Tasan vuosi sitten tungettiin Skodan farmariin neljä matkalaukkua, luvattoman suuret käsimatkatavarat, kolme lasta, koira kuljetuskoppeineen ja yksi hysteerisesti itkevä nainen. Olin alitajuisesti tai sitten vain ihan tavanomaista huolimattomuuttani hukannut koiran passin juuri ennen lähtöä, mutta sekin löytyi ja päästiin – tai jouduttiin – kotimatkalle. Itkettyäni eroa ja Espanjasta lähtöä muutaman kuukauden jo etukäteen alkoi olo tasaantua mitä kauemmaksi Gibraltarin vuori jäi. Olimme päättäneet palata, ja vuoden jälkeen olen yhä sitä mieltä että päätös oli perheen enemmistön osalta oikea. Itse taas kuulun siihen vähemmistöön, joka kaikesta hyvästä huolimatta haikailee yhä Andalusiaan.
Vuodessa lasten tehdasasetukset ovat palautuneet alkuperäisiksi: he ovat ruisleipää ja oltermannia rakastavia jurottajia, joiden pasmat menevät sekaisin jos vieras aikuinen puhuttelee heitä. Ei sillä että näin kovin usein kävisi Suomessa, ainakaan niin että aikuisella olisi mielessä joku myönteinen small talk. Kielitaito ei ole kadonnut kokonaan, yllätän kuopuksen aina välillä puhumassa päiväkotikaverin kanssa espanjaa, esikoinen käy kaupungin tarjoamassa kieliopetuksessa kerran viikossa. He odottavat edessä siintävää kesää Espanjassa innoissaan uimisesta, churroista, jäätelöstä ja feriasta, mutta haluavat juuri nyt asua Suomessa enemmän kuin missään muualla. Ja ymmärrän heitä oikein hyvin: jos joku asia on todella eri tavalla kuin vuosi sitten niin lasten vapaus. Kahdella on jo omat puhelimet, ja he sopivat menonsa itsenäisesti Whatsappissa ystävien kanssa. Pieninkin saa liikkua omalla ja naapuritalon pihalla, on oppinut kavereiden rappujen ovikoodit. Ensi vuonna esikoinen saa mennä yksin elokuviin ja uimahalliin – maaliviivoja, jotka Espanjassa olisivat olleet mahdollisia vasta muutaman vuoden päästä.
Itse olen ollut kiitollinen siitä, että olen saanut opetella yksinhuoltajaksi tällaisen turvaverkon ympäröimänä. Lasten löysemmät rajat ovat tarjonneet myös mulle vähän vapautta: en ole ollut sidottu koulusta hakemiseen ja viemiseen, heille on tarjottu ainakin kerran päivässä kunnon ruoka, päiväkoti on joustanut hoitoajoissa. Naapurustossa on ojennettu auttavia käsiä usein, ja olen toisaalta voinut itse olla avuksi ottamalla meille kylään kavereita ja ruokkimalla lapsilauman ison pöydän äärellä. Espanjassa kyläilykulttuuri oli erilaista eivätkä lapset vierailleet kavereillaan juuri koskaan ilman, että menin mukaan. Vaikka ne espanjalaiset syntymäpäivät olivatkin omanlaisensa elämys, on ollut myös ihan rentouttavaa käydä vain jättämässä lapsi juhlapaikan ovelle ja lähteä itse siksi aikaa vaikka jumppaan.
Mulle jäi Espanjaan yksi hyvä ystävä, ja poikien koulukavereiden äitejä joiden kanssa on pidetty laiskanpuoleisesti yhteyttä. Vaikka puolitoista vuotta espanjalaisessa koulussa oli mun mielestä todella mullistava kokemus, me olimme lopulta vain yksi perhe joka muutti La Líneaan, ja sitten sieltä pois. Kesällä kyllä meidät muistettiin niin kantakahvilassa kuin koirapuistossa, mutta emmehän me asuneet Espanjassa kauaa: uudet ystävyyssuhteet jäivät ymmärrettävästi aika ohuiksi. Siksi Suomessa olenkin kylpenyt oikein siinä onnentunteessa, kun olen saanut olla omieni kanssa. Niiden, jotka ymmärtävät ettei itseironiaa tarvitse pelästyä vaan voi nauraa mukana. Niiden, jotka tuntevat mun menneisyyden. Niiden, joiden kanssa ei olla ystäviä vain olosuhteiden pakosta. Koska syntymäpaikkaansa ei voi valita, olen kasvanut aika suomalaiseksi enkä voi väittää ettenkö vuoden ajan olisi nauttinut saunasta, hiljaisuudesta ja järjestelmällisyydestä. Miten ihana onkaan jonottaa ilman, että tarvitsee ottaa kontaktia kanssaihmisiin.
