TUEN TARPEESSA

Kaupallinen yhteistyö Tukisukat-Shop verkkokaupan kanssa.

tukisukat-shop-kokemuksia.jpg

Let’s bring the sexy back! Kirjoitan nimittäin nyt aiheesta, joka saa mut tuntemaan itseni vahvasti keski-ikäiseksi. Ainakin mun kroppa keski-ikäistyy kovaa vauhtia, ja turvonneet jalat on olleet yksi viimeisimmistä krempoista. Kuten tiedätte, että en kovin usein tee kaupallisia yhteistöitä, mutta nyt otin itse yhteyttä Tukisukat-Shopiin, sillä kulkeneeni muutaman kuukauden oman elämäni elefanttinaisena totesin, että jotain on tehtävä. Halusin ostaa tukisukat verkkokaupasta, koska en oikein tiennyt mistä lähteä niitä etsimään Espanjassa (vaikka apteekkeja oli joka korttelissa, niin valikoimassa en koskaan nähnyt sukkia) ja toisaalta halusin mahdollisimman sopivat sukat. Tukisukat-Shopista sain asiakaspalvelun kautta täydellisesti istuvat, eli pikkaisen puristavat, sukat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka olen ollut kolme kertaa raskaana ja lentänyt ihan liikaa, en silti ole ennen viime kesää kärsinyt tästä vaivasta. Siksi olinkin ihan järkyttynyt kun Suomeen lennettyämme toinen jalka oli paitsi kolminkertaistanut kokonsa, myös sen myötä taipuisa kuin halko. Onneksi en ole erityisen kysytty jalkamalli. Ja tähän pakollinen disclaimer: jalkojen turvotus voi olla myös vaarallista. Hengenvaarallista. Kun kuitenkin huomasin, että oma jalkojen turvotus olikin aika pitkälti sidoksissa hormonaaliseen kiertooni, ja nyt kun tätä on jatkunut puolisen vuotta, uskallan jo olettaa että kyse ei ole veritulpasta enkä ole ihan heti tähän vaivaan kuolemassa. Mutta mukava se ei missään nimessä ole. Niinpä piti hankkia elämäni ensimmäiset kompressiosukat. Nyt kun myöhemmin olen valitellut tätä ongelmaa etenkin lentoemäntäystävilleni, he ovat kaikki kertoneet että lentosukat on ihan ehdottomat. Nyt olen käyttänyt tukisukkia myös arjessa, ja saanut siitä helpotusta jalkojen turvotukseen.

Hankin itselleni mm. nämä kärjettömät tukisukat joogaan. Ne on toki suunniteltu ensisijaisesti niille, jotka eivät voi käyttää kärjellisiä sukkia varvasongelmien vuoksi, mutta sopivat mulla täydellisesti joogaan, jossa turvonneen nilkan jäykkyys on tehnyt asanat välillä mahdottomiksi. Sen lisäksi paketissa tuli mm. villaisia tukisukkia, urheiluun kompressiosukat ja kuumat tukisukkastay-upit. Valikoima on todella laaja, koska jalkojen turvotus itsessään on aika monimutkainen ongelma, joka usein liittyy muihin kroonisempiin sairauksiin. Olen totta kai googlannut aihetta ja diagnosoinut itselleni kaikki mahdolliset laskimosairaudet, mutta kalenteria katsomalla olen löytänyt syyn omasta kierrostani. Jotenkin tuskaista, että nykyään kierron vaiheet näkyvät naamasta ja jaloista. Sentään se syksyinen sulkasato on loppunut, ja ehkä nyt muuton jälkeen stressihormonit laskevat sellaiselle tasolle että muukin vartalo alkaa palautua entiselleen – eli heh heh, siihen mitä se oli 22-vuotiaana ennen raskauksia, totta kai.

tukisukat-online-verkkokauppa.jpg

Ylläolevista liukuvärjätyistä tukisukista tuli mun (ja myös koiran…) suosikit, erityisesti pirteän ulkonäkönsä takia – eipähän mene sekaisin tavan sukkien kanssa. Tukisukkien lisäksi yritän totta kai muistaa jaloitella, juoda vettä ja iltaisin pitää jalkoja ylhäällä, mutta ihan kauhean hyvin nämä muut toimenpiteet eivät toteudu… Jos jollain on jotain hyviä vinkkejä tai jopa kohtalotoveri, jonka jalat elävät omaa elämäänsä (ei hyvällä tavalla), niin otan neuvot vastaan mielelläni.

