UNOHTUMATTOMAT HOSTELLIKOKEMUKSET

Kun täti alkaa muistella seikkailujaan, joihin liittyvät hostellit, voitte arvata että mennään aika paljon ajassa taaksepäin. Olen tainnut viimeksi majoittua hostellissa villeinä reppureissaajavuosinani, öhm, joskus 2007, mutta nyt kun olen varannut kesäksi kuusi viikkoa Espanjassa josta jopa puolet saan kierrellä ihan yksin, on ehkä aika taas tutustua tähän budjettimajoittumisen muotoon. Olen yöpynyt kymmenissä hostelleissa ja tietenkin joukkoon on mahtunut traumaattisiakin kokemuksia – sängyssä rapuja ja torakoita, aamupalaksi homeista patonkia, yöllä rinkkaan oksentavat huonekaverit – mutta suurin osa muistoista on oikein lämpimiä. Varsinkin yksin matkatessa hostellit ovat oikea henkireikä, sieltä kun yleensä on tarvittaessa saanut seuraa syömään tai yöelämään. Jotkut hostelleissa syntyneistä ystävyyssuhteista ovat säilyneet Facebookissa näihin päiviin. Tässä neljä ikimuistoista hostellia matkan varrelta (jotka ovat vielä yhä olemassa, menkää ja kokekaa!)

EARTH LODGE, GUATEMALA

El Hatossa, pienen maya-kylän vieressä vuoristossa aivan ihanan Antiguan kaupungin läheisyydessä sijaitseva Earth Lodge oli Väli-Amerikan kiertueeni kohokohtia vuonna 2005. Tämä kanadalaisen pariskunnan pyörittämä hostelli keskellä ei-mitään oli silloin vielä hyvin pieni, muutamalla mökillä, varsin eksoottisella kivikasaan kyhätyllä saunalla ja parilla puumajalla varusteltu pakopaikka, jonne piti vaeltaa kapeaa kinttupolkua (ja sitä ennen matkustaa puolisen tuntia Antiguasta ”kanabussilla”, jossa oli parempi keskittyä rukoilemaan eikä kurkkia ikkunasta sortuvilla vuoristoteillä). Nykyään paikalla on luksuspuumajoja ja joogatilat, mutta sen taika näyttää yhä olevan upeat näkymät alas laaksoon ja vastapäisille tulivuorille. Mekin katselimme useina iltoina yön pimeydessä kuinka laavaa purkautui vastarannassa, enkä missään ole päässyt niin lähelle tähtiä kuin Earth Lodgessa.

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.29.10
Kaikki kuvat täältä

Koska olimme liikkeellä pienellä budjetilla, pestauduimme ystäviemme kanssa ”vapaaehtoisiksi” viikon ajaksi. ”Töihimme” kuului mm. avokadojen istuttamista (tiesittekö, että ympärille kannattaa laittaa valkosipulia kasvamaan, pitää tuholaiset poissa!), vuohien kaitsemista ja esitteiden värittämistä. Saimme majoittua ja syödä nimellistä maksua vastaan. Karut olot tuntuivat ihanilta. Tosin joku paikallisesta yhteisöstä oli murtautunut mökkiimme ja varastanut kaikki quetzalini. Tämän seurauksena päätimme pitää jatkossa mökkiä lukittuna kun siellä ei olisi ketään. Valitettavasti vain kerran lukitsin yhteismajoitusmökin tarkastamatta, oliko siellä ketään… Vasta kun noin viiden tunnin kuluttua aloimme ihmetellä, missä eräs yksin paikalle saapunut amerikkalainen vieras oli, tajusin vanginneeni hänet mökkiin päiväunillaan. Hän ei ollut kovin kiitollinen tästä kokemuksesta.

