PAIKKOJA, JOIHIN ON PAKKO PALATA

En tiedä teistä muista, mutta mulle iskee välillä melkoinen paniikki siitä, ehdinkö nähdä kaikki haaveilemani paikat ennen kuin maapalloon osuu meteoriitti tai aika loppuu muuten vaan kesken. Olen käynyt elämäni aikana reilussa 30 maassa, ja varsinkin ensimmäiset vuodet äitinä tuntuivat silloin tällöin tosi rajoittavilta, kun en voinut entiseen tapaan vain varata lentoja, pakata rinkkaa ja lähteä seikkailuihin. Nyt kuitenkin perheen pieninkin on sen ikäinen, että voi taas alkaa vähän unelmoida matkoista – ei ehkä niistä hurjimmista ja eksoottisimmista, mutta Islannista, Alaskasta ja vaikka Vietnamista. Huomaan kuitenkin, että vaikka toivelistalla on kuinka monta uutta kohdetta, on yhä muutama paikka jonne palaan aina vain uudestaan. Tässä muutama sellainen kestosuosikki, josta en vielä ole saanut tarpeekseni:

1. NEW YORK

New York on klassikko. Olen käynyt siellä viitisen kertaa ja nähnyt vain murto-osan kaikesta ihanasta, mitä tällä suurkaupungilla on tarjota. Olen strategisesti pysynyt vain Manhattanilla, että voin joskus matkustaa sinne sillä varjolla, että myös Brooklyn on nähtävä. Ja olen joka lomalla kiertänyt suurimman museorakkauteni, Natural History Museumin, läpi, jotta MoMa, Guggenheim ja kaikki ne sadat pikkugalleriat odottaisivat seuraavaa matkaa. New Yorkin visiitteihin liittyy vahvoja traditioita: Kun yleensä saavumme perille iltapäivällä, olemme väsyneitä lentämisestä, mutta uupumuksesta huolimatta on pakko kävellä – vaikka saaren toiselta puolelta – syömään iltapalaa Stage Deliin. Dean & Delucasta täytyy joka matkalla ostaa kotiin uusi kahvikuppi, Hotel Edisonissa käydä kuokkimassa aamupalalla. San Francisco on toinen amerikkalainen rakkaus, mutta New York on silti se paikka, jossa maailma asettuu mittasuhteisiinsa. Ihana, inspiroiva, ikisuosikki. Kuvat kotialbumista eivät tee kunniaa kaupungin urbaanille kauneudelle – viimeisin käynti oli esikoisen ollessa viisikuinen, jolloin ei kauheasti ehditty keskittyä kuvauspuoleen.

 

2. GUATEMALA

Guatemala on ehkä maailman aliarvostetuin maa – toisaalta olen onnellinen, että kun kymmenen vuotta sitten vietin siellä vähän pidemmän aikaa oli suurin osa turisteista itseni kaltaisia minimibudjetilla seikkailevia reppureissaajia ja paikka tuntui vielä, noh, ”aidolta”. Maan asukkaista yli puolet ovat alkuperäiskansojen edustajia ja mekin löysimme itsemme kylistä, joissa paikalliset eivät puhuneet paljoa espanjaa. Vaikka ulkoministeriön matkustustiedotteet varoittelivat ryöstöistä ja raiskauksista niin muutamaa kadonnutta quetzalia lukuunottamatta mitään ei tapahtanut. Luonto, ihmiset ja ruoka hurmasivat värikkyydellään. Vietimme viikon vapaaehtoistyössä vuorella tulivuorten ympäröimän laakson yläpuolella, mykistyimme Atítlan-järven kirkkaudesta ja rakastuimme Antiguan kapeisiin katuihin. Guatemala Cityssa ei kannata tuhlata aikaa vaan lähteä heti ”kanabusseilla” ja täyteen ahdetuilla pakettiautoilla katsomaan, millaiseen maagiseen maahan olet päässytkään.

 

3. MADRID

Meidän oli alunperin tarkoitus viettää koko viime tammikuu Madridissa, joka on mun lempikaupunkini Espanjassa, ja ehkä koko Euroopassa. Tietenkin aikataulut olivat lopulta niin espanjalaiset, ettei päästy nauttimaan Espanjan pääkaupungin taivaallisesta kulttuuritarjonnasta, ihanasta arkkitehtuurista ja ruoasta. Olen käynyt Madridissa vain kerran, kun 2000-luvun alkupuolella jämähdin amerikkalaisen kaverini kanssa kaupunkiin keskikesän helteillä interrailin ollessa jo loppuvaiheessa. Polttavan kuumat päivät vietimme joko hostellilla muiden reppureissaajien kanssa tai mm. lumilautailemalla läheisellä ostarilla, illat istuimme keskustan kauniissa puistoissa juomassa tölkistä Don Simon-sangriaa. Madridin museoista Prado ja Reina Sofia veivät sydämen, rahat ja ajan ja olen valmis vapaaehtoisesti palaamaan kaupunkiin, erityisesti juuri vetelehtimään museoihin ja iltaisin toipumaan taideähkystä viinilasillisen ja tapasten parissa.

 

4. MEKSIKO

Okei, Meksiko on maailman 13. suurin valtio ja siellä on myös paikkoja, joihin en koskaan halua palata (niistä lisää myöhemmin), mutta mun muistoissani Meksiko on aina eläväinen, äänekäs, herkullinen, huumaava ja niin monipuolinen, että sydän pakahtuu kaikesta mitä tahtoisi nähdä ja kokea. Haluan palata Tulumin turkoosien vesien äärelle hiekkarannoille snorklaamaan, Oaxacan toreille ja markkinoille hämmästymään siitä, miten paljon erilaisia mausteita maailmasta löytyykin, Puerto Escondidoon heräämään aaltojen kohinaan ja katsomaan surffareiden temppuja ja Mexico Cityyn tuntemaan itseni pieneksi 10 miljoonan asukkaan keskellä. Ja sitten on näkemättä vielä Baja Californian alue, Mazatlanin ja Puerto Vallartan rannat, Monterrey ja niin monta muuta mystisen hienoa kaupunkia, että muuttaisin sinne asumaan ihan koska vain. Tosin lihoisin taas aivan mahdottomaksi palloksi, sillä meksikolainen ruoka (ei mikään tex-mex vaan meksikolainen) papuineen, juustoineen ja jälkiruokineen on suuri heikkouteni.

 

5. PORTUGAL

No, Portugalia olen hehkuttanut blogissa aiemminkin eikä ole varmaan jäänyt epäselväksi, että löydän itseni jatkuvasti etsimässä lentoja takaisin tähän lempipaikkaani. Oli se sitten Porton omalaatuinen arkkitehtuuri, Lissabonin kiemuraiset kujat tai ne Etelä-Portugalin ihanat rannat niin olen aina valmis palaamaan tuohon nykyiseen naapurimaahan. Ihastuin niin ihmisiin, pastéis de nata-leivoksiin kuin mereenkin, ja voisin ihan hyvin kuvitella itseni äkäisenä eläkeläismummona Sagresin rannoilla koiralauman kanssa merituulia ja suolaista vesihöyryä hengitellen ja komeita surffaripoikia katsellen.

 

Kuvat ovat täältä, täältä, täältä,täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä

LISSABONIN OCEANARIUM

IMG_7547

Siinä missä Algarven Zoomarine masensi, löytyy Lissabonista lumoava merenalainen maailma, jossa huokaillaan vain ihastuksesta, ei ahdistuksesta. Tämä moderni, vuonna 1998 avattu merimaailma oli oikeastaan ainoa ehdoton käyntikohde meidän parin päivän pyrähdyksellä Lissabonissa, ja onkin ehdottomasti visiitin arvoinen vaihtoehto perinteisille linnanraunioille ja Belemin tornille. Paikan päälle oli kyllä eksynyt pari muutakin turistia, että ryysikseen kannattaa varautua muulloinkin kuin pahimman lomasesongin aikaan…

IMG_7595

Oceanário de Lisboa on vakuuttavan kokoinen rakennelma, jonne meidän bussimatka Alfamasta kesti noin 15 minuuttia ja maksoi pari euroa – ei paha. Jonottaminen meni aika mukavasti, mutta valmiiksi netistä ostamalla pääsee sisään ohituskaistaa ja säästää muutaman euron. Meille tuli halvemmaksi ottaa perhelippu, vaikka periaatteessa meidän kahdesta alle 4-vuotiaasta vieraasta ei olisi mitään tarvinnut maksaa. Mutta kaksi aikuista ja kaksi lasta maksoi muistaakseni 36 euroa, kun menimme vain ”perusnäyttelyyn” ja jätimme vaihtuvat esitykset väliin. Nettisivujen mukaan perhelippu on 44 euroa koko kattauksella, ja sanoisin että hinta-laatu-suhde on ihan kohdallaan.

IMG_7596

Museon maskotti on sympaattinen Vasco, joka seikkailee niin akvaarion ulkopuolella kuin sisälläkin. Pysyvässä päänäyttelyssä lapsiin on panostettu kierroksen lopussa opettavaisen leikkipisteen verran, mutta muuten Oceanáriossa on luotettu vesieläinten vetovoimaan, ja se kyllä riittää. Kuvasaldo sisältä jäi valitettavasti hieman köyhäksi, kun aikuisia oli taas yksi liian vähän ja pojilla oli kiire juosta tankilta toiselle ihmettelemään tursaita, meduusoja, meritähtiä, sukeltavia pingviinejä, saukkoja, haita ja miljoonia eri eläimiä, joita en osaa nimetä.

IMG_7576

IMG_7588

En osaa arvioida onko Oceanário yhtään sen eettisempi kohde tutustua eläimistöön kuin muutkaan, mutta altaat olivat tilavia ja vaikutti siltä, että mahdollisimman luonnonmukaisiin elinoloihin oli panostettu kunnolla – mukaan kannattaa varata villatakkia, sillä pingviinien luona oli kylmä! Valtava akvaario on jaoteltu vesistöjen ja merien mukaan ja pelkässä perusnäyttelyssä saa helposti kulumaan puolipäivää. Tosin joku hieman paremmin varustautuva vanhempi  pitää ehkä huolen, että lapset ovat käyneet vessassa, syöneet ja levänneet ennen käyntiä, ettei viimeinen puoli tuntia mene epätoivoisesti uloskäyntiä etsien, vauvan raivohuutaessa nälkäänsä rintarepussa…

IMG_7568

IMG_7570

Akvaarion ulkopuolelta löytyy kiitettävästi ravintolatarjontaa, toki mitään maailmaa mullistavaa gourmeeta ei kannata odottaa. Lahjatavarakauppa, joka on yleensä mulle jokaisen museokäynnin kohokohta, oli iso, hieno ja täynnä kaikkea ihanaa tilpehööriä, eli suosittelen sitäkin. Aivan Oceanárion vieressä on ”Lissabonin Heureka” eli Ciencia Viva-museo, joka näytti hauskalta ja sitä kuulemma onkin, eli jos on oikein reippaat lapset voi koko päivän käyttää opettavaisissa, mutta hauskoissa merkeissä Cabo Ruivon alueella.

IMG_7566

IMG_7580