VAPAUS (JA SKUMPPA) MAISTUU HYVÄLLE

Joskus se on rauhassa katsottu jakso Hakekaa kätilöä ja pussi irtokarkkeja. Joskus se on vuorokausi hemmoteltavana hotellissa kolmen kaverin kanssa vapaana velvollisuuksista (ja niistä kolmesta maailman ihanimmasta lapsesta). Kun lähtee yksin reissuun, on kassi kevyt niin vertauskuvallisesti kuin konkreettisestikin. Vaikka nuorempanakin nautin irtiotoista arkikuvioista sekä matkustamisesta, on näihin pieniin pakomatkoihin tullut ihan oma arvonsa sen jälkeen kun kotiin ilmestyi kolme varsin täysipainoista palvelua vaativaa tyyppiä.

Vähänkö rentouduin jo pelkästä ajatuksesta, kun ihana Lähiömutsi laittoi kutsun mukaansa Långvikin kylpylähotelliin aktiivilomalle. Parin päivän varoitusajalla järjestyi lastenhoito ja hyväksi seuraksi mukaan myös Turun kuningatar Laura sekä Maiju, jota en ollut koskaan aikaisemmin tavannut – ja nyt harmittaa, että vasta lähtömetreillä tutustuin tähän todella sympaattiseen tamperelaiseen! Kun Hanne kertoi, että luvassa olisi maistelumenuja, SUPpailua, suolahuonetta ja omaa saunaosastoa niin meinasin pissata housuuni. Luksukseksi lasken myös sen, että saa käydä vessassa rauhassa ilman että kukaan huutaa äitiä, nukkua ilman että koon 31 jalat potkivat naamaan sekä syödä kun ruoka on vielä lämmintä – eikä tämä ole mitään mammamartyrointia vaan ihan vaan toteamus siitä, että lapsiperhearjessa pitää priorisoida, ja joskus on tosi ihana olla itse oman tärkeysjärjestyksensä kärjessä.

Torstaina treffattiin rautatieasemalla paitsi jo valmiiksi vähän hysteerinen seurueemme, myös kertakaikkisen suloinen oma autonkuljettajamme mustine Audeineen. Me saimme kyydin Kirkkonummelle ja kuljettaja noin puolen tunnin esitelmän kuukupeista, kuukautiskierrosta ja ehkäisystä. Kun olimme majoittuneet kahteen sviittiimme – toinen muuten vain hulvattoman kokoinen, minun ja Mamman huoneessa oma olohuoneemme kokoinen sauna merinäköalalla – korkattiin skumpat, Maijun tuomat goodie bagit ja otettiin ehkä turhan reteet pohjat kun pelättiin  pihalla ropisevaa raekuuroa ja lähestyvää suppaustuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAporeallas-bileetOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hannen blogista voi lukea tarkemman matkaohjelman: siihen sisältyi rakastuminen SUP-lautailuun, kiitos vaan TwentyKnots (ja lyhyt opetus: lievässä laskuhumalassa vastatuuleen melominen on tosi epätoivoista!), suolahuoneessa kikattamista ja sellainen epäuskoinen ”voiko mulla olla näin kivaa?”-huokaus lämpimässä porealtaassa, skumppalasi kädessä, seurassa, jossa ei tarvinnut esittää, jännittää eikä pelätä, että ne pissaa altaaseen. Mikä fiilis oli syödä kolme ruokalajia takkatulen ääressä ilman keskeytyksiä (tai oli keskeytyksiä, mutta tarjoilija kysymässä halutaanko lisää viiniä tai jälkiruokaa on ihan okei). Mikä fiilis nauraa vatsalihakset kipeäksi. Mikä fiilis vaan olla.

