Se hemmetin Brexit. Hiton huonosti äänestetty, typerä päätös, joka taas ajaa meidän perheen kiertolaisiksi. Ei tietenkään juuri tänään, mutta olemme taas jännän äärellä: Vaikka Iso-Britannian EU-ero ei ehkä konkretisoidukaan vielä lähivuosina, se kuitenkin tarkoittaa sitä että loppuelämää emme voi Gibraltarin kupeessa viettää. Näin ollen olemme joutuneet taas kaivamaan karttapallon esiin ja sohimaan sormella sattumanvaraisia paikkoja, …
Kategoria: etäsuhde
ETÄLESKI VUODEN VERRAN
Eilen oli eräänlainen vuosipäivä, sillä tuli tasan vuosi siitä, kun Käytännön Mies aamuyöllä hiipi laukkuineen lentokentälle ja muutti Skotlantiin. Vuosi on ollut... mielenkiintoinen. Tietenkään emme ole olleet satojen kilometrien päässä toisistamme koko ajan, vaan viime kesällä vietimme kaksi viikkoa Skotlannissa, lomailimme Portugalissa viikon yhdessä, talvella olimme kolme kuukautta täällä Espanjassa, mies lomaili Suomessa pari viikkoa …
YLLÄTYSVIERAS
Eilen aamulla poikia odotti yllätys. Yön aikana kotiin oli ilmestynyt yllätysvieras. Hän saapui viikkoa aiemmin ja viikkoa pidemmäksi ajaksi kuin oli odotettu, toki minä olin sentään saanut muutamaa päivää aiemmin asiaankuuluvan varoituksen muuttuneista suunnitelmista. Hän saapui keskelle kaaosta, kun kalenteri on täynnä kaverisynttäreitä, uimakouluja, tenttejä, luentoja, juhlia, lääkärikäyntejä, puheterapiaa ja pyhäpäiviä. Melkein kahden kuukauden eron …
SOSIAALINEN INTROVERTTI – ITSENSÄ ANALYSOINTIA
Suhtaudun aina vähän varauksella siihen, että ihminen luokitellaan narsistiksi, introvertiksi, kiinalaiseksi tai vaikka epäsopivaksi äidiksi jonkun netissä kiertävän kymmenen kysymyksen testin perusteella, tai sitten näitä diagnooseja annetaan jonkun BuzzFeedin "12 merkkiä mistä tiedät olevasi kuolemansairas"-tyyppisten artikkelien perusteella. Olen kuitenkin sortunut siihen itsekin, ollessani todella iloinen löytäessäni esim. tämän ja tämän täysin epätieteellisen jutun, jonka avulla …
Jatka artikkeliin SOSIAALINEN INTROVERTTI – ITSENSÄ ANALYSOINTIA