PITÄISIKÖ BOIKOTOIDA?

statue-of-liberty-1210001_1280

On joitain maita, joihin en ole matkustanut periaatteellisista syistä. Yleensä ne liittyvät valtion harjoittamaan politiikkaan, yleiseen ihmisoikeustilanteeseen tai johonkin sellaiseen kulttuurihistorialliseen piirteeseen, jota ylläpidetään siitäkin huolimatta että se on voimakkaasti vastoin mun arvomaailmaani. Olen kuitenkin sellainen rusinat pullasta-boikotoija; kieltäydyn matkustamasta niihin paikkoihin, jotka eivät välttämättä muutenkaan olisi kovin korkealla listallani. Sen sijaan käyn säännöllisesti Espanjassa, jossa härkätaistelut ovat yhä iso osa paikallista kansallisidentiteettiä ja jossa esimerkiksi lainsäätäjiä ei eläinten asema kiinnosta. Ja niin paljon kuin Putinin harjoittama politiikkaa niin maan sisällä kuin rajojen ulkopuolella ahdistaakin, niin silti haaveilen reissusta raiteita pitkin Pietariin. Ylipäänsä siitä voi olla montaa mieltä, kuinka tehokas tapa vaikuttaa on yksittäisen turistin kiukuttelu ja millaisia seurauksia laajamittainen boikotointi voi aiheuttaa siellä, missä matkailu on tärkeä tulonlähde köyhemmille.

Ja nyt, ennen kuin tänne löytää joku arvostelemaan tätä itsekästä näkökulmaa kirjoitukselle, totean heti että en kuvittele että tässä maailmassa mun matkustushaluni tai mahdollisuuteni reissata olisi millään tavalla kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Mutta tämä on yksi näkökulma, joka liittyy mulla niin matkailuun kuin ihan yleisesti omien arvojeni mukaisesti toimimiseen, ja toisaalta on aihe josta on tasaisin väliajoin keskusteltu esimerkiksi matkabloggaajien keskuudessa. Kannattaako boikotoida, mitä boikotoida ja voiko boikotista olla enemmän hyötyä vai haittaa.

Mulla ei ole vuosiin enää ollut sellaisia suuria matkustushaaveita, että pitäisi nähdä Machu Picchu tai kiivetä Mount Everestille. Olen tyytyväisesti palannut kerta toisensa jälkeen Etelä-Eurooppaan ja listalla on ollut vain muutamia sellaisia kohteita, joihin oikeasti unelmoin vielä pääseväni. Esimerkiksi Islanti, Japani ja Kolumbia. Mutta sitten on kaksi sellaista reissua Yhdysvaltoihin, joita olen suunnitellut vuosia. Toinen olisi yksin New Yorkissa vietetty lokakuu: olen ollut Nykissä viisi kertaa, mutta tuntuu että siellä on silti kaikki vielä näkemättä. Tahtoisin mennä yksin, luuhata museot läpi omassa tahdissa, syödä läpi lempiravintolat ja kaikki uudet, hengittää sitä suurkaupungin tunnelmaa. Ja sitten tahtoisin tehdä roadtripin Tennesseestä alas New Orleansiin koukaten ja etelärajaa jatkaen. Country-musiikki on mun salainen paheeni ja etelävaltioiden punaniskaisuudesta huolimatta tahtoisin silti kerran kokea Austinin, Phoenixin ja muutamia muita pysähdyspaikkoja.

On ollut selvää, että Trumpin hallinnon aikana nämä haaveet eivät toteudu, mutta en tiedä miten suhtautua Yhdysvaltojen tilanteeseen noin yleisesti. Olen viettänyt Jenkeissä aika paljon aikaa, ja tietenkin omat kokemukseni ovat positiivisia: olen valkoinen, kielitaitoinen skandinaavi joka yleensä on tullut tapaamaan paikallisia ystäviään omine rahoineen. Vastaanotto on ollut juuri sellainen amerikkalaisen imelä. Vielä kymmenen vuotta sitten, kun kävin Yhdysvalloissa useamminkin, ei maan rakenteellinen rasismi tai poliisien harjoittama sorto olleet tapetilla samalla tavalla kuin juuri nyt. Tai ehkä olivat, mutta sosiaalisen median puuttuessa ei sana ollut levinnyt yleisiin tietouteen täällä pohjolassa. Totta kai USA:n rotusorron dominoima historia on tuttu, mutta olin kuvitellut että tilanne olisi jo huomattavasti parempi ja tasa-arvoisempi. Mutta tietenkin, näitä tapauksia on joka vuosi, joka kuukausi, jatkuvasti. Osa uutisoidaan, mutta pääasiassa rasismi on hiljaista, yläpuolelta hyväksyttyä, jatkuvaa, ylisukupolvista, tukahduttavaa.

Nyt mietin, mikä on oikea tapa matkustaa Yhdysvaltoihin, tai olla matkustamatta. En ole vaatimassa jokaiselta turistilta moraalista analyysia ennen matkaanlähtöä, mutta mulle matkakohteen yhteiskunnallinen tilanne on tärkeä muutenkin kuin oman turvallisuuteni takia. En usko, että osaisin nauttia lomasta paikassa, jossa paikallisten elämä on jokapäiväistä taistelua tai jossa länsimaalaiset turistit läsnäolollaan jollain tapaa osoittavat tukensa hirveälle hallinnolle. Asia ei todellakaan ole yksinkertainen eikä mulla ole vastauksia siihen, mutta haluaisin omalta osaltani olla hyvä liittolainen. Mutta kyllä, haluaisin myös päästä kuuntelemaan kantria Nashvilleen ja viettää viikon New Yorkin MoMassa – hyvällä omatunnolla.