YKSI ASIA EI MUUTU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun piti kirjoittaa tästä jo viime syksynä, mutta silloin se oli ahdistavan lähellä. Sen jälkeen kun meille tuli oma rescuekoira, ei voitu enää toimia sijaiskotina – yritettiin, mutta se epäonnistui ja se oli varmaan yksi kamalimmista kokemuksista koskaan, käydä jättämässä koira tarhalle, jonne se meni luottavaisena, ja sitten lähteä itse pois. Ja koko loppuvuoden aihe oli pinnalla ja esillä jokapäiväisessä arjessa, ikävä kyllä, ja heti kun tulimme takaisin Espanjaan saimme muistutuksen siitä, että eräs asia ei ainakaan ole muuttunut mihinkään: eläimiä kohdellaan yhä aivan järkyttävän huonosti.

Viime vuonna halusin kertoa, kuinka paikalliset lapset työnsivät jonkun hevosvanhuksen tyhjään uima-altaaseen, vain parin kilometrin päässä sieltä missä asuimme. Kuinka joku mulkvisti veti moottoritiellä hihnassa auton perässä kolmijalkaista saksanpaimenkoiraansa. Mielikuvitus ei riitä kaikkiin niihin tapoihin, joilla täällä eläimiä kohdellaan kaltoin. Aina välillä rakkaus Espanjaan on koetuksella, koska niin iso joukko ihmisiä on aivan barbaareja. Ei pelkkää välinpitämättömyyttä tai sitä, ettei ole rahaa ruokkia tai steriloida tai hoitaa eläimen sairauksia vaan sellaista julmuutta, jota ei voi ymmärtää.

En todellakaan ole mikään kissaihminen. Voin aina vedota allergiaan, mutta kissat ovat muutenkin olleet mulle sellainen eläinlaji meduusojen ja perhosten ohella, joiden kanssa en vain välitä olla kovin läheisissä tekemisissä. Mutta viime viikolla tapasin ystäväperheeseen adoptoidun Nala-kissan, joka… no…oli kuin pöllö. Noin kymmenkuinen pentuparka oli kokenut niin paljon kamaluuksia lyhyen elämänsä aikana, että oli sen seurauksena puolisokea, kärsi aivovauriosta ja selkärangan virheasennosta. Paikallinen eläinlääkäri oli sen pelastanut ja sai ylipuhuttua ystäväperheen adoptoimaan kissaraasun, ja nyt sillä on ainakin hyvä elämä ja hellyyttä niin kauan kun se säilyy hengissä – muiden kissojen tapaan se ei raukka putoa jaloilleen vaan kävelee päin seiniä, tulee portaat kuperkeikkaa alas ja tuijottaa tyhjyyteen kun pitäisi väistää kiireisiä ihmisiä.

Nalalla kävi tietenkin tuuri. Nyt sitä rapsutellaan ja paijataan, sitä käytetään ulkona pissalla kuin koiraa koska se ei ymmärrä hiekkalaatikon päälle, ja koska se syö kuin pulut, ruokaansa toispuoleisesti nokkien, eikä osaa pestä itseään muiden kissojen tapaan, sitä myös kylvetetään ja syötetään huolella. Kissan tuonut ihminen oli sanonut, että kissa putosi jääkaapista – vammojensa perusteella sitä on todennäköisesti tallottu tai potkittu.

Tiedän, että Suomessa on paljon eläinsuojelulakiin ja eläintenpitoon liittyviä ongelmia, mutta yleinen asenne lemmikkejä kohtaan on parempi. Ilmeisesti tämä ilmiö Espanjassa on Etelä-Espanjan ongelma, mutta kohtasin sitä myös vaellusmatkalla Teneriffalla: kellareihin teljettyjä metsästyspodencoja, jotka pääsivät ulos vain metsästyskauden aikana ja sen jälkeen suurimmasta osasta hankkiuduttiin eroon. Tällä hetkellä paikalliset koiratarhat pullistelevat taas äärimillään. Paikallinen poliisi julkaisi videon koirasta, joka oli sidottu junaradalle odottamaan lopetusta – onneksi veturinkuljettaja ehti ja halusi reagoida ajoissa. Koirien hylkäämissesonki on käynnissä ja koiranpentuja ilmestyy pahvilaatikossa portille lähes päivittäin. Lomamatkojen alta ja milloin milläkin tekosyyllä koiria tuodaan ihan omistajien toimesta tarhalle.

