QUO VADIS, HESARI?

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten Helsingin Sanomat on ollut mulle oikein instituutio. Kuinka olen neljäsluokkalaisena herännyt aamukuudelta juuri siksi, että ehdin lukea Hesarin kannesta kanteen ennen kouluun lähtöä (ehkä siksi musta on tullut ärsyttävä besserwisser?). Ja kuinka nyt kun palattiin Suomeen olin mielikuvissani maalannut itseni lukemaan viikonloppuisin Hesaria kaikessa rauhassa, silläkin uhalla että en todennäköisesti saisi luettua sitä loppuun ennen seuraava viikonloppua. Ja nyt harmittaa, etten ehtinyt vielä sanomalehteäni tilata, sillä olisin päässyt peruuttamaan sen suurieleisesti – olkootkin, ettei asiakaspalvelijaa luultavasti olisi kiinnostanut monologini eettisestä mainonnasta ja siitä, että yritykselläkin voi olla selkäranka.

Todettakoon nyt, että Häiriköt kirjoitti aiheesta paljon paremmin ja analyyttisemmin. Itse tyydyn möyhäämään kuumehouruissa pettymystäni siihen, että sunnuntain HS:n kannessa oli Suomen Turkiskasvattajien mainos, joka ihan rehellisesti sanoen oli valhetta. Siinä sympaattinen marsu edustaa häkkieläintä, jolla on hei hyvä elämä. Paitsi että siinä kuvassa olisi voinut olla vaikka talvirenkaat kellarin häkkivarastossa, koska about sen verran yhtäläisyyksiä kun keskivertolemmikkijyrsijän ja turkiseläimen arjella. Ja itse asiassa niillä talvirenkaillakin on enemmän elintilaa. Ihan selvää on, että mainonnassa paukutellaan henkseleitä eikä tuijotella varpaankärkiä ja mutista että ”no tää on ihan okei tuote”. Mutta täysin moraalitonta on julkaista tällainen ”hyväntahtoinen” keskustelunherättäjä, johon by the way Turkistuottajat ovat vastanneet vaan geneerisellä kutsulla kahvittelemaan pesätiloilleen.

53863028_612805009145470_4606936781030424576_n.jpg
Kuva täältä

Riikka Venäläisen lyhyttä pestiä vastaavana päätoimittajana lukuunottamatta Hesarilla on pitkä setämiesten jatkumo päätoimittajina. Ja kai he edustavat ylintä journalistista ja yhteiskunnallista osaamista, mutta vilpittömästi toivon vaihtelua tähän linjaan pian. Erityisen munattomana (pun intended) pidän sitä, että vastaavasti S-Ryhmän häkkikanalassa tuottetuja kananmunia vastaan noussut antimainos hyllytettiin Hesarin sivuilta, mutta Suomen Turkiskasvattajien propagandaa voi levittää satoihin tuhansiin koteihin kyseenalaistamatta mainoksen sisältöä lainkaan.

Lienee selvää, mitä mieltä olen turkisalasta kokonaisuutena. Ymmärrän, että sijoitun siihen puunhalaajaääripäähän kun mietitään minkä verran ja millä ehdoilla ihminen voi hyödyntää  muita eläviä olentoja, ja mikä on eläimen itseisarvo. En usko, että turkiskasvattajat ovat pahoja ihmisiä, vaikka arvomaailmamme varmasti eroavat radikaalisti. Selvää on kuitenkin se, että kyseessä on auringonlaskun ala. Siinä ei auta, että ”roskakalaa” kalastetaan rehuksi ja näin ”putsataan” Itämerta, kun samalla turkistilojen omat päästöt ovat todellinen ympäristöongelma. Eikä selittelyt turkiksen ekologisuudesta: nykyään suurin osa turkiksista päätyy käsittääkseni somisteiksi, hupunreunoiksi ja tupsuiksi pipoihin, jolloin niiden elinikä on yhtä lyhyt kuin sen muista materiaaleista valmistetun päätuotteenkin. Enkä oikein usko, etteivät turkikset vaatisi mitään kemiallista käsittelyä matkalla vaatteeksi. Sen sijaan, että lähdetään esittämään suorastaan valheellisia väittämiä alasta, olisi ehkä aika miettiä miten muutokseen sopeudutaan, kuinka se toteutetaan mahdollisimman pienillä murheilla itse tuottajille. Turkis ei tule takaisin, sori vaan.

Oma hupinsa tässä on tietenkin se, että tämän ihan objektiivisestikin arvioidusti epäonnistuneen kampanjan takana on Ratkaisutoimisto Seedi, joka markkinoi itseään näin: Onko liiketoimintasi suunta hukassa, kannattavuus heikko ja kasvu alhaista, tuotteet ja palvelut puolinaisia tai pelottaako digitaalisuus? Well, nyt ollaan ytimessä.