Auringonlaskut ovat aika hienoja kylminä päivinä. Eivät yhtä hienoja kuin Espanjassa. Sen enempää en ole enää vertaillut. Arki Suomessa on tempaissut meidät mukaansa, muutkin kuin vain lapset jotka aina silloin tällöin muistavat jonkun yksityiskohdan Espanjan elämästä – jonkun pillimehun, jonkun ihmisen, jonkun hetken – ja palaavat tukevasti takaisin Suomeen. Miten mutkatonta se tuntuu olevan. Toki heiltä aika usein kysellään, miltä suomalainen koulu tuntuu espanjalaiseen verrattuna (vastaus on aina varsin imarteleva kotimaiselle koululaitokselle), tai puhuvatko he vielä espanjaa (vastentahtoisesti ja vähän, mutta ehkä tämäkin on joku vaihe) tai onko heillä ikävä takaisin (lähinnä isäänsä ja jäätelöbaaria, mutta eipä juuri muuten). Muuten he toden totta ovat kuin eivät olisi poissa olleetkaan.

Ja nyt alan päästä myös itse siihen pisteeseen. Olen ollut kiitollinen siitä, mikä määrä tukea, seuraa, apua… kaikkea on ollut tarjolla. Viime syksy ja oikeastaan koko viime vuosi oli raskas, vaikka siihen mahtui monia huippuhetkiä siihen mahtui myös totaalinen uupumus, yksinäisyyttä ja ero, ja paljon huolta, penninvenyttämistä ja asioiden loputonta järjestelyä. Nyt kun kuun lopussa vihdoin muutamme isompaan, pysyvämpään kotiin, tuntuu että järjestely on ehkä hetkeksi ohi. Että voisi hengähtää, laittaa pitkästä aikaa taulut seinälle ja purkaa laatikot, asettua, antaa olla. Kesän vietämme pitkälti Espanjassa ja tietty siihen liittyy oma organisoimisensa (kuten, kuka haluaisi viehättävän karvakasan kesäkoirakseen?), mutta haluaisin vuoden ilman muuttoja, isoja murheita ja mitään mullistuksia.

Samalla kuitenkin kytee toive siitä, että joskus palaisin Espanjaan, edes osittain. Unelmoin kakkoskodista La Líneassa, paikassa, jonne en meinannut millään haluta ensin jäädä ja josta en sitten tahtonut lähteä. Eihän se nyt tähän maailmanaikaan kuulosta kovin tyylikkäältä, haikailla lomakotia Espanjasta jonne pitäisi aina matkustaa tuhansia kilometrejä, mutta tahdon uskoa ettei minun ja Andalusian romanssi ole vielä ohi. Vaikka kaupungin neliöhinnat ovatkin jopa Espanjan mittakaavassa varsin edulliset, ei tässä elämäntilanteessa tämä unelma realisoidu vielä vuosiin, mutta jos edes vuosikymmenen päästä. Suomessa on hyvä olla, kasvattaa lapsia ja elää ruuhkavuosia, mutta näin itseni vielä istumassa La Línean lempikahvilassa, ja iltakävelyillä rannalla lämpimässä merituulessa juuri niiden maailman kauneimpien auringonlaskujen aikaan.