Ja voin tietenkin ahdistua aiheesta ja kiukutella siitä blogissani loputtomiin. Voin sanoa, että Suomessa asumisessa parhaita puolia on se, että tätä ei tarvitse nähdä päivittäin omassa arjessa. Tiedän, ettei silmien sulkeminen poista ongelmaa vaan tilanne koiratarhoilla jatkuu samana, mutta itselleni on helpompaa ettei muistutuksia eläinten huonosta asemasta tule koko ajan vastaan. La Líneassa eläinten rääkkäämistä näki viikottain ja oma avuttomuus korostui. Nyt voin lähettää rahaa, ja paluumatkalla tarkoitus olisi toimia lentokummina. Ja jos haluatte auttaa, ohjeita löytyy esimerkiksi tältä sivustolta: http://www.perreradelosbarrios.com/.

KUINKA RESCUEKOIRA ON SOPEUTUNUT SUOMEEN?

Ennen kuin uskallan kirjoittaa omasta sopeutumisestani, niin voin jo kahden viikon perusteella kertoa että koiramme on unohtanut espanjalaiset juurensa täysin! Noin vuoden vanha Tassu, tuo mäyräkoiran ja monen muun risteytys, on löytänyt sisäisen suomalaisensa. Se jopa tunkee oven alta mukaan löylyihin kun olemme saunassa. Tämä tosin ehkä enemmänkin siksi, ettei se malta olla erossa laumastaan, mutta sen verran sitkeästi hän tahtoo saunaan että epäilen koiran olevan nelijalkainen Sauna-Timo. Saunan lisäksi koira arvostaa suuresti Oltermannia ja päivittäisen vedentarpeensa se tyydyttää rouskuttelemalla jäätä.

Tassu alkoi valmistautua meistä ensimmäisenä muuttoon. Rokotukset sillä oli jo valmiiksi kunnossa, mutta halusimme myös kastroida koiran Espanjassa koska a.) se kuului osana adoptiosopimusta ja b.) siinä missä leikkaaminen Suomessa on useamman satasen, paikallisella eläinlääkäriasemalla homma hoitui 90 eurolla. Sen verran hyvä asiakas olin hoitokoirineni, että ennen lentoa suoritettavan eläinlääkärintarkastuksen ja ekinokokkilääkityksen sain eurolla, ja vielä poskipusut päälle. Arvaattekin, että itkin myös hyvästellessäni tutun eläinlääkäriaseman vaikka siellä touhussa olikin usein pieni puoskaroinnin maku.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotta Tassu olisi siis tervetullut Suomeen, sillä piti olla rokotukset kunnossa eli aiemmin viime vuonna kuntoon laitetut rabiekset ja kolmoisrokotteet (joskin tarkastin juuri entisen Eviran, nykyisen Ruokaviraston – en nyt sano näistä nimisekoiluista mitään– sivuilta että vain raivotautirokotteella on väliä), merkintä ja lemmikkieläinpassi sekä 24-120 tuntia ennen lähtöä annettu ekinokokkoosihäätölääkitys. Tämän lisäksi lentoyhtiöt yleensä vaativat myös ennen koiran lastausta, että eläinlääkäri on koiran tarkastanut, todennut terveeksi ja leimannut koiran passin sen kunniaksi. Näin meilläkin toimittiin. Tietenkin hukkasin sen passin vartti ennen lähtöä, mutta hyllyn alta se onneksi lopulta löytyi.

