Kuinka rentouttavalta kokemukselta kuulostaa parituntinen seitsemän 5-9-vuotiaan pojan kanssa keskellä posliiniastioita? No – totuus on, että kyseessä oli yllättävän kiva kokemus, josta lapsille jäi mukin lisäksi käteen luovuuden puuska, jota pitäisi kuulemma seuraavaksi lähteä toteuttamaan ihan oikealle keramiikkakurssille. Ihan niin masokisti en ehkä vielä ole, mutta kuitenkin annoin ystävän ylipuhua mut ja lapset tekemään ”kaikkien pintojen kuvittaja” Piia Keton johdolla suloisia mukeja viime sunnuntaina.
Ihan ensimmäiseksi mukipajojen konseptista, ettei käy niin kuin allekirjoittaneelle joka varautui dreijaamaan ja kuvitteli jo mielessänsä Ghost-elokuvan kohtauksia ja hyvästeli vaatteensa, koska arveli etteivät ne selviäisi savikylvystä. No. Tämä oli siistiä hommaa. Pahin sotku syntyi paperisilpusta, ja lapsetkin selvisivät tahrattomina tästä kahden ja puolen tunnin askartelusessioista. Siivoaminenkin sujui nopeasti, eli tässä on toimiva ohjelmanumero vähän fiinimpäänkin tilaisuuteen (itse tietenkin visioin heti astioiden kuvittamista polttareihin, lasten synttäreille ja mihin tahansa kissanristiäisiin, paitsi ei ehkä kreikkalaisiin häihin).
Me olimme koonneet kymmenen hengen porukan (minimimäärä osallistujia) ja buukanneet oman yksityisen opetussession, mutta omia tiloja meillä ei ollut: Kalliossa toimiva alakulttuurikeskus Loukko palveli meidän ryhmää tällä kertaa ja toimi upeasti. Meillä oli niin kivaa, että varasimme oman mukipajan ihan vain aikuisia varten äitijengin pikkujouluihin ja silloin tilaksi riittää taloyhtiön kerhohuone, sillä mukien kuvitus vaatii vain Piian tuomat tarvikkeet ja vettä. Itse mukien polttaminen (jotta kuvitus pysyy käytössäkin) tapahtuu toisaalla, eli mukipajan järjestäjältä ei tarvitse löytyä takahuoneesta 800-asteiseksi lämpeävää uunia.
Käytännössä Piia siis kaivaa peltirasioistaan esille kasan siirtokuvia, jotka ovat hänen kuvittamiaan. Jos kädenjälki näyttää tutulta, saatat tunnistaa Piian kuvituksia esimerkiksi Arabian Piilopaikka-astiastosta ja Aarrekidin kuoseista. Valmiiden kuvien lisäksi tarjolla oli värikkäitä papereita, joista taiteilla abstraktimpaa kuviointia. Meillä etenkin 5-vuotias tarttui tähän tehtävään todella kunnianhimoisesti leikaten ja liittäen yhteen lukuisia erittäin pieniä palasia, jättäen äitinsä nakkisormineen vain avustajan rooliin. 9-vuotias hoiti hommat ilman aikuisen avustusta, eli tämä toimii jo kouluikäisten juhlissa ohjelmanumerona, jos ihan umpihullu on.
Ensin tehtiin muutama luovuutta herättelevä harjoitus paperisilpun avulla ja sen jälkeen tartuttiin työhön. Lapsilla meni mukia kohden noin tunnin verran aikaa, ja itse olin vain assistentin roolissa tällä kertaa. Pikkujouluissa aion sitten skumppapäissäni taiteilla kokonaisen astiaston. Kolme mukia menevät joululahjoiksi, ja mukille tulee hintaa 25 euroa kappale. Mielestäni hinta on erittäin linjassa kaiken kanssa: Piia saapui paikalle materiaalien kanssa, hoitaa polttamisprosessin ja meidän tehtäväksi jää vain noutaa valmiit mukit. Mukien lisäksi tarjolla on myös valkoisia lautasia ja posliinilusikoita, joista taiteilla omannäköiset.
Näitä mukipajoja voi siis järjestää joko yksityistilaisuutena tai sitten osallistua avoimeen mukipajaan: seuraava sellainen, ja tämän vuoden osalta viimeinen, järjestetään joulukuun 14. Mulla alkoi tietysti kyteä kaikenlaiset ideat, kuten esimerkiksi kaakeleiden kuviointi, sillä sekin on mahdollista. Samoin omien vanhojen astioiden piristäminen (huraa, kierrätys!) ja en tiedä, eipä tässä taida olla rajana kuin mielikuvitus ja ehkä vähän polttouunin koko. Lämmin suositus siis mukipajalle näin sivusta seuranneen aikuisenkin näkökulmasta: hauskaa oli, ei mennyt hermot ja tämä on sellaista hommaa jossa ei iske sellainen ”mä en osaa/keksi mitään”-ahdistus.
Olipa hauska idea! Itselläni lähti heti rullaamaan sata ideaa siitä, mitä, kenen kanssa ja milloin… Toki ideoiden toteuttaminen on sitten sata kertaa monimutkaisempaa, kun kaikilla on aikataulunsa ja toiveensa. Mutta kiitos ideasta!
TykkääTykkää
Joo, mulla kyllä vähän kutkuttaa ajatus omista astioista… Ensi perjantaina pääsenkin tekemään, kun Piia on tilattu äitijengin pikkujoulujen ohjelmanumeroksi 🙂
TykkääTykkää
Hyvä joululahjaidea! Ja uskoisin, että useimmat lapset innostuvat askartelemaan. Itse tehdyt lahjat ovat niitä parhaita.
TykkääTykkää
Kyllä, meillä ovat olleet tosi ylpeitä ja innoissaan tästä, kaikki osallistujalapset olivat tosi innoissaan!
TykkääTykkää
Olipa ihana idea! En ole tällaisesta ennen kuullutkaan. Tämä on juuri sellaista näpertämistä josta meidän 7v tykkäisi, ja varsinkin kun siitä jää sitten itselle vielä käyttöesine. Tosi kauniita mukeja olette tehneet. Nyt ei tule mieleen millainen se Piilopaikka astiasto on, mutta täytyy ehkä googlata. Sen verran mielenkiinto nyt heräsi.
TykkääTykkää
Kannattaa googlailla, Piia on tehnyt vaikka mitä hienoa ja jännää 🙂 Näitä oli ihana toteuttaa, ja omat lapset yllättivät aika tarkoilla visioillaan!
TykkääTykkää