Ja 24 tunnin hermoloman jälkeen oli yhtä ihanaa palata kotiin, olkootkin että vastaanotto vaihteli välinpitämättömästä ”voinko lähtee ulos pyöräilee”-mutinasta kuopuksen lievään loukkaantumiseen. Mutta jokainen äiti, nainen, ihminen, ansaitsisi tämän. Pientä hemmottelua. Tiedän, että Espanjassa sitten odottavat taas vaahtokylvyt, mutta kyllä tuollaisissa puitteissa on helpompi karata kotitöitä tai sitä sisäistä to do-listaa. Minullehan tämä rilluttelu oli ilmaista ja pääsin mukaan siitä ansiosta, että olen niin hirveän hauska tyyppi (ja mulla on kamera), mutta erityiskiitoksen haluan kuitenkin lähettää Långvikiin todella ystävällisestä, ammattimaisesta mutta samalla rennosta palvelusta. Myös itsekirnuttu voinne oli taivaallista.

Vaikka olen palannut keskeneräisten muuttolaatikoiden, kiukuttelevan kolmikon ja kiireen keskelle, saan vieläkin virtaa vuorokauden vapaudesta. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Vähän useamminkin vaikka.

PS. Hannelle kiitos nyt vielä kerran matkasta (se on se kiittelysyndrooma!) sekä osasta näitä kuvia!

KUINKA SELVITÄ SYNTTÄREISTÄ

juhlapöytä.jpg

Yhteistyössä Heikunkeikun leikkihuone

Haluaisin antaa itselleni urhoollisuusmitalin. Eilen nimittäin selvisin melkein kaksi ja puoli tuntia yksin kuudentoista (16!!!) 2-7-vuotiaan kanssa. Juhlimme nimittäin Ompun 7-vuotissyntymäpäiviä 14 vieraan ja yhden pikkuveljen voimin (yksi pikkuveljistä oli kotona karanteenissa vietettyään edellisen illan Lastenklinikan päivystyksessä, ja tämän takia olimme myös yhden aikuisen vajaamiehityksellä). Vielä viisi vuotta sitten jotenkin paheksuin ihmisiä, jotka ”ulkoistaa” lapsen synttärit. En siksi, että jokaisen pitäisi leipoa kuusi erilaista kakkua ja kestää se kaaos kotonaan, vaan koska kuvittelin, että HopLopissa tai SeaLifessa tai esimerkiksi meidän tapauksessa läheisellä Leikkihuoneella järjetetyt juhlat olisivat jotain kilpavarustelua, lesoilua tai muuten vaan perinteisten lastenjuhlien ylenkatsomista. Antakaa anteeksi: olen syntynyt 80-luvulla, jolloin joku saattoi joskus pitää synttärit McDonaldsissa ja sekin oli hyvin harvinaista.

Nyt olen ymmärtänyt erilaisten juhlatilojen taian: Ensinnäkin, en tosiaan olisi kestänyt näitä 120 senttisiä villi-ihmisiä meidän kotona. Eikä luultavasti olisi kestäneet naapuritkaan tai meidän huonekalut. Se olisi vaatinut suursiivouksen ennen ja jälkeen juhlien ja olisin luultavasti löytänyt popcornia sängystäni vielä viikkojen päästä. Toiseksi, en edes käy päivätöissä mutta en silti ehtisi järjestää kaikkea pikkuvieraille valmiiksi, joten en yhtään ihmettele miksi monet pitävät arki-iltaisin bileet paikassa, jossa joku muu hoitaa kattaukset, tarjoilut ja loppusiivoukset. Olen huomannut, että synttärit ovat viime vuosina painottuneet juuri arki-illoille, koska viikonloput ovat jokaisella niin kiireisiä.

