KESÄN ASUMISKUVIOT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain kesäloman alkupuolella jonkin verran viestejä, joissa kysyttiin että siis missä te nyt Espanjassa olettekaan. No ei La Líneassa, se tosiaan oli selvää. Koska meidän palattua Suomeen myös lasten isä muutti toiseen maahan (eli noin kahden kilometrin päähän vanhasta kodista, Gibraltarille), meillä ei enää ollut sitä entistä Espanjan-kotia käytössä. Kun varasin kuumehoureissani lentoliput Espanjaan, en juuri miettinyt missä asuisimme kuusi viikkoa mutta se nyt vaan tuntui hyvältä idealta. Näin jälkikäteen suosittelen suunnittelemaan hieman enemmän tällaisia pidempiä irtiottoja, vaikka sitten toisaalta, näin jälkikäteen tämäkin, voin sanoa kesän olleen kaikin tavoin yksi ihanimmista kesistä koskaan. Vaikka vietin sen pitkälti saman katon alla ex-miehenkin kanssa.

Kesäksi vuokrasimme ystävämme vanhempien talon San Pedrosta, joka sijaitsee Marbellan lähellä, puolivälissä matkalla La Líneasta Málagaan. Paikka oli pojille valmiiksi tuttu, sillä olemme vierailleet siellä silloin tällöin, ja saimme vuokran varsin kohtuulliseen hintaan. Todettakoon nyt kuitenkin, että kun 1,5 kuukautta maksaa vuokraa kolmesta eri kodista, joutuu silti vähän vararikkoon, mutta olihan se myös sen arvoista. Loma, jonka vietimme puoliksi perheenä ja puoliksi niin, että minä huitelin joko exän kodissa Gibraltarilla tai siellä Madridissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talossa oli iso keittiö, ruokailutila, kaksi kylpyhuone-wc:tä, kolme makuuhuonetta, olohuone ja musiikkihuone, jonka yhteydessä tila katsoa televisiota. Eihän me kauheasti sisällä edes vietetty aikaa, paitsi pojat toki pelasivat kaikki kiintiöt täyteen kesällä, sattuneesta syystä emme suuresti retkeilleet, edes La Líneaan. Tilaa oli tarpeeksi, jotta kaikki saivat omaa rauhaa (toisin sanoen, me eronneet pystyimme halutessamme hengailemaan eri puolella tonttia ja sain nukkua päiväunia hiljaisuudessa), ja parasta oli tietenkin suoraan ulko-ovelta avautunut uima-allas. Vaikka vietinkin laiskan kesän, oli pyykinpesu suorastaan taivaallinen askare, kun kaikki kuivui alle puolessa tunnissa auringon paisteessa. Toisaalta meillä oli myös katettu terassi, jolla oli leppoisaa tehdä töitä ja samalla toisella silmällä vahtia altaassa sekoilevia lapsia – heillä kaikilla ylsi jalat pohjaan altaassa, ja pieninkin oppi uimaan kesän aikana.

Gibraltarilla taas vastassa oli päinvastainen todellisuus, sillä kuten olen aiemmin kertonut, alueen hintataso on suorastaan absurdi. Ex-puoliso maksaa keskiverto laivahytin kokoisesta asunnosta kuluineen yli 900 euroa kuussa, joskin sijainti oli täydellisen keskeinen ja siitäkin huolimatta hyvin rauhallinen, Gibraltar kun hiljenee yleensä kauppojen sulkeuduttua ja risteilylaivojen ja päiväturistien jatkettua matkaa, ja öisin sain kuunnella vain lokkeja, kirkonkelloja ja rahtilaivojen sumutorvia. Arvostin kovasti vähäistä pinta-alaa kun oli aika siivota, ja toisaalta asunnossa oli kaikki tarpeellinen. Etenkin tuolla ilmanalassa kodin merkitys on vähäisempi kuin Suomessa, kun ulkoilmaelämästä voi nauttia ympäri vuoden eikä kodit ole samalla tavalla elämän keskuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka makselen tätä kesälomaa takaisin varmaan vielä ensi juhannuksenakin, se oli hyvä kesä. Viimeinen tällainen – ehkä ensi vuonna emme ole suuruudenhulluja vaan jätän suosiolla lapset exän huomaan hänen lomakseen ja lähden omille matkoilleni. Olen iloinen kuitenkin, että vietimme kesän aika sopuisasti perheenä, lapset eivät huomanneet suurta eroa entiseen, paitsi emme ole koskaan tainneet lomailla yhtäjaksoisesti näin pitkään porukalla (toki tein koko kesän töitä, mutta ehdin myös riehua uima-altaassa, etsiä kiviä rannalla ja viedä pojat pari kertaa San Pedron keskustaan vohvelille). San Pedro itsessään on todella kiva kaupunki, ei kovin iso, mutta siellä on paljon kelvollisia ravintoloita ja sieltä lähtee esimerkiksi se surullisenkuuluisa vuoristotie Rondaan.

