MONTA REITTIÄ RIIKAAN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuri nyt reissuvinkkien jakaminen ei tunnu ehkä kaikista ajankohtaisimmalta, mutta vielä kun muistan, kerron meidän kesän kulkemisratkaisuista kun reissattiin Latvian pääkaupunkiin. Olen käynyt siellä myös joskus 12 vuotta aiemmin, lentokoneella. Finnair ja AirBaltic lentävät sinne tälläkin hetkellä, meno-paluun saa suunnilleen satasella, mutta en millään muotoa voi suositella lentämistä tällaiselle matkalle. Okei, onhan se vain vähän päälle tunnin mittainen matka houkutteleva, mutta CO2-päästöt per henkilö ovat tällä reitillä yli 70 kiloa meno-paluulla (Finnairin oman laskurin mukaan, tämä toki riippuu myös konetyypistä). Toisaalta tämä Finnairin oma arvio kuulostaa melko alakanttiin olevalta, jos kerran Helsinki-Tukholma-risteilylle taas päästöt ovat noin 270 kiloa… Okei, tarkoitus ei ollut tällä kertaa puhua päästöistä vaan käytännön ratkaisuista, mutta taas lipsahti tälle linjalle. Lupaan tehdä joskus aiheesta ihan oikean vertailun, mutta ihan helppoa ei ole selvittää mikä on ekologisin kulkuneuvo (tai niiden yhdistelmä), etenkään kun ei tiedä eri kulkuvälineiden tarkkaa dataa.

No, piti siis sanoa, että Riikaan pääsee niin vettä, maata kuin ilmatietäkin pitkin, sitten kun on taas hyvä hetki matkustaa. Me valittiin mun matkaseuralaisen kanssa vähän niin kuin Amazing Race-hengessä se, että minä tulin laiva + bussi-yhdistelmällä Tallinnan kautta, hän risteili suoraan Helsingistä Riikaan. Mun matka kesti yhteensä 9 tuntia, johon kuului nopea lounas Tallinnassa, matkakumppani vietti Silja Serenadessa 18 tuntia. Hytin hinta oli sama, oli matka sitten meno-paluu tai jäi sitten Latviaan, ja tällä kertaa ikkunallinen A-hytti oli 129 euroa – sittemmin kesän aikana nähtiin aika paljon vaihtelua näissä hinnoissa. Eilen Tallink Silja tiedotti, että toistaiseksi Riian reittiä tulee kulkemaan Baltic Queen, koska kysyntä on koronatilanteessa laskenut ja lomakausi loppunut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä lähdin itse yhdellä aamun ensimmäisistä laivoista Katajanokalla kohti Tallinnaa. En nyt erittele enempää kokemusta Viking Mariellalla (joka nyt taitaa olla myynnissä – ehkä se ansaitseekin jo eläkepäivänsä), todettakoon että jatkossa pyrin suosimaan noita asteen uudempia laivoja joissa ei ole aivan liikaa elämänsä aikana nähneitä kokolattiamattoja. Laivamatka maksoi tuolloin 18 euroa yhteen suuntaan, mutta kuten tiedämme, hinnat nyt vaihtelee ja arkisin voi päästä vielä halvemmallakin. Enkä ala nyt paasata siitä, mitä järkeä on subventoida tällaisia potentiaalisia viinanhakureissuja tai pitääkö meidän päästä näin edullisesti maasta toiseen ylipäänsä. (Olen pahoillani jos tulit blogiin hakemaan käytännön neuvoja, olen vähän huonolla tuulella ja se näkyy kyllä tässä sisällöntuottamisessakin.)