THE PINK PALACE, KREIKKA

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.35.54.png

Tämä bilehostelli Korfun saarella oli meidän ainoa interrailin Kreikan pysähdys kesällä 2003. Sopi kahdelle 17-vuotiaalle todella hyvin; saavuimme saarelle Italian Brindisistä halvimmalla mahdollisella lauttayhteydellä, ja satamasta paku haki meidät läpi kauniin mäntymetsän tuohon vaaleanpunaiseen paratiisiin, joka jonkun vähän vaativamman matkustajan standardeilla olisi varmasti ollut melkoinen läävä. Mutta meitä ei hikisen nihkeät lakanat ja pieni likaisuus haitannut, kun joka ilta oli toogabileet jossa päähän rikottiin lautasia ja juotiin kilpaa ouzoa ja päivisin paranneltiin krapulaa kristallinkirkkaan meren äärellä.

Erityisen hauskaa oli yhdellä monista hostellin järjestämistä retkistä, joista valitsimme Booze Cruisen (huoh, onneksi tämä vaihe tuli hoidettua pois systeemistä aika nuorena!). Nykyään hauskanpito ei ehkä tarkoita loputtomasti Bacardi Breezereitä merellä, mutta ajelut kumirenkailla ja juomapelit… no, silloin se hulvatonta. Tosin jälkikäteen ehkä hiukan hämmästelen sitä uusiseelantilaista pariskuntaa, joka oli saapunut paikalle häämatkalle!

PACIFIC TRADEWINDS, USA

San Franciscon Pacific Tradewinds hostelli on yksi harvoista hostelleista, jonne olen palannut useamman kerran. Vaihtarivuodelta syntynyt ystävyys kalifornialaisen Benin kanssa johti siihen, että yhteen aikaan tuntui että kävin kaiken aikaa hänen luonaan Yosemiten lähellä eräässä pienessä kaupungissa, josta sitten suuntasin yksin San Franciscoon ja majoituin Pacific Tradewindsissä. Pacific Tradewinds edusti ainakin silloin hostellien aatelia siisteyden ja järjestelmällisyyden puolesta, mutta se oli todella lämminhenkinen ja hauska paikka, jonne kerääntyi ympäri maailmaa eri-ikäistä väkeä.

Tuosta hostellista löytyi seuraa niin kaupungin parhaalle aamupalalle (Mama’s!) kuin seikkailemaan siltojen alle, sekä yöelämään, jonne hostellilta löytyneet uudet ystävät mua sitkeästi salakuljettivat muutamaa vuotta alaikäisenä amerikkalaiseen lainsäädäntöön nähden. Tämä hostelli on sellainen, jonne voisin hyvin kuvitella meneväni milloin vain, sillä viisikymppiset seikkailijat eivät olleet mikään harvinaisuus ja oikeassa joukossa ikä todella on vain numero.

THE WEARY TRAVELER, MEKSIKO

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.58.38.png

Karibianmeren rannalla sijaitsevassa Tulumissa oleva The Weary Traveler hostelli taas on niitä paikkoja, joihin en ehkä lähtisi  jos kaipaisin hyviä yöunia ja rauhallista hengailua. Kun me kiertelimme Väli-Amerikkaa melkein 15 vuotta sitten, oli Tulum vielä oikeasti melko hyvin piilotettu salaisuus parin tunnin päässä Cancúnista, mutta nykyään on muutkin tainneet löytää sen valkoisen hiekan ja epätodellisen turkoosin meren. The Weary Traveler hostelli Tulumin kylän keskustassa olikin paikka, josta vieraat vietiin aamulla rannalle ja haettiin illalla takaisin grillaamaan ja juomaan olutta patiolle.

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.59.04.png
Kuvat täältä

Meille tämän hostellikokemuksen suurin riemunaihe olivat luultavasti samaan dormiin majoitetut kaksi ruotsalaista kundia, joista toinen näytti a i v a n David Beckhamilta. Sain tämän komean kaksoisolennon, joka oli juuri murtanut jalkansa moottoripyöräonnettomuudessa, oman kerrossänkyni alapetiin. Löysin itseni muutamana iltana parin drinkin jälkeen tuijottelemassa haaveillen alapuolellani pakkolevossa ollutta Beckham-look a likea nukkumassa, joka sitten kerran heräsi kesken tämän kuumottavan tuijotukseni. Jostain syystä olimme kuitenkin vuosikymmenen verran Facebook-kavereita, ja sain todeta hänen olevan yhä uhkarohkea hurjapää silloin kun itse olin suurperheen äiti.

