MELKEIN NEPALISSA

Kaupallinen yhteistyö: Sukhimatot

pashupatinath-1739655_1280

Jos, no, kyllähän te tiedätte, olisin tänä aamuna lähtenyt lyhyelle kaupunkilomalle yhden tärkeän tyypin kanssa ja sitten ensi viikolla pakannut laukkuni ja lentänyt ensimmäistä kertaa elämässäni Aasiaan. Siellä mua odotti viikon työmatka Nepaliin, sen pääkaupunkiin Kathmanduun sekä muutamiin ympäröiviin kyliin. Nyt matka on siirretty jonnekin kauas tulevaisuuteen, mutta Nepal on kyllä ollut jatkuvasti mielessä. Matkan tarkoitus oli nimittäin vierailla kahdella mattopajalla, jotka ovat viime vuosina tulleet mulle todella tutuiksi työn puolesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Viime vuonna törmäsin sattumalta Wouteriin, Nasiaan ja Anaïs-vauvaan Teneriffalla

Olen jo jonkin aikaa työskennellyt Sukhille, joka lyhyesti sanottuna on verkkokauppa jossa myymme mattoja Nepalista, Intiasta, Turkista ja Marokosta – kyse on pienestä ”perheyrityksestä”, sillä perustajat Nasia ja Wouter ovat aviopari ja minä ainoa täysipäiväinen työntekijä. Nasia ja Wouter ovat itse löytäneet yhteistyökumppanimme maailmalla, ja minä vastaan päivittäisestä yhteydenpidosta mattopajojen kanssa. Matot valmistetaan aina tilauksesta ja ne ovat alusta loppuun käsityötä, eli koko prosessi tilaamisesta uuden maton kotiintoimitukseen vie aikaa muutamasta viikosta useampaan kuukauteen. Meiltä löytyy kodista kaksi turkkilaista vintagemattoa ja yksi Beni Ourain-berberimatto, ja loppuvuodesta tarkoitus olisi peittää olohuoneen hiton kylmä lattia ihanalla Santosh-matolla.

Santosh - käsintuftattu matto
Testailin vähän suunnittelutyökalulla miltä mun ”yksiö” (olohuone/makuuhuone) näyttäisi

Meillä on yhteensä kuusi mattopajaa, joilla valmistetaan Sukhin mattomalleja (joita on pian tulossa lisää ja mä en malta odottaa sitä, koska siellä on tulossa tosi hienoja bohomattoja) ja olemme olleet aika onnekkaita kun koronasta huolimatta tilauksia on yhä tullut. Tai no, nythän monilla on aikaa sisustaa. Turkin Istanbulissa toiminta on voinut jatkua normaalisti, mutta Marokossa tiukat ulkonaliikkumisrajoitukset ovat tuottaneet haasteita, vaikka mattopaja itsessään sijaitsee niin syrjässä Atlas-vuoristossa että kylässä ei ole edes nettiyhteyttä. Intiassa maan nopea sulku aiheutti sen, että osa matontekijöistä ei päässyt palaamaan kotiinsa lähikaupunkeihin vaan jäi jumiin mattopajalle. Olen ylpeä siitä, että Sukhi on pitänyt huolen näistä käsityöläisistä hoitamalla ruoka- ja asumiskustannukset. Onneksi sekä Nepalissa että Intiassa käsityöläisillä on mahdollisuus työskennellä kotona ja esimerkiksi huopapallomattoja valmistavat naiset ovat aamuisin hakeneet työpajalta huopapalloja ja valmistaneet mattoja kotona. Jonain päivänä minäkin toivottavasti pääsen vierailulle jonkun käsityöläisemme kotiin.

