KOIRAN ADOPTOIMINEN ULKOMAILTA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsin eilen pitkästä aikaa koiratarhalle. On ollut kiire. Sen lisäksi tuli tuo oma koiranpentu, joka on tarjonnut välillä vähän yliannostustakin koiraenergiaa. Olen ollut uupunut. Auttaminen lähtee aika helposti ylikierroksille koska autettavia on niin hitosti ja olen ajatellut, että parempi ottaa vähän taukoa. Eilen olikin kiva olla koiratarhalla pitkästä aikaa. Niin kuin siellä nyt on ”kivaa”: paikka itsessään on surullinen monella tapaa. Surullista nähdä, että koirat, jotka tapasin siellä ensimmäisen kerran vuosi sitten, ovat yhä siellä. Ja että on paljon uusia koiria. Ja koiria, jotka on kerran adoptoitu ja sitten palautettu tarhalle. Surullista on ollut myös lukea viime aikoina rescuevastaisia (tai kuten nykyiseen diskurssiin kuuluu, ”rescuekriittisiä”) kirjoituksia mediassa. Ymmärrän huolen zoonooseista ja väärennetyistä papereista, mutta jatkuvasti levitettävä väärä informaatio aiheuttaa todella ankaraa ärsytystä. Tässä ajatuksia muutamista todella usein toistuvista väitteistä.

rescuekoira-pitbull-sekoitus.jpg

Kodittomien eläinten ongelma ja eläinten kaltoinkohtelu ei lopu rahtaamalla niitä Suomeen.

No itse asiassa, olen tässä ihan samaa mieltä. Kukaan ei vakavissaan kuvittele, että kaikki Espanjan (tai Romanian tai Venäjän tai Kyproksen) kodittomat eläimet tuotaisiin Suomeen uusiin koteihin ja that’s it. Adoptiotoiminnassa on kyse ensisijaisesti siitä, että perhe saa lemmikin, ja koditon lemmikki saa kodin. Adoptiotoiminta kuitenkin tukee eläinsuojelijoiden työtä adoption lähtömaassa: adoptiokustannuksista pieni osa voidaan käyttää esimerkiksi eläinten sterilointeihin, lääkitykseen, valistamiseen esimerkiksi koulukäynteihin tai jopa lobbaamiseen, jotta lähtömaan surkeisiin eläinsuojelulakeihin saataisiin parannuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rescuekoirilla tehdään bisnestä.

Tämä on se väite, joka saa jokaisen vapaaehtoistyötä rescuekoirien parissa tekevän nauramaan räkäisesti. Suurin osa vapaaehtoisista tekee töitä kodittomien eläinten eteen täysin palkatta, persnettoa tehden käyttäen koirien auttamiseen tavalla tai toisella omaa rahaa sekä aikaa. Koiran adoptoiminen maksaa järjestöstä riippuen noin 400 euroa. Pelkät lentoliput + koppa on noin 130 euroa, rokotukset, madotukset, koiran sterilointi vähintään 150 euroa, kuljetuskulut kentälle, eläinlääkäriin yms. helposti 100 euroa. Koiria ei tuoda tarhalle myyntitarkoituksessa, vaan ne hylätään milloin mistäkin syystä, vahinkopentueita ilmestyy päivittäin, metsästyskoirista tulee tarpeettomia. Ei näiden koirien entisiä omistajia kiinnosta se, mitä koiralle käy. Meidän paikallisilla koiratarhoillamme on satoja kodittomia koiria, joista kulut juoksevat ilman mitään lupausta adoptiosta. Kaikista rescuetoimintaan liittyvistä uskomuksista tämä on ehkä kaikista älyttömin, sillä mitään bisnestä ei tämä toiminta ole nähnytkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rescuekoirat ovat käytöshäiriösiä hulluja, joiden ottaminen lapsiperheeseen on riski.