Onko jollain kokemuksia aikuisena hostellielämästä? Kestääkö pinna vai olenko jo liian vanha ja mukavuudenhaluinen moiseen sosialisointiin?

QUO VADIS, HESARI?

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten Helsingin Sanomat on ollut mulle oikein instituutio. Kuinka olen neljäsluokkalaisena herännyt aamukuudelta juuri siksi, että ehdin lukea Hesarin kannesta kanteen ennen kouluun lähtöä (ehkä siksi musta on tullut ärsyttävä besserwisser?). Ja kuinka nyt kun palattiin Suomeen olin mielikuvissani maalannut itseni lukemaan viikonloppuisin Hesaria kaikessa rauhassa, silläkin uhalla että en todennäköisesti saisi luettua sitä loppuun ennen seuraava viikonloppua. Ja nyt harmittaa, etten ehtinyt vielä sanomalehteäni tilata, sillä olisin päässyt peruuttamaan sen suurieleisesti – olkootkin, ettei asiakaspalvelijaa luultavasti olisi kiinnostanut monologini eettisestä mainonnasta ja siitä, että yritykselläkin voi olla selkäranka.

Todettakoon nyt, että Häiriköt kirjoitti aiheesta paljon paremmin ja analyyttisemmin. Itse tyydyn möyhäämään kuumehouruissa pettymystäni siihen, että sunnuntain HS:n kannessa oli Suomen Turkiskasvattajien mainos, joka ihan rehellisesti sanoen oli valhetta. Siinä sympaattinen marsu edustaa häkkieläintä, jolla on hei hyvä elämä. Paitsi että siinä kuvassa olisi voinut olla vaikka talvirenkaat kellarin häkkivarastossa, koska about sen verran yhtäläisyyksiä kun keskivertolemmikkijyrsijän ja turkiseläimen arjella. Ja itse asiassa niillä talvirenkaillakin on enemmän elintilaa. Ihan selvää on, että mainonnassa paukutellaan henkseleitä eikä tuijotella varpaankärkiä ja mutista että ”no tää on ihan okei tuote”. Mutta täysin moraalitonta on julkaista tällainen ”hyväntahtoinen” keskustelunherättäjä, johon by the way Turkistuottajat ovat vastanneet vaan geneerisellä kutsulla kahvittelemaan pesätiloilleen.

53863028_612805009145470_4606936781030424576_n.jpg
Kuva täältä

Riikka Venäläisen lyhyttä pestiä vastaavana päätoimittajana lukuunottamatta Hesarilla on pitkä setämiesten jatkumo päätoimittajina. Ja kai he edustavat ylintä journalistista ja yhteiskunnallista osaamista, mutta vilpittömästi toivon vaihtelua tähän linjaan pian. Erityisen munattomana (pun intended) pidän sitä, että vastaavasti S-Ryhmän häkkikanalassa tuottetuja kananmunia vastaan noussut antimainos hyllytettiin Hesarin sivuilta, mutta Suomen Turkiskasvattajien propagandaa voi levittää satoihin tuhansiin koteihin kyseenalaistamatta mainoksen sisältöä lainkaan.