Olen lentänyt koirien kanssa ennenkin, sillä olemme toimineet lentokummeina Suomeen adoptoiduille rescuekoirille. Silloin järjestö yleensä tuo koiran suoraan kentälle, pitää seuraa passintarkastuksessa ja paperitöiden ajan, sekä auttaa koiran lastaamisessa. Me siis kuljetimme koiran kuljetushäkissään passintarkastukseen ja sen kyllä kuuli koko Málagan kenttä ja varmaan vähän kauemmaksikin. Samalla kun tsekkasimme matkatavarat ja saimme boarding passin, koiran passi tarkastettiin ja maksoimme samalla koiran matkan. Lentoyhtiöiden käytännöt vaihtelevat hieman; Finskillä ja SAS:lla koiran paikan voi maksaa kentällä, Norwegianilla varaus tehdään ja maksetaan etukäteen verkon kautta. Itse pidän eniten Norskin systeemistä, sillä siinä ei tarvitse soitella erikseen lentoyhtiöiden legendaarisiin asiakaspalveluihin vaan lemmikkien paikkatilanteen näkee suoraan koneelta. Hinnat ovat kaikilla näillä Málaga-Helsinki-lennoilla olleet 65-90 euroa. Ei mielestäni mikään mahdoton hinta. Kun koira oli maksettu ja sen koppaan oli kiinnitetty matkatavaratarrat, kävimme vielä nopean pissakierroksen kentän ulkopuolella ja sitten häkki läpivalaistiin erityistavarahihnalla, minä tungin koiran sinne takaisin ja toivotin hyvää matkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos Suomessa tavarat tulevat kakkostuloaulaan, koira haetaan liukuhihnojen vierestä erillisestä tilasta. Tällä kertaa lähtöä kovaäänisesti protestoinut Tassu oli kuitenkin vaiennut täysin, eikä klo 23 jälkeen ns. vanhalla puolella ollut henkilökuntaa. Niinpä sain aikana etsiä, ihmetellä ja odotella ennen kuin traumatisoitunut koira löytyi lukittuna pimeästä komerosta. Taksimatkalle hän löysi taas äänensä. Noin yleensä voin todeta, että jos lentokummius kiinnostaa niin kyseessä on kyllä mitä vaivattomin tapa tehdä perhe ja koira onnellisiksi, ja esimerkiksi kuuden koiran kokemuksella voin todeta että kertaakaan Suomen päässä ei ole kukaan ollut kiinnostunut siitä, vaikka kuljettaisin maahan lohikäärmettä.

Ja nopeasti koira on suomalaistunut. Tietenkin Tassu on eri asemassa kuin normaalisti Suomeen adoptoidut rescuekoirat, sillä hänellä säilyi sama porukka ympärillään. Ensimmäiseen viikkoon en uskaltanut jättää koiraa yksin kotiin, koska pelkäsin sen taas protestoivan mutta nykyään hän viihtyy hyvin omassa rauhassaan useammankin tunnin. Lunta koira rakastaa ja koirapuistoja sitäkin enemmän. Iloksemme naapurusto on täynnä kivoja koirakavereita, joista moni vieläpä on samanlainen hylkiö kuin meidän hurtta. Yksi espanjatarkin, joka tuli viime vuonna Suomeen melko läheltä meitä. Sen lisäksi Tassu on löytänyt uuden lempiruoan. Ei, se ei ole se Oltermanni, vaan citypupujen papanat. Voi siis sanoa, että koiralla ei toistaiseksi ole ollut mitään ongelmaa asettua Itä-Helsinkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TÄNÄ SYKSYNÄ

