PÄÄSIÄINEN STADISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin viime viikonloppuna jälleen uuden edessä, kun vietin ensimmäistä kertaa koskaan pitkät pyhät putkeen yksin lasten kanssa. Tai siis yksin ja yksin; kävimme kyllä muiden ihmisten ruokittavana, esikoinen reissasi pariksi päiväksi kummimummillaan, ja sovimme tasaisesti treffejä jokaisen pyhäpäivän pitimiksi. Viime vuonna Semana Santa eli lasten pääsiäisloma kesti viikon, ja nytkin esikoisella oli viisi vapaapäivää putkeen – en ala nyt erikseen purnaamaan siitä miten älytöntä oli pitää lauantaina koulupäivä että lapsi voi olla kiirastorstain kotona, kun koko muu maailma on vielä arkiaikataulussa. Yleensä meillä on pääsiäisenä vähintäänkin yksi perheenjäsen joutunut käymään sairaalassa, joten siinäkin mielessä tämä oli menestys, olimme kaikki jonkun taivaallisen siunauksen ansiosta terveinä!

Lauantaina päätimme seikkailla julkisilla Haltialaan asti: Haltialan kotieläintila on Helsingin kaupungin omistama ”pala maaseutua”, jossa entinen heppatyttö onnessaan ja hänen lapsensa vähemmän onnessaan saivat haistella lannan ja heinän hajua. Kesäkaudella lehmät, kanat, lampaat ja possut saavat paistatella päivää pihalla, mutta pääsiäisenä yleisö saa mennä ihailemaan melko vastasyntyneitä karitsoja kolmen päivän ajan. Me saavuimme paikalle lauantaina lähes heti ovien avauduttua ja jonotimme vartin verran, että pääsimme ihmettelemään pieniä eläimiä. Ehkä hieman groteski ajatus, että nuo suloiset karvapallot kuuluivat aika monen pääsiäispöytään, mutta sellaistahan se on.

Haltialan pihalla oli poniratsastusta (jonne kärsivälliset kakarani eivät jaksaneet jonottaa), pieni leikkipuisto, mahdollisuus grillata omia nakkeja ja Wanha Pehtoori-ravintola, josta me nappasimme mukaan munkit ja pillimehut (jotka olivat ihan kohtuuhintaisia), kun emme jaksaneet odottaa hodareita tunnin verran. Busseilla 615 ja 614 pääsee suhteellisen lähelle, myös 4-vuotias jaksoi reippaasti kävellä reilu puoli kilometriä maatilalle pysäkiltä. Meille normaalisti Viikki lehmineen on huomattavasti lähempänä kun tahdomme larpata maaseutua, mutta suuresta suosiostaan huolimatta tunnelma oli oikein leppoisa. Ehkä se oli se maaseutumaisuus.

Tänään päätimme suunnata etelään, eli Pokemon-jahtiin Suomenlinnaan. Lapseni marssisivat iloisesti vaikka hiilikaivokseen jos lupaisin, että saavat pelata siellä Pokémon Go’ta, ja nyt he olivat valmiina ovella hatut päässä hyvissä ajoin ennen lähtöaikaa. Suomenlinna on kyllä aina yhtä ihana, keväällä kylmyyden kestää siitä hyvästä että kesäkautta varten puunattavan puuveneet tuoksuvat ihanasti just siltä tervalta, jonka perään olen blogissa ennenkin haikaillut. Sen lisäksi Suokin ravintolatarjonta tuntuu kasvaneen viime vuosina hurjasti, joskin me suosiolla syötiin mantereella kun kahvilassa karjalanpiirakka maksoi kolme euroa. Sikamaista. Sen sijaan kadun ensimmäiset torimansikat maistuivat erittäin herkullisilta.

Unohdin tietenkin kysyä lapsilta, mitä mahtavia Pokemoneja he saivat reissulla napattua. Koko ajan jännitti, että putoavat jonnekin koloon tai vallihautaan, mutta emme selvästikään olleet ainoa seurue etsimässä Onixeja. Joku pikakurssi pitäisi varmaan tämänkin harrastuksen tiimoilta käydä. Heitä kiinnostivat myös kaikki Suomenlinnan museot, joten vähän lämpimämpien kelien koittaessa uusi keikka! Ja vaikka olikin yllättävän helppo ensimmäinen pitkä juhlapyhä yksin lasten kanssa, niin ah, huominen arki on niin tervetullut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P4220898.jpg