Tallinnassa olin kello kymmeneltä ja ehdin käydä kahvilla ennen kuin suuntasin muutaman kilometrin päähän keskustasta Tallinnan linja-autoasemalle, mistä lähti Lux Express kohti Riikaa kello 12.30. Lux Expressin kunniaksi on sanottava, että monilla kansainvälisillä bussiyhtiöillä reissanneena, tämä oli ehdottomasti kärkipäässä. Tilavat penkkirivit, suht uusi kalusto, hyvä ilmanvaihto. Kuskit olivat tietenkin sellaista asiakaspalveluhenkistä, hyväntuulista väkeä kuin voi kuvitella (tämä oli sitten sarkasmia), mutta yhdensuuntainen, 4,5 tuntia kestävä bussimatka Tallinnasta Riikaan maksoi 14 euroa ja siinä oli hinta-laatusuhde oikein nappiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitään kovin kiehtovia maisemia ei bussimatka Tallinnasta Riikaan tarjoa, joskin mielenkiintoista arkkitehtuuria matkan varrelta. Kaupunkien ulkopuolella pysähdyksiä on vain yksi, Pärnussa, joka ei ainakaan bussista käsin vaikuttanut kovin kutsuvalta. Mutta bussimatka itsessään oli miellyttävä ja rento, ja innosti ajattelemaan vähän kauemmaksikin suuntautuvia matkoja maanteitä pitkin. Matkustuspäivästä tuli toki pitkä, ja totesinkin paluumatkalla että jos on pidemmällä reissulla, kotiinpalatessa olisi ollut helpompi ottaa suora laivayhteys Riiasta Helsinkiin, sillä tuliaisista painavien kassien roudaaminen reissusta rähjääntyneenä 12 tunnin kotimatkalla… no, vähän alkoi jo tuntua matkustamiselta, ei silleen hyvällä tavalla. Tullessa laiva + bussi-yhdistelmä toimi, siinä oli seikkailun tuntua ja sai vähän käsitystä mittasuhteista, etäisyyksistä ja siitä, miten erilaiselta elintaso ja -ympäristö näyttää näin lähellä Suomea. Kulttuuriero tuntuu minusta huomattavasti pienemmältä länteen päin reissattaessa.

Suosittelen siis rohkeasti hyppäämään pitkän matkan busseihin Tallinnasta. Kyydissä näyttivät viihtyvän myös lapset. Tai sitten ottamaan laivan Riikaan ja jatkamaan siitä raiteita pitkin tai bussilla niin kauas kuin pääsee. Hitaissa siirtymissä on aivan oma fiiliksensä eikä tule sitä lentojen jälkeistä pöllämystymistä, jossa ajan- ja paikantaju katoaa. Jos en olisi nyt yhdeksässä päivässä saanut aika hyvin tarpeekseni Riiasta, lähtisin ehdottomasti talvella katsomaan joulumarkkinoita risteily + hotelli-kombinaatiolla – joskin merenkäyntiin kannattaa varautua, sillä tällä reitillä ei ole saaristo suojana samalla tavalla kuin Ruotsiin päin suunnatessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TALLINNASSA LASTEN KANSSA: ENERGIA AVASTUSKESKUS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun täytyy ehdottomasti kiittää Joko Mennään-blogin Rosaa, joka vinkkaa mulle aina niitä Tallinnan tekemisiä, joista arvelee meikäläisen lauman tykkäävän. Proto-vinkki meni maaliin, ja myös heinäkuisena sunnuntaina testattu Energia Avastuskeskus oli mitä mainioin käyntikohde jos satutte Viron pääkaupunkiin lähiaikoina matkustamaan. Tällä kertaa koekaniiniksi pääsi keskimmäinen lapsi; muutama kuukausi sitten kahdeksan täyttänyt tuleva tokaluokkalainen. Hän sai kulutettua paitsi energiaa myös aikaa parin tunnin verran, mutta luultavasti kaikista optimaalisin kävijä olisi muutaman vuoden vanhempi, tai ainakin sen verran rauhallinen seuralainen että tutkittaviin ilmiöihin ehtisi perehtyä hieman paremmin, vähemmällä kiireellä juosta pisteestä toiseen.

