MATKAMESSUJA, MATKASUUNNITELMIA

Kävin eilen toista kertaa Matkamessuilla. Haluaisin sanoa, etten ole varsinaisesti kohderyhmää; olen internetsukupolven budjettimatkailija, joka inspiroituu yleensä Instagramissa eikä Pasilassa messuhallissa. Mutta koska palasin kotiin muutamien esitteiden ja uusien matkasuunnitelmien kanssa, voi kai sanoa että olen sittenkin helppo uhri. Pääsin messuilemaan vain eilen torstaina, jolloin Messukeskuksessa oli muutenkin rauhallisempaa kun paikalla olivat vain "ammattilaiset" (lainausmerkit, …

Jatka artikkeliin MATKAMESSUJA, MATKASUUNNITELMIA

EPÄSUOSITTU MIELIPIDE NUMERO 1

Muistatteko, kun kerroin että olemme korkanneet 8-vuotiaan kanssa Harry Potter-kirjasarjan? En nimittäin itse ollut koskaan Pottereita lukenut, mutta nähnyt suunnilleen puolet kahdeksasta kirjoihin perustuvista Harry Potter-elokuvista. En ole ehkä ollutkaan parasta kohderyhmää, mutta olen suhtautunut kirjasarjaan kunnioittavasti: Sarjan luoja,  palkittu kirjailija J.K.Rowling on luonut kokonaisen taikamaailman tyhjästä, menestynyt ja muuttanut aika monen nuorisolaisen elämää. Meilläkin …

Jatka artikkeliin EPÄSUOSITTU MIELIPIDE NUMERO 1

KUINKA RESCUEKOIRA ON SOPEUTUNUT SUOMEEN?

Ennen kuin uskallan kirjoittaa omasta sopeutumisestani, niin voin jo kahden viikon perusteella kertoa että koiramme on unohtanut espanjalaiset juurensa täysin! Noin vuoden vanha Tassu, tuo mäyräkoiran ja monen muun risteytys, on löytänyt sisäisen suomalaisensa. Se jopa tunkee oven alta mukaan löylyihin kun olemme saunassa. Tämä tosin ehkä enemmänkin siksi, ettei se malta olla erossa laumastaan, …

Jatka artikkeliin KUINKA RESCUEKOIRA ON SOPEUTUNUT SUOMEEN?

VÄHEMMÄLLÄKIN PÄRJÄISI

Tokaluokkalainen sai läksyksi listata kodin kaikki sähköllä toimivat esineet. Hän kierteli kotia (eli kaikkia kahta huonetta) ja päätti aloittaa lampuista. Kaksi pöytälamppua, kaksi kattolamppua ja neljä kiinteää lamppua (joista yksi on saunassa). Alkoi heti hävettää. Keittiössä ei ole uunin, lieden, jääkaapin ja pakastimen lisäksi mitään sähköllä toimivaa. Itse asiassa ei siellä ole juuri muutakaan. Meillä …

Jatka artikkeliin VÄHEMMÄLLÄKIN PÄRJÄISI