Aina välillä kokeilen jotain uutta ja syön muuallakin kuin brunssibuffeteissa. Tällä viikolla tuli mahdollisuus vihdoinkin päästä testaamaan Baskeri & Basso, tai tuttavallisemmin BasBas; Tehtaankadulla jo neljän vuoden ajan jonkinlaista kulttimainetta nauttivan bistro, joka tuntuu olevan aina täynnä. Ystäväni juhli syntymäpäiväänsä ja oli varannut meille tunnelmallisen kabinetin, jossa kolmen tunnin ajan pöytään kannettiin erinomaisista aineksista valmistettuja annoksia. Itse ravintolatilan läpi tuli kuljettua vain vessamatkoilla, mutta se vaikutti erittäin viihtyisältä, jopa kauniin kodikkaalta: paikka oli viimeistä penkkiä myöten varattu mutta melutaso pysyi kohtuullisena ja fiilis oli lämminhenkinen.

53 euroa maksanut maistelumenu sisälsi kierroksen alkupaloja, väli- ja pääruoan sekä jälkiruoan. Erityistä kiitosta täytyy keittiöön antaa siitä, että ruokarajoitteet otettiin huomioon erittäin hyvin, tarjoten useampia vaihtoehtoisia pieniä annoksia alkupaloilla ilman, että tuli sellainen olo että erityisruokavaliota pitäisi pyydellä anteeksi. En tiennyt etukäteen yhtään mitä odottaa, nimittäin ruokalistaa ei löytynyt netistä. Raaka-aineiden ehdoilla mennään, ja toisaalta oli kiva kerrankin heittäytyä. Nyt tuli testattua monta sellaista ruoka-ainetta, joista normaalisti kategorisesti kieltäytyisin. Ja yllätyin positiivisesti!

Alkupala-annokset jaettiin kristillisesti pöytäseurueen kesken. Yleensä tämä ärsyttäisi mua. Ehkä se johtuu siitä että olen ainoa lapsi enkä tykkää jakaa ruokaani, tai sitten siitä että usein tietty ruokalaji nousee koko porukan suosikiksi ja sitten siitä käydään psykologista taistelua kursailun ja salamyhkäisen kahminnan muodossa. Nyt kuitenkin pöytä oli niin täynnä vateja ja kulhoja, että kenenkään mieltä ei tietääkseni jäänyt kaihertamaan ruokien jakaminen. Kasvissyöjät saivat burrataa (mozzarellasta jatkettua juustoa) mintulla ja sekasyöjät tartaria, seurueen odottaja oman bruchetan ja koko jengin kesken jaettiin siikaceviche, myskikurpitsamuhennos ja paahdetut ruusukaalit bearnaisekastikkeella.

Nyt se illan iloisin käännytys: olen ollut vannoutunut ruusukaalien vihaaja, mutta nyt ne oli niin maukkaaksi paahdettuja ja ihanassa bearnaisekastikkeessa uitettuja etten voinut kuin rakastaa. Myös kirveliöljyllä käsitelty siikaceviche teki vaikutuksen: raaka-aineiden laadukkuus oli kantava voima läpi koko aterian, ja juuri tällaisissa annoksissa materiaalien korkea taso pääsi parhaiten esiin. Yksi ehdoton kehujen aihe näin astiafriikin näkökulmasta olivat kauniit tarjoiluastiat ja lautaset, jotka olivat kaikki leikkisästi eri sarjaa.