Mikä Energia Avastuskeskus sitten on? Suomalaisin vastine sille olisi Heureka, joskin kaikella rakkaudella sympaattista Energiaa kohtaan, se on hieman kotikutoisempi ”tutkimuskeskus” lapsille ja aikuisille. Tämä entinen generaattorihalli aivan Vanhan kaupungin kupeessa, ja varsin lähellä satamaterminaaleja, on nykyään kolmikerroksinen tila joka on omistettu sähkölle ja energiantuotannolle, luonnonilmiöille ja kaikelle ihmeelliselle. Jos olisin fysiikan opettaja, haluaisin tuoda kaikki oppilaat luokkaretkelle Energiaan (ja kuittaisin sillä ainakin muutaman kurssin verran demonstroivaa opetusta).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän visiittimme aikana suurin osa kohteista – jotka siis ovat pääasiassa itse kokeilua tai tekemistä, vähintään napin painamisen verran – oli auki, vain muutama juttu oli kiinni koronatoimenpiteiden takia. Planetaariossa pyöri esitys revontulista, mutta salin ovella meille ilmoitettiin että esitys oli eestiksi eikä siksi varmasti kiinnostaisi meitä. Jätimme siis sen väliin, mutta ilman planetaarioesitystäkin aikaa sai uppoamaan kolmatta tuntia. Kahdessa ylimmässä kerroksessa keskitytään erityisesti sähköön, sähkölaitteiden historiaan ja sen tuotantoon (pientä propagandan makua, sillä paikallinen energiayhtiö on voimakkaasti läsnä osassa materiaaleja…) ja alimmassa kerroksessa ihmetellään valon, äänen ja liikkeen ilmiöitä esimerkiksi piikkimatolla makaamalla, dinosauruksen luurankoa hiekasta huiskuttamalla, tuulitunnelissa ja erilaisten ääniaaltoja tuottavien vekottimien parissa.

Omat suosikkini olivat nimenomaan alimman kerroksen jutut, kuten lähes myrskylukemiin yltävä tuulitunneli, peililabyrintti ja erilaiset ääntä tuottavat viritelmät, joista tuli parhaimmillaan mieleen äänimaljarentoutukset. Toki ihan kauhean rentouttava ympäristö ei ollut, mutta ei se mitään. Mitä selkeämpi oli yhteys oman toiminnan ja siitä seuraavan reaktion välillä, sitä enemmän lapsi tykkäsi. Ilmiöiden yksityiskohtiin perehtyvät jutut taas ohitettiin aika nopeasti, koska lapselta puuttuu kokonaan insinöörigeeni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omaa heikkoa osaamistaan tällä luonnontieteiden sektorilla sai hävetä. Jokaisessa pisteessä kyllä selitettiin suomeksi, eestiksi, englanniksi ja venäjäksi mitä piti tehdä ja mitä tapahtui ja miksi, minä en ehtinyt vauhdikkaan seuralaisen perässä kuin hieman tavaamaan että okei, tämä liittyi sähkön johtavuuteen ja tämä eristykseen ja sitten jo mentiinkin ja aika moni asia jäi mulle mysteeriksi. Mutta jos siis aihepiiri kiinnostaa niin tässä on teidän taivaanne!

Paikan yksi suosituimmista vetonauloista taitaa olla ”salamahäkki”, jossa synnytetään ihan oikeita salamoita. Salamashow’n aikataulu kannattaa tarkastaa etukäteen jos mahdollista, meidän vierailupäivänä se toteutui kolmesti ja me ehdimme näkemään viimeisen kello neljältä (yleensä Energia Avastuskeskus on auki joka päivä 12-18). Salamashow’n jälkeen on mahdollisuus testata miten sähkövirta nostattaa hiuksia, sitäkin rohkea 8-vuotias meni kokeilemaan ja sai sen jälkeen parin tunnin ajan kevyitä sähköiskuja. Hauskaa oli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Energiassa on myös museokauppa (eli pari vitriiniä tiskin takana, mutta lapsi sai sieltä marmorikuulia ja slimeä ja oli onnensa kukkuloilla, joten tätä ei sovi väheksyä) sekä leikkialue pienemmille. Sanoisin, että yhden vanhemman ei kannata kokeilla tätä kohdetta yksin useamman lapsen kanssa vaan huoltojoukkojen vahvuus kannattaa olla suunnilleen samaa luokkaa kuin lasten. Noin yleensä kyseessä on toiminnallisempi kohde kuin VR-maailmaan keskittyvä Proto, ja jos on esimerkiksi pelkästään päiväristeilyllä ja haluaa vielä ehtiä Vanhan kaupungin puolelle niin Energia Avastuskeskus on näistä kahdesta varmasti parempi vaihtoehto. Lapsi meillä itse nimesi Proton näistä kahdesta suosikikseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Energia ei ole miljöönä yhtä vaikuttava kuin Noblessnerin alueella sijaitseva super cool Proto vaan se on hieman kotikutoinen; henkilökuntaa on huomattavasti vähemmän ja kielitaidon kanssa oli vähän niin ja näin, mutta ystävällistä ja avuliasta väkeä kuitenkin. Aikuisen lippu maksoi 9 euroa ja kassalla kyseltiin Siljan Club One-kortin perään siihen malliin, että sillä saisi pientä alennusta sisäänpääsyssä. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan: perhelippu jopa viisihenkiseltä perheeltä oli 25 euroa, mikä on esimerkiksi Heurekan hintoihin verrattuna lähes ilmaista.

