PETTYMYS BARCELONASSA

Tiedättekö, kun joskus odottaa jotain asiaa tosi, tosi paljon – niin paljon, että se saa melkein myyttiset mittasuhteet ja luonnollisesti rima nousee niin korkealle, että se on inhimillisesti mahdotonta saavuttaa? Niin kävi mulle Barcelonassa. Heti kun selvisi, että meillä olisi 10 tunnin välilasku Barcelonassa paluumatkalla Teneriffalta Suomeen, ajattelin vain yhtä asiaa. El Nacional-ravintolan tonnikala-annosta, jonka olin syönyt reilu vuotta aiemmin edellisellä Barcelonan matkalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ensimmäiseksi tarkistin, että vanhaan korjaushalliin rakennettu hipsterravintoloiden kompleksi olisi auki vierailun aikaan. Olisi se! Ja että kalaravintola La Llotjan ruokalista olisi entisellään, ja unelmieni annos löytyisi sieltä vielä. No löytyihän se! Mehustelin tulevaa herkkuateriaa niin paljon, että menetin varmaan muutaman seuraajankin Instagramissa puhuessani vain tästä elämää suuremmasta kalaruoasta. Tuo täydellisesti grillattu tonnikalamöykky, se ratatouille, jossa suola ja öljy synnyttivät jotain sanoinkuvaamatonta.

Kun saavuimme Barcelonan kentälle, olin suunnilleen juoksemassa kohti keskustassa sijaitsevaa El Nacionalia. Mukaani sain vielä toisen suomalaisen vaeltajan, joka oli varmasti kuullut niin monta kertaa tästä eeppisestä ateriasta että halusi itse kokea sen. Olin valehtelematta puhunut tästä ruoasta kaikille. Aivan kaikille. Ehkä myös lentoemännille. Ainoa syy, miksi en paluumatkalla itkenyt aivan koko aikaa oli se, että pystyin lohduttamaan itseäni lähestyvällä ruoalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten pääsimme perille. Saimme pöydän. Tilasimme alkupalat, odotimme pääruokaa. Ja se tuli, täsmälleen saman näköisenä kuin eräänä tammikuisena iltana jolloin sain räjäyttävän ruokaorgasmin tuon saman aterian ansiosta. Ja alkuun se maistui aivan yhtä taivaalliselta kuin muistinkin. Mutta puolivälissä tätä suht arvokasta (26 €) annosta iski järkyttävä ahdistus: tonnikala oli raakaa. Ei siis medium miinus, niin kuin oikein kypsennetyn tonnikalan kuuluisi olla, lihaisaa ja punaista, vaan violettia, sitkeää, kertakaikkisen ällöä. Yli puolet kalasta oli syömäkelvotonta.

Tähän asti olimme suhtautuneet hyvin ymmärtäväisesti huonoon palveluun, joka oli kohtuuttoman hidasta ottaen huomion että ravintolassa oli meidän lisäksi vain muutama seurue ja henkilökuntaa kuitenkin yksi per pöytä. Mutta nyt huidoin hyvän vartin verran, että hieman tympääntyneen oloinen tarjoilijatar saapui keräämään astiat. Annoin palautteeni keittöön selkeästi, ilmaisin pettymykseni dramaattisesti mutta asiallisesti – ja ainoa vastaus oli ”no olisit sanonut ennen kuin söit”. Mitä helvettiä!? Jälkiruoat jäivät syömättä. Ihastelimme kyllä El Nacionalin miljööt ja upeat vessat ja kaikki sisustuksen yksityiskohdat, mutta nyt tiedän, etten enää ikinä matkusta yhden ruoka-annoksen perässä minnekään. Olisin kestänyt epäonnistuneen kalan, sitähän sattuu, mutta surkeaa, ylimielestä palvelua en voi antaa anteeksi.

Koko loppupäivä Barcelonassa meni ruokamasennuksen kourissa. Alkoi sataa. Kävelin kuitenkin Parc Güelliin, kun se jäi viimeksi näkemättä ja kokematta. Kiipesin ylämäen, joka meinasi käydä kuolemaksi kaiken sen vaeltamisen ja väsymyksen jälkeen – vain huomatakseni, että mäen olisi päässyt ylös siististi liukuportaita. Parc Güell kuhisi turisteja ja sain ottaa varmaan 40 kuvaa amerikkalaisille matkaajille. Itsehän en päässyt varsinaiseen puistoon, sillä sisäänpääsyä oli saatavilla enää iltakahdeksan aikoihin, kun oma boarding olisi jo loppusuoralla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hengailin lopulta kolmekymppisen yhdysvaltalaisen laivastoinsinöörin kanssa pitkin puiston ilmaisia osia – yllättäen hän pyysi ottamaan valokuvan, ja liittyi sitten seuraan. Kiertelimme puistoa, joka kyllä oli kaikin puolin viehättävä, ja juttelimme politiikasta, USA:n länsirannikosta ja pikaruokaravintoloiden syvimmästä olemuksesta ja suosiosta Euroopassa, ”eihän Amerikassa kukaan syö missään McDonald’sissa”, hän tuhahti. Hän viihtyi seurassani erinomaisesti.

Paitsi sitten kun sanoin, että ai niin, mulla on kolme lasta enkä olekaan vain kevytkenkäinen kosmopoliitti. Sitten pojalle tuli kiire, oli kuulemma unohtanut jonkun museon sisäänpääsyn. Meistä ei tullut Georgen kanssa matchia. Luovutin ja kävelin lähimmälle metroasemalle. Sinne olikin viisi kilometriä, eksyin, tuli kierrettyä Sagrada Familiankin kautta. Vannoin, etten kävelisi yhtään Barcelonassa kipeillä jaloillani, mutta päivän kävelysaldo oli lopulta yli yhdeksän kilometriä.

Sellainen päivä Barcelonassa. Kotimatka viivästyi, kun suomalaiset eivät suostuneet nousemaan lentokoneeseen kesken jääkiekon MM-finaalin. Olin lopulta kotona 23 tuntia herätykseni jälkeen, vieläkin katkerana siitä tonnikalasta.

26 kommenttia artikkeliin ”PETTYMYS BARCELONASSA

  1. Anna | Muuttolintu.com

    Tuo on kyllä tosi ikävä tapa reagoida palautteeseen, siitä ei jää kun vielä huonompi maku suuhun. Kävin samassa paikassa joulukuussa Barcelonan lyhyellä minilomalla, söin siinä tiskillä muutamat tapakset eikä jäänyt valittamista, palvelukin oli tosi mukavaa. Mutta sen verran iso paikka, että varmasti mahtuu mukaan kaikenlaista henkilökuntaa.

    Tykkää

    1. Jotenkin tuttua tämä ravintolapettymys. Itselleni tapahtui sama Barcelonassa eri ravintolassa tosin. En paikan nimeä enää muista. Kävimme 2017 keväällä Barcelonassa kyseisessä ravintolassa syömässä sattumalta parhaimman paella annoksen mitä ikinä olen saanut. No päädyin eri seurueessa vuonna 2018 samaiseen ravintolaan tämän yhden annoksen takia. Vastassa oli pettymys, ruoka ei ollut yhtä hyvää ja simpukat olivat todella hiekkaisia ja hiekkaa oli valunut muuallekin paellaan. Ihana ruokakokemus oli pilattu hampaiden välissä rapisevalla hiekalla, pettymys oli suuri. Onkohan Barcelonalla joku huono karma ruoan suhteen?

      Tykkää

      1. Olisipa ihanaa olla ihminen, jolle ruoka on vain polttoainetta! (Tai no ei oikeasti, en haluaisi olla sellainen ihminen). Mutta se helpottaisi, ettei ottaisi syömistä niin vakavasti 🙂 Mullakin monet isoimmista matkapettymyksistä liittyy juuri ruokiin tai ravintoloiden palveluun, yleensä kaikesta muusta selviän olankohautuksella mutta näitä vatvon 😀

        Tykkää

  2. Voi ei, miten tylyä palvelua. Jos tarjoilijalla olisi ollut pelisilmää, hän olisi tarjonnut teille ilmaiset jälkkärit tai antanut hyvitystä laskusta. Raa´aksi jäänyt kala (tai mikä tahansa muu ruoka) on kamalaa. Meille kävi vastaavasti Thaimaassa viime jouluna. Mieheni tilasi kalaa ja huomasi melko pian, että se oli myös osittain raakaa. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta tilata toinen annos samaan hintaan ja saipa vielä oluen kaupan päälle. Barcelonassa paikalliset taitavat olla niin kyllästyneitä turisteihin, ettei asiakapalvelu enää kiinnosta.

    Tykkää

    1. Joo, mä olisin ottanut uuden annoksen vastaan riemusta kiljuen (koska olisin alunperin voinut syödä tämän satsin kahdesti tai vaikka kolmesti). Nyt hapan, välinpitämätön ja vähän jopa vittuileva asenne harmitti eniten, koska muuten annoksessa oli kaikki ainekset onnistuneeseen uusintaan!

      Tykkää

  3. Mustakin tämä pettymyskokemus Barcelonassa oli hauskasti kuvailtu, samoin tuo puistokohtaaminen! 😀 Joskus tällaiset eeppiset ruokakokemukset vuosien takaa eivät olekaan toisintoina yhtä maagisia, mikä on vähän harmi. Tavallaan on ihana, että ne jäävät muistoiksi, eikä niitä edes koeta toistaa 🙂

    Ja todellakin, surkea tapa käsitellä palautetta! Ei kai sitä nyt maistamatta voi tietää, jos päällisin puolin kala näyttää hyvältä?!

    Tykkää

    1. Joo, ja tosiaan se osa kalaa mikä oli huonoa tuli vastaan pienen, hyvän osan jälkeen – ja sitä huonoakin rääpin siinä toivossa, että koko kala ei olisi violetti limapallero.

      Mutta tästä opin läksyni: yksi ihmeellinen ateria, ja se jää siihen yhteen! 😀

      Tykkää

  4. Voi ei mikä harmitus! Onkohan tuossa muuten ylipäänsä joku kirous että jos joku ruokakokemus on ensimmäisellä kertaa suorastaan fantastinen, se ei vaan toisella kertaa voi yltää samaan? Tosin oman kokemuksen mukaan saattaa olla ihan omassa päässä nämä tuntemukset, tuossa sinun tapauksessasi syy latteaan kokemukseen nyt oli selvä. Varmasti jäi paha mieli tästä Barcelonan visiitistä mutta ainakin humoristinen tarina siitä syntyi.

    Tykkää

    1. Luulen, että siinä on vähän psykologiaakin mukana 🙂 Mutta itseasiassa sitä kalan huonoa osaa lukuunottamatta tämä annos oli taas muuten fantastinen, minkä takia harmitti kahta kauheammin. Mutta tulipahan siitä edes tarina!

      Tykkää

  5. stacysiivonen

    Eikö suomalaiset pitäisi jättää rannalle, jos niitä kiinnostaa niin paljon jokin tölsön tuijotus. En tiedä, kuka mäkkärissä syö, ehkä lapsiperheet, koska se on helppoa. Enemmän niitä ravintoloita on USA:ssa kuin Euroopassa.
    En ole kummoinenkaan foodie, niin ei tule tonnikalapettymystä. Ehkäpä minun herkkuruokani on Intiassa, missä ei ainakaan mennä pieneksi heteksi yhtään mihinkään.

    Tykkää

  6. Emma

    Tuossa piilee kyllä vissi väärä, kun jostain ruoka-annoksesta kasvaa mielessä elämää suurempi. Raaka kala on kamalaa, mä itse haluan paistaa tonnikalan ja jotenkin läpikypsäksi enkä yhtään ymmärrä minkä roseen päälle. Hauskan tarinan sait kuitenkin blogiin 😊

    Tykkää

  7. Voi ei!! Ompas kamalaa tuollainen palvelu. Ymmärrän hyvin kyllä suuttumuksesi ja melkein voin kyllä samaistuakin. Olisihan tuo ärsyttävää. Eikä niinkään tosiaan se että kala huonoa, vaan se palvelu.. Varsinkin, kun aiempi kokemus ollut selvästi ihan päinvastainen. No, onneksi Barcelonassa on ihan kivoja maisemia mitä katsella odotellessa. 🙂 Parc Qüellistä on upeat maisemat, itse vuonna 2014 kävin myös niitä ihastelemassa, silloin tuo yksi rakennus kuvassasi (Ocupa y resiste) oli ihan rähjäinen ainakin. Ilmeisesti käynyt läpi remontin. 😉

    Tykkää

    1. Talonvaltaajat ovat ehkä rempanneet 🙂
      Ja joo, palvelu harmitti eniten – kun on ollut melkein 20 vuotta asiakaspalvelutyössä (itse aisassa tulee täyteen nyt syksyllä!) niin vähän ehkä liian vahvasti selkärangassa sellainen asnne, että ongelmat yritetään ratkaista niin että kaikille jää hyvä mieli…

      Tykkää

  8. Itsellänikin on kokemusta Barcelonassa tylystä palvelusta liittyen ravintola-annokseen. Liekö sitä espanjalaista temperamenttia vai ovatko oikeasti niin ylpeitä etteivät kestä huonoa palautetta.
    Muuten Barcelona on kyllä kiva ja olisi mukava käydä siellä pitkästä aikaa. Mukava matkatarina päivästäsi kuitenkin syntyi! 🙂

    Tykkää

  9. Siis historia ei toista itseään, tai ehkä sittenkin toistaa – jos tapaus on tuore.
    Kävin nimittäin itse Barcelonassa eräässä intialaisessa ravintolassa ja olin tyytyväinen (ravintolan nimi löytyy Tripadvisorista englanninkielisistä arvioistani). Noin puoli vuotta myöhemmin pistäydyin samaiseen ravintolaan Barcelonassa ja ruoka maistui yhä samalta.

    Olen saanut huomata, että barcelonalaisten ravintoloiden taso vaihtelee laidasta laitaan, tähdet voivat olla vain glitteriä, mausteita saa hakea ja että gluteenittomuus on monille hepreaa. Turistiväsymystä olen myös todistanut.

    Tykkää

    1. Mä olen vähän huono syömään suurimmissa turistikaupungeissa juuri siksi, että aina ei tiedä perustuuko ravintolan suosio vaan paikan suuriin turistimassoihin vai autenttiseen hyvään ruokaan – olenkin just niitä, jotka kyttää ikkunan takana mitä paikkoja paikalliset suosii!

      El Nacional on kyllä etenkin tilana todella hieno, harmi että soittavat vaan ihan kamalaa ysäriteknoa taustalla 😀

      Tykkää

  10. Minäkin olen muutaman kerran tilannut (saman matkan aikana tosin) kahtena päivänä saman annoksen. Se ei ole jotenkin koskaan ollut yhtä hyvää kuin ensimmäisellä kerralla. Sinulla toki oli annoksen epäonnistumiseen todellinen syy, mutta ehkä sitä monesti aika kultaa muistot ja annokseen liittyvä hyvyys alkaa elää omaa elämäänsä. 😀

    Tykkää

  11. Eikä, hitsi miten ikävä käänne kauan odotettuun iloon! Mulle on käynyt vähän samaan tapaan, kun olen reissullani törmännyt ylihyviinn ruokiin ja sitten toistuvilla reissuilla päätynyt uusimaan ruokakokemuksia. Aika usein nämä uusinnat ovat jääneet syystä tai toisesta valjuiksi. Nykyään yritänkin tyytyä herkkumuisteloihin ja suunnata uusiin ruokapaikkoihin. Tietenkään en tässä aina onnistu, mutta yritän kuitenkin 🙂

    Tykkää

  12. Anna Koskela

    Voi ei! Tuo on juuri se syy, miksi en koskaan mene kahteen kertaan samaan paikkaan syömään. Tai siis toki Suomessa, mutta en ulkomailla. Kun jostain paikasta jää se ihana muisto, on se aivan liian kallisarvoinen pilattavaksi seuraavalla kerralla.

    Tykkää

  13. Päivitysilmoitus: PALVELU PELASTAA, TAI PILAA – Periaatteen Nainen

Vastaa käyttäjälle Milla/Periaatteen Nainen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s