HELMIKUUN HYVÄT

Jos helmikuu alkoi höyryämällä, niin ajattelin lopettaa sen – ei, en kosintaan vaan – vähän positiivisempaan postaukseen. Täytyy kyllä sanoa, että ihan vähän tätä myönteisyyttä laimentaa se, että viimeyönä kuopukselle iski vatsatauti (aina yöllä, ja aina kun se on mun vieressä nukkumassa) ja lukupiirin ja joogafestivaalien sijaan olenkin tänään pyykkivuorossa. Aamullakin olin koiran kanssa lenkillä ja ihmettelin outoa hajua, kunnes kotona tajusin että kuopus oli yön pimeinä tunteina oksentanut myös mun takin selkäpuolelle. Mutta muutenhan helmikuu oli ihan hyvä kuukausi, ei anneta tämän yhden ylimääräisen yrjöpäivän pilata sitä!

  • Keskimmäinen täytti kahdeksan vuotta. Häntä juhlin aina kriiseittä ja kevyin mielin; esikoisen kohdalla järkytyn siitä, että voiko mulla olla jo x ikäinen lapsi!? Ja kuopuksen kohdalla suren, kuinka meillä ei ole enää yhtään x-vuotiastakaan vaan kaikki on niin kamalan isoja. Keskimmäinen siinä parin vuoden ikäerolla molempiin suuntiin saa kasvaa rauhassa.
  • Kävin kokeilemassa ihan uutta työtehtävää, lyhyellä varoitusajalla ja vähän valmistautumatta (no, olisin luultavasti valmistautunut tasan yhtä vähän vaikka aikaa olisi ollut enemmän kuin vajaa vuorokausi). Ja se oli virkistävää vaihtelua ja oli hauska myös huomata, että en ole tässä ihan surkea. Työrintamalla on ollut viime aikoina todella runsaasti kiitosmuttaeikiitosta, ja ne työjutut jotka ovat toteutuneet eivät ole olleet varsinaisesti suosikkejani, mutta tämä oli ihan kirjaimellisesti opettavainen kokemus uuden parissa.
  • Ystävät ovat saaneet vauvoja, ja minä olen saanut heidät nukahtamaan. Tämäkin on tuottanut suurta riemua kahdella tavalla: ensinnäkin olen saanut sylitellä ihania aikamatkaajia ja tuntea nukkuvan vauvan painon rintalastan päällä (ei puhuta mitään vauvakuumeesta nyt), ja olen saanut myös röyhistellä rintaani muutenkin kuin vauvan alla: osaan ainakin nukuttaa vauvoja. Muiden vauvoja, omieni kohdalla menestys oli huomattavasti heikompaa. (Neljännellä kerralla onnistuisin varmasti täydellisesti!)
  • Helmikuussa olen löytänyt kauheasti hengenheimolaisia, ja vahvistanut vanhoja suhteita. Kun on välillä omine ajatuksineen vähän jossain laidalla, on niin ihanaa että löytää läheltä (joko fyysisesti tai teknisesti) ihmisiä joiden kanssa resonoi. Kun toimittaja Kaarle Hurtig ja kirjailija Riikka Suominen juttelivat politiikasta ja parisuhteista (palaan tähän varmasti lisää kunhan Riikka Suomisen kirja on luettu), olin vilpittömän iloinen: kaikki eivät ajattelekaan niin konventionaalisesti. Ja samalla tavalla Instassa on tullut vastaan ihmisiä, joiden musta huumori, yhteiskunnalliset näkemykset ja elämäntapa ovat inspiroineet.

Nyt lähden ripustamaan pyykkejä ja silittämään potilaan selkää. Kohti maaliskuuta, kevättä ja valoa.

P2060996.jpeg