Väliruoaksi pöytään kannettiin pastaa: parmesaanilla ja pinjansiemenillä höystetty basilikataglioni. Pasta valmistetaan kuulemma aina paikan päällä aamuvuorolaisen toimesta (väistämättä mietin onko pastanvalmistusnakki palkinto vai rangaistus?). Annos ei missään nimessä ollut huono, mutta melko mitäänsanomaton se oli. Saatoin todeta kliseisesti, että tällaisen osaisin valmistaa itsekin. Tai en ehkä minä, mutta äitini kyllä. Pääruoaksi valitsin kalan ja lihan (flank steak neulapapujen kera) välillä kalan, joka oli tällä kertaa paistettua kuhaa piparjuuri-beaurre blancilla, kyssäkäälillä, ruohosipulilla, lehtipersiljalla, tillillä ja tilliöljyllä ryyditettynä. Kuha itsessään oli täydellisesti valmistettua ja vaikka yleensä jätän paistetun nahan lautasen reunalle, nyt se oli miellyttävän rapeaa. Ikävä kyllä lisukkeen suhteen mulla kävi huono tuuri, sillä en ole mikään tillin fani. Tilli dominoi annoksen muita osia niin vahvasti, että ne jäivät syömättä. Jos ei ole henkilökohtaista ongelmaa tillin kanssa, varmasti nauttii siitäkin.

Ja kuten ehkä olette huomanneet, arvostan jälkiruokia todella korkealle. Johtuu varmaan siitä, että olen kauheassa sokerikoukussa ja säilyttääkseni toimintakykyni tarvitsen tasaisin väliajoin sokeria. Nyt ikävä kyllä jälkiruoka oli aterian heikoin lenkki: mstaherukkasorbetin kanssa tarjoiltu maitosuklaa pot de crème oli korkeintaan keskinkertainen jälkiruokakokemus. Pirteä mustaherukkasorbetti ei kummarrellut ketään, mutta maitosuklaa pot de crème muistutti erehdyttävästi sellaista 90-luvun alun mietoa suklaakiisseliä. Näiden ruokien perusteella sanoisin, että keittiö on parhaimmillaan juuri tuoreiden, korkealuokkaisten raaka-aineiden kanssa, ja me transrasvojen ystävät joudumme syömään epäterveelliset lohturuoat toisaalla.

Palvelu pelasi koko illan erinomaisesti, ja se oli ystävällistä ja asiantuntevaa. On ehkä makuasia, kuinka paljon selostusta ja seuraa henkilökunnalta kaipaa: itse olen sitä koulukuntaa, joka mieluiten välttelee ihmiskontakteja ja myös ravintolassa tykkää tulla jätetyksi omaan rauhaansa (kerron kyllä oma-alotteisesti jos ei maistunut), mutta valtaosa pöydästämme oli ihastuneita läsnäolevaan ja persoonalliseen palveluun. Itse voin kyllä kiitellä erikseen sitä, että kun en näillä univajeaivoillani muistanut ruokalistasta jälkikäteen juuri mitään niin sain nopeasti erittäin yksityiskohtaisen ja ystävällisen sähköpostin jossa koko kattauksemme käytiin läpi. Ilman hänen apuaan tämä postaus kuulostaisi samalta kuin se, kun kysyn lapsiltani mitä koulussa oli ruokana. ”Jotain vihreää”. ”Oli se varmaan kalaa”.

Maistelumenu itsessään oli mielestäni hinta-laatusuhteeltaan hyvä: raaka-aineet olivat ensiluokkaisia, ruokaa oli runsaasti ja sitä valmistettiin kaikille syöjille sopivaksi. Jos nyt jostain pitää lompakkonsa puolesta purnata niin tämä suomalaisten ravintolaviinien hintataso: tiedän, että en ole ehkä maksukykyni puolesta parasta kohderyhmää mutta kun viinipullo on melkein kuusikymppiä, ollaan mun kipurajani yläpuolella – vaikken edes joisi koko pulloa yksin, ehheh. Tiedän toki, että katteet eivät mene vain räkäisesti matkalla pankkiin nauravien ravintoloitsijoiden taskuun mutta olisin kyllä itse paljon avokätisempi ravintolassakävijä jos ensin saisin juoda itseni sopivaan hiprakkaan kohtuuhintaisilla viineillä. Vaikka monella ystävälleni BasBas tuntuu olevan jo lähes jokaviikkoinen vakiokohde, itselleni tämä oli harvinaista herkkua. Vaikkei ihan omien ravintolakokemusten kärkijoukkoon noussutkaan niin kyllä jokaisen kulinaristin kuitenkin kannattaa käydä omin makunystyröin kokemassa mistä on kyse.