minä-ja-pojat.jpg

juhlasankari.jpg

Heikunkeikun leikkihuone sijaitsee Herttoniemenrannassa, ihan meidän kotikulmilla. Me vietettiin esikoisen synttärit siellä myös viime vuonna ja totesin sen käteväksi paikaksi syöttää joukko leikki-ikäisiä sokerihumalaan. Tänä vuonna saatiin juhlista hieman alennusta, koska halusin levittää paikan ilosanomaa kahdesta syystä: on ihanaa, että joku tekee lähiöön (vieläpä juuri meidän omaan, ihan parhaaseen lähiöön!) lapsiystävällisen paikan ja toiseksi, koska kyseessä on paikallinen yrittäjä (vieläpä perheellinen nainen, joiden bisneksiä tuen aina erityisen mielelläni). Joka tapauksessa nimittäin oli päätetty, että emme ota hunnilaumaa kotiin. Omppu on osallistunut tänä vuonna monille syntymäpäiville Leikkiluolassa ja HopLopissa, mutta meillä ei olisi budjetti kestänyt kaikkia vieraita ja toisaalta koska kyseessä on esikoisen toistaiseksi viimeiset kaverisynttärit Suomessa, halusimme, että hän saa kutsua aika vapaasti kaikki tärkeimmät tyypit.

Leikkihuoneella löytyy monta erilaista leikkiä kaupasta junarataan, nukkekodista merirosvolaivoihin. Oli muuten tosi hauska nähdä, että parkkitalot ja kotileikit jaksavat kiinnostaa 7-vuotiaita ihan entiseen tapaan: välillä tuntuu, ettei niitä kiinnosta muu kuin Minecraft ja skuuttailu, mutta ei, koko aika kului leikeissä. Seitsemän vuoden lastenjuhlien kokemuksella olen oppinut senkin, ettei tuon ikäisiä ihan kauheasti kiinnosta tarjoilut. Toimivaksi on todettu lihapullat, porkkanatikut, sipsit ja irtokarkit, joita katosi kilon verran parempiin suihin ennen kuin olin saanut ne edes kulhoihin. Joskus on totta kai kiva hifistellä leipomusten kanssa, mutta nyt jo edellisen illan myöhäiseksi venynyt lääkärikeikka ja kello 5.30 herätys saivat sisäisen Martha Stewartini kääntämään kylkeä.

mokkapala-kakku.jpg

kynttilän-puhallus.jpg

Kakkuakaan ei jaksettu tehdä, koska viimevuosina klassinen täytekakku on jäänyt yleensä äidin syötäväksi – ei sillä, että panisin sitä kovin pahakseni. Viimeksi meillä oli jäätelökakku (eli jäätelöä ja karkkeja yhteen läiskittynä), tällä kertaa leivoin pellillisen mokkapaloja ja niihin iskettiin kynttilät. Tarjoilut pitää siis Heikunkeikun leikkihuoneelle hoitaa itse, mutta paikan päälle voi erikseen pyytää kattauksen, koristelut ja astiat. Ja siivouksenkin, vaikka itse totesin että paikan saa aika nopeasti putsattua jos vain varaa aikaa vartin vieraiden lähdettyä. Ohjelmanumerona meillä oli tietenkin lahjojen avaamista ja bingo: vaikka olen vannonut, ettemme lähde mukaan lahjapussirumbaan, niin huomaan joka vuosi hankkivani jotain pientä palkinnoksi aarteenetsinnästä tai onginnasta. Tällä kertaa saivat suklaamunat.

Selvisimme siis hengissä. Päivänsankarilla oli niin kivaa, että illalla itketti. Ja minä olen onnellinen, kun on taas yhdet juhlat takana, kaikilla näytti olevan hauskaa, ja mä sain illalla palata kotiin tyhjien tarjoiluastioiden kanssa lasilliselle skumppaa eikä kotona näkynyt merkkiäkään juhlista. Huh helpotus!

bingo.jpg

junarata.jpg

lahjojen-avaus.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

#MINILOMA MANSESSA

img_9127

DCIM100MEDIA

Syksy on ollut vähän pitkä. Meidät on ilmeisesti hemmoteltu piloille kun heti ilman viiletessä ja iltojen pimetessä kaikki alkavat kiukutella – ja kelle sitä muulle kiukuttelisi kuin perheenjäsenille. Jokaisella pojalla tuntuu olevan meneillään vähän vaikea vaihe, yksi puree, yksi viisastelee ja yksi ulvoo. Tuntui, että tarvitaan pieni pako arjesta. Mieluiten oltaisiin tietty lähdetty Espanjaan, mutta kalenterissa ei ollut tilaa kuin vuorokauden irtiotolle, eikä rahatkaan riittäneet kovin kauas. Onneksi on Onnibus, jolla menopaluu tällä kokoonpanolla maksoi 21 euroa (pojat olisivat halunneet junalla koska leikkivaunu, äiti kielsi koska 59 euroa meno-paluu – pitäkää säästölippunne, me halutaan perhelippu takaisin!). Cumulus oli lähettänyt kesällä kutsun viettää yö hotellissa, joten nyt tartuimme siihen tyytyväisinä.