Rescuekoirilla voi olla käytöshäiriöitä, kuten millä tahansa koirilla. Jos koira on ollut pitkään tarhalla, sillä voi olla sopeutumista normaaliin arkeen. Meillä on vuoden aikana ollut viisi rescuekoiraa sijaishoidossa; muutamalla oli lieviä käytöshäiriöitä (jollaisia esiintyy ihan yhtä lailla rotukoirilla), suurin osa oli kilttejä, helppoja ja suloisia otuksia. Jos lasketaan mukaan kuudes rescuekoira, joka jäi omaksi, voin kertoa jo hyvällä kokemuksella että ongelmia lasten kanssa ei ole. Jos ei lasketa syötyjä legoja ja pureskeltuja pikkuautoja. Suomeen adoptioon pääsevät koirat valikoidaan hyvin tarkasti. Kenenkään etua ei palvele se, että rescuekoira lähtee uudelleen kiertoon koska sen luonnekuvausta on kaunisteltu. Useimmat Espanjassa koiratarhalle päätyvät koirat ovat olleet kotikoiria jossain vaiheessa, perinteisiä kulkukoiria on hyvin marginaalinen osa – ja niistäkin yleensä tulee ihan hyviä kotikoiria lopulta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rescuekoirat vievät mahdollisuun suomalaisilta kodittomilta koirilta saada uusi koti.

Nyt puhun ilman tilastotietoa, mutta oman ja monen muun ”koiranvaihtopalstoja” seuranneen kokemuksella. Suomessa ne koirat, jotka jäävät kodittomiksi syystä tai toisesta eivätkä löydä adoptioperheitä, ovat yleensä erityisehdoin adoptoitavia vaativia tapauksia. Jos esimerkiksi Facebookin suositussa ”Aikuiset kodinvaihtajat”-ryhmässä ilmoitetaan pieni tai keskikokoinen koira, joka pärjää muiden koirien kanssa tai lapsiperheessä, se yleensä löytää kodin hyvin nopeasti. Isot paimenkoira/metsästyskoira/laumanvartijamixit, joista luovutaan ”pitovaikeuksien” takia ja jotka eivät sovi kerrostaloon, lapsiperheeseen tai toisen koiran kaveriksi… Nämä jäävät usein etsimään kotia pidemmäksi aikaa. Tässä väitteessä mua ottaa päähän whataboutismi ja ”väärin autettu”-mentaliteetti: Kun joku haluaa ottaa rotukoiran (esimerkiksi vaikka jonkun sairaaksi jalostetun rodun), ei kukaan mene kysymään eikö ensin pitäisi hankkia koti kaikille Suomen kodittomille koirille ennen kuin teetätetään lisää pentuja maailmaan. Jo valmiiksi olemassa olevan koiran adoptoiminen on eettinen tapa hankkia lemmikki, ja myös adoptoivalla perheellä on oikeus toivoa koiran olevan omaan elämäntilanteeseen sopiva ilman syyllistämistä siitä, että kerrostalokaksioon ei adoptoitukaan sitä ulkotarhassa koko elämänsä elänyttä suomalaista saksanpaimenkoiraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rescuekoiria adoptoidaan säälistä söpöjen valokuvien perusteella.

Adoptiojärjestöt eivät ole mikään H&M kuvasto, josta voi valita mieleisen koiran. Helpommalla ja halvemmallakin voi päästä, sillä koiran adoptoiminen saattaa olla pitkä prosessi: lähtömaassa koirat läpikäyvät rokotusohjelman ja mahdollisen steriloinnin ennen lentoa, sen lisäksi lentokummeja ei ole aina heti saatavilla. Koirien kodit valitaan sillä perusteella, että koira saisi mahdollisimman sopivan kodin eikä sen perusteella, kuka ensiksi söpön surusilmän bongaa. Adoptioprosessiin kuuluu odottelun lisäksi myös kotihaastattelu ja paperitöitä. Koiraa ei kannata ottaa – adoptoiden tai ostaen tai edes ilmaiseksi – hetken mielijohteesta (puhun omasta kokemuksesta…) ja sen eteen myös adoptiojärjestöt tekevät töitä. Säälin tai maailmanparannushaaveiden sijaan yleensä koira adoptoidaan samasta syystä mistä koiria nyt yleensä hankitaan: tahdotaan perheeseen lemmikki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rescuekoirat levittävät tauteja.

