En voi tarpeeksi painokkaasti tätä sanoa: jos yhtään taide kiinnostaa (ja erityisesti jos ei kiinnosta!), niin äkkiä Keravalle. Olin kyllä kuullut sieltä ja täältä ylisanoja Keravan Taiteen kotitalosta, tämän kesän purkutaideprojektista, joka toteutettiin Ahjon lähiössä loppuaan odottavaan kerrostaloon… ja silti tämä ”näyttely” ylitti kaikki odotukset. Viimeinen virallinen aukioloviikko alkaa ensi viikolla, mutta huhut, eli vapaaehtoisten henkilökunta, vihjaili että syyskuussa olisi ehkä vielä luvassa viikonloppuja jolloin on mahdollista tulla yllätetyksi viidessä kerroksessa.

Yli sadan taiteilijan aikaansaannoksia ihaillakseen joutuu todennäköisesti jonottamaan: me saavuimme paikalle sunnuntaiaamuna tunti avaamisen jälkeen ja jonotusta oli 1,5 tuntia. Se on sen arvoista. Kannattaa jonottaa, pidempäänkin. Sisälle taloon otetaan 50 henkilöä kerrallaan ja siellä saa kierrellä kuuden euron sisäänpääsymaksulla omaan tahtiin. Moukaritie 4:ssä sijaitsevalle Taiteen kotitalolle kävelee Keravan asemalta vartin verran ja bussilla pääsee aivan viereen. Odotuseväät voi hakea viereisestä Alepasta. Meillä oli käytännön syistä vain noin 40 minuuttia aikaa sisällä vietettäväksi ja se ei missään nimessä riitä: suosittelen varaamaan noin vartin per kerros.

Jokainen autioitunut asunto on saanut uuden ilmeen, ja jälleen kerran kokemus oli sisustusmielessäkin inspiroivampi kuin mihin uskon Asuntomessujen koskaan omalla kohdallani pystyvän. Löysin heti monta taiteilijaa, joita seurata Instagramin puolella (esimerkiksi @jarnosinivaara ja @art_lahtinen). Kiasmassa alkuvuodesta olleen Ragnar Kjartanssonin Visitors-videoteoksen ja Amos Rexin Generation 2020-näyttelyn rinnalla tämä on ehdottomasti TOP 3:ssa vuoden taidekokemuksissa, ja pysyy siellä varmasti pitkään. Mieli tekisi mennä uudestaan, paremmalla ajalla, fiilistellä läpi esittelytekstit, yksityiskohdat ja jokainen nurkka.

Ei, en rakastanut jokaista asuntoa ja ideaa tai toteutusta. Mutta rakastin maalintuoksua, rohkeita kannanottoja seinillä, yhteiskuntakritiikkiä ja niitä tuhansia työtunteja minkä ansiosta tämä ilmeisen huonomaineinen talo sai erittäin komeat hautajaiset. Olisipa tällaista ”vapaat kädet”-tyyppistä taidetta enemmän tällaisissa tiloissa: nyt aivan oma lisänsä taiteeseen oli talon historia, ja se tunne että olemme jonkun vanhassa kodissa hiipimässä. Miten voi talon luonne muuttua kun sieltä katoavat arki ja asukkaat ja tilalle tulee moderni museo! Miksei meillä ole tällaista enempää, kysynpä vaan!

Luulen, että meillä olisi kouluikäiset lapset kyllä ihmetelleet tätä kaikkea, joten jos lapsi jaksaa jonottaa eikä ahdistu hetkittäin synkästäkin värimaailmasta niin mukaan vaan. Mulle tämä oli sellainen kokemus, joka toimi parhaiten aikuisseurassa, koska me taannuttiin maailmaa hämmästeleviksi 10-vuotiaiksi itsekin ja kuljettiin suu auki osoittelemassa nurkkiin, kaappeihin ja lattiaan, ja tietysti kuten kaikki muutkin, kuvaamassa sormet verillä Instakelpoisia otoksia. Menkää siis sankoin joukon Keravalle, tässä on vuosituhannen paras syy siihen.