No siis otsikko on taas ihan väärässä, sillä oikeastihan olin taannoisella vaelluslomalla (jonka tarjosi Tenerife Walking Festival ja Turespaña) ihan nuorimmasta päästä osallistujia. Itseäni komeasti yli 30 vuotta vanhemmat vetelivät ohi ylämäissä ja selvästikään ikä ei ole este vaeltamiselle – mutta ”liian huonokuntoinen vaeltamaan” ei vain nyt kuulostanut yhtä raflaavalta. Niin kuin sen aika kylmiltään vedetyltä puolimaratonilta, niin tältäkin reissulta selvittiin, mutta vähän vähempikin kuolemanpelko olisi riittänyt.
Neljällä vaelluksilla kilometrejä kertyi yhteensä noin 40, ja siitä nousua noin kaksi kilometriä. Olin kyllä suunnitellut keväälle ties minkälaista treeniä, jotta olisi ollut jotain pohjakuntoa mutta sen lisäksi että muutenkin oli kiire ja pikkasen matala harjoittelumotivaatio niin alkuvuodesta sairastettu influenssa vei kyllä ne vähäisetkin lihakset mitä mulla joskus oli. Onneksi en tiennyt mitä olisi luvassa, koska olisin varmaan sattumalta nyrjäyttänyt nilkkani heti kun saavuttiin Teneriffalle ja joutunut viettämään lomani hotellin spa’ssa. Nyt lähdin pahaa-aavistamattomana reippain mielin vuorille, valmiina valloittamaan ne huiput.
Viime viikon menikin matkasta toipumiseen. Koville ei ottanut pelkästään se urheilullinen osuus, mutta myös jatkuva seurallisuus. Olen tottunut mököttämään yksin ainakin muutaman tunnin päivässä, mutta nyt liikuttiin ryhmässä aamusta iltaan. Seura oli toki hyvää, mutta tällaiselle ihmisvihaajalle viikko niin intensiivisesti uusien ihmisten kanssa tuntui ihan omanlaiseltaan urheilusuoritukselta. Siihen päälle vielä kahden viimeisen reissuyön huonot unet; ensin tein vääriä valintoja eli join mojitoja sen sijaan että olisin mennyt ajoissa nukkumaan ennen aamuneljän herätystä, ja seuraavana yönä saavuttiin Suomeen vasta kolmen aikoihin – ja lapset tietty olivat aamulla kärkkymässä tuliaisia jo ennen auringonnousua.
Alkuviikon vaan nukuin ja nilkutin ympäriinsä ja joskus torstain kohdalla alkoi tuntua taas siltä, että saatoinkin selvitä. En varsinaisesti voittajana, mutta totta kai voin vähän taputella itseäni selkään siitä että läpäisin nuo sinällään aika helpot vaellusreitit. Tuli vain yksi rakko ja nyt näyttää siltä että saan pitää kaikki varpaankynnetkin. Mutta kun lempilajini on jälkiviisaus niin voin sanoa että vieläkin enemmän olisi saanut irti jos ei olisi pitänyt aina tilaisuuden tullen vain tasata hengitystä.
Mutta! Nyt kun näin miten hyvällä energialla kaikki eläkeikäiset siellä kiisivät pitkin vuoristopolkuja niin tähtään itsekin siihen, että seuraavalla vaelluksella ei tarvitse miettiä testamenttia. Koska aivan varmasti tulee seuraava vaellus, jos ei mistään muusta syystä niin siksi että tätä matkaa varten hankin vaelluskengät, ja pitäähän niitä päästä käyttämään.
Periaatteen Nainen 
Päivitysilmoitus: PETTYMYS BARCELONASSA – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: TENERIFFALLE VAELTAMAAN – Periaatteen Nainen