Vietin viime lauantain Reilun Matkailun yhdistyksen järjestämässä työpajassa, jossa pohdittiin teemaa Yhdenvertaisempaa matkailua globaaliin etelään. Tämä matkabloggaajille ja muille viestijöille sekä matkailualan ammattilaisille suunnattu kuusituntinen tilaisuus oli mulle vahvasti sydäntä lähellä: olen opiskellut kehitysmaatutkimusta pitkänä sivuaineena yliopistolla, ja yrittänyt aina lähestyä uusia kulttuureja ja maita myös siitä antropologisesta näkökulmasta. Enkä nyt yritä tässä kiillottaa kruunuani, sillä vaikka pyrinkin olemaan tiedostava matkailija, ovat reissut yhä täynnä kompromisseja. Tässä postauksessa pyrin enemmän avaamaan sitä, mikä on saanut mut kiinnostumaan erityisesti eettisyydestä, niin matkakohteiden kuin oikeastaan kaikkien elämänvalintojen osalta.
Ne, jotka on blogia pidempään lukeneet, arvaavat varmaan että aloitan tämän sillä ”kun olin vaihto-oppilaana”-fraasilla. Mutta kun siellä ensimmäisen kerran vietin pidemmän aikaa vieraassa kulttuurissa ja pääsin tutustumaan uuteen maahan muutenkin kuin turistina! Dominikaaninen tasavalta on pitkälti turismilla elävä maa, joten matkailu ja sen monet puolet tulivat hyvin tutuiksi vuoden aikana. Me vaihtarit vietimme paljon aikaa myös rantakohteissa, ja näimme varsin läheltä sanky panky-ilmiön. Sankypankyt ovat siis dominikaanien rantapoikia, jotka kävivät varsin avointa vaihtokauppaa rahaa, lentolippuja tai ylläpitoa vastaan, tarjoten omaa seuraansa uima-altaalle, sänkyyn tai, kuten he eniten toivoivat, uuteen kotimaahan asti. Me vaihtarit olimme paitsi niin pienellä budjetilla liikkeellä, että alaikäisiä, joten samanlaista valtasuhdetta ei ollut vaan enemmänkin tutustuimme ja ystävystyimme samoissa rantakohteissa hengailevien sankypankyjen kanssa. Sankypankyt nauroivat varakkaiden turistien tyhmyydelle ja epätoivolle, ja me nauroimme mukana. En oikein tiedä vieläkään mitä ilmiöstä pitäisi tarkalleen ajatella: koska kyseessä olivat miespuoliset ”seksityöläiset”, heillä ei ollut samanlaista pelkoa ihmiskaupasta, väkivallasta tai riistosta kuin monien maiden naispuolisilla prostituoiduilla. Vaikutti siltä, että pelkkien palvelusten sijaan sankypankyilta haluttiin enemmän hellyyttä ja huomiota, ja varmasti on tilanteita joissa ei ollut selvää kuka hyväksikäytti ja ketä. Mutta ei se silti oikealta tuntunut.
