TANNERIN BRUNSSI JA MUITA SUOSITUKSIA

wAh, kesä on alkanut niin kivasti että loppusuven voi vaikka sataa. Ja tässä muutamia asioita, joiden takia kesä on ollut ihan huippu toistaiseksi:

TANNERIN BRUNSSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiesittekö, että ravintola Tannerissa tarjoillaan nykyään myös sunnuntaibrunssia? Koska olen aiemmin fiilistellyt Tannerin aamupalaa, ilahduin suuresti kutsusta päästä testaamaan Tannerin sunnuntaibrunssi*. Se tuli täydelliseen saumaan, sillä brunssithan ovat lempilajini ja viime sunnuntaina se tuli todella tarpeeseen, sillä edelliset päivät olin kreisibailannut Sidewaysissa ja olotila oli hieman…heikko. Tannerissa brunssi tarjoillaan pöytiin hyvin samalla tyylillä kuin heidän ihana aamiaisensa, eli ei mitään mättöbuffettia. Aamiaislautasia on isoa ja pientä, ja niitä saa muokattua oman maun ja tarpeiden mukaan niin vegaanisiksi kuin gluteenittomiksi. Itse rakastin raskileipää ja kirnuvoita, seuralainen oli hulluna juustoihin. Mahan sai todella hyvin täyteen jo pienemmällä, 15 euron aamiaisella, mutta jos kaipaa brunssiähkyä niin iso lautanen toimii taatusti. Itse annan Tannerille aina lisäpisteitä siitä, että musiikki oli rentoa ja äänenvoimakkuus sopiva, ja miljöö ja henkilökunta Helsingin parhaimmistoa. Ja nyt vasta tajusin, että en syönyt tällä brunssilla mitään makeaa… eikä se haitannut yhtään! (Tiskillä kyllä näkyi taas suosikkileivoksiani pasteis de belemiä, mutta juhlahumun jälkeen ilmeisesti ei tarvittu niin suuresti sokeria…).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA* brunssi syöty ilmaiseksi

TAUKOJUMPPA

Kun tekee töitä kotona ja se on aika usein suhteellisen epäergonomista, joko ruokapöydän äärellä tai mytyssä sängyllä, olen alkanut iloita taukojumpista jotka virkistävät kehoa ja mieltä. Koiran kanssa tulee tietysti käytyä koirapuistossa, mutta olen löytänyt taas Yogaian ilot, ja jos on oikein huono päivä niin sitten sellainen aggressiivinen vartin tanssisessio. Parhaita biisejä siihen on Beastie Boysin Sabotage, Shut ’Em Up Prodigyn, Public Enemyn ja Manfred Mannin versiona sekä Bonnie McKeen Bombastic.

STADIN PARAS PYÖRÄKORJAAMO

Pyöräilykausi on käynnissä! Ja jos satut asumaan Itä-Helsingissä (ja kannattaa toki tulla kauempaakin) niin Herttoniemenrannasta löytyy Hiltusen pyörähuolto, jossa on aika lailla paras ja nopein palvelu sekä siitä huolimatta leppoisin asenne pyöränkorjaamiseen.

JESSE MARKIN

Nyt, ystävät, kannattaa olla edelläkävijä ja alkaa viimeistään nyt fanittaa tätä artistia, jota ei ikinä uskoisi kotimaiseksi – tämä on siis kehu, sillä soundi on niin mielettömän hyvä, levy hieno kokonaisuus ja kansainvälinen läpimurto toivottavasti lähellä. Kävin katsomassa Jesse Markinin keikan Sidewaysissa ja olin jo aiemmin soittanut repeatilla lempibiisejäni Jerichoa, Bloodia ja Bad Doll ExperimentiäFolk-albumi julkaistiin toukokuun lopussa ja JOKAISEN PITÄÄ KUUNNELLA SE NYT HETI.

HYDRACOLOR-HUULIRASVAT

En tunnetusti ole mikään maailman paras meikkivinkkaaja ja luultavasti monet katsovat parhaaksi tehdä juuri päinvastoin kuin mitä meikäläinen neuvoo, mutta… sain myös ystävät hurahtamaan näihin! Hinta-laatusuhde ei voisi olla paremmin kohdallaan kun nämä sävytetyt huulirasvat olivat ainakin viikonloppuna Stockalla tarjouksessa neljä euroa kappale. Sävyä tulee juuri tarpeeksi että näyttää, noh, laitetulta mutta voi vetäistä vaikka sokkona. Ja tietty kosteuttaa ja suojaa, koska SPF 25. Ei, en halua kuulla jos näissä on vauvavalaan rasvaa tai jotain muuta epäeettistä, koska mulla on näitä nyt kolmessa sävyssä ja aion hamstrata vielä lisää. Luottotuote!

TARA WESTOVERIN OPINTIELLÄ

Otin tämän bestsellerin reissulukemiseksi Teneriffalle, ehkä hieman skeptisenä omanikäiseni naisen elämänkerrasta. Onneksi olin väärässä. Tämä kirja ei hurmaa poikkeuksellisen kauniilla kielellä (kerronnasta tuli mieleen hieman Valitut Palat, mutta se ei ole mikään moite tässä tapauksessa) vaan todella kiehtovalla tarinalla ja hyvin rakennetuilla henkilöhahmoilla – jotka ovat todellisia. Kolmeen osaan jaettu kasvutarina oli niin koukuttava että kannoin sen mukaan vaelluksellekin!

HÄMEENKADUN UFF

En ollut käynyt UFFilla varmaan, öhm, 17 vuoteen kun piipahdimme brunssin jälkeen sunnuntaina Hämeenkadun UFFille… ja mikä shoppailutaivas! Jos on tällainen pitsin ja kukkamekkojen ystävä niin se oli taivas. Nyt sain Espanjaa varten punaisen kaftaanin ja loppukesän festaririentoihin hipsterhameen ja sinne jäi juuri täytetyt vintagevalikoimat täyteen kaikkea herkullista. Menkää ja tyhjentäkää hyllyt!

Näillä jutuilla siis kohti keskikesää. Ciao!

KIITOS FB 2007-2017

Nyt ollaan kyllä syvällä bloggaamisen ytimessä kun tartun Rimpuilija mamma-Lauran haasteeseen esitellä oma vuosikymmen Facebookissa – nimittäin TOTTA, olen nyt tuhlannut aikaani edes takaisin scrollaamalla kymmenisen vuotta! Kauas on tultu ajoista, jolloin statukset alkoivat Periaatteen Nainen is… ja perään piti keksiä jotain tosi nokkelaa ulkomaan kielillä. Ja kyllä, hyvänen aika, kauas on tultu noissa profiilikuvissakin. Nyt nimittäin katsellaan omaa naamaa ihan urakalla. Siitähän bloggaamisessa on kyse.

2007

1928369_7762547497_9892_n

Tässä sitä makoillaan muina naisina Dominikaanisen tasavallan rantahiekoilla, missä olin töissä kuusi viikkoa talvella 2007. Vaikka tarkoitus oli tietenkin vain laittaa kuva raukeasta katseesta, niin onhan tällaisen profiilikuvan julkaiseminen joskus marraskuun synkeimpinä hetkinä ihan sitä, että hierotaan vaan niiden noin 16 silloisen Facebook-kaverin naamaan sitä että joku on päässyt Karibialle ja siitä vielä maksettiinkin mulle.

2008

1923556_9497412497_2451_n

Kyllä sitä voi olla ihminen angstiteini vielä 23-vuotiaanakin. Mietin pitkään, että mikä mua on noin mahtanut ahdistaa kevättalvella 2008 kun nuori rakkaus on kukoistanut Käytännön Miehen kanssa ja kotona pyörinyt jaloissa mahtava mäyräkoiranpentu, mutta ehkä se oli se kätilökoulu, jossa jaksoin painaa huikeat kaksi viikkoa ennen kuin ripustin kumihanskat naulaan.

2009

4338_96728082497_1393693_n

Ai että, classy! Niin classy! Tässä sitä ollaan villillä tyttöjen viikonloppulomalla Riikassa ja päässä on Käytännön Miehelle löydetty tuliaishattu ja kädessä matkan neljäs alkoholiannos – todettakoon, että mentiin tuonakin iltana kello kahdeksalta nukkumaan katsottuamme kaverin kanssa vähän latvialaisia visailuja. Täysin lavastettu kuva.

2010

39807_449364447497_5660982_n.jpg

Ja tänä vuonna kuviin ilmestyivät vauvat. Yritän tässä peitellä kahta asiaa: tissiäni sekä sitä faktaa, että kahden kuukauden ikäinen esikoislapseni näyttää ihan Tony Halmeelta.

2011

267722_10150304650547498_1641307_n

Tässä kuvassa yritän sitten peitellä sitä, että olin just edellisenä päivänä tehnyt positiivisen raskaustestin ja pikkasen pukkasi paniikkia kun en meinannut tuolla Linjan ihanassa leikkipuistossa pystyä pitämään tuota yhtäkään lasta kahluualtaan pinnalla.

2012

314316_10151168574137498_2100601065_n

Ja katos, nyt niitä onkin kaksi.

2013

1074548_10151844213002498_1131818478_o.jpg

Vaihdoin hetkeksi vauvat koiriin ja karkasin ystävän kattoterassille. Tästä muuten jatkoin matkaani treffaamaan sellaisia hauskoja bloggaajia kuten Valeäiti, joka myös tänään seurasi somepersoonansa kehityksen kymmenvuotiskaarta.

2014

10574250_10152651964847498_4707085306220296308_n

Taas vauvoja. Se oli varmaan aika monen reaktio kun laitoin tällaisen profiilikuvan heinäkuussa 2014, olin nimittäin jotenkin ihmeellisesti onnistunut olemaan huutelematta asianlaitaa aiemmin Facebookissa. Moni varmaan toivoi, että kyseessä olisi ollut joku throwback Thursday, mutta oliko niitä vielä edes keksitty? Olin kyllä tuossa ton piparminttujäätelöni kanssa hullun onnellinen: kuuma kesä, kylmä jäätelö ja kolmas poika.

2015

10641303_10153334188007498_4663520775101912250_n

Äitienpäivän profiilikuva, jossa halusin estoitta fiilistellä sitä, että mulla on kolme lasta (jotka viihtyvät yleensä alasti kotona).

2016

12662519_10153930916407498_5478009597766679378_n.jpg

Ryppyjä ja liian yksityiskohtainen kuva Espanjasta. Siis nainen, missä retusointi, missä blurraus, missä Darth Vader-naamari kun sitä olisi tarvittu…

2017

Onnellinen muija Gibraltarinvuorella. Tätä mielentilaa odotan taas kuukauden päästä. (Ja hei, jo kerran tänä vuonna olen voinut kulkea ulkona ilman takkia!)16114056_10154917077632498_8226887328943459303_n.jpg

ENSIMMÄINEN JA EHKÄ VIIMEINEN MEIKKIPOSTAUS IKINÄ

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tätä ei kovin usein tapahdu. Ja kun nyt katson näitä kuvia isolla näytöllä niin täytyy sanoa, että ei tapahdu uudestaan ainakaan ennen kuin opin vähän retusoimaan noita silmäpusseja Photoshopilla. Mutta asiaan: Meikkipostaus! Ihan vain siksi, että tarvitsen apua – mun meikkaustaidot on noin 6-vuotiaan lapsen tasolla, ja vaikka luen naistenlehtiä ja blogeja niin olen silti ihan uusavuton mitä tulee itsensä ehostamiseen. Mitään meikkitutoriaaleja ei ole luvassa jatkossakaan.

Jos Suomessa meikkaan (nimenomaan jos, ei kun) niin se tarkoittaa ripsiväriä, poskipunaa ja peitepuikkoa – ei tietenkään tässä järjestyksessä  mutta yhtään enemmän tuotteita niin alan muistuttaa drag queenia. Olen kuitenkin aina salaa haaveillut silmänrajauksista. Suomessa olen ostanut nestemäisen linerin, rajauskynän ja jonkun tussinkin ja lopputulos on aina sama: Näytän epileptiseltä gootilta kun rajaukset muistuttavat sydänkäyrää. Luultavasti Loch Nessin hirviö on nähty useammin kuin mulla silmänrajaukset. Ihan syystäkin.

Täällä sitten löysin paikallisen S-Marketin eli Mercadonan meikkihyllystä tuon kajalkynän. Koska hintaa oli huimat neljä euroa niin uskalsin sen ostaa, vaikka arvelin sen päätyvän samalle epäonnistuneiden rajaustuotteiden hautausmaalle noiden aiemmin mainittujen tuotteiden kanssa. Mutta! Sain tällä aikaiseksi jotain silmänrajauksen tapaista. Lopputulos nyt ei ollut ihan ässä, koska niiden sisäilmaongelmien takia mulla on päällä joku krooninen allergiareaktio ja silmänympärykset on niin turvonneita, että muistutan vähän Vesa-Matti Loiria, mutta viiva oli aika suora, se osui siihen mihin pitikin eikä lähemmäksi kulmakarvoja kuin ripsiä ja olo oli hetken aika foxy. Tosta silmienympäriltä ainakin.

Nyt sitten kysynkin neuvoa: Onko Suomessa olemassa vastaavaa tuotetta? Tollainen hiilimäinen kynä? Varmasti on, mutta you know, neuvokaa mua niin kun neuvoisitte isosiskomaisesti 11-vuotiasta pikkusiskoanne, jonka käsitys meikkaamisesta on ruskea huultenrajaus ja valkoista puuteria päälle. Mä nimittäin olen yhä vähän siellä 90-luvulla meikkitrendien tuntemisen osalta, ja kaipaisin kyllä ihan kädestä pitäen opetusta näissä jutuissa. Aion hamstrata Mercadonasta kaikki kajalit kotiin ja mun meikkaustahdilla neljällä kynällä pärjätään eläkeikään, mutta jos vaikka alan juosta blogigaaloissa ja sellaisissa on hyvä varautua vähän paremmalla arsenaalilla. Saa siis vinkata.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BIKINIKUNNOSSA, ESPANJALAISITTAIN

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nakitin esikoisen kuvaamaan – tässä on paras otos.

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, että täällä katukuvassa näkyy enemmän ylipainoisia ihmisiä, ja erityisesti ylipainoisia lapsia, kuin esimerkiksi Suomessa. Huomioni ei ole ihan väärä, sillä yli puolet Espanjan aikuisista ovat ylipainoisia ja johtavat tilastoissa suomalaisia, samoin ylipainoisten lasten osuus on jonkin verran suurempi kuin Suomessa. Toisaalta, vaikka tilastot tukevat empiiristä kokemustani, niin täällä ero tuntuu korostuvan entisestään: Asumme melko pienessä kaupungissa, jossa väestöstä suurin osa tuskin on kovin korkeasti koulutettuja, ja juuri matala koulutustaso korreloi korkeamman painoindeksin kanssa. Sen lisäksi Suomessa näen ihmisiä lähinnä toppatakeissa, kesät talvet, joten vartalonmalliin ei tule niin kauheasti kiinnitettyä huomiota. Täällä taas… No, palataan siihen vielä. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut paheksua numeroita tai tehdä sosiologista analyysia ylipainoisuudesta itsessään – me kaikki tiedämme terveyshaitat, omakin painoindeksini on sillä 25:n paksummalla puolella, eikä se nyt oikeastaan kuulu mulle ollenkaan minkä kokoinen kukakin on – vaan kertoa siitä, miten tämä ruumiillinen moninaisuus on vaikuttanut minuun täällä maailmalla.

En nyt varsinaisesti ole enää vuosiin jaksanut häpeillä vartaloani, varsinkin nyt kun olen ollut kuusi vuotta raskaus-imetys-raskaus-limbossa, jossa muiden huomio on kiinnittynyt mahaani ihan muista syistä kuin makkaroista. En ole kroppaani täysin tyytyväinen, vaan vähintäänkin alitajuisesti yritän tarkkailla kaloreita kuten länsimaisen naisen kai kuuluukin. Mutta en ole antanut raskausarpien tai löysän lihan estää rantaleikkejä lasten kanssa ja juoksisin shortseissakin, jollei se näillä sisäreisillä olisi tavattoman epämukavaa. Koen kuitenkin Suomessa yleisen ilmapiirin jossain määrin vaativaksi; vertaillaan palautumisia synnytyksistä ja raskauksista, liikuntaa ja ”itsestään huolehtimista” (jonka itse taas käsitän vaikka virkkaamiseksi ja sudokujen täyttämiseksi, jos se rentouttaa) arvostetaan korkealle, urheilusuorituksista kuuluu humblebragata vähintäänkin parin blogipostauksen verran kuten eräs muutama viikko sitten puolimaratonin juossut periaatteellinen bloggaaja teki. Ja ihan mielikuvituksen tuotetta nämä ulkonäköpaineet eivät voi olla, sillä siellä täällä, yleensä netissä ja nimettömänä, aina joku muistuttaa että varmaan kannattais tehdä tolle perseelle jotain tai että vois ajatella muita rannalla olevia ja pukea jonkun burkhan päälle jos on selluliittia.

P6170200.jpg
En ehdi vetää mahaa sisään, koska vahdin ettei kuopus huku. Ja otan selfien, tietysti.

No, tervetuloa Espanjaan. Täällä ei ole kuultu mistään 25-25-säännöstä (tai jotain sinne päin, mutta sellainen mukavan moderni ja suvaitsevainen periaate, jonka mukaan yli 25-vuotiaiden tai yli 25:n painoindeksillä olevien ei kai kuuluisi pukeutua mihinkään pilkkihaalaria paljastavampaan) ja jos oltaisiin, sille naurettaisiin räkäisesti. Täällä mammat, joista useimmilla on sitä muotoa vaikka muille jakaa, pukeutuvat just niin kuin haluavat. Ja se ei muuten ole mitään ”isojen tyttöjen osaston” telttamallista tunikaa vaan niitä mikroshortseja, minihameita, tiukkoja toppeja, napapaitoja ja läpinäkyviä leggingsejä. Samalla tavalla pukeutuvat toki sirommatkin espanjattaret, ja olinkin yllättynyt kun talvella klassisiin tikkitakkeihin ja konservatiivisiin suoriin housuihin pukeutuneet paikallisetkin pyörivät nyt kylillä puolialasti. Siis ihan mahtavaa! Onneksi pakkasin itsekin mukaan kaikki ne hellehepenet, mille ei Suomen kesässä koskaan tule käyttöä.

Sama pätee uimarannalla, ei täällä kukaan hikoile missään kukkamekossa vaan less is more-sääntö pätee myös biitsillä. Ja Espanjassa sillä ”vähällä” viitataan nimenomaan päällä olevan kankaan määrään, ei mihinkään yksinkertaiseen, hillittyyn tai klassiseen tyyliin. Iso osa naisista pyörii yläosattomissa ihan mummoikäisenäkin, ja kukaan ei pidättele hengitystään tai yritä asetella itseään pyyhkeelle mahdollisimman edulliseen kulmaan. Tulee vähän mieleen suomalainen uimahalli, jossa voi nähdä kaikki variaatiot naisvartalosta. Meidän porukka herättää toki huomiota noin yleensä paikassa, jossa ei ole kauheasti turisteja, niin rannalla olen ilakoinut vapautuneesti murehtimatta selluliittia tai alleja ja jenkkakahvoja, joille aivan varmasti ei ole sanaa espanjan kielessä. Vaikka viihdyn itse paremmin kun kroppa on vähän tiiviimmin pakattu, on ollut hyvä huomata että ei kannata lopettaa elämistä siksi aikaa kunnes ne legendaariset ”viimeiset viisi kiloa” on kadonneet vyötäröltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä se on myös ”ikäjuttu”, jos niin saa kolmekymppisenä sanoa. En enää kilpaile mistään kaksikymppisten kissojen kanssa ja mulla on kolme tosi toimivaa tekosyytä tälle lievälle repsahtamiselle, ja on jo aika paljon muutakin mietittävää kuin se oma olemus. Sen lisäksi olen ahminut HBO:lta Girlsiä, jossa Lena Dunhamin roolihahmo Hannah on monella tapaa raivostuttava, mutta ah-niin-sinut oman vartalonsa kanssa. Ja siihen päälle vielä pikakelauksella Orange is the New Blackin neljäs tuotantokausi, jossa esitellään naiskasvojen koko kirjo epäedustavissa vankilavaatteissa ja pääasiassa ilman ehostusta. Ehkä se ei siis ole vain Espanja. Enkä väitä, etteikö täälläkin lehtien kannessa olisi hoikkia naisia ja juuri talvella nousi kohu, kun juuri SEN Lena Dunhamin kuvaa retusoitiin varsin rankalla kädellä kaventaen kurvikas kansikuvatyttö Twiggy-kopioksi, mutta täällä ehkä hyväksytään todellisuuden ja epärealistisen naiskuvan ero paremmin? Tai ainakin osataan iloita avoimemmin siitä, millainen on, eikä kurkita jokaisesta näyteikkunasta omaa peilikuvaa kriittisesti mittaillen. Eikä muuten mittailla muitakaan, saati mitään passiivisaggressiivista mutinaa ylileveistä kuljetuksista tai liian pienistä vaatteista.

Voihan se olla, että Espanjan korkeat lukemat ylipainoisten osalta johtuvat osittain sallivasta asenteesta, jossa ei liikaa stressata ruoan koostumusta, säännöllisiä ruokailuaikoja tai rajoiteta alkoholinkäyttöä. Täällä katukuvassa ylipäänsä näkee paljon enemmän erilaisia ihmisiä, etenkin vanhempi sukupolvi on vallannut kahvilat ja puistojen penkit, toisaalta teinien sallitaan kokoontua yhden limun hinnalla useaksi tunniksi ravintolaan ja valloittaa leikkipuistot iltaisin – ehkä se on se ilmasto, ehkä vain yleinen elämänasenne. Kävin eilen ensimmäisellä joogatunnillani Espanjassa. Se järjestettiin puistossa, hankin huonoa karmaa tappamalla kokonaisen muurahaisyhdyskunnan joka marssi matolleni kesken harjoituksen ja hengittelin syvään vieressäni paikallinen nainen, jonka tytär asuu Porissa. Sain todeta myös, että espanjalaisessa mittakaavassa suhtaudun joogaan aivan liian tosissani ja olen henkisesti takakireä skandinaavi, jonka pitäisi löysätä ponnaria. Tällä mentaliteetilla mennään siis tämä kesä, onnellisesti höllyen.