Siinä on riski. Tämä sama riski koskee kaikkea, mikä liikkuu rajojen yli.  Vastuulliset rescuejärjestöt tekevät uskomattoman paljon töitä tutkimuksien, tiedottamisen ja tautien ehkäisyn saralla, enkä ala nyt puhua vastuuttomista järjestöistä tai laittomista tuonneista, koska ne eivät kuulu rescuetoimintaan. Vastuulliset rescuejärjestöt tekevät työtä myös näitä vastaan. Väärennetyt rokotustiedot ja liikalääkitys ovat ihan oikeita ongelmia ja niihin ei ole mitään yksinkertaista ratkaisua, enkä kiellä ongelman olemassaoloa. Suhteellisuudentajua toivoisin toki tähänkin keskusteluun. Ja harrastan itse pientä whataboutismia: yksi suurimmista riskeistä multiresistenttien bakteerien suhteen on ulkomailta tuotu liha. Tietenkään tästä ei ole niin kiva meuhkata, koska silloin joutuisi mahdollisesti miettimään omia kulutustottumuksiaan tai lempiruokiaan uusiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylipäänsä julkisessa keskustelussa usein surutta sotketaan käsitteitä: pentutehtailulla ei ole mitään tekemistä rescuetoiminnan kanssa, paitsi toki jotkut koiratarhoille päätyvät koirat ovat pentutehtailun tuotoksia. Vastuulliset rescuejärjestöt teettävät verikokeet koirille ja vastaavat rokotusten täsmällisyydestä sekä Traces-papereista, kun taas monet yksityishenkilöt tuovat koiria Suomeen ilman suurempaa murhetta paperitöistä – varmasti toki hyvää hyvyyttään, mutta lisäten riskejä paitsi koko Suomalaiselle koirakannalle myös vaikeuttaen niiden kaikkien taiteen sääntöjen mukaan toimivien rescueyhdistysten toimintaa. Kun puhutaan rescuetoiminnasta, tulisi pitää huoli ettei samassa artikkelissa sitten lähdetä päivittelemään takakontissa Länsisatamassa myytäviä virolaisia ”rotukoiria” tai jonkun empaattisen turistin mukanaan tuomaa sesseä, joka ei kulje minkään virallisen järjestelmän kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä on se aihe, mistä toivoisin käytävän paljon asiallisempaa keskustelua. Varsinkin suomalaisia koirankasvattajia edustavan Kennelliiton kannanotot ovat olleet järkyttävän asenteellisia, vaikka kyseessä on melko luonnollinen kehitys lemmikinpitämisessä: ihmiset haluavat vaihtoehtoja. Monelle on luontevampi vaihtoehto etsiä perheeseen lemmikki jo niiden olemassaolevien vaihtoehtojen joukosta, ja ulkomailla on usein enemmän valinnanvaraa kuin Suomessa. Toiset haluavat rotukoiran, jonka sukupuun tuntevat ja jonka kanssa voi harrastaa lajeja, joihin ei ehkä sekarotuisia rescuekoiria hyväksytä. Koska koirat liikkuvat kansainvälisesti muutenkin kuin adoptiotoiminnan myötä, tulisi valvontaa, seurantaa ja valistusta kehittää yhdessä sen sijaan, että syyllistetään ja mustamaalataan. Haluan itsekin syödä tulevaisuudessa mustikoita suoraan metsässä ja pitää Suomen vapaana rabieksesta. Vastuullinen adoptiotoiminta ei ole sille uhka. (Kuvat otettu Los Barrioksen koiratarhalla 17.6.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PS. Entä se meidän oma huippuvaarallinen hylkiö? Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Kun taannoin tuskailin sisäsiisteyshaasteiden kanssa, ne ovat historiaa: muutamassa viikossa koira oppi ulkoilun idean ja nyt on 95% sisäsiisti. Hän tarvitsi siis ennen kaikkea aikaa. Ja me sitä annoimme mielellämme, erityisesti kun selvisi että ensimmäinen eläinlääkäri oli arvioinut iän reippaasti yläkanttiin ja Tassu onkin vasta noin viisikuinen, ei yli puolivuotias kuten passinsa väittää.