Siitäkin huolimatta miten helppoa ja hyvää elämä Suomessa on, muuttaisin milloin vain takaisin Espanjaan. Jos siis se ei sisältäisi siis pakkaamista tai purkamista tai paperitöitä. Voisin siirtää tämän kivan kodin, jossa on talvellakin siedettävä sisälämpötila, ottaa mukaan kaikki meidän kaverit, suomalaisen byrokratian ja julkisen liikenteen, puhtaan ilman, saunan ja sisustuksen, peruskoulun parhaat puolet… Lista on lopulta pitkä. Tämä on ollut hyvä vuosi Suomessa, meistä on pidetty hyvää huolta, ja kun vanhaa kotimaata on katsonut vähän ruusunpunaisten lasien läpi pienen poissaolon jälkeen tuntuu uskomattomalta, miten pienistä asioista täällä valitetaan. Siis minäkin. Lupasin Espanjassa lähtiessä että yritän pitää kiinni rentoudesta ja sellaisesta ”ei se oo niin just”-elämänasenteesta, jossa virheet voidaan kuitata kädenheilautuksella eikä niissä jäädä vellomaan. No, sitä kesti ehkä pari viikkoa. Vain krooninen myöhästely jäi muistoksi siitä, miten sopeuduin Euroopan etelälaidalle.
Emme juhli vuosipäivää Suomessa mitenkään erikoisesti, ehkä kalapuikoilla ja saatamme taas saunoa, vaikka joulun pyhien jälkeen siitäkin on vähän yliannostus ilmassa. Mua lämmittää tieto siitä, että meillä on kesäksi lentoliput taas Espanjaan ja että se ei ole tässä vuoden aikana kadonnut mihinkään. Eihän se Andalusia meitä varsinaisesti odota vaan elämä jatkuu sielläkin entisellään, neljää suomalaista köyhempänä, mutta voimme palata kun olemme valmiita. Tai jos käy niin, etteivät lapset, Suomeen juurtuneet ja kiintyneet pohjalaiset, tahdo koskaan takaisin asumaan ulkomaille niin ei tässä ole enää kuin noin 14 vuotta että voin alkaa Aurinkorannikon eläkeläiseksi (tai no, ei tässä eläkkeelle vielä päästä mutta mulla ei ole juuri nyt muitakaan suunnitelmia kuin voittaa lotossa, joten…). Viimeisen vuoden olen ollut juuri tästä kovin kiitollinen. Vapaudesta, mahdollisuudeksi ja siitä, että mulla on ainakin kaksi kaupunkia maailmassa, joissa tunnen olevani kotona.
Periaatteen Nainen 
On varmasti hämmentävää palata takaisin Suomeen, ja ymmärrän kyllä nuo kaikki hyvät puolet tässä maassa. On se kuitenkin vähän niin, että meillä on kaikki puitteet kunnossa, mutta henki puuttuu. Näin ainakin itse koen asian, ja olisin ikionnellinen, jos pääsen joskus muuttamaan johonkin muuhun maahan, jossa elämästä osataan nauttia enemmän. Kaikkea hyvää tulevalle vuosikymmenelle, ja toivottavasti lottovoitto osuu kohdalle! 😉
TykkääTykkää
Täytyy sanoa, että juuri se on melkoinen kontrasti köyhän Etelä-Espanjan ja vauraan Suomen välillä: siellä otetaan ilo irti siitäkin vähästä, mitä on. 🙂 Se mielenlaatu oli ihana, ja vaikka täällä tietenkin ystävien kanssa osataan nauttia ja ollaan ”maailman onnellisin kansa”, niin se ei aivan samalla tavalla näy katukuvassa kuin Andalusiassa…
TykkääTykkää
Miten se onkin aina noin, että vakaasti päättää reissun / muuton jälkeen muuttaa omassa asenteessa tai suhtautumisessaan jotain – ja parin viikon päästä sitä on taas solahtanut vanhaan tuttuun moodiin 😀 Minusta aika menee tosi äkkiä, kun justhan te vasta ylipäänsä muutitte sinne Espanjaan ja sitten jo pois. Hienoa, että Suomi on ollut teille hyvä. Nauti nyt kunnolla sen hyvistä ja helpoista puolista!
