Tämän kevään olen kulkenut kuulokkeet korvissa ja kuunnellut enemmän musiikkia kuin varmaan viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Ottaen huomioon, että joskus haaveilen työskenteleväni musiikkialalla (siis siellä kulisseissa, en todellakaan ole mitään Idols-ainesta) niin pitkä tauko tuntuu hassulta. Toisaalta kolmivuorotyö, jossa joutui puhumaan ihmisten kanssa kaiken aikaa, ja sitten kolme lasta jotka ovat tehneet kodin äänimaailmasta kauniisti sanottuna kakofonisen, ovat väsyttäneet korvat jo valmiiksi. Mutta nyt tuntuu että musiikille on ollut tarvetta.
Tietynlaista taantumusta on ollut muutenkin ilmassa. Kuten nyt vaikka lävistys, jonka kävin ottamassa pari viikkoa sitten. Olin kyllä haaveillut sierainten väliin iskettävästä septum-lävistyksestä jo useamman vuoden, mutta se ei saanut kotona suurta kannatusta. Nyt sitten pähkäiltyäni asiaa pari kuukautta etenkin Instagramin puolella (kiitos vaan niille 52 prosentille, jotka äänestivät että olen vielä punk – muiden mielestä oli aika siirtyä Burberryyn) kävin hoitamassa asian pois päiväjärjestyksestä.
Septum-lävistys ei itsessään sattunut erityisen paljon. Viidenkymmenen euron arvoinen operaatio kesti muutaman minuutin, mutta sijaintinsa vuoksi lävistys kyllä kirvoitti kyyneleet silmiin. Nyt koru on parantunut todella hyvin ja odotan, että pääsen vaihtamaan siihen siromman, kullatun korun vähän huomiotaherättävän harjoituskorun tilalle. Pikkupoikien mielestä näytän ihan härältä, isoin lapsista pyöritteli silmiään siihen malliin naamani nähtyään että olen saavuttanut viimeistään nyt sen pisteen että olen tosi nolo mutsi.
Kevät on tuntunut levottomalta kaikin puolin, vähän kuin olisin taas ensimmäistä kertaa muuttanut yksin asumaan. Mitä nyt mulla on kolme tosi lyhyttä kämppistä, jotka eivät hoida siivousvuorojaan ja jotka kömpivät yhä öisin viereen nukkumaan. Onneksi rahaa ei ole rajattomasti, koska vielä en ole ehtinyt toteuttamaan esimerkiksi tatuointisuunnitelmia, kuten puolihihaa ja muutamaa peittokuvaa. Näitä on kuitenkin hyvä haudutella vähän pidempään eikä ehkä hankkia keskellä kauheinta identiteettikriisiä. Punainen polkkatukkakin saa vielä odottaa, joskin pituutta lähti monta senttiä kiitos vaan tarhalaisen päässä tehdyn täihavainnon. Septumiin olen ollut supertyytyväinen, ja se on siitä kiitollinen lävistys että sen saa piiloon eikä se jätä näkyviä arpia. Niitä kun on kasvoissa jo kahden aiemman nenälävistyksen sekä huulilävärin jäljiltä. Sen lisäksi jotkut lääkärit kuulemma suosittelevat septumia esimerkiksi lentoemännille, koska se jollain tapaa kosteuttaa nenän limakalvoja (tähän on varmasti joku tieteellisempi selitys, mutta kysykää nenälääkäreiltä!).
Katsotaan mikä vaihe tässä tulee seuraavaksi. Ehkä syksyllä kuljen jo jakkupuvussa kun koen herätyksen takaisin keski-ikäisyyteen – tai sitten palaan Espanjasta päässä puolikaljuja täysipäiväiseksi taiteilijaksi heittäytyneenä.
Periaatteen Nainen 