Tallinna on siis entistä vahvemmin yksi lempikohteitani lasten kanssa. Toiminnallista tekemistä riittää ja hintataso on huomattavasti huokeampi kuin Helsingissä, ja tietenkin tyypit fanittavat laivamatkoja. Energia Avastuskeskus tullaan varmasti käymään läpi joskus uudestaan, viimeistään kun lapsilla alkaa kemian ja fysiikan opinnot, ja sitä ennen kertaan vähän vanhoja koulukirjoja itse, että mistä ne kaikki sähköiskut syntyvätkään…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TAKAISIN TALLINNAAN

Pressimatkalle vei Tallink Silja & Visit Tallinn

Kuten aika moni muukin matkabloggaaja, palasin takaisin reissaamaan viime tiistaina kun Tallink Silja kutsui meidät mukaan pressimatkalle Viroon. Tuntui ihan sopivalta palata ”rikospaikalle”, sillä edellinen matka Suomen rajojen ulkopuolelle oli juuri Tallinnaan, jossa kävimme helmikuussa isompien lasten kanssa piipahtamassa Protossa. Nyt kun tilanne on mitä on, on koko kesän suunnitelmat (jotka ovat monen eri tekijän takia menneet miljoona kertaa uusiksi) keskittyneetkin vahvasti Baltiaan: luvassa on vielä ainakin kaksi visiittiä Viroon sekä 10 päivää Riiassa.

Lähdimme kokeilemaan 11 tunnin risteilyn konseptia, joka toteutettiin normaalisti Tukholman ja Tallinnan välillä liikennöivällä MS Victorialla. Tämä Victorian siirto Suomen ja Viron välille on yksi monista laivaliikenteen muutoksista. Itse olen aika innoissani Riian risteilyistä (joskin itse menen kuun lopussa Latviaan maateitse Tallinnan kautta), mutta niiden jatkuminen talvella on epävarmaa: suurin syy on myrskyisät meret, sillä Ruotsiin seilatessa saaristo suojaa sen verran ettei koko matka mene kontaten (paitsi tietty jos lähtee ns. laukalle discon puolella, mutta lähtöoletuksena kuitenkaan merenkäynti ei ole aivan mahdotonta).

