FIN DE SEMANA

P7027176.jpg

Koulut loppuivat täällä juhannuksena (ja jatkuvat vasta 15. syyskuuta!), mutta se ei vielä näy arkisin muuten kuin isovanhempien kanssa rannalla pyörivinä kouluikäisinä. Aikuisilla ei taida paljoa lomaa olla, mutta viikonlopuista otetaan kaikki irti. Me kuulutaan samaan joukkoon, sillä Käytännön Mies on päivisin yhdeksän tuntia poissa kotoa ja yhteistä aikaa yritetään ahmia sitten viikonloppuisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen mentiin aamupalalle churroille, tietenkin. Pojat ovat sisäistäneet churrokulttuurin todella hyvin, odottavat kaakaota ja hartaasti dippaavat papitakset siihen. Sen jälkeen mentiin pyörimään paikallisille markkinoille, missä olivat kaikki paikallisetkin shoppailemassa mausteita, etanoita, valkosipulia, vaatteita, kännykänkuoria ja kaikkea mahdollista väärennettyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta täällä on tietenkin ranta. Esikoiselle ostettiin kahden euron snorkkeli täkäläisestä ”kiinakaupasta”, jossa myydään myös niinikään kaikkea väärennettyä, kuten epämuodostuneita feikki-Ryhmä Hau-hahmoja, myrkyllisen näköisiä meikkejä ja tällaiset lapsityövoimalla tehdyt snorkkelit, jotka ovat jo valmiiksi rikki. Ottaen huomioon omat pyrkimykset parantaa kulutustottumuksia ja ostaa vain ekologista ja eettistä, niin nämä kiinalaisten krääsäkaupat ovat kyllä ihan viimeinen vaihtoehto ostoksille. No, O sai joka tapauksessa snorkkelinsa, oppi snorkkeloimaan ja taas on otettu ilo irti actionkamerastakin (jolla muuten voi myös katsoa videoita myös kamerasta, Käytännön Mies opetti!).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rannalla viikonloput huomaa parhaiten. Vaikka rantaviivaa riittää kilometritolkulla, on siellä silti hetkittäin aika täyttä. Me ei olla ollenkaan niin hyviä biitsilläkävijöitä kuin espanjalaiset, jotka saapuvat paikalle autoilla, mukanaan aurinkovarjot (tai kaikista ammattimaisimmilla on oikeat teltat ja katokset!), tuolit, boogieboardit ja kylmälaukut. Sopu onneksi antaa sijaa, vaikka mulla meinaa mennä hermo sen sotkun kanssa – kaikki roskat jätetään hiekalle ja joka paikka on täynnä tupakantumppeja. Arkisin ranta näyttää suunnilleen tältä…

Ja viikonloppuisin tältä:

Sunnuntain aloitin uudella harrastuksella, josta kirjoittelen mystisesti lisää myöhemmin (mutta siihen liittyvät kodittomat koirat, joita voi tilata multa!) ja pian mummi saapuu etelään, samalla lennolla Tauskin kanssa, totta kai. Nyt tuntuu jo vähän oudolta, että näitä viikonloppuja on luvassa enää kolme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BIKINIKUNNOSSA, ESPANJALAISITTAIN

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nakitin esikoisen kuvaamaan – tässä on paras otos.

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, että täällä katukuvassa näkyy enemmän ylipainoisia ihmisiä, ja erityisesti ylipainoisia lapsia, kuin esimerkiksi Suomessa. Huomioni ei ole ihan väärä, sillä yli puolet Espanjan aikuisista ovat ylipainoisia ja johtavat tilastoissa suomalaisia, samoin ylipainoisten lasten osuus on jonkin verran suurempi kuin Suomessa. Toisaalta, vaikka tilastot tukevat empiiristä kokemustani, niin täällä ero tuntuu korostuvan entisestään: Asumme melko pienessä kaupungissa, jossa väestöstä suurin osa tuskin on kovin korkeasti koulutettuja, ja juuri matala koulutustaso korreloi korkeamman painoindeksin kanssa. Sen lisäksi Suomessa näen ihmisiä lähinnä toppatakeissa, kesät talvet, joten vartalonmalliin ei tule niin kauheasti kiinnitettyä huomiota. Täällä taas… No, palataan siihen vielä. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut paheksua numeroita tai tehdä sosiologista analyysia ylipainoisuudesta itsessään – me kaikki tiedämme terveyshaitat, omakin painoindeksini on sillä 25:n paksummalla puolella, eikä se nyt oikeastaan kuulu mulle ollenkaan minkä kokoinen kukakin on – vaan kertoa siitä, miten tämä ruumiillinen moninaisuus on vaikuttanut minuun täällä maailmalla.