Kuuden viikon loma oli luksusta. En ole koskaan asunut niin leveästi kuin tänä kesänä, jolloin sain kulkea puutarhassa (lähinnä tarkastamassa ovatko pihan vallanneet kulkukissat kuolleita vai koomassa kuumuudesta) flipflopeissa, iltaisin katsoa auringonlaskuja ja lukea kirjoja, leikkiä että me eläisimme normaalisti näin. Eikä tuntunut kauhean pahalta palata pikkaisen pienempään kolmioon Itä-Helsinkiinkään; täällä odottivat poikien ystävät, Espanjan ilmaa lämpimämpi helle, lempeä merivesi (kahlasin pidemmälle Itämeressä kuin Välimeressä!) ja valokuvat, joita editoidessa voi aina muistella kesää 2019, josta ehtii saada vielä lisää muistoja Suomessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4 kommenttia artikkeliin ”KESÄN ASUMISKUVIOT

  1. Jutut asumisesta Andalusiassa kiinnostavat! Me testataan ensi talvi siellä talon suhteen leveästi elämistä. Kiinnostaa saada tietää auttavatko hienot näkymät ja patikkamahdollisuudet siinä, ettei rahaa sitten menisikään paljoa muuhun kuin vuokraan. Vai olisiko sittenkin vaatimattomampi talo ja maksulliset elämykset parempi vaihtoehto, kummin sinä sen koet? Pitääkin meidän muistaa välttää tuota tietä San Pedrosta Rondaan ja aloinkin tiiraamaan karttanäkymästä miltä muut tiet Rondaan vaikuttavat.

    Tykkää

    1. Mä en halua pelotella, mutta lämmitys- ja vesikulut voivat olla tosi korkeat talvikuukausina Andalusiassa (tuossakin talossa puhutaan useista sadoista euroista kuussa pahimpina kuukausina). Toisaalta olette näistä varmasti perillä.
      Itse kuitenkin suosin tiivistä asumista, koska ulkona syöminen taas on halpaa ja elämä sijoittuu enemmän ulos; nää on makuasioita, kesällä uima-allas oli tarpeellinen luksus mutta viihdyin kyllä tuolla asuessa oikein hyvin ahtaamminkin, ja meillä oli silti ihan infernaalisia kaasu-, vesi- ja sähkölaskuja talvikuukausina 😀
      (Kyllä se Rondan vuoristotiekin menee kunhan on hyvät hermot ja hyvä auto!)

      Tykkää

      1. Kyllä tosiaan menee varmaan muutama satanen lisää lämmityksen takia talvella, meillä tulee varmaan aika kallis kokeilutalvi Andalusiassa. Itse ollaan kotihiirinä kun 3 koiraa ja 1 kisu pääsevät nauttimaan pihasta ja rauhallisista kävelypoluista 🙂 Useimmathan taitavat lähteä sinnepäin juurikin nauttimaan ravintoloista ja kylien ja kaupunkien katuelämästä.

        Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: BALKANIN KUTSU – Periaatteen Nainen

Vastaa käyttäjälle reissausta ja ruokaa Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s