KIASMA JA VÄHÄN VAIVAANNUTTAVA PILVI TAKALA

Kiasma on kaksikymppinen. Se tuntuu hassulta, koska jälleen kerran voin heittäytyä nostalgiseksi ja muistella aikoja sen aukeamisen aikaan – sitä marmatusta kuinka se pilaa Mannerheimin patsaan arvokkaan ympäristön ja kuinka omituinen, ruma rakennus se ylipäänsä on. Nyt Kiasma kuuluu mielestäni erottamattomasti kaupunkikuvaan, onhan Tatu ja Patukin seikkailleet siellä. Museoita ei koskaan voi olla liikaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Amos Rexin hartaasti odottamani näyttelyn missasin lopulta laiskuuden ja lasten sairastelujen takia, vaikka ehdimmekin Suomeen ennen teamLabin näyttelyn loppumista. Puolikuntoisten lasten kanssa en jaksanut jonottaa, vaikka kuulin että rattaita lainaamalla olisi voinut tyylikkäästi käyttää takaovea. No, meni jo – ehkä pitää matkustaa tämän taiteen perässä jonnekin muualle. Mutta Kiasmaan ehdin ennen kuin odottamani Pilvi Takalan näyttely ehtii loppua. Sen ehtii nähdä vielä 17.2.2019 asti, ja suosittelen sitä lämpimästi: Toinen vuoro-näyttely on yhtä aikaa tarkkasilmäinen ja oivaltava, hauska ja vähän ahdistava, mutta myös mukavalla tavalla helppo kokoelma erilaisia videoteoksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidin Takalan teoksista paljon. Muutamat verkossa käytyyn dialogiin perustuvat kappaleet tuntuivat hieman raskailta jo valmiiksi internetissä tapahtuvan kommunikaation uuvuttamille aivoille, mutta videoteokset koko päivän kestävästä ”ajatustyöstä”, sisäoppilaitoksen opettajan arjesta sekä Bangkokin pokerinpelaajayhteisöstä olivat herkullisia. Niiden kautta pääsi tarkastelemaan omaa mukavuusaluettaan ja erilaisia yhteisöjä sääntöineen. Vaikka kuinka kuvittelisimme olevamme kapinallisia, olemme lopulta melkoisen ehdollistuneita sanoittamattomiin sääntöihin ja sellaiseen sosiaaliseen tanssiin, jonka askelkuviot menevät sekaisin kun joku ei paina nappia hississä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takalan lisäksi Kiasmassa on tällä hetkellä Itämeren alueen viime vuosikymmenten taidetta kokoava Meno-Paluu näyttely, joka on esillä maaliskuun puoliväliin saakka. Näyttely oli riisuttu, hivenen melankolinenkin (mitäpä muuta voisi tältä seudulta odottaa?). Ei ehkä sellainen toivoa pirskahteleva kokemus, vaikka videoteos laivan kannella talvella tanssivasta taiteilijasta tarjosikin hymyn ja samaistumisen siihen, miten rytmi voi muuttaa sen, miten maailmaa katsomme. Halusimme ehdottomasti nähdä myös neuvostoaikasta homoseksuaalisuutta käsittelevän videoteoksen, jonka sopimattomuudesta lapsille ja herkille varoiteltiin jo lipunmyynnissä. Ei mikään mieltäylentävä kokemus sekään, joskin tässä ehkä ennakkovaroittelut loivat suuret odotukset jostain ”rajusta”, enemmän kuin surullisesta dokumentaatiosta.

Noh, taide on ihanaa. Tein itseni onnelliseksi (ja vähän köyhemmäksi) ostamalla jo kauan himoitsevani Museokortin, jota aion ulkoiluttaa vuoden ajan mahdollisimman paljon. Kiinnostaako raportit museoista tai näyttelyistä? Kirjoitan kyllä varmaan vaikka ei kiinnostaisikaan, jotta muistan itse mitä olen nähnyt. Tämä oli hyvin sijoitetut 69 euroa, tunnen sen luissani jo nyt. Sen jälkeen kävin muuten syömässä vielä elämäni ensimmäisen pokebowlin Hey Pokessa, jonka Winter Buddha annos paahdettuine kurpitsansiemenineen ja punajuurineen oli aivan naurettavan hyvä elämys. Helsinki, sinä olet ihan okei!

12 kommenttia artikkeliin ”KIASMA JA VÄHÄN VAIVAANNUTTAVA PILVI TAKALA

  1. Pidin kyllä myös Pilvi Takalasta. Pokerinpelaajat oli erilainen ja mukaansatempaava. Outo ja tiivis yhteisö. Museokortti on myös oiva keksintö vaikkakin Helsingissä sille olisi eniten käyttöä.

    Tykkää

    1. Joo, Takala on varmasti päässyt hyvin sukeltamaan yhteisöön sillä käsittääkseni hänen veljensä on siellä aktiivisesti asunut ja osallinen; tarjoaa taiteilijalle herkullista sisäpiiritietoa, toisaalta säilyttäen yhä ulkopuolisuuden. Pitääpä vähän tutustua Helsingin ulkopuoliseen tarjontaan!

      Liked by 1 henkilö

  2. stacysiivonen

    Joo, minä vähän palloilin tuonne menemisen kanssa, sillä luin aika pitkän juttun homojen kohtelusta Neuvostoliitossa, jossa sitten viitattiin tähän näyttelyyn, Miksei näyttelyt voisi olla pysyviä, ei jaksa eikä innostu heti pamahtaa paikalle, pitää kypsytellä aina.
    Kiasmaa kutsuttiin lentokonehangaariksi ja oikeasti tuo Guggenheim-hölmöily vasta johti siihen, että loputkin antoivat anteeksi Kiasmalle sen ulkonäön.
    Pitkällisessä kirjoituksessa kerrotaan, että lesboihin sitten oli erilainen suhtautuminen ja ehkäpä transihmisiin. Minä olen tavannut yhden, joka oli transsukupuolinen Neuvostoliitossa ja hän sanoi, että ne suhtautuivat häneen asiallisesti. Ehkä siis on niin, että nimenomaan homomiehet nyppivät. En tiedä, en ole ikinä ollut homomies.

    Tykkää

    1. Mä en ole marginaalissa eikä tämä mua sinällään henkilökohtaisesti kosketa, joten vaikka se videoteos oli epämiellyttävä (ja rehellisesti sanoen sillä tavalla vaivaannuttava, että ei herännyt ahdistus vaan enemmänkin pohdinta, voisiko asian ilmaista toisin – tässä mukavuudenhaluinen cis-heteronainen märisee…) mutta voin uskoa, että se osuu ytimeen jos on omakohtaista syrjintä/vainokokemusta.
      Ja hauska analyysi Kiasman saamasta armahduksesta!

      Tykkää

  3. Kiasma sopii niin hyvin paikalleen, että sen olemmassa olon jo unohtaa. En ole toviin käynyt siellä näyttelyssä. Amos Rexin näyttelyn näin kuusi kertaa (en nyt ihan vaan itseni takia, mutta kävin vieraiden kanssa). Ei siinä sitten ehtinytkään muuta näkemään koko syksynä.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Rosa Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s