sukhi-nepal-mattopaja

Olen opiskellut kehitysmaatutkimusta pitkän sivuaineen verran, ollut vetämässä yhtä lyhyttä ”kehitysyhteistyöprojektia” Karibialla ja olen todella tietoinen white savior-problematiikasta. Tätä duunia on ollut palkitsevaa tehdä, koska tässä on kyse siitä että ihmisille tarjotaan ihan oikea työ, turvalliset työolosuhteet ja palkka, jonka avulla on mahdollista ponnistaa vähän pidemmälle. Vaikka tänne en voi mitään tarkkoja numeroita kirjoittaakaan, niin tiedän työni puolesta että homma toimii reilusti. Osa työntekijöistä työskentelee osa-aikaisesti ja esimerkiksi osan vuodesta tekee töitä maatalouden parissa, ja paikallisina juhlapyhinä hommat pysähtyvät totaalisesti; nykyään myös sellaiset juhlat kuin holi ja diwali on mulla merkattuna kalenteriin, koska silloin voin olla varma ettei sähköposteihin vastata vähään aikaan.

A7 (1)

Ylläolevat kuvat ovat yhdeltä Nepalin mattopajaltamme – siltä ensimmäiseltä, josta Sukhin tarina alkoi. Koska koronakriisi vaikuttaa radikaalisti myös kehittyvien maiden talouteen, etenkin niihin joissa turismilla on iso merkitys, on syytä olla huolissaan myös köyhempien maiden selviämisestä. Viime viikolla Sukhi toimitti työntekijöilleen lähes 2000 dollarilla ruoka-apua, vaikka onneksi tämän lisäksi olemme voineet työllistää käsityöläisiä lähes entiseen tapaan. Tällä hetkellä eniten haastetta tuottaa lentoliikenteen rajoitukset, sillä esimerkiksi Nepalista on ollut toukokuussa vain muutama kansainvälinen lento ja rahtiliikenne aika tukossa. Olemme kuitenkin optimisteja, että tavaraliikenne palaisi hiljalleen. Ja että jonain päivänä minäkin pääsen tapaamaan Subashin, Ritan, Jimmyn, Pujan ja muut ihan livenä.

_MG_3079

KUINKA KÄY KAHDEN MAAN LASTEN?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Epävarmuus lienee varminta mitä näillä ajoilla on meille tarjota, ja vaikka yleisesti ottaen siedän sitä – ainakin omasta mielestäni – aika hyvin, niin nyt on toivoisin että olisi sellainen kuuluisa kristallipallo. Omalta osaltani voin todeta nähneeni maailmaa niin paljon, että en voi valittaa vaikka joutuisin viettämään loppuelämäni tässä korttelissa. Mutta lasten puolesta tilanne on erilainen: ei heidänkään ole pakko matkustaa turisteina enää minnekään, mutta heidän toinen vanhempansa asuu toisella puolella Eurooppaa.

Meillähän kävi ”onni onnettomuudessa”, että lasten isä oli Suomessa käymässä maaliskuun puolivälissä. Tai en tiedä kuinka onnekasta oli jäädä jumiin Suomeen liki kahdeksi kuukaudeksi, mutta ainakin hänestä oli suuresti apua lasten etäkoulun kanssa ja he saivat viettää aikaa yhdessä oikein urakalla. Ja ex-miehen käsissä kodin sisustusta päivitettiin monella tapaa, eli huonomminkin olisi voinut käydä. Muutenkin meidän perhe on ollut kaikessa koronakurjuudessa varmasti niitä, joilla on toistaiseksi tullut vähiten takkiin, ja suurimmat tappiot on olleet mielipahan muodossa peruuntuneiden suunnitelmien takia. Mutta sitä se on kaikilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen lasten isä pääsi kuitenkin palaamaan kotiinsa, aika monen peruuntuneen lennon jälkeen. Kotimatkan hinta oli yli tuplaten sen mitä meno-paluu normaalisti. Meidän kesälomamme Espanjassa on tietenkin peruttu, voi olla etteivät Espanjan rajat aukea ilman erityisen hyvää syytä vielä pitkään aikaan. Olin optimistisena varaamassa uutta matkaa jouluksi, mutta nyt sekin tuntuu vähän kaukaiselta. Ehkä ensi kesä on hyvä tavoite?

