BALKANIN KUTSU

Jotain ensilumen tapaista jäätävää rähmää satoi tänään taivaalta (kun pyöräilin, minä hullu!), ja aloin heti kaivaa kalenteria esiin. Ensi kesästä ei ole vielä kauheasti tietoa, mutta jotain suunnitelmia on jo alettu lyömään lukkoon. Melko varmasti pojat viettävät taas pitkän loman San Pedrossa, ja luultavasti leikin siellä marbellalaista eliittirouvaa itsekin muutaman päivän. Jos kaikki menee hyvin niin ehkä ehdin taas nähdä vilauksen La Líneaa ja feriaa ja Gibraltarinvuoren, ja on tässä nyt väläytelty mahdollisuutta piipahtaa Portugalissakin.

Yksi asia kuitenkin alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä: kun olen leikkinyt lentokummia lapsille ja jättänyt heidät isänsä hoiviin, lähden luultavasti maata pitkin kohti Bosniaa. Olen haaveillut matkasta Vukov Konakiin siitä saakka kun eräs parhaista ystävistäni vietti siellä muutaman kuukauden ja tuli takaisin rakastuneena rauhalliseen elämäntapaan, Balkanin vuoristomaisemiin, persoonallisiin seikkailijoihin joita oli Vukov Konakissa tavannut ja myös Sarajevoon. Kohde alkoi siis kiinnostaa jo ennen kuin törmäsin suomalaiseen Nepuun, joka paikallisen miehensä kanssa pyörittää tätä pientä lepopaikkaa vuorilla, erinäisissä ulkosuomalaisten ryhmissä.

Kommentoituamme aikamme toisillemme ja huokailtuani sitä, miten tuollainen vähän oman mukavuusalueen ulkopuolella sijaitseva kohde taas kiinnostaisi (mukavuusalueella viittaan siihen, ettei aamulla tarjolla olekaan churroja ja kauramaitocappuccinoa vaan ehkä vähän tällaiselle kermapersekaupunkilaiselle eksoottisempi ympäristö) alkoi tapahtua. Nyt näyttää siltä, että minä ja One glass of milk, please-blogin Annuska (jota en niin ikään ole koskaan livenä tavannut, mutta yhtä lailla vuosien ajan on palloteltu kommentteja puolin ja toisin ja jaamme myös sen verran monta ystävää tosielämässä, että voinemme luottaa siihen ettei kumpikaan ole aivan sietämätön psykopaatti) lähdemme Vukov Konakiin retriitille.

Nyt tietty jännittää jo valmiiksi moni asia. Koska vuoden lentokiintiö on jo täynnä (keväällä se yksi yllätysmatka, ja Espanjaan tulemme lentämään) olisi tarkoitus matka Etelä-Espanjasta Bosniaan taittaa junilla ja busseilla. En ole vielä edes uskaltanut avata Google Mapsia ja katsoa, montaako kilometriä se tarkoittaa käytännössä. Toisaalta saan matkustaa yksin, ja olen viimeksi reilannut vuonna 2003; ehkä on aikakin taas istua alas ja katsoa maisemia kaikessa rauhassa. Ja tähänhän voi yhdistää pit-stopit esimerkiksi Barcelonassa pomoni luona, Marseillessa boulabaissella ja Pohjois-Italiassa, sekä Zagrebissa. Nyt tietenkin kun ajattelen tuota matkaa niin vähän suuruudenhullulta se alkaa kuulostaa, mutta toisaalta ei näitä tilaisuuksia kovin usein tule vastaan.

Annuskan kanssa tarkoitus olisi osallistua retriitille, johon kuuluu ainakin metsäretkiä, saunaa ja rauhoittumista – jotain, joka tässä huippuhektisen syksyn keskellä kuulostaa taivaalliselta ja epätodelliselta. Viimeksi, kun haaveilin vaelluslomasta, se unelma toteutui aika pian ääneen sanomisen jälkeen, joten ehkä nytkin vauhditan Bosnian-suunnitelmia puhumalla niistä ääneen: tuntuu, kuin koko kroppa ja pää kaipaisi luontoon, paikkaan, jossa ei ole 4G:tä eikä kiirettä, uusien energioiden keskelle. Ja nyt toivon, että yhtä taianomaisesti kuin edellinen unelma toteutui niin myös heinäkuussa pääsen kertomaan teille kaiken siitä, miltä havumetsissä tuoksui ja miltä hiljaisuus kuulosti.