ERON HINTA

Jotkut uutiset on sellaisia, ettei malta odottaa että pääsee jakamaan ne blogiin. Ja sitten toiset uutiset, kun vajaa kaksi vuotta sitten tapahtunut ero, ovat sellaisia joita pitää hautoa aika pitkään ennen kuin ne pystyy kertomaan. Nyt on kuitenkin sen verran vettä virrannut Vantaanjoessa että tästäkin voi jo keskustella muutenkin kuin meemein. Jopa niin, että kävin ihan julkisesti puhumassa maailman ihanimman Julian kanssa hänen Melkein kaikki rahasta-podcastissaan (jakso tulee ulos 24.9.).

Mua tietenkin hieman huvittaa ajatus itsestäni jakamassa talousneuvoja, koska olen vähiten massimuija kaikista. Mutta toisaalta olenkin erinomainen varoittava esimerkki! Tiivistetysti: kannattaa olla vähän säästössä pahan päivän varalle. Meinaan, eroamiseen yleensä liittyy vähän useampikin paha päivä. Voisin totta kai syyttää säästöttömyydestäni sitä, että olimme vain reilu vuosi ennen eroa investoineet ulkomaille muuttoon, mutta totuus on että en vain ole säästäväinen ihminen. Päin vastoin, aina kun annan luottokorttini huutaa hoosiannaa niin hymyilen ja hoen että ei siinä viimeisessä mekossa kuitenkaan ole taskuja!

No ei ole ei, mutta ennen kuin kuolee niin yleensä ehtii tulla tilanne jos toinenkin jolloin olisi erittäin kiva että olisi vähän puskuria. Ei siihen tarvita edes eroa vaan ihan surkea työpaikka tai terveysongelmat riittävät. Mutta, olen elävä esimerkki myös siitä, että erota voi vaikka tili olisi melkein miinuksella.

Meillä se käytännössä kuitenkin tarkoitti sitä, että piti muuttaa Suomeen. Olisimme palanneet todennäköisesti tänne pohjoiseen muutenkin lasten kanssa kesällä 2019, mutta nyt oli selvää että meillä ei olisi ollut varaa asua Espanjassa kahdessa eri kodissa. Suomessa tämä onnistuu, koska saan paljon tukea yhteiskunnalta: lapsilisissä on yksinhuoltajakorotukset, kuten myös pian taas rullaavassa opintorahassa on lapsikorotus, ja sen lisäksi saan asumistukea.

Kun eropäätös (joka luonnollisesti ei ollut mikään hetken mielijohde) oli tehty, jouduimme asumaan yhdessä vielä useamman kuukauden. Vaikka kyseessä oli tosi tylsä ja epädramaattinen ero, ei kodin jakaminen enää siinä vaiheessa tuntunut kenestäkään kovin mukavalta. Silloin tuli mietittyä muutamankin kerran, että olisipa ollut pari toimintatonnia niin olisimme saaneet vähän välimatkaa ex-puolison kanssa. Ulkomaille tai ulkomailta muuttaminen ei ole halpaa hupia, joten meillä muuttoprosessi vaati lentoineen ja laatikoiden kuljettamisineen pari tonnia. Sattumalta saman verran oli mennyt juuri edellisenä vuotena siihen, kun saavuimme Espanjaan, emmekä olleet varautuneet siihen että sama investointi pitäisi tehdä niin pian uudestaan.

Olimme myös ennen muuttoa myyneet oikeastaan kaiken kiinteän omaisuuden, ja jäljellä oli lähinnä legoja, lakanoita ja keittiötarvikkeita. Yleensä omaisuudenjako on edessä myös silloin, kun suhteen molemmat puolisot jäävät samalle postinumeroalueelle, joten on hankittava imureita, sänkyjä, kattiloita ja kaikenlaista. Jos muuttaminen itsessään maksoi muutaman tonnin, niin tämän lystin rahoitin mm. Ikean luottokortilla, jota makselen vieläkin takaisin.

Eroaminen on kallista. Itse kaksiportainen avioeroprosessi pelkästään maksaa noin 300 euroa, mutta hyvin harvalla kulut jäävät siihen. Elämänmuutoksiin liittyy lähes aina elintason lasku eikä eroaminen ole poikkeus. Ei ole mitenkään harvinaista, että ihan hyvässä, sopuisassakin erossa on tarve ulkopuoliselle asiantuntijalle (eli juristille, ja siinä ei ole mikään alipalkattu ammattiryhmä). Mitä riitaisampaa, sitä kalliimpaa. Olen kiitollinen, että meillä on asiat saatu sovittua ilman kolmatta osapuolta, tätä tietty helpotti se että minä olen lähivanhempi (viikko-viikkosysteemi ei oikein toimi kun välissä on 4000 kilometriä) eikä meillä ollut juuri muuta yhteistä omaisuutta kuin petivaatteita ja ruokailuvälineitä.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole masentaa. Eron jälkeen olen pärjännyt hyvin, vaikka alku olikin ahdistava (siitä avaudun huolella Julian podcastissa!). Yhteiskunta ja ystävät auttoivat alkuun: kun aloitimme jos nyt ei tyhjän niin erittäin ohuen patjan päältä vuoden 2018 viimeisinä päivinä, saimme niin paljon tukea että erosurun lisäksi itkin usein myös ilosta. Kela tarjosi vuokratakuun että pääsimme ensimmäisten kuukausien karmeasta vuokrakaksiosta kivempaan kotiin, naapuruston perheet toivat meille pyyhkeitä, toppavaatteita ja huonekaluja. En tiedä kuinka paljon vuoden 2019 alkuun kuului huolta toimeentulosta ja uusien hankintojen rahoittamisesta ja kuinka paljon murehtiminen oli myös unelmista luopumista ja parisuhteen päättymisen prosessointia, mutta sekin lopulta helpotti.

Toivoisin, ettei kukaan jää huonoon suhteeseen vain rahan tai elintason takia. Olen itse avioerolapsi ja muistan, että lapsuudessa kamalampaa kuin puuropainotteinen ruokailu oli eroa edeltävä kireä ilmapiiri ja omien vanhempien onnettomuus. Olisi totta kai ollut upeaa jos olisimme voineet elää ydinperheenä, mutta se ei nyt onnistunut. Olemme onneksi ystäviä ja vietämme paljon aikaa vanhalla perhekokoonpanolla, ja luulen että olemme kaikki onnellisempia kuin kaksi vuotta sitten. Ja vaikka Ylellä välillä kirjoitetaan timanttisista yksinhuoltajista säälivään sävyyn, tai kerrotaan yksinhuoltajuuteen liittyvistä sosio-ekonomisista riskeistä, on yksinhuoltajia yhtä moneen junaan kuin ydinperheitäkin. Riskit totta kai lisääntyvät kun vastuun arjesta kantaa pääasiassa yksi aikuinen, mutta mikään homogeeninen heikosti toimeentulevien äitien ryhmä tämä ei ole.

Ehkäpä se oma vinkkini on, että kannattaa pistää vähän sivuun sitä rahaa, jos se vain on mahdollista. Ja että jos ei ole, niin täysin persaukisenakin voi erota. Eroaminen itsessään on yleensä niin syvältä, että se tietty on astetta mukavampaa että ensin ei tarvitse nukkua kavereiden sohvilla ja voi juoda vähän viiniä samalla kun käy läpi yhden tärkeän suhteen elinkaarta. Mutta kaikki järjestyy.