Tampereella on varsin laaja ja monipuolinen museovalikoima aina Sara Hildenin vaihtuvista, yleensä hyvin ajan hermoilla olevista taidekattauksista vakoilumuseoon, mutta mulle – noin omaa historiaani ymmärtääkseni – merkittävin on varmasti Amurin kaupunginosassa sijaitseva Amurin työläismuseokortteli, joka kertoo työväen arjesta Tampereella yli 150 vuoden takaa. Sekä mun isäni että isoisäni ovat kasvaneet Amurissa ja käsittääkseni isoisä tällaisessa puutalokorttelissa, joita Amurin alueelle oli ilmestynyt 1800-luvun puolivälistä alkaen teollistumisen ja työvoiman tarpeen myötä. Oman isäni lapsuus oli tietenkin 50-luvulla jo urbaanimpi, mutta kun kumpikaan suvun miehistä ei ole enää kertomassa näitä tarinoita, olen iloinen että kivitalojen keskellä on säilynyt yksi aikansa ilmiö.

Me vierailtiin Amurin työläismuseokorttelissa kesäkuussa, jolloin koronatilanne oli hetkeksi rauhoittunut. Tällainen ulkomuseo olikin miellyttävä konsepti, varsinkin kun eri vuosikymmenten asumismuotoja sekä elämäntapaa ilmentävien asuntojen sisustusta ei saa lääppiä (vaikka välillä teki mieli). Työläiskorttelin muuttaminen museoksi alkoi 1950-1960-lukujen vaihteessa, ja vuoden 1973 asunto on ainoa alkuperäinen; sen jälkeen museokorttelin asuntoja on palautettu omaan tyyliinsä vuosikymmen kerrallaan, mahdollisimman huolella kunkin aikakauden tyyliä vaalien. Erityisen vaikuttava on 1970-luvulla rakennettu yhteissaunojen edustaja, jonka kolkko tyyli teki vaikutuksen. Tampere on toki muutenkin erinomainen saunakaupunki, onhan siellä Rauhaniemen kansankylpylä ja Rajaportin yleinen sauna.

Asuntojen ovilta löytyi esimerkkiasukkaiden kertomuksia, jotka sisälsivät aika karujakin huomioita ajalta, jolloin työväen lasten oli seurattava vanhempien jalanjälkiä ja unohdettava opiskelu, ja ajalta jolloin yli 50-vuotiaaksi oli huomattavan harvinaista elää. Mutta olisinhan surkea moderni ihminen jollen kuitenkin nostalgisoisi tätä mariekondonkin kateelliseksi tekevää askeesia: ei mitään turhaa. Laadukkaita, huolella käsin tehtyjä tavaroita ja vaatteita, arvokkaita materiaaleja, minimalismia. Jos etsisin sisustusinspiraatiota, tulisin enemmin Amurin työläismuseokortteliin kuin menisin Asuntomessuille.

Myös 10-vuotias piti ulkomuseosta ja etenkin bongaili innolla opaskylttien mielikuvitusperheistä tuttuja nimiä – aika monta luokkakaverien kaimaa löytyi 1800-luvun lopustakin. Eri vuosituhannella syntyneelle lapselle monen tavaran tarkoitus oli ihan mysteeri, mutta toisaalta kun kerroin että meidän sukumme juuret ovat ihan konkreettisesti myös täällä, alkoi lapsi kiinnostua kotoa löytyvistä valokuvista. Iso osa niistäkin Amurin kortteleissa.

Suosittelen Amurin työläismuseokorttelissa käyntiä oikeastaan kaikille. Se on helppo ja kansantajuinen kohde, joka tuo historian kirjaimellisesti käsien ulottuville. Jos haluaisin myös jotain potkua minimalistiksi ryhtymiseen niin täällä löytää itsensä kyseenalaistamasta sitä, onko aivan kaikki kehitys ollut meille hyväksi (vaikka todettakoon, että museon yhteydessä on ihana kahvila Amurin helmi sekä pieni museokauppa jossa on kaikkea söpöä menneiden aikojen peltilelua ja muuta, joten well, eihän sieltä tyhjin käsin eikä vatsoin lähdetty).

Sisään pääsee ilmaiseksi museokortilla, totta kai, ja muutenkin sisäänpääsy on hyvin kohtuuhintainen 8 euroa aikuisilta ja 3 euroa lapsilta. Tämä Tampereen ulkoilmamuseo on auki vielä syyskuun 6. päivään asti, eli jos harrastat kotimaanmatkailua niin ehdit ihan hyvin piipahtaa, kunhan et mene maanantaina. Itse suosittelen ainakin kaikille jotka tykkäävät kultaisista kehyksistä, kauniista tapeteista, upeista kaakeleista ja helpostilähestyttävästä kertauksesta siihen, miten lyhyessä ajassa Tampere, ja Suomi, on kehittynyt nykyiseksi moderniksi digimaailmaksi.

Ei kovin kaukana Amurista sijaitsee Näsinpuisto (jossa olen ensin lapsena syöttänyt sorsia ja oravia isäni kanssa ja sitten isompana juonut monta kertaa pussikaljaa ja samalla kuunnellut Särkänniemen kiljuntaa, suosittelen melkein molempia aktiviteetteja, sekä nykyään aivan ihastuttavaa urbaania Mältinrannan uimapaikkaa puiston toisella laidalla). Näsinpuiston päältä löytyy ”Näsinlinna”, joka on vasta joitain vuosia sitten uudistettu ja avattu nyt yleisölle niin museo Milavidan kuin samannimisen kahvilan muodossa. Peruskorjattu Näsinlinna onkin upea, ja voisin pitää siellä vaikka häät  – kun nyt löytyisi ensin joku Milavidan alkuperäisten asukkaiden kaltainen rikas tehtaanomistaja!

Jos samana päivänä vierailee molemmissa kohteissa, saa upean käsityksen siitä miten elivät samoina aikoina Finlaysonin tehtaan omistajat kuin sen työntekijät. Kontrasti on aika huikea. Milavidassa on useampi huone ehostettu entiselleen, vaikuttavia ja dramaattisia sisustuselementtejä myöten, ja paikan päällä on myös ehkä lievästi pelottavia vahanukkeja – joiden trendikkäät pitsipaidat olisin voinut viedä mennessäni (muutun selvästi kleptomaaniksi tällaisissa museoissa, missä on marmoria ja kultaa käsien ulottuvissa!).

Milavidassa on pysyvän, von Nottbeckien suvun tarinaa ja elämäntyyliä heijastelevan näyttelyn lisäksi vaihtuva näyttely; tällä kertaa kesäkuussa se oli käsilaukuista ja täytyy sanoa, että ihan hirveän kiehtovaksi en sitä kokenut. Rakennus itsessään on mitä kaunein ja von Nottbeckien kosmopoliittisuvun tarina mielenkiintoinen, mutta mikään museospektaakkeli Milavida ei ainakaan toistaiseksi ole. Onneksi on museokortti, jonka avulla voi ohittaa tässä tapauksessa 8 euron pääsymaksun ja ilmaiseksi käydä kiertämässä yläkerta (ja sitten maksaa itsensä kipeäksi alakerran kahvilassa, jossa hinnat oli selvästi omistavalle luokalle toisin kuin Amurin työläismuseon duunarikahvilassa – mutta miellyttäviä paikkoja molemmat, omilla tunnelmillaan!).

Tässä siis museoraportti Tampereelta. Toivottavasti pääsen taas pian möyryämään läpi Mansen museoita – omia suosikkejaan saa suositella kommenttikentässä!