Meille oli tarjolla runsaasti vaihtoehtoista ohjelmaa ja itse valitsin Telliskiven alueen ja Fotografiskan museon. Kun vuosi sitten elokuussa, melko pian museon avauduttua, kävin viimeksi Fotografiskassa se ei varsinaisesti vakuuttanut. Tällä kertaa meille tarjotiin yksityiskierros opastuksella ja ehkä sen ansiosta, tai itselleni osuvampien näyttelyiden vuoksi, oli kokemus paljon inspiroivampi. Tällä kertaa vetonaulana oli rokkari Bryan Adams, joka on myös erittäin pätevä valokuvaaja ja uskomatonta kyllä, siinä missä viimekesänä Jimmy Nelsonin eksotisoivat valokuvat viidakosta ja alkuperäiskansoista ärsyttivät, Adamsin potretit pysäyttivät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko toinen kerros oli omistettu Adamsin valokuville, joita esiteltiin kolmesta kokonaisuudesta: julkkiksille omistettu Exposed, jossa nähdään rohkeita poseerauksia ja myös ensimmäistä kertaa (omasta mielestäni) sympaattisesti hymyilevä Iso-Britannian kuningatar. Kodittomia esittelevä Homeless sekä oma suosikkini, sodissa vammautuneita – arpineen ja uhrauksineen – näyttävä Wounded. Iso osa mielenkiintoista näyttelyä oli Fotografiskan ihastuttavan henkilökunnan kertomukset kuvien takaa. Adamsin näyttely on saanut jatkoaikaa ymmärtääkseni ainakin elokuun loppuun, ja ehdin viedä äitinikin sitä katsomaan ennen kuin kuvat jatkavat matkaansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmannessa kerroksessa on vielä reilu viikon ajan esillä Tom of Finland-teemainen näyttely, jossa on esillä pääasiassa Touko Laaksosen omaa kuvakokoelmaa. Nämä mustavalkoiset kuvat ovat toimineet inspiraationa Tom of Finlandin piirustuksille, ja itselleni tällainen estetiikka toimi hyvin (en nyt viittaa vaan lihaksikkaisiin miehiin vaan siis 70-lukuun, farkkuihin ja nahkaan ja häpeilemättömään seksuaaliseen kuvastoon, jossa kiellettyjä asioita lähestytään ilon kautta). The Dark Room ei ole enää kauaa esillä, joten sen jos tahtoo nähdä niin nyt äkkiä lahden yli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muita Fotografiskan tämän hetkisiä näyttelyitä olivat Lina Iris Viktorin Dark Testament sekä Sebastião Salgadon Gold. Nämä menivät hieman nopeasti ohi, mutta kumpikin kiehtoi – joskin yhä toivoisin jotain ”autenttista eestiläistä”, kuten myös ensivisiitilläni. Tuntuu tietenkin typerältä vaatia neuvostonostalgiaa mutta toivoisin kansainvälisten kuvien lisäksi myös enemmän paikallista tarttumapintaa. Visuaalisesti ei jäänyt valitettavaa, monipuolinen kokonaisuus ja paljon nähtävää – ja museokauppa on yhä mitä mainioin kokoonsa nähden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sielunruoan jälkeen siirryimme rakennuksen kuudenteen kerrokseen, jossa Fotografiskan kehuttu zero waste-ravintola tarjoili meille alkoholittoman drinkin ja suupaloja; cevicheä, punajuuritartaria ja pirteiden sitrushedelmien ympärille rakennetun jälkiruoan. Itselläni on kesän Tallinnan-käynneille yhä pitkä lista käymättömiä ravintoloita ja olen iloinen, että nyt tuli tilaisuus testata myös tätä: paikka on saanut runsaasti kehuja ja pakko antaa arvostusta etenkin raaka-aineiden tehokkaasta ja kekseliäästä käytöstä, esillepanosta sekä raikkaudesta jokaisessa ruoassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taiteen ja ruoan lisäksi Telliskivi on mitä mainioin paikka tuhlata kaikki rahansa. Mulla jäi nyt odottamaan parempia palkkapäiviä ylläolevassa kuvassa näkyvät torkkupeitot Kelpman Textileltä, mutta sieltä löytyi runsaasti sisustustavaraa, paperituotteita, luonnonkosmetiikkaa, koruja ja pieniä vaatemerkkejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun maissa oltiin nelisen tuntia, ehdittiin vielä ennen paluumatkaa käydä maistelemassa uuden Nudist-viiniravintolan omia tuotteita. Omaksi suosikikseni muodostui (hieman yllättäen, koska en suuremmin fanita tätä raaka-ainetta) raparperikuohuva Rabarbra, jota löytyy nyt muuten myös Alkosta. Jos siis ei halua hyvällä syyllä lähteä Viron puolelle viinaostoksille, kuten kuulemma jotkut tekevät. Trendikäs paikka, jossa kuulemma vielä lähitulevaisuudessa on tarjolla huippukokkien ruokaa – sinne siis uudestaan loppukesästä.

Ja tiedän ettei tämä nyt ole se suosituin mielipide tällä hetkellä mutta ah, miten ihanalta tuntui olla ulkomailla. Vaikka alle 90 kilometrin etäisyys tarkoittaa, että mitään suurta kulttuurishokkia ei ole tarjolla niin silti, Suomen rajojen ylittäminen tuntui hyvältä.