P6125497.jpg

PISSAJUTTUJA

Täytyy sanoa, että viime aikoina usko omiin kasvatuskykyihin on ollut koetuksella. Esimerkiksi lasten kanssa. Viime viikolla eräänä todella univelkaisena päivänä olin niin väsynyt, että mun pick your battles-periaate muuttui sellaiseksi antautumiseksi ja lapsen kinutessa kännykkäaikaa huokaisin vain ”ihan sama, äiti ei nyt jaksa kieltää”. Siinä missä 7-vuotiaan valikoiva kuulo jättää monta käskyä tai komentoa noteeraamatta, niin tämän se kyllä rekisteröi ja juoksi riemusta kiljuen hakemaan pikkuveljensä: ”Nyt kannattaa pyytää peliaikaa, ÄITI EI JAKSA KIELTÄÄ!”. Kauheasti taputtelin itseäni selkään. Samanlaista onnistumista on nyt ollut tämän kuukauden verran saman katon alla asuneen koiranpennun kasvatus.

Nyt kysyn ihan rehellisesti neuvoa. Ja kun sanon ”ihan rehellisesti”, tarkoitan sitä, että olen ennenkin kysellyt neuvoja mutta päätynyt kuitenkin tekemään just ihan päin vastoin niin kuin itse pidän parhaana. Nyt lupaan kokeilla kaikkea, mitä en ole vielä kokeillut.

Nimittäin Tassu, tuo ”mäyräkoiramix” jonka vanhemmista kumpikaan ei ole luultavasti mäyräkoiraa nähnytkään, ei opi sisäsiistiksi. Ja ehei, en siis kuvittele että vajaa puolivuotias koira heti sisäsiistiksi oppisikaan. Tässä nyt on elämäni viides koiranpentu – ja muuten itsepäisin. Hän ei pissaa ulos. Siis ei millään. Kun aamulla nappaan koiran suoraan sängystä (joo, meidän sängystä…) kainaloon ja juoksen suoraan ulos pyjamassani – tässä vaiheessa koiranpentu on ollut jo noin 7 tuntia pissaamatta – niin ei, hän ei pissaa. Hän ulvoo ja kiskoo kotiin. Mutta hän ei pissaa. Meillä on takana yksi ainoa onnistuminen, kun vuorottelin pihalla seisoskelu- ja kävelytysvuoroja Käytännön Miehen kanssa. Tuona lauantaiaamuna vietimme ulkona 4 tuntia 18 minuuttia ennen kuin hän pissasi. Huolimatta runsaista kehuista ja avokätisestä Frolic-palkitsemisesta hän ei ymmärtänyt tehneensä mitään oikein, eikä tämä ole toistunut. Sen sijaan hän pidättelee ulkona uskomattomalla sitkeydellä ja kotiin tullessa juoksee onnesta ulisten pissaamaan olohuoneen lattialle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävelylenkkien lisäksi olemme kokeilleet esimerkiksi sitä, että otamme pissapaperin mukaan pihalle. Voin kertoa, että se on herättänyt lähinnä hämmennystä, niin koirassa kuin ohikulkijoissa. Sisäänpissailuun emme reagoi, jollei lasten tuomitsevia ÄITI TAAS TASSU PISSAA huutoja lasketa. Luonnollisesi kylvettäisin koiran maksapateessa jos se ymmärtäisi tehdä asiansa ulos; se kyllä haistelee muiden viestit, mutta ei ymmärrä jättää omaansa. Olemme katsoneet opetusmielessä kuinka muut koirat pissaavat pihalle ja kehuneet näitä koiria ylitsevuotavasti, vähän kuin vinkaten Tassulle että tällä tavoin hänenkin pisteet kasvaisivat muiden silmissä.