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä blogi ei oikeastaan ole koskaan ollut mikään raivokkaan rehellinen päiväkirja tai reaaliaikainen tilanneraportti, ja tänä syksynä jos koskaan on tuntunut siltä, että niistä julki kirjoitetuista valituista paloista on tullut entistä harvempia ja valittuja. Totta kai varsinkin tutuille lukijoille varmasti rivien välistä paljastuu enemmän kuin edes itse osaan aavistaa, mutta harvinaisen paljon on jäänyt pimentoon. Siksi ajattelin kertoa edes muutaman asian tältä syksyltä, joka syystä tai toisesta on jäänyt sanomatta. Tänä syksynä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Olen säätänyt. Suunnitelmat ovat muuttuneet lennosta, ja juuri nyt en odota ensi vuodelta mitään muuta kuin tasaisen tylsää arkea. Ei yhtään eri ratkaisujen hyviä ja huonoja puolia vertailevia listoja, ei eri vaihtoehtojen budjetointia, ei jatkuvaa epävarmuutta kiitos. Ei yhtään asunnonvälityssivustoa, ei enää yhtään sähköpostia välittäjille – varsinkaan Realiaan, sillä jos luoja suo, en enää ikinä joudu olemaan kyseisen lafkan kanssa missään tekemisissä. Kyllä, tämä kaikki siis tapahtuu neljän tuhannen kilometrin välimatkalla, joka ei ainakaan ole tehnyt asioiden organisoimisesta yhtään sen helpompaa.
  • Olen menettänyt noin puolet hiuksistani. Ehkä se on stressi, ehkä se on alhainen hemoglobiini (ferritiinini on ollut alle viitearvojen jo vuosien ajan), ehkä pääni ei enää vain jaksanut kaiken muun painon lisäksi hiuksiani. On suositeltu kalsiumia ja biotiinia ja varmasti otan kaikki keinot käyttöön, koska tätä menoa olen Suomeen palatessani kalju ja tuntien tammikuisen ilmaston niin kaikki karvat tarvitaan lämmittämiseen.
  • Olen ollut kiitollinen siitä, että meillä on Tassu. Vaikka Tassu on syönyt omaisuutta satojen eurojen edestä, se vie röyhkeän paljon tilaa sängyssä ja pakottaa heräämään viikonloppuisinkin liian aikaisin, siitä on tänä syksynä tullut mulle tärkeä terapiakoira. Tassun kanssa olen monen illat kävellyt pitkin merenrantaa, kuunnellut dramaattista musiikkia ja surrut sitä, että kaikki ei järjestynytkään niin kuin olin toivonut. Tietenkin Tassun rooli on ollut lähinnä pistää mut liikkeelle, mutta pitkät kävelyt pimeydessä palmujen keskellä ovat ehdottomasti olleet hyväksi, meille molemmille.
  • Olen aloittanut uusia harrastuksia. Ilmajoogan ja baletin. Balettiin minut vähän niin kuin huijattiin, mutta siitä on tullut Tassun oheen toinen täydellinen tapa antaa ylikierroksilla kulkeville ajatuksille pakollinen lepotauko. Baletissa en voi miettiä muuton aikataulua, en vuokratakuita, en murehtia lasten asioita enkä omiakaan, sillä sitten sekoan askelistani ja ihana, mutta hyvin tiukka ja täpäkkä baletinopettajani antaa kyllä mun kuulla kunniani silloin. Lapsena tanssin hetken balettia legendaarisen Elwa Molinin opissa Tampereella, mutta se ei ollut kyllä silloin lajini vaan auktoriteetti ahdisti enkä ollut silloin, kuten en nytkään, mikään siro sulotar piruettieni kanssa. Nyt en enää odota kutsua Moskovan baletin tähtitanssijaksi vaan nautin kurinalaisuudesta ja siitä, että joku muu vahtii varpaideni asentoa.
  • Olen myös luopunut koirien auttamisesta. Tai ainakaan hoitokoiria meille ei enää tule. Meillä nimittäin oli yksi sijaishoitoon tullut koira, jonka jouduimme kolmen viikon jälkeen palauttamaan tarhalle kun yhteiselo Tassun kanssa ei vaan sujunut vaan koirat rähisivät yötä myöten. Ne pari viikkoa, kun tiesin tuon koiran olevan tarhalla ennen pääsyään omaan, pysyvään kotiin, olivat ihan kauheita (taatusti kauheampia koiralle kuin minulle, mutta valvoin monta yötä toivoen ettei vain sataisi tai olisi kovin kylmä, ja koiran vieminen takaisin tarhalle oli itsessään ihan todella ahdistava tilanne). Nyt en siis enää ota riskiä, että koirien kemiat eivät pelaisi ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi tuottaa jo ainakin kerran hylätylle koiralle uusi hylkäyskokemus. No, yksi varmasti hyvä tapa auttaa aina on antaa rahaa.

PA092042.jpg

Tämä ei siis ole ollut minun syksyni. Melko usein päässä on soinut se vanha Frendien tunnari; when it hasn’t been your day, your week, your month or even your year. Toisaalta kun on kuitenkin sellainen ikuinen optimisti, on mukava ajatella, että ensi vuosi on varmasti väkisinkin vähän helpompi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KOIRAN ADOPTOIMINEN ULKOMAILTA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsin eilen pitkästä aikaa koiratarhalle. On ollut kiire. Sen lisäksi tuli tuo oma koiranpentu, joka on tarjonnut välillä vähän yliannostustakin koiraenergiaa. Olen ollut uupunut. Auttaminen lähtee aika helposti ylikierroksille koska autettavia on niin hitosti ja olen ajatellut, että parempi ottaa vähän taukoa. Eilen olikin kiva olla koiratarhalla pitkästä aikaa. Niin kuin siellä nyt on ”kivaa”: paikka itsessään on surullinen monella tapaa. Surullista nähdä, että koirat, jotka tapasin siellä ensimmäisen kerran vuosi sitten, ovat yhä siellä. Ja että on paljon uusia koiria. Ja koiria, jotka on kerran adoptoitu ja sitten palautettu tarhalle. Surullista on ollut myös lukea viime aikoina rescuevastaisia (tai kuten nykyiseen diskurssiin kuuluu, ”rescuekriittisiä”) kirjoituksia mediassa. Ymmärrän huolen zoonooseista ja väärennetyistä papereista, mutta jatkuvasti levitettävä väärä informaatio aiheuttaa todella ankaraa ärsytystä. Tässä ajatuksia muutamista todella usein toistuvista väitteistä.

rescuekoira-pitbull-sekoitus.jpg

Kodittomien eläinten ongelma ja eläinten kaltoinkohtelu ei lopu rahtaamalla niitä Suomeen.

No itse asiassa, olen tässä ihan samaa mieltä. Kukaan ei vakavissaan kuvittele, että kaikki Espanjan (tai Romanian tai Venäjän tai Kyproksen) kodittomat eläimet tuotaisiin Suomeen uusiin koteihin ja that’s it. Adoptiotoiminnassa on kyse ensisijaisesti siitä, että perhe saa lemmikin, ja koditon lemmikki saa kodin. Adoptiotoiminta kuitenkin tukee eläinsuojelijoiden työtä adoption lähtömaassa: adoptiokustannuksista pieni osa voidaan käyttää esimerkiksi eläinten sterilointeihin, lääkitykseen, valistamiseen esimerkiksi koulukäynteihin tai jopa lobbaamiseen, jotta lähtömaan surkeisiin eläinsuojelulakeihin saataisiin parannuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rescuekoirilla tehdään bisnestä.

Tämä on se väite, joka saa jokaisen vapaaehtoistyötä rescuekoirien parissa tekevän nauramaan räkäisesti. Suurin osa vapaaehtoisista tekee töitä kodittomien eläinten eteen täysin palkatta, persnettoa tehden käyttäen koirien auttamiseen tavalla tai toisella omaa rahaa sekä aikaa. Koiran adoptoiminen maksaa järjestöstä riippuen noin 400 euroa. Pelkät lentoliput + koppa on noin 130 euroa, rokotukset, madotukset, koiran sterilointi vähintään 150 euroa, kuljetuskulut kentälle, eläinlääkäriin yms. helposti 100 euroa. Koiria ei tuoda tarhalle myyntitarkoituksessa, vaan ne hylätään milloin mistäkin syystä, vahinkopentueita ilmestyy päivittäin, metsästyskoirista tulee tarpeettomia. Ei näiden koirien entisiä omistajia kiinnosta se, mitä koiralle käy. Meidän paikallisilla koiratarhoillamme on satoja kodittomia koiria, joista kulut juoksevat ilman mitään lupausta adoptiosta. Kaikista rescuetoimintaan liittyvistä uskomuksista tämä on ehkä kaikista älyttömin, sillä mitään bisnestä ei tämä toiminta ole nähnytkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rescuekoirat ovat käytöshäiriösiä hulluja, joiden ottaminen lapsiperheeseen on riski.

Rescuekoirilla voi olla käytöshäiriöitä, kuten millä tahansa koirilla. Jos koira on ollut pitkään tarhalla, sillä voi olla sopeutumista normaaliin arkeen. Meillä on vuoden aikana ollut viisi rescuekoiraa sijaishoidossa; muutamalla oli lieviä käytöshäiriöitä (jollaisia esiintyy ihan yhtä lailla rotukoirilla), suurin osa oli kilttejä, helppoja ja suloisia otuksia. Jos lasketaan mukaan kuudes rescuekoira, joka jäi omaksi, voin kertoa jo hyvällä kokemuksella että ongelmia lasten kanssa ei ole. Jos ei lasketa syötyjä legoja ja pureskeltuja pikkuautoja. Suomeen adoptioon pääsevät koirat valikoidaan hyvin tarkasti. Kenenkään etua ei palvele se, että rescuekoira lähtee uudelleen kiertoon koska sen luonnekuvausta on kaunisteltu. Useimmat Espanjassa koiratarhalle päätyvät koirat ovat olleet kotikoiria jossain vaiheessa, perinteisiä kulkukoiria on hyvin marginaalinen osa – ja niistäkin yleensä tulee ihan hyviä kotikoiria lopulta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rescuekoirat vievät mahdollisuun suomalaisilta kodittomilta koirilta saada uusi koti.

Nyt puhun ilman tilastotietoa, mutta oman ja monen muun ”koiranvaihtopalstoja” seuranneen kokemuksella. Suomessa ne koirat, jotka jäävät kodittomiksi syystä tai toisesta eivätkä löydä adoptioperheitä, ovat yleensä erityisehdoin adoptoitavia vaativia tapauksia. Jos esimerkiksi Facebookin suositussa ”Aikuiset kodinvaihtajat”-ryhmässä ilmoitetaan pieni tai keskikokoinen koira, joka pärjää muiden koirien kanssa tai lapsiperheessä, se yleensä löytää kodin hyvin nopeasti. Isot paimenkoira/metsästyskoira/laumanvartijamixit, joista luovutaan ”pitovaikeuksien” takia ja jotka eivät sovi kerrostaloon, lapsiperheeseen tai toisen koiran kaveriksi… Nämä jäävät usein etsimään kotia pidemmäksi aikaa. Tässä väitteessä mua ottaa päähän whataboutismi ja ”väärin autettu”-mentaliteetti: Kun joku haluaa ottaa rotukoiran (esimerkiksi vaikka jonkun sairaaksi jalostetun rodun), ei kukaan mene kysymään eikö ensin pitäisi hankkia koti kaikille Suomen kodittomille koirille ennen kuin teetätetään lisää pentuja maailmaan. Jo valmiiksi olemassa olevan koiran adoptoiminen on eettinen tapa hankkia lemmikki, ja myös adoptoivalla perheellä on oikeus toivoa koiran olevan omaan elämäntilanteeseen sopiva ilman syyllistämistä siitä, että kerrostalokaksioon ei adoptoitukaan sitä ulkotarhassa koko elämänsä elänyttä suomalaista saksanpaimenkoiraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rescuekoiria adoptoidaan säälistä söpöjen valokuvien perusteella.

Adoptiojärjestöt eivät ole mikään H&M kuvasto, josta voi valita mieleisen koiran. Helpommalla ja halvemmallakin voi päästä, sillä koiran adoptoiminen saattaa olla pitkä prosessi: lähtömaassa koirat läpikäyvät rokotusohjelman ja mahdollisen steriloinnin ennen lentoa, sen lisäksi lentokummeja ei ole aina heti saatavilla. Koirien kodit valitaan sillä perusteella, että koira saisi mahdollisimman sopivan kodin eikä sen perusteella, kuka ensiksi söpön surusilmän bongaa. Adoptioprosessiin kuuluu odottelun lisäksi myös kotihaastattelu ja paperitöitä. Koiraa ei kannata ottaa – adoptoiden tai ostaen tai edes ilmaiseksi – hetken mielijohteesta (puhun omasta kokemuksesta…) ja sen eteen myös adoptiojärjestöt tekevät töitä. Säälin tai maailmanparannushaaveiden sijaan yleensä koira adoptoidaan samasta syystä mistä koiria nyt yleensä hankitaan: tahdotaan perheeseen lemmikki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rescuekoirat levittävät tauteja.