TALLINNASSA LASTEN KANSSA: PROTO AVASTUSTEHAS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen jo pitkään ollut Tallinnan fani, oli siellä sitten aikuisseurassa tai koko perheen kesken. Hintataso on huokeampi kuin Suomessa (jos nyt ei enää mitenkään merkittävän edullinen), ravintoloiden taso erinomainen ja kaikenlaista kivaa tekemistä. Eilen lähdettiin päiväretkelle eka- ja kolmasluokkalaisten kanssa ihan vain yhden ohjelmanumeron perässä: Joko mennään-blogin Rosa oli vinkannut viime kuussa Proto Avastustehas-museosta (tai eihän se mikään museo ole vaan nimensä mukaisesti keksintötehdas, toiminnallinen kohde kaikenikäisille) ja arvellut, että se varmaan kiinnostaisi meidän reissujengiä. Ja kyllä, nyt oli nappiosuma!

Proto sijaitsee parin kilometrin päässä keskustasta; sinne kulkevat julkiset mutta meille paikallinen ystävä suositteli Bolt-sovellusta, jolloin ”taksi”matka oli ruuhkan mukaan hinnoiteltuna mennessä reilu 8 euroa, palatessa alle 4 euroa. Paremmalla kelillä sinne kulkisi jalankin, ja jos on oikein seikkailuhenkinen niin yhdistää visiittiin Lennusadaman museon – molemmista museoista löytyy sukellusveneitä ja jännää tekemistä. Proto aukesi lauantaina kello 10, mikäli aika lailla täydellinen ajoitus kun laiva saapui satamaan kello 9.30. Sisäänpääsy on erittäin kohtuuhintainen; 12 euroa yli 6-vuotiailta ja perhelippu (kaksi aikuista ja perheen alaikäiset lapset) on 28 euroa. Meille tässä tapauksessa perhelippu tuli siis halvimmaksi tavaksi seikkailla. Hinta-laatusuhde on loistava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ensimmäiseksi on todettava se, että vanhaan tehdashalliin sijoitettu Proto on mitä instaystävällisin kohde; se on tyylikäs ja visuaalisesti viehättävä aikuistenkin mielestä. Paikan kahvila oli todella trendikäs niin sisustuksen kuin tarjonnan osalta, ja kaikki yksityiskohdat harkittuja henkilökunnan retrohenkisistä asuista alkaen. Huonekasveja, murrettuja värejä, lämpimiä valoja – vanha sukellusvenetehdas (jonka perustajien Emmanuel Nobelin ja Arthur Lessnerin mukaan sitä kutsutaan Noblessneriksi) on todella otettu hyötykäyttöön. Vierailupäivänä paikalla pidettiin synttärijuhlia ja kokouksia, eli se on suosittu muutenkin kuin vain museovierailijoiden osalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Protossa kierros alkaa yläkerrasta. Jani Volasen näköinen näyttelijä, joka selittää erilaisia ilmiöitä muillakin pisteillä, ohjeistaa QR-koodeilla varustettujen rannekkeiden käytöstä sekä siitä, miten paikassa käyttäydytään. Meillä lapset syöksyivät tietenkin suoraan sisään ja totesivat aika nopeasti, että ohjeistukset kannattaa käydä läpi ennen kuin heittää VR-lasit päähän ja alkaa sohia. Jokaisella pisteellä oli neljällä kielellä ohjeistus ja joskus videokin, sen lisäksi henkilökuntaa oli runsaasti paikalla (kaikki puhuivat ainakin englantia, moni myös suomea).

proto-lasten-kanssa-tekemista

Henkilökuntaa kyllä tarvittiinkin: tasaisin väliajoin VR-lasit lakkasivat toimimasta oikeassa ympäristössä ja työntekijöitä tarvittiin buuttaamaan systeemit. Alkuun saimmekin melko henkilökohtaista palvelua, sillä heti ovien avauduttua paikalla oli vain muutama muu perhe, mutta jo parin tunnin kuluttua paikka oli tupaten täynnä viikonlopun viettäjiä. Silloin apua joutui ehkä huitomaan hieman pidempään, ja toki muutenkin jonottamaan pisteillä. Kannattaakin ehkä pyrkiä tekemään hiljaisempaan aikaan ne aktiviteetit, joihin on rajattu pääsy: esimerkiksi maan uumeniin ajava vuoristorata käynnistyi vain kerran tunnissa ja kyytiin pääsi 15 kerrallaan.

