Kun sen lyhyen, epätodellisen hellepätkän jälkeen heinäkuiset kesäkelit ovat vastanneet suomalaisia säästereotypioita pahimmillaan, olen muutaman kerran saattanut miettiä mitä tekisin juuri nyt uima-altaalla Espanjassa kylmän tinto de veranoni kanssa… Mutta koska poikkeuksellisesti pitää ottaa ilo irti lyhyestä kesästä kotimaassa, lupasin lapsille sen uusintakäynnin Muumimaailmaan. Edellisen kerran kävimme loppukesästä 2018 ja silloin puhuttiin, että pian 6-vuotias ja 8- ja 10-vuotiaat eivät ehkä tämän kesän 2020 jälkeen innostu Muumimaailmasta, ja jollain ”viimeinen Muumimaailma ikinä”-nimellä tämä retki meillä olikin. Mutta paljastan heti alkuun, että jälleen kerran kun istuttiin bussissa Naantalista takaisin Turkuun lapset huokailivat, että kyllä nyt vielä ainakin kerta vielä (vinkki: Turun joukkoliikenteen Föli-sovellus on erinomainen, ja bussiliput voi ostaa monella ei maksutavalla ja lippu on voimassa 2 tuntia, hinta aikuiselle 3 euroa ja 7-14-vuotiaille 1,5 euroa).

Sinällään moni asia itse Muumimaailmassa ja sen viehätyksessä ei ole muuttunut sitten kahden vuoden takaisen reissun, mutta nyt ”koronakesänä” tietty tällaiset suurten ihmismassojen suosikit joutuvat tekemään aika paljon uudella tavalla. Isoin muutos oli tietenkin se, että liput tuli ostaa etukäteen eli ex tempore-reissulla saattaa joutua pettymään, mikäli päivä on etukäteen myyty loppuun. Heinäkuussa Muumimaailma on auki 10-18 ja sen jälkeen kauden loppuun 11-17. Liput tulee hankkia ennakkoon ja ne ovat voimassa vain tiettynä päivänä, mutta lippujen hintaa ei palauteta mikäli peruutus tulee alle viikon varoitusajalla. Tietäen miten usein lapsiperheessä suunnitelmat muuttuvat (ja yleensä paljon lyhyemmällä aikajänteellä kuin seitsemän päivää ennen suunniteltuja menoja) tuntuvat varausehdot vähän julmilta. Ymmärrän, että näin varmistetaan paitsi mahdollisemman monen halukkaan sisäänpääsy sekä se, etteivät ihmiset kikkaile sääennustusten mukaan (ja toki, liputhan voi ostaa vaikka edellisenä päivänä jos omat suunnitelmat ja hermot sen sallivat), mutta tässä tilanteessa toivoisin enemmän joustoa.

Ensimmäinen huomiota herättävä asia Muumimaailmassa oli sen tyhjyys. Saavuimme seitsemän lapsen ja kolmen aikuisen seurueena paikalle noin tunti ovien auettua ja paikka oli lähes autio! Toki tilanne korjaantui päivän mittaan, mutta satunnaisesta sateesta huolimatta en usko, että normaalisti heinäkuussa Muumimaailma tuntuu hylätyltä puutarhalähiöltä. Rajoitetun asiakasmäärän ja aukiolon yksi keskeisimpiä ongelmia oli myös palveluiden rajoitettu saatavuus: kahvilat ja ravintolat ovat auki vähemmän aikaa, esityksiä on harvemmin ja, luonnollisesti, kasvomaalaukset voi unohtaa. Valitettavasti myös muutama toiminnallinen kohde lapsille oli remontissa tämän kesän – loistava ajankohta sinällään – ja mikä järkytys: se ihana iso laiva, jonka kannelta oli liukumäki, on kadonnut ja tilalla on hieman vaisu ”Niiskun keksintöpuisto”, joka kuulostaa hieman hienommalta kuin onkaan.

Väljyys teki vierailusta toki paljon mukavamman, jonottamista oli yllättävän vähän. Edelliseen visiittiin verrattuna hahmot olivat mielestäni vähemmän käyskentelemässä ihmisten parissa (ja kun 5-vuotias näkee Nipsun, siinä ei paljoa turvavälejä mietitä). Käsidesiä oli tarjolla säännöllisin välimatkoin, ja ruokailut oli keskitetty ulkotiloihin (varokaa verenhimoisia lokkeja!). Kaiken kaikkiaan Muumimaailma tuntui kuitenkin nyt korona-aikana olevan hieman valjumpi versio itsestään. Kun muutama toiminnallinen juttu (kuten se pieni rakennettu puro aivan Muumitalon edessä) oli poissa pelistä, tilalle oli tullut ranneke, jonka QR-koodilla saattoi saada pieniä temppuja aikaiseksi muutamissa kohteissa. Tästä informoitiin hieman huonosti, meillekin eri paikoissa näkyvien simpukkakuvien tarkoitus selvisi vasta kun olimme pyörineet alueella aikamme. Lapset olivat innoissaan tästä ja vaikka itse nurisinkin siitä, että eikö edes Muumimaailmasta olisi voitu jättää tekniikka vähemmälle niin olkoot, lapset tykkäsivät, ja muistivat silti juosta ja riehua ja kaatuilla.

Tämä kesä ottaa varmasti koville montaa kotimaan(kin) kohdetta, joten on vaikeaa kritisoida siitä että hinnat ovat yhä melko korkeat (30 euroa kaikilta yli 2-vuotiailta, perheliput puuttuvat nyt kokonaan). Mutta sanon nyt silti, että jonkinlainen kompensaatio olisi ollut kohdallaan, jos ei sisäänpääsymaksoissa niin alueen yleisessä hintatasossa. Esimerkiksi pehmoleluissa oli melkoista Naantali-lisää, kun sama Mörkö maksaa Muumi Shopissa neljä euroa vähemmän kuin Muumimaailman ytimestä ostettuna. Kyllä, tuhlasin siis lähes 65 euroa kolmeen pieneen pehmoleluun, jotka olin erehtynyt lupaamaan viime vuosikymmenellä. Ei, lapseni eivät muista jos kaksi minuuttia aiemmin käsken pestä kädet tai viedä likaiset sukat pyykkiin, mutta tuon lupauksen ne muistivat.

Muumimaailma on silti ihana. Niin rakennettu ympäristö kuin luonto toimivat upeasti yhteen, ja satupolkujen varsilta pystyi poimimaan evääksi mustikoita (muuten ruokavaihtoehdot ovat transrasvoja ja suolaa eri muodoissa). Hahmot ovat aina yhtä ystävällisiä ja sympaattisia, ja isommatkin lapset uppoavat siihen muumimaiseen fiilikseen. Nytkin 5-10-vuotiaista koostunut jengi jaksoi juosta labyrinttia läpi uudestaan ja uudestaan, tutkia Muumitaloa, katsoa nukketeatteria ja hukata tavaroitaan lähes seitsemän tuntia putkeen, mikä on aika saavutus. Myös meiltä mukana olleilta aikuisilta. Vaikka olin vannonut että meidän Muumi-ura oli tässä, niin en sitten tiedä pitäisikö ensi kesänä käydä toteamassa millaisia uudistuksia tämän hiljaisen sesongin jäljiltä on tehty.