img_9008img_9055

Mitään erityistä ohjelmaa meillä ei ollut suunniteltuna. Liikuimme oikeastaan koko ajan alle kahden kilometrin säteellä, Koskipuistossa sijaitsevan hotellin ja linja-autoaseman lähellä. Olimme kyllä suunnitelleet retken ihanaan Rullaan, mutta siellä olikin ovet kiinni – onneksi tarkastin tämän ennen kuin raahasin joukkueen Finlaysonille. Mähän olen täysverinen tamperelainen, joten Tampereen-visiitteihin kuuluu aina oleellisena osana perhetuttujen ja muiden tärkeiden ihmisten tapaaminen, ja nytkin sain nauttia itseäni vähän vanhempien ja paljon viisaampien naisten seurasta, ja avusta poikien kanssa.

img_9076img_9083

Lapsiperheen kannalta hotellin sijainti oli täydellinen, sillä suoraan ovesta ulos astuessa edessä oli kaikkien alle kouluikäisten eldorado, Pikku Kakkosen puisto. Lapset olivat innoissaan kuin eivät olisi ennen kiipeilytelineitä nähneetkään ja 21 Tampereen tunnista Pikku Kakkosen puistossa vietettiin neljä. Tampereella on tietysti paljon muutakin tehtävää ja nähtävää, mutta tämä riitti kyllä tälle reissulle loistavasti. Tampereen ravintolatarjonta näytti ihan älyttömän houkuttelevalta, mutta tällä jengillä en kehdannut mennä kuin Vohvelikahvilaan, joka on aina yhtä ihana. Keskimmäinen julisti ennen lähtöä lounaaksi nautitun hillovohvelin uudeksi lempiruoaksi, joka oli kuulemma parempaa kuin kakku. Siitä ei juuri kohteliaisuudet parane.

img_9093img_9074

Pojista parasta oli juosta pitkin käytäviä (onneksi oltiin hiljaisena arki-iltana) ja hotelli aamupala. Kasvissyöjän lapset söivät pekonia meetvurstilla ja fiilistelivät pullaa, nakkeja ja frozen yoghurtia…aamiaisella! Mä tarjosin liikemiehille aamiaisviihdykettä juoksemalla pöydän ja buffetin väliä, onneksi ehdin lopuksi hakea itselleni lautasen kevätkääryleitä ja hedelmäsalaattia. Mä olin tosi kiitollinen siitä, että huoneessa näkyi lastenohjelmat ympäri vuorokauden, paitsi sitten kun luotin liikaa piirrettyjen lumoavaan voimaan niin kuopus näppäränä poikana avasi lukitun oven, kipitti hissille ja ajoi yksikseen aulaan istuskelemaan samalla kun autoin keskimmäistä kenkien kanssa.

img_9119img_9113

Kotimatkalla bussi hajosi sopivasti keskelle Mannerheimintietä kilometri ennen Kamppia, mutta pojille täytyy antaa kiitosta suuresta seikkailuhengestä. Ihan samalla tavalla sitä kiukuteltiin ja komennettiin vaikka oltiinkin leppoisassa Hämeessä, mutta onneksi tyypit eivät jääneet märehtimään sitä vaan olivat fiiliksissä bussimatkoista (keskimmäinen on varsin kätevä mainos kun huutaa aina tavalliseen joukkoliikenteeseen joutuessaan että TAHDON ONNIBUSSIIN!), eksoottisesta hotelliyöstä, ihanilta täti-ihmisiltä saadusta huomiosta sekä suolatikuista. Ens kerralla vähän pidemmällä kaavalla, vanha kotikaupunki.