Kun mun passi, ainoa henkilöllisyystodistus, varastettiin joskus 13 vuotta sitten, tein poliisimieheen suunnattoman vaikutuksen osaamalla ulkoa kaikki 18 osoitetta joissa olen asunut. Tai oikeastaan vaikutuksen taisi tehdä osoitteiden määrä. Nyt niitä on takana kai 24, ja siihen päälle ulkomailla vietetyt vuodet. Kun jonain päivänä kuolen, perukirjasta puolet on pelkästään osoitehistoriaani. Ja nyt on uusi osoite. Postinumero on se sama vanha, onneksi, mutta uusi koti on Koti isolla k:lla – vaikka okei, täälläkin tulee varmaan parin vuoden päästä neliöt vastaan, mutta juuri tänään olen vannonut että en enää ikinä muuta.

Onneksi on mummi, joka tuli jo viikko sitten avuksi valmistautumaan muuttoon. Ystävät, jotka tulivat kantamaan. Naapuri, joka otti koiran hoitoon päiväksi. Ystäväperhe, joka otti lapset hoiviinsa muuton ajaksi. Ihana ystävä naapurissa, joka vei tänään Ikeaan ja monet kaverit ja sukulaiset, jotka tavalla tai toisella tulivat avuksi. Voin vain todeta, että myös muuttamiseen tarvitaan koko kylä, tai ainakaan sitä ei ihan yksin saa hoidettua.

Vähän harmillisesti muutto osui juuri sille viikonlopulle, kun olisi ollut lukupiiri, ystävän taidenäyttelyn avajaiset, perinteinen Earth Hour dinner (jonne kyllä saavuin paikalle vain huomatakseni olevani haiseva, pahasti alipukeutunut ja vielä ilman lahjaa 40 vuotta täyttäneelle emännälle), kaveriporukan saunailta ja oli kuulemma jotkut museofestaritkin. Varmaan ihan kauheasti kaikkea muutakin. Mutta menihän se mustikkakeittotahrojakin jynssätessä. Lihaksista tietää kantaneensa ja tehneensä viimeisten päivien aikana muutakin kuin katsoneensa televisiota. Perjantaina, saatuani avaimet uuteen kotiin, kokosin yöhön asti kynttilänvalossa (koska unohdin, ettei uudessa kodissa ole lamppuja) Ikean parvisänkyä sabotoiden samalla kaikki mahdolliset naapuruussuhteet – luulen, että seinän toisella puolella ei ihan kauheasti arvostettu jatkuvasti putoilevan kuusiokoloavaimen kilinää ja sitä seurannutta kiroilua sekä herkkää tulkintaani Lady Gagan ja Bradley Cooperin Shallow-duetosta. Nyt on taas sellainen fiilis, täällä jätesäkkien ja pahvilaatikoiden keskellä että en muuta enää ikinä. Mutta tiedän, että tämä on vannomatta paras.