Virtuaalista todellisuutta pääsi testaamaan yhdeksän eri pisteen kautta. Tämä oli myös mun ensimmäinen kosketus VR-maailmaan ja jouduinkin myöntämään, että se oli paljon hauskempaa kuin odotin. Olen ollut vähän old school ja suhtautunut koko virtual reality-konseptiin vähintäänkin nihkeästi, vaikka lapset ovat siitä olleet innoissaan jo aiemmin. Nyt kuitenkin esimerkiksi juuri kolmelle pelaajalle suunniteltu syvänmeren sukellus oli aivan todella fantastinen tapa tehdä jotain yhdessä lasten kanssa. Sen sijaan kilpa-autolla ajaminen aiheutti tälle ajokortittomalle ihan oikeasti pahan olon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ainoa lapsilta väliin jäänyt juttu oli erittäin tehokkaasta keskivartalotreenistä käyvä liitokone, jossa pääsee kokeilemaan lentämistä. Sitä pääsin pituusrajan takia vain minä kokeilemaan, mutta muuten kaikki VR-todellisuudet sopivat viittä vaille 8- ja 10-vuotiaille. Vaikka muutamassa kohteessa ammuskeltiinkin, muuten toiminta oli lähinnä etenemistä ja liikkumista, joskin usein aika jännässä ympäristössä. Lentämisjutut olivat todella haastavia. Näin äitinä nauratti kuinka innoissaan muksut olivat virtuaalisella liukuhihnalla työskentelystä: miksi ne eivät kotona ole näin tohkeissaan eri työtehtävistä, häh? Useissa pisteissä oltiin parina tai ryhmänä, mikä teki touhusta järkevää: ei vain mökötetty yksin lasit päässä, kuten mun mielikuvissa usein tapahtuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VR-todellisuuksien lisäksi tarjolla on Heureka-tyyppistä toimintaa, kuten pyöräkilpailut missä saa itse polkea radalla liikkuvaa pyöräilijää, ilmavirralla pallon ohjailua, ukkospiano ja pitkän valotusajan kuvia. Tämä kaikki touhu oli tosi hauskaa ja niissä 7- ja 9-vuotiaat pärjäsivät hyvin itsenäisestikin. Toiminta oli siis aika hyvin tasapainossa, joskin väenpaljous alkoi aiheuttaa turhautumista ja tylsistymistä etenkin nuorimmassa jonottajassa. Oli viisas ratkaisu jättää 5-vuotias kotiin: Protossa on pieni rakentelualue nuoremmille, mutta vajaa kouluikäiset ovat vähän väliinputoajia. Parhaiten Proto toimii varmasti juuri esikoiseni ikäisille kolmasluokkalaisille ja siitä eteenpäin, jolloin lapsi voi myös omin toimin lukea ohjeita (ja seurata niitä).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puolivälissä yli kolmetuntiseksi venynyttä visiittä (esikoinen olisi jaksanut olla vielä vaikka kuinka kauan, nuorempi vierailija alkoi väsyä – ja sitten oli se laiva, johon piti ehtiä) piipahdettiin Proton ravintolassa. Se oli ennen kaikkea tosi cool. Hintataso ei ollut halpa mutta siedettävä, jopa ihan mukava verrattuna suomalaisiin verrokkeihin; pienet ranskalaiset, mozzarellatikut ja muut naposteltavat olivat 3,5 euroa ja esimerkiksi lounaan lohiannos 7,5 euroa. Me söimme sormiruokaa ja joimme mehun, limun ja vettä ja hinnaksi tuli noin 14 euroa, mikä oli niin maun kuin hinnan puolesta kelvollinen tapa levähtää kesken kaiken tohinan. Mikäli on liikkeellä vähän isompien tyyppien kanssa, voi aikuisena jäädä ravintolan puolelle juomaan viiniä ja päästää seuralaiset edeltä takaisin temppuilemaan.

Meillä on vielä monta Tallinnan (lasten)museokohdetta käymättä, ja Proton keksintötehdas kiilasi ehdottomasti Milla Miia Manda-museon ohitse. Pienempi ja vähän erilainen kuin Heureka, mutta edullisempi, näin esteetikon mielestä edustavampi ja kolmasluokkalaisen mukaan maailman paras paikka. Erinomainen syy reissata lahden yli, varsinkin kun tähän voi yhdistää muitakin alueen käyntikohteita ja vähän gastronomiaa. Laitan siis mielelläni suositukset eteenpäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA