LÄMPÖ LAISKISTAA

Okei, ihan Espanjan lukemiin ei ole Itä-Helsingissä päästy, mutta energiatasot laahavat yhä etelänloman luvuissa. Kesällä olin oikeasti saamaton: Heinäkuussa juoksulenkkejä tuli tehtyä vain muutama, vaikka olin suuresti suunnitellut että nyt treenaan ja menen juoksemaan puolimaratonin taas heti elokuun alussa Twilight-runille … No, en mene. Enkä hankkinut Yoogaia-jäsenyyttä tai edes tehnyt niitä Fitnessblenderin kotitreenejä, ja sen kyllä huomasin kun tänään sain taas salikortin käyttöön ja kävin Fatiman (jos olet käynyt joskus Fatiman tunnilla, tiedät että kyseessä ei ole vain ohjaaja vaan käsite) joogatunnilla niin… no, tunsin itseni heikoksi ja veteläksi. Ja heikko ja vetelä taidan vähän ollakin kahden kuukauden urheilutauon seurauksena.

Ja jos olen laiminlyönyt tätä maallista tomumajaani (tai hemmotellut herkuilla, viinillä ja runsaalla levolla, miten sen nyt ottaa) niin voi että tätä mun henkisen puolen to do-listaa. Kehuinkin jossain vaiheessa haalineeni itselleni niin paljon kursseja, että sain ensimmäistä kertaa eläissäni kesälläkin opintotukea. No, saas nähdä miten käy kun olen saanut kuudesta kurssista suoritettua… rumpujen pärinää tähän… yhden! Joka ilta tuijotan esseenraakileita ja sivusilmällä vilkuilen mitä kaikkia tehtäviä on ensi viikolla ajastettuna, ja sitten suljen koneen. Ihan toivotonta. Missä se motivaatio taas on. Espanjassa en saanut yhtään enempää aikaiseksi, kun illat täyttyivät rantaretkistä, sarjamaratoneista Käyttiksen kainalossa tai koirien hoidosta.

Epätoivoa ei yhtään helpota se, että perin eräältä bloggaajalta pienen sivutyön, jonka omaksuminen kuitenkin kestää aikansa ja työllistää tässä vaiheessa aika paljon. Sen lisäksi vajosin espanjalaisten löytökoirien auttamiseen kuin Mika Myllylä suohon, ja nyt kännykkä piippaa jatkuvalla tahdilla viestejä niin Suomessa innokkailta auttajilta kuin Espanjan päässä tulkkia tarvitsevilta vapaaehtoisilta. Olen siis tehnyt itsestäni todella tärkeän ja kiireisen. Tätä siis kuuluu, ja siksi blogi on varmaan loppukesän aivan rappiolla. Olisinpa minäkin, mutta ainoan villin ja vapaan festariviikonlopun vietän Flow’ssa… Ja töissä sielläkin, tietenkin!

QUASIMODO

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun aurinko on tarjonnut täydellisen valaistuksen ja lapset ovat olleet söpöimmillään vesileikeissään, olen jaksanut taas kuljettaa kameraa mukana ulkona. Koska olen yleensä itse se, joka katsoo maailmaa linssin läpi, on ihan kiva että välillä meillä on mummi vaihtanut kuvaajan rooliin ja näin saadaan muutama sellainen hetki poikien lapsuudesta tallennettua, missä minäkin olen mukana.  Muitakin kuin selfieitä. Itsensä katsominen kuvista on harvoin kauhean imartelevaa, mutta viime aikoina olen ihan oikeasti järkyttynyt – en niitä ylimääräisiä kiloja, kalpeaa olemusta, enkä homssuista tukkaa vaan kyttyrää!

Koska liikun aika paljon ja moni rakas laji (erityisesti jooga ja baletin perusoppeja hyödyntävä barre) lähtee juuri suorasta selkärangasta, olen kuvitellut että mulla säilyisi se jumppaohjaajien peräänkuuluttama lapatuki ihan luonnostaan ja kulkisin aina kuin kruunu päässä, kuten mut 4-vuotiaana balettitunneilla traumatisoinut tanssinopettaja Elwa Molin huusi, karttakeppi kädessä heiluen. No en näköjään kulje. Yli kymmenen vuotta päätetyötä, siihen päälle vielä kotona koneen tai kirjan ääressä käytetyt triljoonat tunnit ja sitten vielä se älypuhelin, jota tuijotan melkein aina kävellessä, niin ryhti säilyy vain ja ainoastaan sen jumppatunnin ajan, kun ohjaaja valvoo että olkapäät pysyvät alhaalla ja voin itse peilistä kurkkia, etten ole ihan kaarella.

Nyt sitten olen miettinyt mikä avuksi. Tietysti oikaisen itseni aina, kun muistan ettei pään ole tarkoitus roikkua kaularangan päässä kymmenen senttiä muuta vartaloa edellä, mutta rehellisyyden nimissä mulla on päivisin muutakin ajateltavaa kuin joka sekunti muistuttaa itseäni seisomaan suorana. Tekniikka kyllä säilyy urheillessa, mutta arkielämässä muutun automaattisesti Notredamen kellonsoittajaksi. Onko vinkkejä? Olen miettinyt, että syksyllä kokeilisin vaikka Fustraa – huonosta asennosta huolimatta mulla ei ole niska- eikä selkäkipuja, mutta ennen pitkää varmasti joku osa tästä maallisesta tomumajasta prakaa.

Vaiva on siis ensisijaisesti kosmeettinen, koska en halua olla kolmekymppisenä kyttyräselkä ja kulkea kumarassa vaan seisoa ylväänä koko 177,5 sentin mitassani. Tehokkain lääke olisi luultavasti lopettaa jatkuva älypuhelimen tuijottaminen (tai vaihtoehtoisesti treenata käsilihaksia ja herättää huomiota nostamalla puhelin silmien tasolle), mutta se tuntuu niin vaikealta. Tämä tietysti kertoo siitä, että mulla on vähän muitakin ongelmia kuin köyryselkä, ja onneksi tuleva Espanjan reissu tarjoaa ihan tervetulleen tauon somen selailuun. Ehkä sitten joku korsetti? Tai sellaiset jonkun afrikkalaisen heimon perinteisiin kuuluvat päätä kannattelevat, kaulaa venyttävät kymmenet renkaat?

evolution-2
Kuva täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KESÄN HUUHAAKIINTIÖ

Vaikka vietämme suurimman osan kesästä Espanjassa, olen täyttänyt kalenteria vähän myös suomalaisen suven osalta. Kesäkuussa olisi se puolimaraton, jolle olen treenannut lähinnä ajatuksen tasolla, ja tuplabuukkasinkin sille päivälle grillailua kavereiden pihalla. Elokuussa on yksi viikonloppu varattu Flow-neitsyyden menettämiselle – ottaen huomioon että hipsterien kokoontumisajot ovat vain muutaman kilometrin päässä kodistani, olen tähän asti onnistunut hyvin välttelemään koko tapahtumaa. Haaveilen myös mökkireissuista, kylmästä lonkerosta terassilla, pyöräilystä, puistoruokailuista lasten kanssa ja kaikesta muusta paitsi siitä heti Flow’n jälkeen alkavasta intensiivisestä virkamiesruotsin kurssista, jonka suorittamista olen lykännyt vuodesta 2009 saakka.

Sitten Facebookin uutisvirrassa tuli vastaan Magnesia Festival, joka painaa juuri sopivasti sitä kolmenkympin tienoilla aktivoitunutta hörhöhermoani. Vielä muutama vuosi sitten Kirsi Salon juontama keskustelutilaisuus henkistymisen matkasta, teeseremonia tai monitaiteellinen työpaja olisivat saaneet mun hörhösensorit hälyttämään mutta nyt ääniparannus tai Suomen luonnon voimakasvit-luento kuulostavatkin ihan loogiselta lämmittelyltä syksyn akateemisia haasteita varten. Viikonlopun mittainen maaginen festivaali järjestetään Lonnan saarella ja siellä on tarjolla mm. reggaejoogaa, jota olen aiemmin käynyt kokeilemassa Pihasalilla.

Nyt sitten pohdin, voinko festaroida kaksi viikonloppua putkeen ja onko Magnesia ehkä sittenkin hieman liian vaihtoehtoinen tapahtuma mulle. Lähtisin batiikkivärjätty tunika ja kukkaseppele päällä ja palaisin foliohattu päässä pakurikääpäruokavalioon hurahtaneena? Jatkaisin mystisten symbolien tatuoimista ja tulisin unisieppaaja ja mandala pakaroihin leimattuna? Käskekää nyt joku mua vaan pysymään kotisalilla asanoita treenaamassa, tai lähtekää sitten esiliinaksi mukaan etten henkisty liikaa, hitto vie.

PS. Olin tänään salilla muutaman parikymppisen punttihessun kanssa. Tyypit harmittelivat jo valmiiksi kuinka juhannusfestareiden ja mökkireissujen takia tulisi ihan liikaa lepopäiviä ja pitäisi ehkä sittenkin varata hotelli eikä telttamajoitus, koska sali, ja kuinka rankkaa on kun ei saa viedä rahkaa festarialueelle. Voin sanoa, että vähän on nuorison festarivalmistelut muuttuneet sitten vuoden 2000, jolloin itse olin ekan kerran juhannusfestareilla töissä.

PPS. Käytännön Mies halusi ehdottomasti olla avuksi ja tulla hoitamaan lapsia ja mahdollisesti krapulaista vaimoketta Flow-viikonlopuksi. Kielsin monta kertaa, koska olisi tylsää tuhlata niitä harvoja yhteisiä hetkiä siihen, että minä luuhaan Suvilahdessa marginaalimusiikkia fiilistellen, mutta mies intti ja intti, että aikoo tulla. Lopulta, vaikka kuinka käskin vain pysyä Etelä-Euroopassa, hän osti lentoliput lupia kyselemättä ja kertoi ylpeänä, että on tulossa vastaamaan taloudesta Flow’n ajaksi niin mamma voi riivata rauhassa. Tuleekin juuri sopivasti kolme päivää Flow’n jälkeen, heh heh. Oli sitten katsonut viime vuoden päivämäärät.

 

 

RAKAS PAASTOPÄIVÄKIRJA

Ti 19.1., 1. paastopäivä
Päivän kalorit: 3 kupillista teetä maidolla, lautasellinen keitettyä kukkakaalia, hyppysellinen porkkanaraastetta, omena, pieni veteenkeitetty kaurapuuro, iso voisilmä. Ei hajuakaan montako kaloria mutta ainakin oli nälkä.
Klo 7.10: Skype-palaveri Pampulan puheterapeutin kanssa. Mietin lähinnä ruokaa.
Klo 8.45: Aamupalaa lapsille. On vaikeaa olla napsimatta poikien lautaselta. Murot tuoksuvat taivaallisilta.
Klo 10.32: Jes, meni ainakin 10 minuuttia etten ajatellut ruokaa.
Klo 12.10: Itse asiassa nälän taso ei ole mitenkään sietämätön. En ole edes kiukkuinen vaan aika zen.
Klo 13.20: Ensimmäinen ateria. En yleensä ole syönyt sohvan alle pudonnutta kukkakaalia…
Klo 15.26: Huono äiti tarjosi lapsilleen mikroaterian lounaaksi. Ei kelvannut lapsille ja nyt ruoan jämät haisevat aivan jäätäville. Onneksi huumaava kaasun haju (you know, boileri) täyttää keittiöön kun alkaa tiskata lämpimällä vedellä.
Klo 17.48: Päivälliseksi yksi vihreä omena. Aiheutti allergiareaktion.
Klo 21.56: Joko saa mennä nukkumaan? Olo on muuten ihan okei mutta jotenkin nämä englanniksi kirjoitetut tieteelliset artikkelit eivät ihan aukea näillä aivoilla…
Klo 23.49: Olen tässä laskenut minuutteja aamuun ja miettinyt The Martian-elokuvaa. Siinä avaruuteen unohdettu Matt Damon joutuu pärjäämään kuukausia jollain 200 kalorin päiväannoksella ja pystyy silti laskemaan vaativia matemaattisia tehtäviä ja suunnilleen rakentamaan kuuraketin. Mä en pysty yhden päivän kalorivajeessa edes vastaamaan sähköposteihin.

To 21.1., 2. paastopäivä.
Kaksi mukillista teetä lirauksella maitoa, kaksi vihreää kuorittua omenaa, viimeisen kookosleivoksen muruset (kyllä, muruset), kaksi keitettyä kananmunaa ja kourallinen keitettyjä pakasteherneitä, kaurapuuro voisilmällä, viisi pekaanipähkinää.
Klo 08.50: Jee, vuorokauden päästä saa jo syödä normaalisti!
Klo 11.42: Itse asiassa tämä ei tunnu enää kovin pahalle. Paitsi kun naapurit hauduttelevat jotain herkullisen tuoksuista lounasta.
Klo 12.55: Lounaaksi kaksi omenaa. Tulee mieleen omenadieetti, jolla olin Dominikaanisessa tasavallassa, kun olin 16-vuotias vaihto-oppilas ja lihonut kolmessa kuukaudessa melkein 30 kiloa. Sillä dieetillä sai syödä vain omenia. Viikon kuurin jälkeen söin varmaan kuusi pizzaa yhdessä illassa.
Klo 15.10: Juon teetä ja pelailen esikoisen kanssa Afrikan Tähteä. Ei ole edes nälkä.
Klo 16.10: Jaan viimeisen kookosleivoksen (joita, kröhm, söin itse eilen viisi…) isoille pojille. Saatan nuolla muruset rasiasta…
Klo 16.49: Askeettinen päivällinen, pakasteherneitä keitettynä ja kaksi keitettyä kananmunaa, joista toisesta puolet jää kuoreen kiinni ja vituttaa.
Klo 19.45: Keitetty kaurapuuro, ihanaa lohturuokaa. Pitäisi syödä tätä muulloinkin iltaisin, lämmittää ja täyttää.
Klo 21.20: Katos, Käyttis on ostanut pähkinäsekoituksen. Kuopusta kiinnostaa, tarjoan sille puolikasta pekaanipähkinää ja syön puolet itse. Taaperolle ei kelpaa, mulle karkaa lapasesta ja ronkin kaikki pekaanipähkinät jotka löydän pussista (onneksi ei ollut enempää kuin viisi). Fail.
Klo 23.10: Tein päivän päätteeksi Yoogaialla ekan joogaharjoituksen melkein kahteen kuukauteen. Joogapunnerruksiin ei ihan riittänyt pito, mutta muuten olo on loistava!

Ma 25.1., 3. Paastopäivä
Viisi xylitol-tablettia (yhteensä 35 kaloria!), kaksi omenaa, kaksi keitettyä kananmunaa ja pakasteherneitä lämmitettynä, iso kaurapuuro voisilmällä
Klo 4.45: Hänen Korkeutensa herättää. Tahtoisin jo aamupalaa. Päivän tärkein ateria. Olen aamiaisihminen. Antaa mulle vittu aamupalaa!
Klo 9.05: Tee ei muuten ole aamupalaa. Tällaisen yön jälkeen tarttis ainakin ne yhdeksän konvehtirasiaa mistä näin unta, pullon skumppaa tai kolme pizzaa.
Klo 11.15: Jos syön räkää, lasketaanko se?
Klo 13.10: Lounaaksi kaksi kuorittua omenaa. Lasten makaronilaatikko tuoksuu vähän liian hyvältä.
Klo 14.15: Taas nälkä.
Klo 16.30: Maanantai on selvästi väärä päivä paastota. Kaikkia kiukuttaa muutenkin, pitäisi vaan vetää suklaata kaksin käsin.
Klo 17.05: Päivällinen, kourallinen keitettyjä pakasteherneitä ja kaksi keitettyä kananmunaa samalla kun siivoan pissoja lattialta, ripustan pyykkejä ja syötän taaperoa.
Klo 18.15: Leikkipuistossa KAIKKI, niin aikuiset kuin lapsetkin, syövät jotain. Jotain hyvää.
Klo 19.50: Selvisin supermarketissa ruokaostoksista todella järjestelmällisesti. Ostin kyllä suklaata ja kookosleivoksia ja kroisantteja aamupalaksi… Öhm…
Klo 20.30: Iltapuuro. Ihana iltapuuro. On vaikea olla napostelematta samalla kun laitan lapsille iltapalaa, käsi suuhun-liike on ohjelmoitu selkärankaan. Parempi vältellä koko keittiötä.

To 28.1., 4. paastopäivä
Yksi paistettu kananmuna & Coca-Cola Light, kaksi kulhoa papuperunakeittoa (suunnilleen 180 kcal per lautanen).
Klo 03.40: Tosi lupaavaa, herään uneen jossa olen ahminut ruispaloja ja lohikiusausta paastopäivää edeltävänä yönä…
Klo 08.32: Kahden päivän mässäily ja eilisen papukeitto = Jäätävä turvotus. Näyttää kuin olisin viimeisilläni raskaana. Ja koska tälle päivälle on sitä samaa papukeittoa ruoaksi niin illalla varmaan leijun ilmassa kaasuissani.
Klo 12.30: Suunnitelematon lounas, kun lapsilta jää yli yksi paistettu kananmuna (tsekkasin kalorit, vähän päälle 100) ja miehen light cokis (1 kcal) kiljuvat mun nimeä jääkaapissa.
Klo 15.00: Palautusjuomaksi teetä kevyen puolen tunnin vatsalihastreenin päälle. No, menee se näinkin.
Klo 16.30: Joo miksi nää ihmiset syö täällä puistossa koko ajan kaikkea hyvää.
Klo 18.05: Päivän ensimmäinen suunniteltu ateria poikkeuksellisen myöhään. Papuperunakeitto uppoaa kyllä vähän paremmin tänään kun on nälkä.
Klo 19.20: Kevyt 2 km hölkkää – 2 km kävelyä lenkki. Vissiin turvottaa vähemmän kun sormus on pudonnut (ja siten myös kadonnut) sormesta. Höh.
Klo 19.50: Imuroin! Paastopäivänä!
Klo 20.35: Viimeinen ateria. Jos tää auttaisi pitämään nälkää niin ettei tartte aamuyöllä unissaan tai oikeasti nousta syömään.
Klo 22.50: Nälkä.

Ma 1.2., 5. paastopäivä
Kuppi teetä maidolla, kolme keitettyä kananmunaa ja Coca-Cola Light, kaksi kuorittua omenaa, puuro voisilmällä.
Klo 06.30: Kuopus herää noin tuhannenen kerran. Voisin aloittaa aamun vaikka mojitolla.
Klo 08.50: Ihan hyvä, että aloitin keventämisen jo eilenillalla. Nälkä on siedettävä.
Klo 10.40: “Joku” unohti eilen tehdä lapsille ruoan, joten koko aamu menee kokkaillessa. Onneksi lihaa, ei voi edes harkita kuormasta syömistä.
Klo 12.30: Tosi hyvä idea. Nukutan kuopuksen päiväunille ennen ekaa ateriaa niin saan syödä munani rauhassa.
Klo 13.45: Joo, tosi hyvä idea. Kuopus ei nuku vieläkään…
Klo 14.00: Eka ateria. Pakko ottaa cokis. Joka ei haittaa kalorien puolesta mutta vähentää taas nautitun veden määrää.
Klo 15.25: Paleltaa muuten ihan hitosti. Joko paasto tai sitten sama flunssa, mikä lapsilla on jo.
Klo 16.40: Pihalla. Paleltaa vaikka melkein +30 astetta ja päällä toppatakki.
Klo 17.45: Päivälliseksi kaksi vihreää omenaa. Toisin kuin voisi ehkä kuvitella, pienet ruoka-annokset piristävät, eivät masenna!
Klo 19.10: Kävelen pari kilometriä ruokakauppaan ja ihailen auringonlaskua, joka tuntuu poikkeuksellisen kauniilta. Mietin onko pää mennyt ihan pehmeäksi nälän takia.
Klo 19.30: Ruokakaupassa. Tahdon ostaa k a i k e n.
Klo 21.15: Vatsassa iltapuuro ja lämmin kylpy. Olo on kevyt.

To 4.2., 6. paastopäivä
Kaksi mukillista teetä lirauksella maitoa, kaksi porkkanaa, ihan helvetisti suklaakeksejä.
Mietin ensin, etten edes kirjoittaisi tästä päivästä mitään. Että antaisin sen hautautua pieleenmenneiden paastopäivien unohdukseen ja leikkisin, että tämä oli samanlainen menestys kuin monet aiemmat päivät, jolloin illalla olo oli niin hyvä että epäilin syöneeni päivän aikana huomaamattani ihan normaalisti.
No, nyt mentiin metsään heti aamusta kun annoin itselleni luvan syödä pari suklaakeksiä aamuteen kanssa. Olinhan taas valvonut lapsen kanssa, tällä kertaa kurkunpäätulehdus oli kuopuksella. Ja sitten jossain vaiheessa aloin käydä kauppaa, että vaihdan kukkakaalipäivällisen suklaakekseihin. Ja lopulta olin vaihtanut iltapuuronkin suklaakekseihin. Siis jo ennen kello kolmea iltapäivällä.
Kalorit tuskin ylittyivät tähtitieteellisesti, varmasti jäätiin alle tuhannen, mutta eihän sen silti näin pitänyt mennä. Illalla ei ollut mikään euforinen olo kun sain suklaakeksini vaan oma itsekurin puute, heittelevät verensokerit ja lipsumisesta johtuva ärsytys vaivasivat.
Tämä oli osoitus myös siitä, että olen ihan oikeasti koukussa sokeriin, enkä pysty vain lopettamaan sen syömistä jos sitä vain kaapista löytyy. Jatkossakin siis paastopäivät saavat olla täysin sokerittomia ja selvästi tämä addiktio vaatii melkoista interventiota. Kohti uusia haasteita, ja parempia paastopäiviä!