Myöhemmillä matkoilla on vastaan tullut usein tilanteita, joissa on joutunut pohtimaan omaa rooliaan paikallisten keskuudessa ja sitä, miten toimia mahdollisimman tasa-arvoisesti, samalla paikallisia yhteisöjä tukien. Yksi klassisista ongelmista liittyy valokuvaamiseen: rakastan kuvata ihmisiä omassa elinympäristössään ja arjessa, mutta usein se rikkoo yksityisyyden rajoja. Pelkkä luvan pyytäminen ei välttämättä riitä, sillä monissa maailman kolkissa sosiaalisen median konsepti on vieras eikä välttämättä ole itsestäänselvää, millaiselle yleisölle kuva lopulta leviää, enhän tiedä sitä tarkkaan itsekään. Erityisesti olen tahtonut kuvata lapsia, juuri lapsien ”lähestyttävyyden” takia: oltiin missä päin maailmaa tahansa, lapset ovat aina samanlaisia. Espanjasta olen jakanut runsaasti kuvia feriasta ja erilaisista esityksistä, koska näissä kuvaaminen on hyväksytty osaksi esitystä, mutta tuntuuko paikallisista samalta kun minä kuvaan heitä toreilla tai puistossa kuin joku kuvaisi minua Lidlin kassajonossa? En todellakaan ilahtuisi siitä, että kuva päätyisi nettiin jollain ”Tässä tämä itähelsinkiläinen nainen hoitaa päivittäisiä ruokaostoksia – eikö ole uskomatonta että jotkut elävät näin?” kuvauksella…
Tämän postauksen kuvat ovat Karibialta työmatkalta, kun sain vähän päälle kaksikymppisenä kunnian vetää kehitysyhteistyörahoilla osittain tehdyn talkoomatkan. Pääsimme mm. tutustumaan Reilun Kaupan banaaniviljelmään, josta oli reiluus kaukana. Kävimme myös sairaaloissa, orpokodissa ja tarkoituksella juuri siellä köyhimmillä alueilla, nimenomaan pällistelemässä ”kuinka jotkut elävät näin joka päivä”. Mietin kovasti tuolloin sitä, minkälaisen kuvan maasta saivat ne ryhmän suomalaiset, joille muutaman viikon matka jäi ainoaksi kosketukseksi all inclusive-hotellien ulkopuoliseen, autenttiseen paikalliselämään. Nimittäin me näimme sen ääripään, johon kuuluivat kliseiset savimajat ja puolialastomat, laihat lapset, mutta emme yhteiskunnan toista ääripäätä, joka asui linnoissaan korkein aidoin vartioidulla alueella. Voluntourismia olen jo sivunnut aiemmin, ja nyt työpajassa yritettiin löytää jokin näkemys esimerkiksi ”ghettotourismiin”, kuten Etelä-Afrikassa tapahtuviin township-kierroksiin, jossa turistit viedään köyhimmille asuinalueille tutustumaan ihmisten koteihin ja slummeihin.
Se, mikä aiheesta tekee erityisen monimutkaisen – niin, että joudun itsekin jaarittelemaan siitä ainakin parin pitkän postauksen verran – on ne kaikki harmaan sävyt, jotka matkailuun liittyvät. Se tuo toimeentuloa, mahdollisuuksia, parhaimmillaan kannustaa kehittymään ”oikeaan suuntaan” (jos puhutaan vaikka ihmisoikeuksista, tasa-arvosta tai eläinten kohtelusta) ja kannustaa myös kehittämään infraa. Toisaalta se saattaa käydä kaupunkien ja kylien kohtaloksi, viedä pienyrittäjiltä leivän suurien ketjujen tullessa markkinoille, kuormittaa jäte- ja vesihuoltoa siihen pisteeseen asti, että turistien pitkät suihkut aiheuttavat konkreettista kuivuutta. Ja sitten vielä ne räikeimmät ilmiöt, kuten seksityöläisyys, ihmiskauppa ja orjuus, tai esimerkiksi villieläinten laiton metsästys, vangitseminen ja kaikki muu. Ei ihme että aihe tuntuu välillä niin ylivoimaiselta, että tekisi mieli matkustaa vain Ruotsiin.
Nyt kun ympäristökysymykset ovat nousseet keskipisteeseen matkailusta puhuttaessa, toivon, että samaan hengenvetoon voidaan myös miettiä matkailun eettisiä vaikutuksia. Jos meillä on varaa matkustaa, meillä on varaa tehdä myös eettisiä valintoja. On selvä, että jokainen tekee arviot omien periaatteidensa pohjalta, mutta omia valintoja on hyvä tarkastella ja etsiä monipuolista informaatiota matkakohteista, vaikka se tuntuisi vaivalloiselta, jopa oman lomakokemuksen pilaamiselta.
