Luitteko jo, kuinka tunnetut matkabloggaajat (tämä jaksaa naurattaa joka kerta!) jakoivat vinkkejään siitä, miten tehdä lentomatkustamisesta lasten kanssa niin siedettävä kokemus kuin se voi olla? Ja siis huomasittehan, että Matkakuume-Gian ja Hellan ja viinilasin välissä-bloggaajan lisäksi siellä kokemusasiantuntijan syvällä rintaäänellä puhuin minä! Annoin lyhyen haastatteluni Matkamessuilla, kun kaivattiin nimenomaan sellaista vastaajaa, joka lentää ainoana aikuisena lasten kanssa. Sitähän on tullut tehtyä, ja kesällä tulee taas toiset kahdeksan tuhatta kilometriä yksin ilmassa kolmikon kanssa. Ja niin kuin jo aiemmin lentomatkustamiseen liittyviä vinkkejä jaellessani totesin, ei oikeasti ole mitään patenttiratkaisuja koska – kuten kaikki tiedämme – jokainen lapsi on yksilö ja se on vähän tuurista ja tähtien asennosta kiinni millä mielellä lennolle lähdetään, mutta annan nyt vielä pari neuvoa omakohtaisen, kantapään kautta hankitun kokemuksen perusteella…

• Hyödynnä käsimatkatavarat, mutta katso, että et joudu kantamaan lopulta kaikkia reppuja. Meillä oli ennen tosi cool, mutta hiton epäkäytännöllinen Salama McQueen-vetolaukku jolla lapset sitten jyräsivät ohikulkijoiden varpaat ja tukkivat lentokoneen käytävät. Nykyään jokaisella on reppu, jonne laitetaan yhdet vaihtovaatteet (ja mulla on vielä yhdet vaihtovaatteet sekä itselleni että lapsille sellaisessa universaalissa koossa, johon voi tarvittaessa pukea kenet vain 4-8-vuotiaista matkustajista), eväät eli yleensä pieni Pringles-purkki, jotain karkkia ja nousua ja laskua varten tikkarit ja sitten joko oma puhelin tai legoja, tarravihko ja muuta touhua. Toki mä olen yhä aivan kuormajuhta, koska jonkun pitää kantaa vesipullot, passit, wipesit (älä ikinä unohda kosteuspyyhkeitä!), tabletti, läppäri ja usein myös varavaatekerta seuraavalla vuorokaudelle jos matkalaukut jää matkalle, mutta kyllä meillä jo 4-vuotias jaksaa oman reppunsa kantaa. Eri asia on sitten se, pysyykö se tallessa.
• Käytä häikäilemättä ”olen yksin näiden kaikkien outojen lasten kanssa”-korttia. Toisinaan on paras boardata ensimmäisenä, joskus viimeisenä. Meillä yleensä kaikki käsimatkatavarat tungetaan jalkoihin, koska alle puolitoistametriset eivät tarvitse niin suuresti elintilaa, mutta toisinaan on kiva asettua rauhassa (eli kaivaa kaikki eväät, käydä läpi säännöt lentomatkaa varten, varoittaa henkilökuntaa että olemme saapuneet). Kaikki lentoyhtiöt eivät automaattisesti lastaa ensimmäisenä rahvaan joukosta lapsiperheitä, mutta pyytämällä olemme päässeet aina ohittamaan. Suomessa tämä ei toimi, mutta Espanjassa olen myös päässyt säälipisteillä turvatarkastusjonon ohi. Kompensoin tämän jonottamalla nöyrästi ja päästämällä kaikki vähänkään vaivaiset ohitseni kun lennän ilman lapsia.
• Pyydä apua. Olen hyväksynyt sen, että useimmiten niille lennoilla joilla olen yksin trion kanssa en syö, juo enkä käy vessassa. Joskus kuitenkin on pakko. Lentokoneessahan he eivät katoa, toivottavasti, mutta kentällä on ollut tilanteita jossa esimerkiksi yhtä lasta on tarvinnut kiidättää vessaan ja jättää loput joukosta ja tavarat omilleen. Yleensä silloin olen hakeutunut jo valmiiksi lähtöportin läheisyyteen, etsinyt mahdollisimman luotettavan näköisen lapsiperheen tai mummelin ja jättänyt lapset herran, ja pahaa aavistamattoman avunantajan haltuun hetkeksi. Kuten olette huomanneet, kaikki ovat yhä tallella.
• Ei tiukkoja vaihtoja. Vaikka ne menisivätkin vielä lentoyhtiön lupauksissa, niin olen oppinut että alle tunnin vaihdot käyvät niin stressaaviksi että jos vain mahdollista niin vältän niitä viimeiseen asti. Kahdella aikuisella onnistuu retuuttaminen ja hoputtaminen ihan eri tavalla, mutta mitä enemmän liikkuvia osia on yhden ihmisen vastuulla, sitä kannattavampaa on satsata mahdollisimman helppoihin lentoratkaisuihin.
• Lahjo, uhkaile, kiristä. Whatever works. Lentomatkat ovat poikkeustilanteita, joissa kaikki kasvatusperiaatteet kannattaa unohtaa ja pyrkiä vaan takamaan matkustusrauha kaikille osapuolille. Itsehän en arjessa koskaan noihin kolmeen aiemmin mainittuun sorru.
• Paikkavalinnat; me aloitettiin 3 lasta + 1 aikuinen-kombolla lentäminen kun kuopus oli vielä sylipaikkalainen. Sehän oli ihan itsemurhaa. Toki saimme aina istua vierekkäin kolmistaan, mutta kun meidänkin kuopus on suhteellisen hyvin kasvanut yksilö, alkoivat ne viimeiset reissut olla kaikille osapuolille äärimmäisen epämiellyttäviä. Nyt tuntuu lähes luksukselta, että meillä on neljä paikkaa. Olemme lentäneet pääasiassa niin, että yksi istuu käytävän toisella puolella käytäväpaikalla ja muut valloittavat kolmen paikan rivin. Tässä säilyy katsekontakti paremmin, ja olen usein päässyt itse lukemaan tai lepäämään sille yksittäiselle paikalle kun kolmikko on touhunnut keskenään omalla rivillä. Muutama reissu on tehty myös istuen peräkkäin 2+2-kokoonpanolla, joka on aina aiheuttanut melko kauhunsekaisia katseita siinä onnekkaassa, joka pääse kolmanneksi kahden valvomattoman lapsen kaveriksi. En suosittele.
• Varaa määränpäähän lapsille fantastiset lahjat ja itsellesi kolme litraa viiniä.

Seuraavaksi toivottavasti päästään ottamaan junamatkustaminen haltuun, koska lentäminen alkaa tuntua jo suorastaan tylsältä (ja tietenkin moraalittomalta). Toisaalta näiden kymmenien Helsinki-Málaga-lentojen jälkeen väli on jo niin tuttu, että se menee rutiinilla – en jaksanut edes hermostua, kun tajusin kuumehouruissani ostaneeni paluuliput vihaamalleni yölennolle.

Ai niin! Hyvä kantoreppu on must!

Reissaajan ystävä myös laivalla.