Lienee selvää, mitä mieltä olen turkisalasta kokonaisuutena. Ymmärrän, että sijoitun siihen puunhalaajaääripäähän kun mietitään minkä verran ja millä ehdoilla ihminen voi hyödyntää  muita eläviä olentoja, ja mikä on eläimen itseisarvo. En usko, että turkiskasvattajat ovat pahoja ihmisiä, vaikka arvomaailmamme varmasti eroavat radikaalisti. Selvää on kuitenkin se, että kyseessä on auringonlaskun ala. Siinä ei auta, että ”roskakalaa” kalastetaan rehuksi ja näin ”putsataan” Itämerta, kun samalla turkistilojen omat päästöt ovat todellinen ympäristöongelma. Eikä selittelyt turkiksen ekologisuudesta: nykyään suurin osa turkiksista päätyy käsittääkseni somisteiksi, hupunreunoiksi ja tupsuiksi pipoihin, jolloin niiden elinikä on yhtä lyhyt kuin sen muista materiaaleista valmistetun päätuotteenkin. Enkä oikein usko, etteivät turkikset vaatisi mitään kemiallista käsittelyä matkalla vaatteeksi. Sen sijaan, että lähdetään esittämään suorastaan valheellisia väittämiä alasta, olisi ehkä aika miettiä miten muutokseen sopeudutaan, kuinka se toteutetaan mahdollisimman pienillä murheilla itse tuottajille. Turkis ei tule takaisin, sori vaan.

Oma hupinsa tässä on tietenkin se, että tämän ihan objektiivisestikin arvioidusti epäonnistuneen kampanjan takana on Ratkaisutoimisto Seedi, joka markkinoi itseään näin: Onko liiketoimintasi suunta hukassa, kannattavuus heikko ja kasvu alhaista, tuotteet ja palvelut puolinaisia tai pelottaako digitaalisuus? Well, nyt ollaan ytimessä.

HOPLOP-SYNTTÄRIT

Keskimmäinen täytti taannoin kunnioitettavat seitsemän vuotta. Hän on ollut aina suurieleinen juhlija ja määrätietoinen sen suhteen, millaiset bileet haluaa. Veljensä ovat yleensä tyytyneet pienimuotoisempaan muistamiseen, mutta tänä vuonna keskimmäinen alkoi suunnitella vastaanottoaan jo joskus joulun tienoilla ja kun Suomessa oli helppo todeta, että kaksiossa ei paljoa bailata, hän päätti että tahtoo pitää syntymäpäiväjuhlansa HopLopissa. Koska itsekin menen mielelläni sieltä, mistä aita on matalin, eli vaan ladon setelit tiskiin ja vältän siivoamiset ja leipomiset, joten suostuin hyvin pienellä ylipuhumisella lapsosen toiveisiin.

Ulkomailla asumisen aikana oli ihan meidän vanhojen kotikulmien lähelle avattu uusi HopLop eli HopLop Roihupelto, joka oli logistisesti loogisin vaihtoehto. Synttäreiden varaaminen netin kautta oli todella helppoa ja vaivatonta, ja siitä erääntyi alkuun maksettavaksi 50 euron varausmaksu. Vaihtoehtoja oli paljon niin kellonaikojen, varattavien tilojen kuin tarjoiluidenkin suhteen, siitä kiitos. Mitkään paketit eivät olleet varsinaisesti halpoja, mutta kuitenkin pientä joustoa budjetin suhteen. Valitsimme juhlat teemahuoneiden sijaan kahviossa, koska omien lasten lisäksi kutsuttiin vain seitsemän vierasta – alkuperäinen vieraslista oli kyllä kertakaikkisen komea, mutta vaati karsintaa paitsi taloudellisista syistä myös siksi, ettei todellisuudessa parin tunnin aikana ehdi tuollaisessa tilassa leikkiä kaikkien vieraiden kanssa.

Varsinainen juhla-aika oli 1,5 tuntia, mutta paikan päälle sai saapua jo aiemmin, ja myös itse tilaisuuden jälkeen sai jäädä leikkimään. Tarjoilut katettiin pöytään heti alkuvaiheessa henkilökunnan opastaessa samalla leikkipuiston säännöistä lapsivieraita, jotka kyllä siinä vaiheessa olivat enemmän kiinnostuneita kekseistä kuin kaikista ohjeista. Olin varannut meille tarjoiluksi Oivallinen-paketin, joka maksoi 14,90 euroa per lapsi. Tämä on nyt ehkä se kohta, missä vanha penninvenyttäjä kitisee; lämpimänä ruokana oli bataattiranskikset jotka kelpasivat alle puolelle juhlaväestä sekä kaksi pientä kanafilettä per lapsi, ja ne taas loppuivat kesken. Neljästä saatavilla olevasta tarjoilupaketista tämä tuntui sopivan terveelliseltä vaihtoehdolta. Suurin osa makeasta jäi syömättä, ja siinä me äidit tietenkin autoimme parhaamme mukaan. Ettei vaan mene rahat hukkaan.

Juhlien kokonaishinnaksi kymmenen lapsen voimin tuli 279 euroa, eli pääsimme halvemmalla kuin viime vuonna Espanjassa, joskin vieraita oli vähemmän. Toisaalta Roihupellon uudenkarhea HopLop oli ihanan siisti ja avara, ja lapset viihtyivät huikean hyvin. Pelkäsin aluksi, että Espanjan valtaviin synttärijuhliin, jonne usein kutsuttiin koko luokka ja siihen vielä iso suku päälle, tottunut keskimmäinen olisi harmitellut pientä porukkaa mutta hän oli kerrassaan onnellinen. Synttäripakettiimme kuuluivat vielä eurolla saippuakuplat vieraille, mutta saimme todeta että eipä niitä vieraslahjoja oikeasti kukaan juuri kaivannut. HopLopin puolelta synttärisankaria muistettiin vielä yhdellä ilmaisella käyntikerralla. Sanoisin, että kun meillä on koti kunnossa niin varmaan vietämme perinteisiä kotisynttäreitä ongintoineen, niistä yleensä lapset ovat pitäneet eniten, mutta tällaisina evakkosynttäreinä keskellä arkea HopLop on helppo, jos nyt ei varsinaisesti halpa tapa juhlia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KYMMENEN MATKAUNELMAA

No niin minä kun kaikki muutkin!

Kohteena Maailma-blogin Rami käynnisti varmaan melkein jokaisesta suomalaisesta matkablogista löytyvän haasteen, jonka tänne heitti Project Forever – kiitos!

Eli tässä on haaveita, joista osa jää varmasti ihan vaan haaveilun tasolle ja osa toivottavasti joskus toteutuu.

PAIKKA: DISNEYLAND / LEGOLAND / HARRY POTTER-STUDIOT

disneyland-919926_1280.jpg

Okei, kyseessä ei teknisesti ottaen ole minun haavekohteeni vaan kolmen lapsen matkaunelmia. Mutta en kyllä keksi kovin montaa sellaista asiaa, jotka tekisivät mut onnellisemmaksi kuin omien lasten haaveiden täyttyminen. Niinpä ehdottomasti tahtoisin toteuttaa edes yhden, mielellään kaikki, näistä matkatoiveista ennen kuin se taika katoaa.

TAPAHTUMA: HANAMI

sakura-1620240_1280.jpg

Myös Japani kuuluu ensisijaisesti lasten listalle, sillä he kaikki ovat vakaasti päättäneet että lähdemme kiertelemään Japaniin kunhan kuopuskin täyttää kymmenen. Huh, on sentään viitisen vuotta aikaa säästää! Tämän Japani-innon taustalla lienee Cars 2 sekä Pokemon. Ja kun kukista pidän ja olen tällainen oman elämäni luontokuvaaja, mikä olisikaan parempi aika piipahtaa kuin kirsikanpuiden kukkiessa hanamin aikaan.

KOTIMAAN KOHDE: Lappi

lapland-993002_640.jpg

Tämä on nyt vähän nolo myöntää, mutta tunnen paremmin eteläisen Euroopan kuin pohjoisen Suomen. Kun en todellakaan ole mikään talviurheilija, niin eniten kiinnostaa käsivarren erämaat – se on kyllä tällaiselle kermapeppuiselle kaupunkilaiselle jo niin oman mukavuusalueen ulkopuolella, että kävisi siihen extreme-kategoriaankin!

KAUPUNKI: AUSTIN

austin-70845_1280

Tuntuu hieman oudolta sanoa, että Texas kiinnostaa näin kovasti, mutta näin nyt on päässyt käymään. Tälle paikalle oli paljon hyviä ehdokkaita, mutta Austin on kiinnostanut todella kauan: isäni kävi siellä vuosittain 80-luvun loppupuolella ja 90-luvun alkuvaiheessa South X Southwest-festivaaleilla ja kertoi aina hassuja yksityiskohtia tuosta kaupungista – jotenkin tuntuu, että saattaisin pitää siitä.

MAA: KOLUMBIA

colombia-2434911_1280.jpg

Jälleen kerran näitä maakohteita on haavelistalla vaikka kuinka monta, mutta Kolumbia on kiinnostanut jo kauan – taisinkin siitä Matkamessut-postauksessa mainita. Haluaisin kuluttaa siellä ainakin kuukauden, luuhaten kylissä ja vuorilla ja rannoilla, mielellään ennen kuin suuret turistimassat sen löytävät (siis länsimaiset, ilmeisesti maan sisällä matkailu on jo kauan ollut voimissaan ja sen ansiosta myös palveluita on keskeisimmissä kohteissa hyvin saatavilla).

SAARI: ISLANTI

seljalandsfoss-1751463_1280.jpg

Musta aina välillä tuntuu, että olen ainoa ihminen joka ei ole käynyt Islannissa – ja tiedän, ettei se nyt aivan pidä paikkaansa. Siinä on saari, joka olisi sopinut niin extremen, luontokohteen kuin paikankin kohdalle; kiinnostelee kaikki issikkavaelluksesta kuumiin lähteisiin. Islanti lienee realistisimpia matkakohteita unelmalistalla, joskin en ole vielä osannut päättää onko tämä sellainen matka joka tehdään lasten kanssa vai ilman…

EXTREME: MIKÄ VAAN VAELLUSLOMA

hiking-1246836_1280.jpg

Vaeltamista ei kai nyt millään tasolla voi sanoa miksikään ääriurheiluksi, ja oikeastaan mun normaalitkin lomat sisältävät runsaasti jaloin liikkumista koska keskivertolomapäivänä kaupunkilomalla kävelen yleensä noin 15-20 kilometriä, ihan vaan kävelemisen ilosta. Vuorten valloitus olisi ihanaa, ja merenalainen maailmakin kiehtovat, mutta jos nyt jostain haaveilen niin uusien alueiden tutkimisesta jalan.

MAJOITUSMUOTO: BUNGALOW MEREN PÄÄLLÄ

bora-bora-3023437_1280

Kuten jo pariin otteeseen mainittu, olen melko mukavuudenhaluinen ihminen ja niin paljon kuin telttailu tai jossain iglussa nukkuminen kiehtoisikin, ihan oikeasti tahtoisin (hyvin varusteltuun!) bungalowiin meren päälle. Tietenkin trooppiseen kohteeseen, mielellään vaikka Malediiveille tai Bora Boralle, kuten yllä olevassa kuvassa.

LUONTOKOHDE: GALÁPAGOSSAARET

galapagos-2113915_1280

Luulen, että Galápagossaarille olisi parempi, jos en sinne pääsisi pällistelemään, mutta kyllä tämän Tyynellämerellä sijaitsevan luonnonihmeen (tai ihmeet) haluaisin nähdän. Tulivuoria, koralleja, suolajärviä kraatereissa… onhan sen pakko olla aika ihmeellinen kokemus.

RUOKA: POKEBOWLIT, AIDOT SELLAISET

tuna-2226943_1280.jpg

Söin ensimmäisen pokebowlini pari kuukautta sitten. Vasta Havaijilla asuvan suosikkibloggaajani Anun tekstiä lukiessani aloin nolostella, että kulhossani ei ollut kalaa lainkaan ja se taisi muutenkin olla vähän ”eurooppalaistettu” versio tuosta havaijilaisesta perinneruoasta. Mikä olisi sen parempi syy reissata Havaijille kuin makumatka spicy tunan ja aidon poken maailmaan?

Haastankin siis Anun tarttumaan haasteeseen – vai malttaako sieltä Havaijilta lähteä mihinkään?

Kaikki kuvat Pixabay.