TykkääTykkää
No niinpä – kohta me taas muutetaan takaisin (vitsi, vitsi…).
Mutta äkkiä unohtuu se, miten erilainen itse osasi olla siellä – mun rentoudesta ei ole kyllä enää mitään jäljellä 😀
TykkääTykkää
Tykkään paljon lukea näitä tällaisia pohdintoja! Ja Hannalla oli hyvä kommentti siitä, että Suomessa on puitteet kunnossa, mutta henki puuttuu. Aiemmin kun Suomessa olen ihmetellyt sitä, miten varsinkin lapset ja teinit säikähtivät, jos joku vieras puhuttelee heitä, niin johtuisiko se siitä, että tosiaan tuntemattomilla on heille harvoin mitään hyvää sanottavaa, motkotusta vain?
TykkääTykkää
En odota, että mun lapset olisivat kaikkien muiden huomion keskipiste, mutta on se kieltämättä outoa kun heidät usein täysin ignoorataan. Itse yritän aina hymyillä, tervehtiä ja vähän jutustella vieraampienkin lasten kanssa – vaikka siinäkin on kyllä riski tulla leimatuksi jonkin sortin kylähulluksi 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Tätä tekstiä oli mukava lukea!
Se on muuten jännä, miten sopeutuvainen suomalainen voi olla ja toisaalta myös ihanaa, miten Suomessa saa unohtua omiin oloihinsa.
Muistan joskus kauhistelleeni, miten Intian jälkeen olisi mahdollista sopeutua takaisin Suomeen, mutta ihan hyvin se onnistuu. Kai. Harjoitus kun tekee mestarin ja jossain vaiheessa sitä vain lakkaa kaipaamasta pois, kun vaihtoehtoja ei ole.
TykkääTykkää
Onhan tämä valinta: Suomi voittaa tietyillä mittareilla, ja joskus taas palaan sinne iloisen kakofonian keskelle 🙂 Ihminen on toden totta sopeutuvainen, ja meille tämä seilaus on sentään vapaaehtoista. Voin vain kuvitella miten vaikea näitä huonoja puolia on hyväksyä, jos muutto ei ole oma valinta.
TykkääTykkää
Terveisiä Andaluciasta, ollaan täällä joka vuodenvaihteen perinteisellä reissullamme. Tällä kertaa ehdimme matkaan vain vahän alle kahdeksi viikoksi, ja alunperin useammastakin syystä tänä vuonna reissu piti jättää väliin. Onneksi ei jätetty. Tänään puhuttiin miehen kanssa, että yksi parhaista puolista on viettää aikaa ulkona käpsytellen, luuhaten ja välillä vähän sporttailen, kun muuten koko talvi tulee vietettyä pääosin sisällä. Yritin kyllä vakuuttaa itselleni, että voisihan sitä Suomessakin ulkoilla, jos pukeutuisi sään mukaan, mutta
mies totesi, että ei siinä paljon kuorivaatteet auta, jos harmaata muhjua sataa naamaan.
Toinen ihana, arkea keventävä asia täällä on mun mielestä kokemus siitä, että joulua ei suoriteta samalla tapaa kuin Suomessa. Suuren osan ruuista voi ostaa kaupasta valmiina tai vaikka mennä ulos syömään. Tänä vuonna oltiin joulun aika kotona, ja oli kieltämättä vähän hankala sukeltaa suomalaiseen joulunviettoon.
