TÄÄLLÄ TAHDON KUOLLA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäiset päivät Espanjassa vietimme vajaan sadan kilometrin päässä vanhoilta kotikulmilta, eikä se oikein tuntunut miltään. Mercadonassa tuli toki vähän nostalginen olo, se haju ja kalatiski ja aah appelsiinimehukone, joskin senkin viehätystä on vähentänyt se että niitä löytyy nykyään joka toisesta suomalaisesta supermarketista. Mutta ottaen huomioon miten vaikeaa Espanjasta oli lähteä, miten yhtään itselleni tyypillisesti liioittelematta itkin monta tuntia päivässä kuukauden ajan, niin olin todella iloinen että en ollut minkään suuren tunnemyrskyn vallassa vaan lähinnä leppoisalla lomatuulella. Mutta sitten kun ensimmäisenä viikonloppuna menin ystäväperheen uuteen kotiin aivan La Línean lähelle ja näin heidän takapihaltaan avautuvan Välimeren, ja tietenkin Gibraltarinvuoren, rahtilaivat, Marokon vastarannalla ja ne tutut äänet öisen tähtitaivaan alla, lokit ja laivojen sumutorvet ja espanjalaisista häistä rannalta kantautuvan bachatan ja puheen ja sitten se iski…

minä haluan kuolla täällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämähän nyt kuulostaa paitsi hieman teatraaliselta niin ei vielä 33-vuotiaana niin ajankohtaiselta, vaikka kukapa meistä ei joskus olisi kuvitellut tulevia hautajaisiaan. Ja jos nyt haluaa vitsailla aiheesta, niin La Líneassa on Manner-Espanjan lyhyin eliniänodote, naapurikaupungin Los Barriosin kanssa ainoina alle 80 vuoden ennusteella, joten jos nyt puhun kuolemasta niin La Líneassa se koittaa kyllä nopeammin kuin muualla. Mutta tunne oli enemmän sellainen että haluan tulla takaisin ja olla täällä vanha mummo joskus ja elää vielä tätä elämää ja niin kuin jotkut norsut kai vetäytyvät yksinäisyyteen kuolemaan, niin sitten joskus toivon että kuolen La Líneassa. Mielellään siis vanhana, nukkuvana ja vatsa täynnä tapaksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No siis ei enempää siitä kuolemisesta. Jos kuitenkin monta vuotta, tänätalvena tarkalleen neljä, olen ollut sellaisessa viha-rakkaussuhteessa Andalusian kanssa, niin kyllä se expatvuoden loppupuolella kääntyi ehdottomasti rakkaudeksi. Ei ehdottomaksi, mutta sellaiseksi että niiden ärsyttävienkin puolien kanssa oppi elämään. Ja nyt kun olemme olleet La Líneassa, pari kertaa poikien kanssa ja vähän yksin, tunne on ollut hyvin voimakas: mulla on myös täällä koti. Oma kylä suorastaan, mi pueblo, vaikka tuntuu sekin hieman dramaattiselta ja omistuksenhaluiselta ilmaisulta. Ihmiset ovat olleet juuri niin ystävällisiä kuin muistin ja vastaanotto on ollut liikuttava. Kaikki tuntuu hyvin tutulta, turvalliselta, olen noudattanut vanhoja rutiineita kahvihetkiä ja iltakävelyitä myöten ja se on ollut aivan mannaa sielulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja kun 10 päivän päästä palaamme Suomeen se on ihan okei. Suomessa ei ole mitään vikaa (tai tietenkin on, mutta ei mennä nyt siihen). Lapset ovat olleet onnellisia täällä, mutta eivät vaihtaisi enää asuinpaikkaa. On selvää, että La Línea on ennen kaikkea, kaikessa köyhyydessään ja kurjuudessaankin, mun intohimoni. Ja kun ennen halusin nähdä koko maailman, niin nyt suunnittelen matkoja vain tänne Etelä-Espanjaan. Ja mietin, millaista kaksoiselämää voisi elää, kuinka moneksi viikoksi tai ehkä jopa kuukaudeksi vuodessa voisin karata La Líneaan valittamaan hyttysistä, metelistä, kaoottisuudesta ja kaikesta siitä, mitä taidan jollain masokistisella tavalla vähän rakastaa. Joten sitten joskus, kun lapset ovat riittävän isoja niin sitten minä palaan ja ehkä pysynkin täällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2 kommenttia artikkeliin ”TÄÄLLÄ TAHDON KUOLLA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s