Mutta kyse ei ole vain lomista. Lomailusta luopuminen on ihan okei, mutta meillä se, että lapset tapaavat toista vanhempaansa, edellyttää aina matkustamista. Nyt luonnollisesti vastuu reissaamisesta siirtyykin lasten isälle ainakin joksikin aikaa, mutta yhden ihmisen liikkuminen rajojen yli ei juuri nyt näytä yhtään yksinkertaisemmalta kuin neljän ihmisen matkustaminenkaan. Ja ennen kuin kukaan nyt viisastelee, että ratkaisuksi sopii muuttaminen samaan maahan niin sori, juuri nyt se ei ole vaihtoehto. Vaikka jos tilanne jatkuu todella pitkään tällaisena, kai sitäkin harkitaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Emme suinkaan ole ainoa perhe, joka on jakautunut kahteen eri valtioon. Olen sympannut suuresti virolaisia työläisiä, jotka jäivät mottiin Suomeen ja olivat viikkoja pääsemättä perheensä luo. Ylipäänsä olemme olleet etuoikeutettuja voidessamme valita tällaisen elämän; kun minä päätin palata lasten kanssa Suomeen, se oli monella tapaa win-win-ratkaisu sillä suunnitelmissa oli ja on yhä viettää pitkiä lomapätkiä yhdessä Espanjassa, jotta lapsilla säilyy edes vähän kielitaito ja yhteys siihen kulttuuriin, jossa he hetken kasvoivat. Heillä on yhä kavereita Espanjassa, eikä mun tarvitse varmaan erikseen kertoa että itse ikävöin sinne joka päivä.

En edes uskalla arvailla paljonko matkailu muuttuu ja jo nyt kun katsoimme, onko lasten isän mahdollista tulla kesälomalle Suomeen, alkoi vähän heikottaa. Puhutaan kolmin-nelinkertaisista summista. Ja se on tietenkin se hinta, mikä lentämisestä pitäisikin maksaa – sisäinen ilmastoahdistujani kyllä iloitsee siitä, että lentomatkustus meni ryminällä uusiksi ja ainakin vähäksi aikaa halvat viikonloppupyrähdykset pitkin Eurooppaa ovat ohi. Kulttuurinen muutos on tervetullut ja olen klassinen esimerkki ihmisestä, joka toivottuaan muutosta järkyttyy, kun se lopulta koittaa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, että matkustamisesta tulee kallista – jos siitä tulee pandemiapolitiikan myötä mahdotonta niin pulassa ollaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten isä on onneksi Suomen kansalainen ja vastaavasti asuu pysyvästi ja virallisesti kotimaassaan, joten teoriassa ainakin toistaiseksi hän voi reissata maiden välissä (joskin suorien lentojen puuttuessa se tarkoittaa aina välilaskullista lentoa, joka tuo oman jännityksensä). Karanteeninkin kanssa voimme elää, siitä tulee varmasti vähäksi aikaa välttämätön osa rajanylityksiä. Yksi vaihtoehto on varmasti ajaa läpi Euroopan, tai kulkea junalla, mikäli raideliikenne palautuu suunnilleen normaaliksi lähiaikoina. Itse asiassa se sopii meille oikein hyvin, suunnitelmissa on ollut siirtyä maata pitkin matkaajiksi näillä reissuilla heti kun lapset jaksavat vähän paremmin kantaa oman osuutensa matkatavaroista.

Mutta kauhuskenaario tietysti on, että eri valtioiden erilaisten torjuntataktiikoiden takia ja vaihtelevan tautitilanteen vuoksi matkustuskieltoja ja -rajoituksia jaellaan tästä siihen asti, että tulee rokotus (ja pessimisti sisälläni toteaa, että seuraava virus). Että kun tähän asti olemme tottuneet siihen että Suomen passia heiluttelemalla kaikki portit aukeavat meille niin nyt olemmekin kansalaisia non grata, emmekä voikaan enää entiseen tapaan liikkua vapaasti. Vaikka asumiskuvioita läpikäydessämme mietimmekin monenlaisia mahdollisia vaikeuksia joita välimatka voi teettää, emme ihan ensimmäisenä muistaneet listata potentiaalisiin haasteisiin globaalia pandemiaa. Onneksi ihminen on sopeutuvainen enkä missään nimessä toivo, että tämän kaiken jälkeen palaamme kyseenalaistamatta entiseen tapaan reissata, kuluttaa ja elää kiireistä arkea – mutta silti joku muutosvastarintainen panikoi sisälläni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LONG TIME NO SEE

Terppa.

Vietin juuri kuukauden blogiloman. Se tuntui niin vapauttavalta että en tiedä onko paluuta entiseen postaustahtiin – toisaalta eipä sitä kukaan varmaan odota. Oli kiva, kun oli kuitenkin käyty kyselemässä ollaanko kunnossa. Kyllä me ollaan. Mutta nyt kun arjesta on riisuttu kaikki se mistä olen tähän blogiin kirjoittanut – brunssit, museot, matkustelu – niin jäljelle jää kyllä kiireinen, täyteläinen arki mutta se on taas sellaista, mistä en osaa enkä ihan hirveästi haluakaan kirjoittaa. Sen lisäksi sitä se taitaa olla meillä kaikilla juuri nyt: totuttelua uudenlaisiin ohjeisiin ja rajoituksiin, tasapainoilua sosiaalisuuden ja sisäänpäin käpertymisen kanssa, etäopiskelua, töitä pätkissä, liikaa ruoanlaittoa.

Onneksi myös kevät ja kaikkea kivaa. Nyt kun olemme olleet ennätyspaljon vain kotona, vain keskenämme, olen maalannut seiniä ja istuttanut kasveja ja kukkia kuin mikäkin kodinrakentaja. Pojat pyöräilevät kaikki päivät pihalla ja kotiin laskeutuu hetkittäin tervetullut hiljaisuus, sillä muuten meillä on turhanpäiväisten riitojen, Zoom- ja Teams-tapaamisten ja naapurien äänien synnyttämä lievästi sanoen stressaava kakofonia. Lapset ovat sopeutuneet kaikkeen uuteen ja outoon ihailtavan helposti ja hyväksyvästi, todeten että tämä nyt on mitä on.

Tämä ei nyt ole ollut mikään elämäni upein ajanjakso, mutta kun olemme koko maailma samassa tilanteessa, ei blogiinkaan viitsi vain valittaa. Sen lisäksi olemme monella tapaa hyvin onnekkaassa asemassa: perheessä on kaikki hyvin, olemme terveitä eikä lähipiirissä ole riskiryhmäläisiä, minulla on töitä enemmän kuin pitkään aikaan. Muuttuneista (matka)suunnittelmista kerron varmasti pian, vaikka siis kuten varmasti arvaatta niin kaikki on peruttu. Onneksi meillä on oma pieni piha, uimarannalle vain pari sataa metriä ja luontoa lähellä. Toivottavasti pojat pääsevät isovanhempiensa kanssa pian mökillekin, sekin on samassa sairaanhoitopiirissä. Omat toiveeni tälle kesälle ovat hyvin vaatimattomat: joku mökkireissu ystävien kanssa olisi kiva, jos pääsisi pari kertaa kallioille katsomaan auringonlaskua ja juomaan skumppaa kaverien kanssa, olisi edes yhdet festarit. Viimeinen toive lienee yhtä utopistinen kuin haave Espanjasta loppuvuodelle, mutta aina saa unelmoida. Mitäs te toivotte kesältä?

P4258067.jpeg

OSTOLAKKO ON HUONO IDEA

Onhan tässä vähän selittelyn makua, mutta oikeasti: meillä on virus, jonka takia kaikki kevään suunnitelmat on peruttu, saa pelätä oman, läheistensä ja kansanterveyden puolesta, joutuu viettämään lasten kanssa 24/7 ja en tiedä, seuraavaksi tulee varmaan heinäsirkat, kevättulvat ja suoratoistopalvelut kaatuvat. Ai niin, kuntosali meni kiinni, museoon ei pääse. Siis kyllähän te kaikki tiedätte. Samassa jamassa ollaan. Monet elämän itsestäänselvät ilot katosivat kalenterista kerta heitolla.

Ja siksi tuntuukin erityisen julmalta että olen kaiken lisäksi kieltänyt itseltäni shoppailun! Nyt täytyy tunnustaa: lipsahdin ostolakossa kerran jo ennen karanteenia ja koronaa (ei, emme ole oikeassa karanteenissa, mutta kutsumme tätä eristyksen ja eristäytymisen aikakautta nyt käytännön syistä karanteeniksi). Silloin myytiin viimeisiä kappaleita Kaikon hameita, jotka henkivät brittiläistä maalaisidylliä – sellaista, joka resonoi oman sielunmaisemani kanssa. Olin jo aiemmin mallaillut hametta ja haaveillut siitä, mutta se jäi silloin ostamatta. Nyt iski paniikki, ja ostin sen – vaikka en sitä tarvitsisi (ja tuli hankittua numeroa liian iso, joskin luultavasti koronaruokavalion ansiosta sekin ylimitoitus on kiritty kiinni vappuun mennessä).

Koronan aikana olen livennyt lupauksistani toisen kerran. Heti rajoitusten alkupäivinä iski paniikki: koin hyvin henkilökohtaisesti että kaikkien suomalaisten pienyritysten selviäminen tästä taantumasta on mun vastuulla. Pakko ostaa! Tämähän on kiehtova, 2020-luvun tapa käsitellä mitä tahansa ongelmia: ostamme ratkaisun. Ostamme eettisempää, ekologisempaa, vastuullisempaa… kaikkeen on vastaus joku tuote tai palvelu eikä suinkaan pelkkä pidättäytyminen. Niinpä omaksuin hyvin vahvasti viestin, että täytyy kuluttaa jos kykenee. Sittemmin olen hillinnyt itseni, mutta en lupaa mitään. Tämä on ollut sellainen pakollinen downshiftaus joka rintamalla, joten jos oma mielenterveys alkaa rakoilla ja joku uusi tavara voi jollain tapaa lieventää oloani niin annan armoa itselleni. Joskus myöhemmin on sitten sen aika, että haen ammattiapua ja opettelen käsittelemään kriisejä jossain muualla kuin nettikaupoissa.

Ostin siis kuvissakin näkyvän suorastaan psykedeelisen collegen varkautelaiselta Ehta by Dream Circus yritykseltä. Sen jälkeen olen tietenkin haaveillut ties mistä ihanista Uhanista, Miia Halmesmaan ja Aarteen mekoista, R-Collectionin ulkoiluvaatteista ja Nanson pellavamekoista, kesähän on täällä ihan just (ja näillä näkymin me nökötämme sen Suomessa emmekä Espanjassa uima-altaalla – siksi kannattaisi varmaan haaveilla jostain vähän pellavaa paksummasta). Tässähän ei ole mitään järkeä, ja onneksi nyt on pakko ajatella taloutta: vaikka oma työ ei toistaiseksi ole vaakalaudalla, lienee viisaampaa himmailla ja katsoa vähän miten maailma makaa kun sairastapausten määrä tasoittuu ja pääsemme joskus palaamaan askel kerrallaan arkeen.

Kotona mököttäminen on näkynyt myös remppaintona: olen kiihkeästi haalinut huonekasveja, tällä viikolla aion maalata seiniä, olen shoppaillut kierrätyshuonekaluja ja ripustanut vuosikaudet vuoroaan odottaneita tauluja. Kun tämä lamaannuksen aika on ohi (käytän yhä ison osan päivästä pelkkään prokrastinointiin) aion aloittaa Gua sha-harrastuksen, ostaa blenderin ja tehdä joka aamu jonkun terveellisen smoothien ja vaikka mitä muuta. Olemme esimerkiksi ilmottautuneet paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen halukkaiksi hamsterin adoptoijiksi. Että tällaista se eristys saa aikaan – mitäs teillä?