YLIARVOSTETTU EL FANT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voi ei. Olisin niin halunnut pitää El Fantin brunssista. Sitä on kehuttu kovasti, ja henkilökunta oli erittäin sympaattista (ja puhuivat pelkkää englantia, mutta se harvemmin on Helsingissä ongelma). Kaiken hypetyksen jälkeen odotukset olivat korkealla, oli luvattu että tämä olisi hifistelyä ja laatu todella korvaisi määrän. Mutta ei, tämänpäiväinen brunssi tuntui erityisen kitkerältä kun vertasi sitä viimeviikkoiseen kokemukseen Kaartissa. Blaah.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitetaan nyt kuitenkin kivoista asioista: Kahvi oli hyvää ja tarjolla oli iKaffea – tämä on nykyään tärkeää. Henkilökunta oli yhtä lailla oikein kivaa, ja kun yksi brunssin ruokalajeista oli mulle sopimaton (koska lihaa), kävivät useaan otteeseen selvittämässä mikä olisi sopiva korvike, ja sainkin sitten lämminsavustettua lohta tilalle. Arvostan sitä, että erikoisruokavalioisille etsittiin vaihtoehtoja ja palvelu oli henkilökohtaista. Myös lopuksi kysyttiin maistuiko, ja brunssiseuruumme antoi sitten suoraa palautetta.

Mutta sitten se kaikki kakka. Ensimmäiseksi täytyy sanoa hinta. Brunssi ilman skumppaa tai erikoiskahvia maksaa 28 euroa, joka on jo todella kipurajalla Helsingissäkin. Sillä rahalla odottaa jo spektaakkelia. Mutta rahalle ei valitettavasti saa vastinetta, mikä on sääli. Vaikka en vaadi brunssilta mitään mättöä, jonka jälkeen ei tarvitse syödä viikkoon, olettaisin että maha täyttyisi paremmin. Nyt kuuden hengen seurue sai ruoka-astiat jaettavakseen, ja lisää luvattiin kyllä tuoda jos olisi tarve mutta lopulta kävi niin, että jotkut ruoat jäivät lähes kokonaan syömättä, toiset loppuivat kesken. Miinusta myös pienistä lautasista.

Tällaiset pienet annokset toimisivat, jos luvassa olisi kihelmöiviä makuelämyksiä. Friteerattuja artisokansydämiä lukuunottammatta kaikki ruoat olivat valitettavasti aika tylsiä, osa suorastaan mauttomia: Sienet eivät maistuneet kellekään seurueesta, salaatti oli tavallinen vihersalaatti muutamalla marinoidulla kesäkurpitsalla ja paahdetut tomaatit (tuo punainen annos, johon kuulemma kuului myös punajuurta ricottan lisäksi) oli kertakaikkisen mitäänsanomaton. Harmitti, koska odotimme brunssilta laadukkaita, harkittuja makuyhdistelmiä ja saimme ylihintaisia hedelmiä ja kasviksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus onnistunut jälkiruoka voi korvata suolaisen tarjonnan tuottaman karvaan pettymyksen, mutta nyt kuiva, pieni pala omenastruudelia (jossa oli rusinoita, voi apua) ilman kastikkeita sekä pala juustoa (siis todella yksi pala per syöjä ja lusikallinen hilloa) lähinnä naurattivat. Meni melkein kuittailun puolelle kruunata brunssi kuivahtaneella lehtitaikinalla ja juustonsiivulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katariinankadulla aivan Senaatintorin kupeessa sijaitseva El Fant on paikkana sympaattinen, ja sitä tekisi mieli tukea. Tämä brunssi oli kuitenkin ryöstö. Ehkä meille sattui jotenkin poikkeuksellisen huono tuuri menun kanssa, mutta en usko että annan tätä kattausta koskaan anteeksi. El Fantin brunssi oli valtava pettymys – teki mieli marssia suoraan Kaartiin ihan vaan saamaan maha täyteen kunnon ruoalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

15 kommenttia artikkeliin ”YLIARVOSTETTU EL FANT

    1. Joo, mulla oli tää todella pitkään ihan ”must eat”-paikkojen kärjessä, ja olin niin syvästi pettynyt. Ystävät jopa järjestivät hääbrunssin siellä, eli ajattelin että nyt on pakko olla poikkeuksellisen hyvä. Vaan ei!

      Tykkää

  1. Tykkään yleensä enemmän brunsseista joissa on noutopöytä, koska syön mieluusti monenlaista sorttia ja haluan päästä itse valitsemaan mitä minkäkin verran. Ja kylläiseksi tulee kyllä aina jollei ole mikään katastrofitilanne!
    Mulle brunssilla jälkiruoka on vähintään puolet vetovoimasta, olisin varmaan itse kihissyt kiukusta tuollaisen kokemuksen jälkeen.

    Tykkää

    1. ainopuuperahotmailcom

      Hienoa että kirjoitit tällaisen rehellisen arvostelun! Pitäisi itsekin uskaltaa rohkeammin avata suu silloin kun osuu pettymys kohdalle. Toivottavasti ottavat palautteen vastaan ja pyrkivät kehittämään tarjontaa😊

      Tykkää

    2. En ole buffetkonseptin ehdoton kannattaja vaan avoin myös tällaiselle toiminnalle, mutta nyt toteutus (etenkin juuri ruoissa) ontui pahasti ja seurueessa jouduttiin tilanteeseen jossa viimeisenä vuorossa ollut sai ns. jämiä (vaikka kaikki olivat parhaansa mukaan kohteliaita ja maltillisia 😀 ) .

      Tykkää

  2. Olipa sääli ettei ruoka ollut mieluisaa, kyllä tuohon vintaan on oikeuskin odottaa elämyksellistä brunssia. Paikka ei ole minulle tuttu joten minulla ei ole ravintolasta henkilökohtaista mielipidettä.

    Tykkää

  3. Nyt on täällä Kaliforniassakin vallalla tuo ”family style” tarjoilu, jossa tuodaan jaettavaksi ruokia. Se onkin ihan kivaa oman perheen kesken (ja ehkä yhden tai kahden ystävän kanssa) mutta isommalla porukalla minua on alkanut potuttamaan koko homma. Sitten kun sieltä joukosta löytyy joku superhyvä ruoka, niin ei siitä paljoa pääse nauttimaan kun tarjoiluastia on kiertänyt jo pöydän ja on tyhjä. Ja tietenkin olisin halunnut maistella sitä lisää. Ja brunssilla varsinkin odottaa, että pääsee syömään reippaasti. Niin kuin Anni tuossa sanoi, ehkä brunssi olisi parempi noutopöytänä.

    Ai ne olikin tomaatteja nuo… ha ha. Ajattelin että punajuuria tai jotain. Ja nuo jälkkärit.. apua!

    Tykkää

    1. Oli siinä kuulemma punajuurtakin (siinä ei vaan maistunut mikään, ei edes tuo purkkiricotta…).

      Ja tosiaan, ei ole kiva joutua brunssilla neuvottelemaan siitä kuka saa syödä minkä verran mitäkin, saati että huitoa sitten henkilökuntaa tuomaan lisää ja vastaavasti jättää joku ruokalaji lähes koskemattomaksi. Blaah.

      Tykkää

  4. VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa

    Oo whaaat! Mä oon haaveillut El Fantista useamman vuoden ja olen ajatellut että brunssi hinta-laatusuhde on kohdillaan, sillä 28 euroa menee itselläkin aika kipurajoilla.

    Voisiko olla mahdollista, että heillä on jotain tapahtunut kyseisenä päivänä – en jotenkin voi uskoa että laatu yleisesti on tätä luokkaa. Esimerkiksi puutteelliset raaka-aineet, henkilökunnan vajaus / uusia työntekijöitä tms.

    Tykkää

    1. No mä haluaisin uskoa että tämä ei ole parasta mihin he pystyivät (odotin niin paljon ystävien kokemusten perusteella), mutta esimerkiksi Trip Advisorissa on viime aikojen arviot aika samanhenkisiä. Iso pettymys, enkä usko että annan toista tilaisuutta.

      Tykkää

  5. Anna Koskela

    Byäää, mikä kokemus :/

    En pidä brunsseista, joissa kipot kiertävät pöydässä, vaan haluan noutopöydän. On yksinkertaisesti vaan kivempaa ja helpompaa hakea itse se, mitä haluaa syödä, kun yrittää jakaa annosta kristillisesti tasan kaikkien kanssa. Vaikka sanotaan, että jotakin tuodaan lisää, jos se loppuu, niin ei se ole sama asia.

    Tykkää

  6. Päivitysilmoitus: SANDRON BRUNSSI – Periaatteen Nainen

  7. Joo, ei toimi minusta kaveriporukalla tuollainen jakamishomma. Aina eri ihmiset syövät eri määrän ruokia, jolloin toinen voi jäädä nälkäiseksi, kun toinen kahmaisee itselleen jättiannoksen. Itsellä myös mieltymykset eroavat kaveriporukoiden välillä, joten pidän parhaimpana joko buffetin tai sitten, että kukin voi tilata itselleen omia annoksia. En siis muutenkaan ole noiden jaettavien annosten ystävä. Toimii ehkä koti-iltana, mutta ei sellaisena, että jokainen maksaa lystistä saman verran.

    Todellakin kallis hinta, kun edes lisää ei saanut hakea lisää. Samoin jälkiruoka vaikutti lähinnä vitsiltä :/

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s