En nyt varsinaisesti ole enää vuosiin jaksanut häpeillä vartaloani, varsinkin nyt kun olen ollut kuusi vuotta raskaus-imetys-raskaus-limbossa, jossa muiden huomio on kiinnittynyt mahaani ihan muista syistä kuin makkaroista. En ole kroppaani täysin tyytyväinen, vaan vähintäänkin alitajuisesti yritän tarkkailla kaloreita kuten länsimaisen naisen kai kuuluukin. Mutta en ole antanut raskausarpien tai löysän lihan estää rantaleikkejä lasten kanssa ja juoksisin shortseissakin, jollei se näillä sisäreisillä olisi tavattoman epämukavaa. Koen kuitenkin Suomessa yleisen ilmapiirin jossain määrin vaativaksi; vertaillaan palautumisia synnytyksistä ja raskauksista, liikuntaa ja ”itsestään huolehtimista” (jonka itse taas käsitän vaikka virkkaamiseksi ja sudokujen täyttämiseksi, jos se rentouttaa) arvostetaan korkealle, urheilusuorituksista kuuluu humblebragata vähintäänkin parin blogipostauksen verran kuten eräs muutama viikko sitten puolimaratonin juossut periaatteellinen bloggaaja teki. Ja ihan mielikuvituksen tuotetta nämä ulkonäköpaineet eivät voi olla, sillä siellä täällä, yleensä netissä ja nimettömänä, aina joku muistuttaa että varmaan kannattais tehdä tolle perseelle jotain tai että vois ajatella muita rannalla olevia ja pukea jonkun burkhan päälle jos on selluliittia.

P6170200.jpg
En ehdi vetää mahaa sisään, koska vahdin ettei kuopus huku. Ja otan selfien, tietysti.

No, tervetuloa Espanjaan. Täällä ei ole kuultu mistään 25-25-säännöstä (tai jotain sinne päin, mutta sellainen mukavan moderni ja suvaitsevainen periaate, jonka mukaan yli 25-vuotiaiden tai yli 25:n painoindeksillä olevien ei kai kuuluisi pukeutua mihinkään pilkkihaalaria paljastavampaan) ja jos oltaisiin, sille naurettaisiin räkäisesti. Täällä mammat, joista useimmilla on sitä muotoa vaikka muille jakaa, pukeutuvat just niin kuin haluavat. Ja se ei muuten ole mitään ”isojen tyttöjen osaston” telttamallista tunikaa vaan niitä mikroshortseja, minihameita, tiukkoja toppeja, napapaitoja ja läpinäkyviä leggingsejä. Samalla tavalla pukeutuvat toki sirommatkin espanjattaret, ja olinkin yllättynyt kun talvella klassisiin tikkitakkeihin ja konservatiivisiin suoriin housuihin pukeutuneet paikallisetkin pyörivät nyt kylillä puolialasti. Siis ihan mahtavaa! Onneksi pakkasin itsekin mukaan kaikki ne hellehepenet, mille ei Suomen kesässä koskaan tule käyttöä.

