Mun piti kirjoittaa tästä jo viime syksynä, mutta silloin se oli ahdistavan lähellä. Sen jälkeen kun meille tuli oma rescuekoira, ei voitu enää toimia sijaiskotina – yritettiin, mutta se epäonnistui ja se oli varmaan yksi kamalimmista kokemuksista koskaan, käydä jättämässä koira tarhalle, jonne se meni luottavaisena, ja sitten lähteä itse pois. Ja koko loppuvuoden aihe oli pinnalla ja esillä jokapäiväisessä arjessa, ikävä kyllä, ja heti kun tulimme takaisin Espanjaan saimme muistutuksen siitä, että eräs asia ei ainakaan ole muuttunut mihinkään: eläimiä kohdellaan yhä aivan järkyttävän huonosti.

Viime vuonna halusin kertoa, kuinka paikalliset lapset työnsivät jonkun hevosvanhuksen tyhjään uima-altaaseen, vain parin kilometrin päässä sieltä missä asuimme. Kuinka joku mulkvisti veti moottoritiellä hihnassa auton perässä kolmijalkaista saksanpaimenkoiraansa. Mielikuvitus ei riitä kaikkiin niihin tapoihin, joilla täällä eläimiä kohdellaan kaltoin. Aina välillä rakkaus Espanjaan on koetuksella, koska niin iso joukko ihmisiä on aivan barbaareja. Ei pelkkää välinpitämättömyyttä tai sitä, ettei ole rahaa ruokkia tai steriloida tai hoitaa eläimen sairauksia vaan sellaista julmuutta, jota ei voi ymmärtää.

En todellakaan ole mikään kissaihminen. Voin aina vedota allergiaan, mutta kissat ovat muutenkin olleet mulle sellainen eläinlaji meduusojen ja perhosten ohella, joiden kanssa en vain välitä olla kovin läheisissä tekemisissä. Mutta viime viikolla tapasin ystäväperheeseen adoptoidun Nala-kissan, joka… no…oli kuin pöllö. Noin kymmenkuinen pentuparka oli kokenut niin paljon kamaluuksia lyhyen elämänsä aikana, että oli sen seurauksena puolisokea, kärsi aivovauriosta ja selkärangan virheasennosta. Paikallinen eläinlääkäri oli sen pelastanut ja sai ylipuhuttua ystäväperheen adoptoimaan kissaraasun, ja nyt sillä on ainakin hyvä elämä ja hellyyttä niin kauan kun se säilyy hengissä – muiden kissojen tapaan se ei raukka putoa jaloilleen vaan kävelee päin seiniä, tulee portaat kuperkeikkaa alas ja tuijottaa tyhjyyteen kun pitäisi väistää kiireisiä ihmisiä.

Nalalla kävi tietenkin tuuri. Nyt sitä rapsutellaan ja paijataan, sitä käytetään ulkona pissalla kuin koiraa koska se ei ymmärrä hiekkalaatikon päälle, ja koska se syö kuin pulut, ruokaansa toispuoleisesti nokkien, eikä osaa pestä itseään muiden kissojen tapaan, sitä myös kylvetetään ja syötetään huolella. Kissan tuonut ihminen oli sanonut, että kissa putosi jääkaapista – vammojensa perusteella sitä on todennäköisesti tallottu tai potkittu.

Tiedän, että Suomessa on paljon eläinsuojelulakiin ja eläintenpitoon liittyviä ongelmia, mutta yleinen asenne lemmikkejä kohtaan on parempi. Ilmeisesti tämä ilmiö Espanjassa on Etelä-Espanjan ongelma, mutta kohtasin sitä myös vaellusmatkalla Teneriffalla: kellareihin teljettyjä metsästyspodencoja, jotka pääsivät ulos vain metsästyskauden aikana ja sen jälkeen suurimmasta osasta hankkiuduttiin eroon. Tällä hetkellä paikalliset koiratarhat pullistelevat taas äärimillään. Paikallinen poliisi julkaisi videon koirasta, joka oli sidottu junaradalle odottamaan lopetusta – onneksi veturinkuljettaja ehti ja halusi reagoida ajoissa. Koirien hylkäämissesonki on käynnissä ja koiranpentuja ilmestyy pahvilaatikossa portille lähes päivittäin. Lomamatkojen alta ja milloin milläkin tekosyyllä koiria tuodaan ihan omistajien toimesta tarhalle.

Ja voin tietenkin ahdistua aiheesta ja kiukutella siitä blogissani loputtomiin. Voin sanoa, että Suomessa asumisessa parhaita puolia on se, että tätä ei tarvitse nähdä päivittäin omassa arjessa. Tiedän, ettei silmien sulkeminen poista ongelmaa vaan tilanne koiratarhoilla jatkuu samana, mutta itselleni on helpompaa ettei muistutuksia eläinten huonosta asemasta tule koko ajan vastaan. La Líneassa eläinten rääkkäämistä näki viikottain ja oma avuttomuus korostui. Nyt voin lähettää rahaa, ja paluumatkalla tarkoitus olisi toimia lentokummina. Ja jos haluatte auttaa, ohjeita löytyy esimerkiksi tältä sivustolta: http://www.perreradelosbarrios.com/.

Nala-kissa

Onnekas epäonnessaankin