuteille asti.

McMILLIONS

Ah, jälleen kerran paluu vuoteen 1989 ja tositapahtumien pariin – jälleen kerran rikoksia, mutta vähän hilpeämpi meininki kuin rotusyrjintää harjoittavan oikeuslaitoksen osalta. McDonald’sin Monopoli-kampanjan kusetukseen liittyvä tutkinta ja kaikki siihen liittyvät oudot pikku nyanssit esitetään viihteellisen, jatkokautta petaavan kuuden jakson ajan, joiden tähtenä on ehdottomasti FBI:n Doug Mathews.

SUCCESSION

Tää lienee nyt koko listan lemppari tältä kuluneelta kolmelta kuukaudelta. Ei perustu edes tositapahtumiin mutta henkilögalleria on hykerryttävän epämiellyttävä, ja toisaalta jokaisesta hahmosta alkaa jollain kierolla tavalla pitää sarjan edetessä. Mediamaailmaan sijoittuva perhedraama, jossa perhe on vähän kyseenalainen käsite. Paljon hienoa näyttelijäntyötä, yksi suosikeistani on ehdottomasti Kieran ”Kevinin pikkuveli” Culkin.

Älkää kuitenkaan missään nimessä suositelko mulle sarjoja, koska välillä pitäisi tehdä töitä ja nukkuakin!

HELMIKUUN HYVÄT

Jos helmikuu alkoi höyryämällä, niin ajattelin lopettaa sen – ei, en kosintaan vaan – vähän positiivisempaan postaukseen. Täytyy kyllä sanoa, että ihan vähän tätä myönteisyyttä laimentaa se, että viimeyönä kuopukselle iski vatsatauti (aina yöllä, ja aina kun se on mun vieressä nukkumassa) ja lukupiirin ja joogafestivaalien sijaan olenkin tänään pyykkivuorossa. Aamullakin olin koiran kanssa lenkillä ja ihmettelin outoa hajua, kunnes kotona tajusin että kuopus oli yön pimeinä tunteina oksentanut myös mun takin selkäpuolelle. Mutta muutenhan helmikuu oli ihan hyvä kuukausi, ei anneta tämän yhden ylimääräisen yrjöpäivän pilata sitä!

  • Keskimmäinen täytti kahdeksan vuotta. Häntä juhlin aina kriiseittä ja kevyin mielin; esikoisen kohdalla järkytyn siitä, että voiko mulla olla jo x ikäinen lapsi!? Ja kuopuksen kohdalla suren, kuinka meillä ei ole enää yhtään x-vuotiastakaan vaan kaikki on niin kamalan isoja. Keskimmäinen siinä parin vuoden ikäerolla molempiin suuntiin saa kasvaa rauhassa.
  • Kävin kokeilemassa ihan uutta työtehtävää, lyhyellä varoitusajalla ja vähän valmistautumatta (no, olisin luultavasti valmistautunut tasan yhtä vähän vaikka aikaa olisi ollut enemmän kuin vajaa vuorokausi). Ja se oli virkistävää vaihtelua ja oli hauska myös huomata, että en ole tässä ihan surkea. Työrintamalla on ollut viime aikoina todella runsaasti kiitosmuttaeikiitosta, ja ne työjutut jotka ovat toteutuneet eivät ole olleet varsinaisesti suosikkejani, mutta tämä oli ihan kirjaimellisesti opettavainen kokemus uuden parissa.
  • Ystävät ovat saaneet vauvoja, ja minä olen saanut heidät nukahtamaan. Tämäkin on tuottanut suurta riemua kahdella tavalla: ensinnäkin olen saanut sylitellä ihania aikamatkaajia ja tuntea nukkuvan vauvan painon rintalastan päällä (ei puhuta mitään vauvakuumeesta nyt), ja olen saanut myös röyhistellä rintaani muutenkin kuin vauvan alla: osaan ainakin nukuttaa vauvoja. Muiden vauvoja, omieni kohdalla menestys oli huomattavasti heikompaa. (Neljännellä kerralla onnistuisin varmasti täydellisesti!)
  • Helmikuussa olen löytänyt kauheasti hengenheimolaisia, ja vahvistanut vanhoja suhteita. Kun on välillä omine ajatuksineen vähän jossain laidalla, on niin ihanaa että löytää läheltä (joko fyysisesti tai teknisesti) ihmisiä joiden kanssa resonoi. Kun toimittaja Kaarle Hurtig ja kirjailija Riikka Suominen juttelivat politiikasta ja parisuhteista (palaan tähän varmasti lisää kunhan Riikka Suomisen kirja on luettu), olin vilpittömän iloinen: kaikki eivät ajattelekaan niin konventionaalisesti. Ja samalla tavalla Instassa on tullut vastaan ihmisiä, joiden musta huumori, yhteiskunnalliset näkemykset ja elämäntapa ovat inspiroineet.

Nyt lähden ripustamaan pyykkejä ja silittämään potilaan selkää. Kohti maaliskuuta, kevättä ja valoa.

P2060996.jpeg