Terppa.

Vietin juuri kuukauden blogiloman. Se tuntui niin vapauttavalta että en tiedä onko paluuta entiseen postaustahtiin – toisaalta eipä sitä kukaan varmaan odota. Oli kiva, kun oli kuitenkin käyty kyselemässä ollaanko kunnossa. Kyllä me ollaan. Mutta nyt kun arjesta on riisuttu kaikki se mistä olen tähän blogiin kirjoittanut – brunssit, museot, matkustelu – niin jäljelle jää kyllä kiireinen, täyteläinen arki mutta se on taas sellaista, mistä en osaa enkä ihan hirveästi haluakaan kirjoittaa. Sen lisäksi sitä se taitaa olla meillä kaikilla juuri nyt: totuttelua uudenlaisiin ohjeisiin ja rajoituksiin, tasapainoilua sosiaalisuuden ja sisäänpäin käpertymisen kanssa, etäopiskelua, töitä pätkissä, liikaa ruoanlaittoa.

Onneksi myös kevät ja kaikkea kivaa. Nyt kun olemme olleet ennätyspaljon vain kotona, vain keskenämme, olen maalannut seiniä ja istuttanut kasveja ja kukkia kuin mikäkin kodinrakentaja. Pojat pyöräilevät kaikki päivät pihalla ja kotiin laskeutuu hetkittäin tervetullut hiljaisuus, sillä muuten meillä on turhanpäiväisten riitojen, Zoom- ja Teams-tapaamisten ja naapurien äänien synnyttämä lievästi sanoen stressaava kakofonia. Lapset ovat sopeutuneet kaikkeen uuteen ja outoon ihailtavan helposti ja hyväksyvästi, todeten että tämä nyt on mitä on.

Tämä ei nyt ole ollut mikään elämäni upein ajanjakso, mutta kun olemme koko maailma samassa tilanteessa, ei blogiinkaan viitsi vain valittaa. Sen lisäksi olemme monella tapaa hyvin onnekkaassa asemassa: perheessä on kaikki hyvin, olemme terveitä eikä lähipiirissä ole riskiryhmäläisiä, minulla on töitä enemmän kuin pitkään aikaan. Muuttuneista (matka)suunnittelmista kerron varmasti pian, vaikka siis kuten varmasti arvaatta niin kaikki on peruttu. Onneksi meillä on oma pieni piha, uimarannalle vain pari sataa metriä ja luontoa lähellä. Toivottavasti pojat pääsevät isovanhempiensa kanssa pian mökillekin, sekin on samassa sairaanhoitopiirissä. Omat toiveeni tälle kesälle ovat hyvin vaatimattomat: joku mökkireissu ystävien kanssa olisi kiva, jos pääsisi pari kertaa kallioille katsomaan auringonlaskua ja juomaan skumppaa kaverien kanssa, olisi edes yhdet festarit. Viimeinen toive lienee yhtä utopistinen kuin haave Espanjasta loppuvuodelle, mutta aina saa unelmoida. Mitäs te toivotte kesältä?