Sama pätee uimarannalla, ei täällä kukaan hikoile missään kukkamekossa vaan less is more-sääntö pätee myös biitsillä. Ja Espanjassa sillä ”vähällä” viitataan nimenomaan päällä olevan kankaan määrään, ei mihinkään yksinkertaiseen, hillittyyn tai klassiseen tyyliin. Iso osa naisista pyörii yläosattomissa ihan mummoikäisenäkin, ja kukaan ei pidättele hengitystään tai yritä asetella itseään pyyhkeelle mahdollisimman edulliseen kulmaan. Tulee vähän mieleen suomalainen uimahalli, jossa voi nähdä kaikki variaatiot naisvartalosta. Meidän porukka herättää toki huomiota noin yleensä paikassa, jossa ei ole kauheasti turisteja, niin rannalla olen ilakoinut vapautuneesti murehtimatta selluliittia tai alleja ja jenkkakahvoja, joille aivan varmasti ei ole sanaa espanjan kielessä. Vaikka viihdyn itse paremmin kun kroppa on vähän tiiviimmin pakattu, on ollut hyvä huomata että ei kannata lopettaa elämistä siksi aikaa kunnes ne legendaariset ”viimeiset viisi kiloa” on kadonneet vyötäröltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä se on myös ”ikäjuttu”, jos niin saa kolmekymppisenä sanoa. En enää kilpaile mistään kaksikymppisten kissojen kanssa ja mulla on kolme tosi toimivaa tekosyytä tälle lievälle repsahtamiselle, ja on jo aika paljon muutakin mietittävää kuin se oma olemus. Sen lisäksi olen ahminut HBO:lta Girlsiä, jossa Lena Dunhamin roolihahmo Hannah on monella tapaa raivostuttava, mutta ah-niin-sinut oman vartalonsa kanssa. Ja siihen päälle vielä pikakelauksella Orange is the New Blackin neljäs tuotantokausi, jossa esitellään naiskasvojen koko kirjo epäedustavissa vankilavaatteissa ja pääasiassa ilman ehostusta. Ehkä se ei siis ole vain Espanja. Enkä väitä, etteikö täälläkin lehtien kannessa olisi hoikkia naisia ja juuri talvella nousi kohu, kun juuri SEN Lena Dunhamin kuvaa retusoitiin varsin rankalla kädellä kaventaen kurvikas kansikuvatyttö Twiggy-kopioksi, mutta täällä ehkä hyväksytään todellisuuden ja epärealistisen naiskuvan ero paremmin? Tai ainakin osataan iloita avoimemmin siitä, millainen on, eikä kurkita jokaisesta näyteikkunasta omaa peilikuvaa kriittisesti mittaillen. Eikä muuten mittailla muitakaan, saati mitään passiivisaggressiivista mutinaa ylileveistä kuljetuksista tai liian pienistä vaatteista.

Voihan se olla, että Espanjan korkeat lukemat ylipainoisten osalta johtuvat osittain sallivasta asenteesta, jossa ei liikaa stressata ruoan koostumusta, säännöllisiä ruokailuaikoja tai rajoiteta alkoholinkäyttöä. Täällä katukuvassa ylipäänsä näkee paljon enemmän erilaisia ihmisiä, etenkin vanhempi sukupolvi on vallannut kahvilat ja puistojen penkit, toisaalta teinien sallitaan kokoontua yhden limun hinnalla useaksi tunniksi ravintolaan ja valloittaa leikkipuistot iltaisin – ehkä se on se ilmasto, ehkä vain yleinen elämänasenne. Kävin eilen ensimmäisellä joogatunnillani Espanjassa. Se järjestettiin puistossa, hankin huonoa karmaa tappamalla kokonaisen muurahaisyhdyskunnan joka marssi matolleni kesken harjoituksen ja hengittelin syvään vieressäni paikallinen nainen, jonka tytär asuu Porissa. Sain todeta myös, että espanjalaisessa mittakaavassa suhtaudun joogaan aivan liian tosissani ja olen henkisesti takakireä skandinaavi, jonka pitäisi löysätä ponnaria. Tällä mentaliteetilla mennään siis tämä kesä, onnellisesti höllyen.

KAI TÄMÄKIN ON KOTIINPALUU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olemme olleet nyt neljä päivää perillä La Líneassa, ja tämä on tuntunut jonkinlaiselta kotiinpaluulta. Ainakaan samanlaista kulttuurishokkia ei ole syntynyt kuin viimeksi: Likaisuus ei ole aiheuttanut mitään akuuttia hysteriaa pöpöneurootikossa, suihkussa olen ollut jo valmiiksi varautunut lämpötilanvaihteluihin, helmikuusta asti kodin vieressä lounastunnilla kokoontuvat kunnan työntekijät jotka osoittavat mieltään palavine renkaineen ja hälytystorvineen ei enää yllätä ja, noh, tämä ei tunnu erityisen eksoottiselta.

Tietenkin ensimmäiset päivät ovat olleet poikkeuksellisen ihania, koska Käytännön Mies on lyhyellä lomalla ja olemme saaneet joka päivä käydä uimarannalla rauhassa ja kun olen katsonut kuvia tulvivasta Helsigistä, on täkäläinen +37 astetta viilentävällä merituulella tuntunut aika täydelliseltä ilmastolta meikäläiselle. Olemme nukkuneet monen tunnin päiväunia, valvoneet myöhään, syöneet joka päivä lounaaksi sipsejä ja jäätelöä ja olleet leikkipuistossa siihen aikaan kun Suomessa on nukuttu yöunta jo useampi tunti.

Carrefourissa tervehdin vielä kassaa iloisesti no moi! ja haaveilen kyllä kovasti siitä, että saisimme kesän aikana tänne vieraita Suomesta. Koneen avasin ensimmäistä kertaa vasta tänään (johtuen tosin siitä, että Käytännön Mies sai rikkinäisen läppärin vasta tänään kuntoon) ja jossain vaiheessa pitäisi löytää aikaa P:n puheterapiaharjoituksille, mun kuudelle kursilleni kesäopintoja, Orange is the New Blackin neljännelle tuotantokaudelle ja Beyoncén Lemonade-albumin läpikatsomiselle. Mutta vielä vähän aikaa aurinko voittaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KREISI KEVÄTLEIDI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

DCIM100MEDIA

Pahoittelen kuvatulvaa. Olen vain seonnut ihan totaalisesti tästä toukokuusta – joka päättyy tänään! En kestä. Olen niitä ihmisiä, jotka alkavat viimeistään juhannuksena surra sitä miten kesä on jo melkein ohi ja nyt itkettää jo valmiiksi se, että kun heinäkuun lopussa palaamme Suomeen ei luonto näytä näin lumoavalta kuin nyt. Meitä on hemmoteltu poikkeuksellisen pitkällä keväällä, sillä myös Espanjassa alkoi kukoistaa juuri ennen meidän kotiinpaluutamme. En tiedä oliko se viime kesän puutarhakerho, ihan vaan vanheneminen vai mikä, mutta olen ihan hurahtanut kukkiin ja kasveihin. Juoksulenkit tökkivät kun on pakko pysähtyä kuvaamaan kaiken maailman varpuja, nuuhkimaan kukkia ja huokailemaan pensaikkojen äärelle.

tulppaani.jpg

tulppaanit.jpg

Kyllä tämä valon ja lämmön merkitys mielenterveydelle ihan uskomaton. Miten voi tulla onnelliseksi iltalenkillä metsässä tai päivästä rannalla lasten kanssa. Meinasin otsikoida tämän ajatuksenvirran ensin ”Valoa tunnelin päässä”, vaikkei mistään kovin pimeistä tunneleista voidakaan puhua. Kuitenkin viime kesä oli kaoottinen miehen muutettua ulkomaille niin lyhyellä varoitusajalla, sitten oli syksy joka oli ihan jäätävä, kiireinen ja stressaava, talvi Espanjassa joka oli toisaalta ihana mutta henkisesti raskas ja rehellisesti sanoen tylsä ja tänä keväänä olen ollut kiireinen koulun kanssa – vietän nyt kahden päivän kesälomaa, eilen oli kevään viimeinen tentti ja huomenna aloitan tahkoamaan kesäopintoja, yhteensä 30 opintopisteen verran.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin, siis se valo ja tunneli. Yhtäkkiä kuitenkin niin mieli kuin juoksuaskelkin on keventynyt kummasti, olen löytänyt opiskelumotivaation ja ehkä senkin, millä sektorilla haluaisin työskennellä kunhan joskus valmistun, olen ehtinyt ja ennen kaikkea jaksanut urheilla, karkasin yksi ilta oluellekin ihan ex tempore. Isoin poika pääsi juuri siihen eskariin tien toiselle puolelle kuin toivottiinkin, keskikokoinen ja pienin pääsivät samaan kerhoon ja syksyllä olen luultavasti aivan hukassa, kun kolmena aamupäivänä viikossa mulla onkin pari tuntia ihan omaa aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

DCIM100MEDIA

Parasta on ollut se, että olen lakannut odottamasta. Odottamasta sitä että lapset ovat vähän isompia tai odottamasta sitä että on enemmän aikaa tai odottamasta oikeastaan yhtään mitään – tulevaisuudessa on kyllä kaikkea kivaa odottamassa mua, mutta nyt juuri voin keskittyä fiilistelemään kesällä käynnistyvää viimeistä kotiäitivuotta, nauttimaan kolmikon kohelluksesta, puristamaan irti itsestäni sen mitä opinnot vaativat ja sitten joskus miettimään muuttokuvioita, matkoja, uraa tai opintolainojen maksua. Mutta ei nyt. Koska tänään on kevään viimeinen päivä ja aion tykätä tästä päivästä yhtä paljon kuin eilisestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA