RIIAN PARHAAT KAHVILAT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka yours truly ehti yhdeksän päivän aikana nauttia monta kuppia cappuccinoa Latvian pääkaupungissa, ihan jokaista kahvilaa en ehtinyt käydä läpi. Mutta tässä on lista suosikeistani! Todettakoon, että kahvittelimme vanhan kaupungin puolella vain kerran, sillä oma kämppämme sijaitsi Riian ”uudella puolella” (kartoissa alue on merkitty nimellä ”Centrs”, ja heikolla latviantaidoillani arvailen että kyse voisi olla virallisesta keskustasta). Tällä alueella on vähemmän turisteja, koska monet päätyvät pyörimään akselilla vanha kaupunki – Zeppelin hallit – Stocka, mutta itse ihastuin juuri tähän paikallisten arkielämän keskukseen. Nämä kulmat ovat myös kätevästi kävelyreitillä jos tulet paikalle risteilyaluksella. En ihan hirveästi hehkuta hintatasoa (about 2/3 Helsingin kahviloiden hinnoista, lähes poikkeuksetta cappuccino oli 2,5-3 euroa, mehut pari euroa ja avokadoleivät 6-7 euroa) enkä hyvää palvelua, sillä molemmat olivat enemmän sääntö kuin poikkeus – minkä takia Riikan matkalla kannattaa ehdottomasti nauttia kahvilakulttuurista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BIG BAD BAGELS

Aloitetaan parhaasta. Osoitteessa Baznicas street 8 sijaitseva Big Bad Bagels oli Riian tietäjä-ystäväni vinkki ja tämä nimensä mukaisesti bageltarjoiluun keskittyvä pieni kahvila oli mun paratiisi. Vaihtoehtoja on niin vegaaneille kuin pekoninhimoisille sekasyöjille, koko matkan paras kahvi (ja niitä tuli juotua monta!) tarjoiltiin täällä, tuo ihanan pehmeä cappuccino, ja hintataso on kohtuullinen, hinta-laatusuhde on niin hyvä että vähän hävettää. Paikka on auki joka päivä 9-17 ja täyttävä bagel passaa aivan hyvin myös pääruoaksi. Itse söin perinteisen tuorejuustolla täytetyn bagelin sekä Vegan in East-bagelin ja olin onnellisessa ähkyssä koko päivän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MIIT

Aivan kulman takana taivaallisesta bagelpaikasta on erittäin suosittu Miit, joka on kuuluisa vegaanitarjonnastaan (ja itse antaisin erityismaininnan Macin koneiden esiintymistiheydelle). Miit sijaitsee osoitteessa Lāčplēša iela 10 ja se on hyvä vaihtoehto jos Big Bad Bagelsiin ei mahdu, sillä Miitissä on asiakaspaikkoja ja viihtyisä sisäpiha pöytineen. Kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja oli runsaasti, itse valitsin avokadoleivän (joka selvästi elää Riiassa uutta nousuaan, avokadoleipiä oli JOKA PAIKASSA!) uppomunalla ja aijjai, kuuden euron hinnalla sai hyvän mielen ja vatsan täyteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miit on varmasti hyvä paikka tehdä läppärityötä (jos se perus loungejynkytys ei häiritse keskittymistä) ja syödä pieniä herkkuja väliin; ensi kerralla aion testata paikan vohvelit!

STREET FRIES KITCHEN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Street Fries Kitchen oli ainoa paikka vanhan kaupungin puolella missä tuli kahviteltua. Se on oikeastaan enemmänkin ravintola, mutta meidät paikalle houkutteli koko päivän jatkuva pannukakkutarjoilu: vohveleita ja pannukakkuja (siis amerikkalaisia, tietenkin) oli Riiassa tarjolla runsaasti ja olihan niitä pakko ainakin kerran syödä. Ja kyllä kannatti: amerikkalaiset pannukakut poikkeuksellisen hyvällä vaniljajäätelöllä, marjoilla ja banaaneilla ja totta kai vaahterasiirapilla olivat yksi parhaita makeita herkkuja koko matkalla. Myös ruoka-annokset, joita naapuripöytiin kannettiin, näyttivät runsailta ja huolella tehdyillä. Kiireellä täällä ei kyllä kannata kahvitella, sillä kun kaikki valmistetaan nimensä mukaisesti käsin niin ruokia saattaa ruuhka-aikaan joutua odottelemaan. Ja osoite oli Riharda Vāgnera iela 18.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ROCKET BEAN ROASTERY

Rocket Bean Roastery jos joku on kulttimaineessa – niin paljon, että syväkurkkuni ravintolavinkkien osalta ei ollut itse edes päässyt tätä kokemaan, niin pitkä jono siellä oli ollut! Heillä on kaksi kahvilaa Riiassa, me mentiin osoitteeseen Miera iela 29. Omaa erikoispaahtimoaan pyörittävä paikka on varmasti jonkinlainen mekka kahvihifistelijöille, mutta valitettavasti mä en oikein osannut arvostaa kaikkia suodatinkahvien taikaominaisuuksia joita oli tarjolla ja junttina halusin vaan sen cappuccinon – joka ei ollut mitenkään ihmeellinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paikka oli mulla vähän liian cool ja hengetön. Plussaa kyllä että mehun kanssa oli metallipilli, ja aamupalan avokadoleipä oli hyvänmakuinen. Lista oli vain latviaksi ja se oli ehkä vähän omituinen ratkaisu, kun asiakaskunnasta iso osa oli ulkomaalaisia kun käytiin ja henkilökunnalla meni aika paljon aikaa siihen, että menua käännettiin englanniksi asiakkaille. Joten ehkä tällä mestalla on enemmän annettavaa niille, ketkä ymmärtää kahvipavuista vähän enemmän, mutta muuten pitäisin Rocket Bean Roasterya aavistuksen yliarvostettuna.

ZVAIGZNE CAFE

Ihan meidän AirBnB:n vieressä oli tosi mukava ja rauhallinen Zvaigzne Cafe, jossa kävin – mutta ilman muistikorttia! Palvelu oli, kuten useimmiten, aivan huippua ja mulle tehtiin ihan oma mehu pyynnöstä ja paikka oli täydellinen siihen kun katselin sateista säätä ja tein töitä. Vieressä on muuten mahtava kirjakauppa, jossa on latviankielisen kirjallisuuden lisäksi ihana valikoima kortteja, vihkoja ja taiteilutarvikkeita. Osoite on Krišjāņa Valdemāra iela 6.

MīKLA

Piipahdimme myös (jälleen ilman muistikorttia) Mīkla-nimisessä paikassa, joka pitää matalaa profiilia olemassaolostaan. Sen verran sen pihalla parveili väkeä, että paikalliset kyllä tuntevat tämän hipsterkahviloiden ruumiillistuman (meille muille tiedoksi: Dzirnavu iela 42). Paikassa toimii myös leipomo, joten tarjolla oli monenlaista herkkua. Mutta voi ei, kaikki tuotetiedot, nimet ja ruokalistat oli taas vain latviaksi…

Itse erehdyin valitsemaan ”kahvismoothien” (tämän verran tulkitsin heikolla kielitaidollani) ja se maistui aivan viemäristä kaivettavalta mönjältä, mutta paikallisten suosiosta päätellen kyse oli vain kulttuurieroista ja huonosta tuurista. Jos siis haluaa nähdä Riian Dean & DeLucan (tämä on mun yksi lempipaikkoja New Yorkissa), tsekkaa tämä paikka.