Kolmanneksi haluaisin vielä mainita, että niin ymmärrän tuota fiilistäsi siitä, miten erilaista Suomessa on, ja miten siihen itsekin nopeasti lipsahtaa. Asuin aikoinaan vuoden Espanjassa, ja kun palasin, halusin jatkaa arkea rennommin. Eihän siitä sitten mitään tullut pimenevässä syksyssä, kun juurikaan kukaan muu ei halunnut esimerkiksi ottaa arki-iltoja rennommin, vaan kaikki olivat – jotenkin todella vastuuntuntoisia niin opiskelujen, työn kuin harrastusten suhteen. Musta tuntuu, että Espanjassa ns ohjattuja harrastuksia ei ole niin paljon tai ainakaan joka ilta, kuin Suomessa helposti on?
TykkääTykkää
Suomessa on toki paljon hyvää ja hienoa, että olette sutjakkaasti solahtaneet tuttuihin kuvioihin. Minä kyllä mieluusti vaihtaisin pois puoli vuotta kestävän sadekauden ja suomalaisten pikkusieluisuuden.
TykkääTykkää
Oli mielenkiintoista lukea sun pohdintoja tässä kun samalla mietiskelee mitä sitä elämällään tekisi ja millaiset asumiskuviot olisi itselle mieluisat ja mahdolliset. Suomessa on niin paljon hyvää, mutta uskon että jos pimeyttä ei olisi niin valtavan pitkää jaksoa, oltaisiin sieluiltammekin vähän valoisampi kansa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Suomalainen pikkusieluisuus ja sadekausi! No se on totta, eikä tässä paljoa auta kun ei ole edes sitä lasten hartaasti odottamaa lunta.
Ilmastolla on kyllä ihan järkyttävän suuri vaikutus mielialaan, eikä sitä edes tajua ennen kuin on kokenut sen ympärivuotisen auringonvalon. Olen onnekas kun teen töitä omilla aikatauluilla, eli arkisin pääsen karkaamaan ulos kunnolla jos sattuu sellainen ihme, että on valoa tarjolla.
TykkääTykkää
On aina mielenkiintoista lukea ulkosuomalaisten (ja miksei ulkomaalaistenkin) näkemyksiä Suomesta! Vähän niinkuin pääsisi katsomaan tuttua maisemaa vieraiden linssien läpi. Koin vähän jotain samansuuntaista, kun olimme olleet yhtämittaa neljä kuukautta maailmalla ja palasimme Suomeen, mutta tuo aika ei ehkä ollut riittävän pitkä omasta kulttuurista täydelliseen irtautumiseen. Muistan myös ajatelleeni haluavani eroon tietyistä ”suomalaisista” tavoista, ja tahdoin jatkossakin toimia eri tavoin. Ei tainnut mennä montaakaan viikkoa kun ne hyvät ajatukset olivat jo kadonneet ja itse palannut vanhoihin suomalaisiin tapoihin!
Onnellista uutta vuotta 2020! 🙂
TykkääTykkää
Kiitos – onnellista uutta vuotta myös sinne!
Se mielentila saattaa muuttua tosi lyhyessä ajassa. Mulla on näitä 6kk-2v irtiottoja Suomesta alla useampikin, ja koen aina maailmalla olevani ihan eri ihminen (ja myös siellä muhun tutustuneet kuvailevat täysin eri adjektiivein kuin Suomen kaverit!). Ja kun tulen Suomeen, katoaa se spontaani rentous ja alan taas marmattaa jos joku ei kulje just oikeaa puolta kadulla…
TykkääTykkää
Kiva lukea näistä kotiinpaluun tunnelmista, jotka ovat ymmärrettävästi niin moninaiset. Onneksi Espanja on kuitenkin lähellä, ja kesä myös. Ja Suomessa sydänystävät. Meillä koittaa tänä vuonna odotettu kotiinpaluu Suomeen Kiinasta, joskin epäilen, että tulen kaipaamaan tästä kyseisestä kaupungista paljoakaan- pikemminkin arjesta täällä unohtamatta näitä lukuisia kokemuksia ympäri Aasiaa. Aika näyttää. Hyvää alkanutta vuotta sinne!
TykkääTykkää
Espanja on kiitettävän lähellä. Se lievittää myös sitä ikävää, joka mulla on Väli-Amerikkaan.
Hyvää alkanutta vuotta sinnekin, seurailen mielenkiinnolla teidän paluuvalmisteluja!
TykkääTykkää