Periaatteen Nainen 
Hyvä, että tuot esille matkailun etiikkaa. Erityisesti tuon globaalin etelän suhteen. Minulla on itselläni takana yksi tuontyyppinen matka Keniaan. Opettajat ilman rajoja tekivät jokunen vuosi sitten yhteistyötä hollantilaisen Edukaans-järjestön kautta ja pääsin osallistumaan ryhmämatkaan. Sen matkan aikana pidimme opettajuutta pohtivat seminaarit yhdessä kenialaisten toimijoiden ja siellä ympäri vuoden toimivien hollantilaisten toimijoiden kanssa. Niissä kävimme todella syvällisiä keskusteluja maan opettajien kanssa. Mutta huikein kokemus oli olla itse maaseutukouluissa päiviä opettamassa yhdessä kenialaisten opettajien kanssa. Ihan varmaan kunnioitimme paikallisia, arvostimme heidän osaamistaan ja yrittämistään, vaikka toki samalla yhdessäkin kauhistelimme sitä, että kaikilla lapsilla ei ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin, erityisesti tyttöjen koulu katkesi usein kesken. Kenialaiset sanoivat, että he arvostivat meissä erityisesti sitä, että olimme kiinnostuneita heistä. Ei oikeastaan tullut mieleenkään, että olisin tuolta matkalta esitellyt kurjuutta vaan paikallista yrittämistä, iloa ja paneutumista.
TykkääTykkää
Kuulostaa todella kiehtovalta matkalta! Tuollaiset, jossa on aikaa ja tilaa aidoille kohtaamisille ovat parasta. Myös meillä onneksi tuolla reilu kuukauden talkoomatkalla lähes kaikki talkoolaiset tutustuivat paikallisiin ja pääsivät myös näkemään arkea hyvin läheltä. Ja pääsimme toki mm. puhumaan kongressin puhemiehen kanssa ja monien vaikuttajien.
TykkääTykkää
Matkustellessa on yleensä hieman haastavaa saada kokonaiskuvaa asioista, sillä usein esimerkiksi keskustelut ihmisten kanssa värittyvät keskustelijan oman agendan mukaan tai taustalla voi olla myös pelkoa keskustelujen seurauksista. Päätelmiä tekee siis nopeasti sillä hetkellä saatavissa olevan tiedon, sekä oman taustatiedon pohjalta ja välttämättä nämä päätökset eivät sitten lopulta olekaan niitä parhaita.
Toivoisin, että asiasta keskusteltaisiin enemmän ja se olisi enemmän läsnä myös matkablogeissa kohteiden valinnasta itse kirjoituksiin päätyviin juttuihin asti.
TykkääTykkää
Olet ihan oikeassa, mitään absoluuttista totuuttakaan ei taida olla olemassa. Ei ole helppoa tehdä valintoja, ja aika paljon joutuu punnitsemaan lähteitä ja tiedonantajien tarkoitusperiä. Siksi itselleni on ollut yksinkertaisinta linjata, että tietyt paikat, joista pääasiassa informaatio on negatiivista, jäävät toistaiseksi käymättä.
TykkääTykkää
Hyvä, että nostit esille valokuvauksen ja luvan kysymisen siihen. Olen ammatiltani valokuvaaja ja pohtinut tätä kysymystä työskennellessäni erityisesti kehitysmaissa. Olen yrittänyt selvittää kuvattaville mahdollisia paikkoja, missä kuva voidaa julkaista, mutta en ole voinut olla varma, että ymmärtävätkö he, että mistä on kyse. Osa kuvattavista on saattanut olla lukutaidottomia.
TykkääTykkää
Jep, kuvaaminen on tosi vaikea laji! Ja esimerkiksi siihen on tosi paljon erilaista suhtautumista: Espanjassa siihen on suhtauduttu tosi innokkaasti, poseerattu ja näytetty arkea ylpeänä, kun taas Guatemalassa siihen suhtauduttiin jopa vihamielisesti, samoin Marokossa. Ja omia kuvia ja kokemuksia tärkeämpää on totta kai kunnioitus ja kohteen yksityisyys.
TykkääTykkää
Kiitos tärkeästä kirjoituksesta! Kiva, että pääsit työpajaan, harmillisesti jäi itsellä väliin, vaikka kovasti olisin halunnut. Globaaliin etelään liittyvät kysymykset ovat tärkeitä. Pohdin niitä usein itsekin ja esim. kun kirjoitin Intian lahjoittajamatkasta blogiini.
TykkääTykkää
Muistankin postauksesi! Ja kiitos, mitä useampi kirjoittaa, sitä enemmän näkyvyyttä aiheelle – ehkä se nousee joskus tulevaisuudessa matkakohteiden valinnan kriteereihin samalla tavalla kuin sää ja palvelut 🙂
TykkääTykkää
Tuo työpaja olisi ollut tosi kiinnostava, mutta valitettavasti jäi minulta väliin. Hyvä, että nostit asian esille blogissa. Matkailun eettisyys on niin monitahoinen käsite, että sitä on usein vaikea käsittää. Yksi asia johtaa toiseen ja lopulta käsissä on sellainen soppa, että tuntuu mahdottomalta tehdä oikeita valintoja. Mutta onneksi jokainen voi edes yrittää ottaa selvää matkakohteessa tekemistään valinnoista ja niiden mahdollisista vaikutuksista, oli kyse sitten ihmisten, eläinten tai luonnon eettisestä kohtelusta.
TykkääTykkää
Jep, tämä on vaikea ja monimutkainen aihe; siksi siihen on vaikea edes antaa mitään ehdottomia ohjenuoria. Ei todellakaan ole helppoa tehdä oikeita valintoja!
TykkääTykkää
Olipa hyvin kirjoitettu ja tärkeästä asiasta. Ja sitten vielä se, että olet kyllä ollut monessa mukana. 🙂 Kuulosti mielenkiintoiselle workshopille.
Kaikki on todellakin niin, että asioilla on aina monta puolta. Joskus nuorempana tytön hupakoina matkustimme Dubaihin sen enempää maata tai sen tilannetta tuntematta. Kauhistuimme kovasti kun näimme sen luokkajaon, ja kuinka Intialaiset raatoivat pitkiä päiviä siellä kullatuissa hotelleissa pääsemättä koskaan lomalle. Moni heistä kuitenkin vakuutteli, että se oli parasta mitä heille oli tapahtunut, sillä nyt he voivat lähettää kotiin rahaa. Tämä vastakkaisasettelu painoi koko loman meidän sydämissä. Ja samanlaistahan kaksinaismoralismiahan on monissa kohteissa. Juurikin tuo, että turistit ovat omilla aidatuilla alueillaan eivätkä näe paikallisia. Mutta toisaalta, jos ei koskaan käy missään, ei opi mitään. Näkemällä vähän sitä maailman nurjaakin puolta oppii ymmärtämään miksi niitä eettisiä valintoja pitäisi osata tehdä.
TykkääTykkää
Kyllä, olen samaa mieltä että matkusteleminen avartaa ja antaa perspektiiviä. Joskin nykyään esimerkiksi dokumenteissa on jo tosi hyvää tarjontaa, esimerkiksi vastikään Ylellä esitetty modernia kotiorjuutta käsittelevä dokkari oli todella vaikuttava. Ja tosiaan, jotta matkailu avartaa niin täytyy lähteä hotellia ja omaa rantaa kauemmaksi yleensä…
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: EPÄSUOSITTU MIELIPIDE NUMERO 2 – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: YMGE-projektissa tuotettu ohjeisto matkailijoille, matkanjärjestäjille ja matkailusta viestiville on julkaistu! | Reilun matkailun yhdistys