Siinä on riski. Tämä sama riski koskee kaikkea, mikä liikkuu rajojen yli.  Vastuulliset rescuejärjestöt tekevät uskomattoman paljon töitä tutkimuksien, tiedottamisen ja tautien ehkäisyn saralla, enkä ala nyt puhua vastuuttomista järjestöistä tai laittomista tuonneista, koska ne eivät kuulu rescuetoimintaan. Vastuulliset rescuejärjestöt tekevät työtä myös näitä vastaan. Väärennetyt rokotustiedot ja liikalääkitys ovat ihan oikeita ongelmia ja niihin ei ole mitään yksinkertaista ratkaisua, enkä kiellä ongelman olemassaoloa. Suhteellisuudentajua toivoisin toki tähänkin keskusteluun. Ja harrastan itse pientä whataboutismia: yksi suurimmista riskeistä multiresistenttien bakteerien suhteen on ulkomailta tuotu liha. Tietenkään tästä ei ole niin kiva meuhkata, koska silloin joutuisi mahdollisesti miettimään omia kulutustottumuksiaan tai lempiruokiaan uusiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylipäänsä julkisessa keskustelussa usein surutta sotketaan käsitteitä: pentutehtailulla ei ole mitään tekemistä rescuetoiminnan kanssa, paitsi toki jotkut koiratarhoille päätyvät koirat ovat pentutehtailun tuotoksia. Vastuulliset rescuejärjestöt teettävät verikokeet koirille ja vastaavat rokotusten täsmällisyydestä sekä Traces-papereista, kun taas monet yksityishenkilöt tuovat koiria Suomeen ilman suurempaa murhetta paperitöistä – varmasti toki hyvää hyvyyttään, mutta lisäten riskejä paitsi koko Suomalaiselle koirakannalle myös vaikeuttaen niiden kaikkien taiteen sääntöjen mukaan toimivien rescueyhdistysten toimintaa. Kun puhutaan rescuetoiminnasta, tulisi pitää huoli ettei samassa artikkelissa sitten lähdetä päivittelemään takakontissa Länsisatamassa myytäviä virolaisia ”rotukoiria” tai jonkun empaattisen turistin mukanaan tuomaa sesseä, joka ei kulje minkään virallisen järjestelmän kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä on se aihe, mistä toivoisin käytävän paljon asiallisempaa keskustelua. Varsinkin suomalaisia koirankasvattajia edustavan Kennelliiton kannanotot ovat olleet järkyttävän asenteellisia, vaikka kyseessä on melko luonnollinen kehitys lemmikinpitämisessä: ihmiset haluavat vaihtoehtoja. Monelle on luontevampi vaihtoehto etsiä perheeseen lemmikki jo niiden olemassaolevien vaihtoehtojen joukosta, ja ulkomailla on usein enemmän valinnanvaraa kuin Suomessa. Toiset haluavat rotukoiran, jonka sukupuun tuntevat ja jonka kanssa voi harrastaa lajeja, joihin ei ehkä sekarotuisia rescuekoiria hyväksytä. Koska koirat liikkuvat kansainvälisesti muutenkin kuin adoptiotoiminnan myötä, tulisi valvontaa, seurantaa ja valistusta kehittää yhdessä sen sijaan, että syyllistetään ja mustamaalataan. Haluan itsekin syödä tulevaisuudessa mustikoita suoraan metsässä ja pitää Suomen vapaana rabieksesta. Vastuullinen adoptiotoiminta ei ole sille uhka. (Kuvat otettu Los Barrioksen koiratarhalla 17.6.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PS. Entä se meidän oma huippuvaarallinen hylkiö? Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Kun taannoin tuskailin sisäsiisteyshaasteiden kanssa, ne ovat historiaa: muutamassa viikossa koira oppi ulkoilun idean ja nyt on 95% sisäsiisti. Hän tarvitsi siis ennen kaikkea aikaa. Ja me sitä annoimme mielellämme, erityisesti kun selvisi että ensimmäinen eläinlääkäri oli arvioinut iän reippaasti yläkanttiin ja Tassu onkin vasta noin viisikuinen, ei yli puolivuotias kuten passinsa väittää.

P6125497.jpg