Onneksi on kivilattia, ja edistysaskeleena voisi pitää että koira hiippailee kakalle parvekkeelle tilaisuuden tullen, mutta vähän on huumori loppunut. Toki tässä on ehditty katsoa ja kuvata auringonnousuja ja -laskuja kun pyöritään odottamassa koiran aineenvaihdunnan toimimista La Línean rantareiteillä. Sen lisäksi olemme tutustuneet La Línean koirapuistoon, joka on niin hieno ja hauska ettei se ole ollenkaan suuhtessa kaupungin yleiseen rähjäisyyteen. Nyt vain kaikki oman elämänsä Cesar Millanit ja mitä näitä tuirekaimioita onkaan, antakaa tulla, millä se oppii!?

HÄN TULI JÄÄDÄKSEEN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä se oli se viides hoitokoira, joka teki upealla luonteellaan lähtemättömän vaikutuksen koko perheeseen. Tai sitten se, että se meidän molemmat ”vanhat” mäyräkoirat, joita toista ikävöidään enemmän ja toista ehkä hieman vähemmän, perhepiirissä kun on pysynyt, vaikuttavat olevan onnellisia siitäkin huolimatta, että joutuivat eroon alkuperäisestä laumastaan. Ja ehkä se, että jokaisen hoitokoiran lähtö oli ollut aina vain vaikeampi lapsille, jotka kaipasivat jo pysyvyyttä, omaa koiraystävää. Ja sitten tietysti se, että olimme voineet lykätä oman koiran adoptointia sillä, että minä vaadin tulevan koiran olevan rescue, Käytännön Mies taas vaati tulevan koiran olevan mäyräkoira – ja sitten erään eläinrakkaana tunnetun naisen kotiovelle hylättiin kaksi mäyräkoirasekoitusta. Se oli siinä sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten kuvasta näkyy, niin Tassu (kyllä, lapset saivat päättää nimen…) on aika isotassuinen, että mikään puhdasrotuinen mäyräkoira se ei kyllä ole. Itse asiassa aion jossain vaiheessa teetättää sille DNA-testin, jossa selviää hänen sukutaulunsa noin rotujen osalta. Voi olla, että käy ilmi että Tassussa onkin 0% sitä mäyräkoiraa. Muistuttaa usein enemmän terrieriä. Olen vitsaillut, että koirassa on ainakin 50% itse paholaista, koska olin unohtanut Minin jälkeen miten suloisia pennut ovat nukkuessaan ja rasittavia hereillä. Nyt nelikuisella Tassulla on se pahin puremisvaihe päällä, ja koko perheen kädet, jalat, vaatteet ja huonekalut on rei’illä. Viidenkympin koiraksi hän on myös triplannut hintansa syömällä kaksi MacBook laturia.

koiranpentu-nukkuu-pedillä.jpg

Meillä on siis ollut nyt hetken tällaista pissalätäköiden ja puruluiden täyttämää pentuarkea hetken. Odotamme innolla, että Tassun rokotukset saadaan kuntoon ja päästään ulkoilemaan kunnolla. Sille pitää hankkia kuljetushäkki Suomen-lentoja varten, koirasta kasvaa kosmopoliitti. Aika paljon koulutusta on tehtävänä – me emme tiedä Tassun neljästä ensimmäisestä elinkuukaudesta mitään, mutta se ja veljensä ovat olleet todella rohkeita, omapäisiä ja melko röyhkeitäkin heti päästyään turvaan. Tassu on valinnut nukkumapaikakseen Granadan matkalta asti makkarin nurkassa purkuvuoroaan odottaneen matkalaukun, se on muistuttanut myös miksi lapsiperheissä koira on myös kätevä: ruokahävikin määrä on laskenut ja lattialle putoileva ruoka katoaa nopeasti parempiin suihin. Se on karvainen perheenjäsen, jonka kanssa opetellaan taas elämään. Koiranelämää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA