SUNNUNTAI MADRIDISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntaiaamuna auringonnousun aikaan suuntasimme Prado-museon kulmille, josta EDP Medio Marathon Mujeres-puolimaraton lähti liikkeelle. Olin jo hyväksynyt roolini kannustusjoukoissa siinä vaiheessa, kun lokakuun alussa alla oli kuukausi ilman urheilua ja yhä tukkoiset keuhkot (ja kestoflunssa senkun jatkuu…), mutta kieltämättä lähtöviivalla harmitti. Fiilis oli hyvä, järjestelyt sujuvat ja ennen kaikkea se juoksufiilis tarttui myös katsojiin. Ehkä ensi syksynä? Kun ystäväni starttasi satojen muiden juoksijoiden kanssa reilu 21 kilometrin reitille, lähdin kävelemään heidän perässään ihaillen heräilevää suurkaupunkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puolimaratonin reitti kulki ohi kaikkien keskeisten turistinähtävyyksien. Oikaisin itse 10 kilometriä, nautin matkalla kahvin ja valokuvasin syysaamun kirpeydessä. Kello 10.30 olin kävellyt puolimaratonin maaliviivalle, ohi upean El Palacio Real-kuninkaanlinnan (jossa olen käynyt silloin vuosituhannen alussa ja ollut oikein vaikuttunut paikasta), ehdin poiketa matkalla myös kirkossa ja tutustua El Rastron kirpputoriinkin. Luultavasti jonkinlainen ennätys siinä, kuinka monta turistinähtävyyttä ehdin parissa tunnissa kiertää – tällä kertaa määrä voitti laadun, ensi kerralla sitten perehdytään paikkoihin paremmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän lauantaista kertovan postauksen kommenteissa Madridia epäiltiin pönöttäväksi museokaupungiksi, eikä se maine ehkä aivan tuulesta temmattu ole. Siellä on monumentteja vaikka muille jakaa, ja onhan museot, kirkot ja kaikki historialliset kohteet enemmän tai vähemmän oleellinen osa Madridin vierailua. Toisaalta kaiken sellaisen klassisen turistipöhinän päälle on persoonallisia kaupunginosia, ravintoloita ja kahviloita joka makuun, kulttuuria ja öisillä kaduilla tarjoiltuja mojitoja. Barcelonassa olen käynyt vain muutaman tuskaisen kuuman kesäpäivän verran, pyörien lähinnä pienessä huppelissa Ramblasilla (kyllä, tiedän, ei paras tapa tutustua kaupunkiin) ja jostain syystä näistä kahdesta valitsen aina mieluummin Madridin. Barcelonakin tulee saamaan vielä uuden mahdollisuuden multa – tai minä Barcelonalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ystäväni selvisi maaliin komealla ajalla ja olimme molemmat fiiliksissä matkan varrella kannustaneista paikallisista sekä osallistujien kesken vallinneesta tsemppihengestä. Menimme huoneistollemme lepuuttamaan jalkoja ja keräämään voimia, ja jatkoimme sitten sisukkaasti lounaan kautta yhteen lempimuseoistani, Reina Sofíaan. Sattumalta sunnuntai-iltapäivällä sisäänpääsy oli ilmainen, joskin kiertely oli rajoitettu muutamiin näyttelyihin. Niitäkään emme ehtineet 1,5 tunnissa tarkastella kunnolla, joten vanhat muistikuvat siitä, että Reína Sofia vaatii ainakin puoli päivää piti paikkansa.

Sekä Reína Sofia että toinen Madridin ”suurista”, El Prado, ovat mun suosikkimuseoiden TOP 5:ssä. Itse varaisin molempien läpikäymiseen vähintäänkin neljä tuntia, hyvät eväät ja vielä lisäaikaa museokauppaan, mutta tiedän etteivät kaikki fiilistele museoita ihan yhtä suurella sydämmellä. Ja se on ihan okei: Madridissa on muutakin tekemistä! Reina Sofíasta löydät Dalít, Mirot ja Picassot, Pradosta paljon Goyaa. Itselleni on jäänyt mieleen myös Reina Sofían kiehtovat, vaihtuvat näyttelyt, erityisesti valokuvataiteen puolella. Madridin taidetarjonta tuntuu olevan loputonta, seuraavalla kerralla täytyy kokea myös Thyssen-Bornemisza sekä paikallinen luonnontieteellinen. Niin paljon nähtävää, niin vähän aikaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikaisen museokierroksen jälkeen piipahdimme vielä Madridin upeassa keskuspuistossa Parque El Retirossa, joka on jälleen kerran yksi niistä paikoista jossa voisi kierrellä koko päivän. Lokakuun loppu oli täydellinen ajankohta vierailla täällä Espanjan keskipisteessä. Sopivan lämmintä muttei liian kuuma, suurimmat turistimassat kadonneet, luonto yhä kauniina ja majoitus kohtuuhintaista. Lista tehtävästä ja nähtävästä seuraavalle visiitille kasvoi entisestään, joten istunen pian uudestaan junassa matkalla Madridiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MATKALLA MADRIDIIN

madrid-2111814_640

Ylihuomenna on taas aika harrastaa kotimaanmatkailua. Puolimaraton Madridissa kutsuu – tosin mä taidan sen elämäni toisen puolikkaan väliin ja jään kannatusjoukkoihin. Olen viimeksi käynyt lenkillä melkein kaksi kuukautta sitten, huolimatta siitä että olin tehnyt itselleni huikean harjoitusohjelman syksyksi ja motivaatiotakin oli. Sitten tuli kiireet ja yli kuukauden kestänyt kestoflunssa. Vielä vähän arvon, pakkaisinko kuitenkin lenkkarit laukkuun ja kokeilisin onneani edes parin kilometrin verran, mutta… ehkä en?

Mutta ei sinne Madridiin vaan juoksutapahtuman takia mennä. Jälleen kerran yksi ihana ystävä lentää Suomesta Espanjaan ihan vaan mun takia (ja noh, hän kyllä juoksee sen puolimaratonin, eli vähän senkin vuoksi). Meillä on aika tarkkaan tunnilleen kaksi vuorokautta laatuaikaa yhdessä. Yritän kyllä vähän nukkuakin, mutta myös ottaa ilon irti yhdestä kaikkien aikojen lempikaupungeistani. Mutta siitä, kun olen viimeksi käynyt Madridissa, on jo 14 vuotta. Veikkaan siis, että muutama asia on muuttunut. Nyt saa siis antaa vinkkejä, erityisesti kasvissyöjille sopivia ravintolasuosituksia otetaan rakkaudella vastaan.

Lähden perjantaina iltapäiväjunalla, johon olin laiskuuttani jättänyt liput ostamatta aiemmin. Sillä seurauksella, että jouduin ostamaan aika suolaisen hintaisen paikan ykkösluokasta. No, istutaan sitten nämä viisi tuntia vähän mukavammin. Säästö (sekä ajan- että rahan)syistä kotimatka taittuu yöbussilla, joka olikin satasen menomatkan sijaan vain kaksikymppiä paikallisella halpabussiyhtiöllä. Sekin vähän jännittää. Nyt kuitenkin kun Espanjassa ollaan, niin yritän ottaa ilon irti matkustelusta. Joten jos on joku tosi tärkeä juttu Madridissa (museot ovat tuttuja, paitsi jos tiedät jonkun salaisen underground-gallerian) niin nyt äkkiä kertomaan se kommentteihin!

madrid-2137365_640

TUNNUSTAN!

Nyt täytyy tehdä pari tunnustusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunnustan ainakin, että eilen pari lasia tinto de veranoa ja puolentoista tunnin videopuhelu ystävän kanssa saattoi olla viikon kohokohta. Ei nyt ihan yhtä täydellistä kuin maailmanparantaminen samassa tilassa, mutta aika hyvä, sanoisinko.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunnustan muuten olleeni väärässä – en yleensä ole, tai en ainakaan tunnusta sitä. Ränttäsin jo etukäteen Cars 3-elokuvasta varmana, että nyt on tehty uusiksi kaikki kakkososan virheet ja luvassa on jotain armotonta räimettä ja paniikinlietsontaa lapsissa. Mutta sehän olikin ihan hyvä! Ottaen huomioon, että kävimme katsomassa tämän ei täydellisen, mutta aika hyvän lastenelokuvan englanniksi, jolloin poikien mielenkiinto hieman kärsi kielimuurin takia, mä olin luultavasti perheestä se, joka oli eniten innoissaan. Pitkästä aikaa Cars-elokuva, jonka jokaista juonenkäännettä ja vuorosanaa ei tuntenut entuudestaan! Pahoittelen siis hätäistä arviotani pelkän teaserin perusteella: My bad!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunnustan, että olen käynyt nyt kaksi kertaa lenkillä enkä selvinnyt vielä viiden kilometrin yhtäjaksoiseen juoksuun. Vuoden täydellisen juoksutauon jälkeen aloitin ehkä hieman myöhään (taas) tämän puolimaratonille valmistautumisen. Olemme nimittäin ystäväni kanssa menossa lokakuun lopussa Madridiin juoksemaan puolikkaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Torstaina paikallisella rannalla, juuri siltä jolla me mielellämme vietämme iltapäivämme, annettiin haivaroitus kahden haihavainnon perusteella. Tunnustan, että annoin itseni hieman panikoida, vaikka oikeasti olen hyvin tietoinen että mahdollisesti bongattu särmäpurjehai ei ole mikään Tappajahain veroinen peto vaan aika uimareille varsin harmiton seuralainen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunnustan että ostolakosta huolimatta olen sekä vilkuillut NOSHin syysmallistoa että haikaillut Hennesin jokasyksyistä kuvastoa. Ei sillä, että se ostolakko nyt tähänkään asti olisi ollut mikään maailmanluokan menestys.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunnustan vielä nyt senkin, että nämä kuvat ovat just sellainen klassinen lavastus blogiin mistä bloggaajia aina syytetään. Käytiin tutustumassa meidän kotitalon kattoterassiin ja en tiedä mitä ajattelin, kun otin nuo pojat mukaan. Kaksi korkeanpaikankammoista sai huutaa pää punaisena kun kolmikko koko ajan joko roikkui reunalla, kieri lokinkakassa (jota tuolla toden totta riitti), keinui pyykkinaruissa tai oli muuten vaan jotenkin kuolemanvaarassa koko ajan. Oltiin ajateltu ihailla auringonlasku katolta, mutta otettiin kymmenessä minuutissa kuvat ja lähdettiin takaisin kolmanteen kerrokseen leputtamaan hermoja.

HERKUTTELUPÄIVÄ FOREVER

18199060_10154569197511463_2214396331880422643_n

Kuva Ilta-Sanomien Facbook-sivulta

Kuten kaikki tietenkin huomasivat, eilen oli virallinen Älä laihduta-päivä. Se ärsytti tänä vuonna yhtä paljon kuin vuosi sitten. Erityisesti otti päähän tuo Ilta-Sanomien nosto: Saa herkutella luvan kanssa. Onko laihdutuksen vastakohta herkuttelu – eikä vaikka pysyvästi terveelliset elämäntavat? Keneltä se lupa herkuttelulle pitäisi muina päivinä kysyä? Mikä armollinen kädenojennus kaikille ikuisille laihduttajille; tänään voit relata ja vetää herkkuöverit. Mutta sitten skarpataan ja aletaan taas laskea kaloreita.

Eilen juhlin – en tätä Älä laihduta-päivää vaan enemmänkin melkein 20-vuotiasta ystävyyttä elämäni tärkeiden ihmisten kanssa – ja herkuttelin ilman lupaa ja sitten kävin vaa’alla ensimmäistä kertaa varmaan puoleen vuoteen. Lukema oli yhdeksän kiloa enemmän kuin kaksi vuotta sitten, mutta ei ahdistanut. Katsoin peiliin ja olin omasta mielestäni juuri niin kuuma kuin näillä yöunilla ja hampaattomalla hymyllä ja iho-ongelmilla voi olla. Sopiva.

Jostain syystä omaa ulkomuotoa tulee pyöriteltyä täällä blogissa tasaisin väliajoin. Parin vuoden aikana on tapahtunut paljon sellaisia henkisesti suuria harppauksia itsensä hyväksymisessä (tai pöh missään hyväksymisessä – itsessään pitämisessä!) että haluaisin lohduttaa sitä jojo-laihduttavaa kaksikymppistä ruokaan vuoroin vihollisena ja vuoroin lohduttajana suhtautuvaa itseäni, että koittaa päivä jolloin ruoka on vain ruokaa, joskus suuri nautiskeluhetki ja toisinaan ihan vain polttoainetta päivään. Ei palkinto (vaikka kyllä se sitä joskus yhä on – rankan päivän jälkeen pari jaksoa lempisarjaa ja puolipurkkia Kolmen kaverin suolapähkinä-kinuskijäätelöä) eikä rangaistus. Ja vaikka kuulen lenkkipolun kutsun valon lisääntyessä kevätilloissa ja uusien (joskin viime vuonna ostettujen!) juoksukenkien odottaessa eteisessä, en ole stressannut urheilusuorituksista vaan odottanut, että jaksan lähteä.

Joko katsoitte Areenasta Muodonmuutoksia-dokumentin? Nostan hattua bikini fitness-kisaajien määrätietoisuudulle ja itsekurille, vaikka en oikeasti osaa kauhean korkealle lajia arvostakaan, ja samalla fiilistelin miten oma ajattelu ei pyöri enää oman ulkonäön ympärillä. Ehkä se on se Anu Silfverberginkin toteama vaihe, että kauneusihanteet eivät välttämättä enää osu itseen ja ”ikääntyessä” ulkonäköpaineet laskevat, tai sitten Espanjassa vietetty kesä jolloin en nähnyt uimarannalla yhtään arvostelevia katseita vain päinvastoin koko ihmisvartaloiden kirjon ylpeästi esillä – sellaista, jota näkee Suomessa vain uimahallin saunassa.

Onhan tämä kroppa tietenkin työmaa, koska haluan olla terve ja hyvinvoiva ja mielellään mahtua nykyisiin vaatteisiini. Mutta jumalauta en kaipaa Ulla Appelsinin edustamalta instanssilta synninpäästöä syömiselle enkä sille, etten ehdi, jaksa tai pysty laihduttamaan vuoden muina päivinä. Erityisen tekopyhältä tuntuu nachoilla ja donitseilla koristeltu lupaus, että tänään voit sitten ahmia koko vuoden edestä, lehdeltä, jossa jatkuvasti julkaistaan kuvia joissa ihmetellään julkkisten vartaloita ja ihan normaaleja ihmiskehon ilmiöitä: selluliittia, raskausarpia, lihomista, löystymistä tai laihtumista. Että mind your own business, Ilta-Sanomat.