Ennen kuin uskallan kirjoittaa omasta sopeutumisestani, niin voin jo kahden viikon perusteella kertoa että koiramme on unohtanut espanjalaiset juurensa täysin! Noin vuoden vanha Tassu, tuo mäyräkoiran ja monen muun risteytys, on löytänyt sisäisen suomalaisensa. Se jopa tunkee oven alta mukaan löylyihin kun olemme saunassa. Tämä tosin ehkä enemmänkin siksi, ettei se malta olla erossa laumastaan, mutta sen verran sitkeästi hän tahtoo saunaan että epäilen koiran olevan nelijalkainen Sauna-Timo. Saunan lisäksi koira arvostaa suuresti Oltermannia ja päivittäisen vedentarpeensa se tyydyttää rouskuttelemalla jäätä.

Tassu alkoi valmistautua meistä ensimmäisenä muuttoon. Rokotukset sillä oli jo valmiiksi kunnossa, mutta halusimme myös kastroida koiran Espanjassa koska a.) se kuului osana adoptiosopimusta ja b.) siinä missä leikkaaminen Suomessa on useamman satasen, paikallisella eläinlääkäriasemalla homma hoitui 90 eurolla. Sen verran hyvä asiakas olin hoitokoirineni, että ennen lentoa suoritettavan eläinlääkärintarkastuksen ja ekinokokkilääkityksen sain eurolla, ja vielä poskipusut päälle. Arvaattekin, että itkin myös hyvästellessäni tutun eläinlääkäriaseman vaikka siellä touhussa olikin usein pieni puoskaroinnin maku.

Jotta Tassu olisi siis tervetullut Suomeen, sillä piti olla rokotukset kunnossa eli aiemmin viime vuonna kuntoon laitetut rabiekset ja kolmoisrokotteet (joskin tarkastin juuri entisen Eviran, nykyisen Ruokaviraston – en nyt sano näistä nimisekoiluista mitään– sivuilta että vain raivotautirokotteella on väliä), merkintä ja lemmikkieläinpassi sekä 24-120 tuntia ennen lähtöä annettu ekinokokkoosihäätölääkitys. Tämän lisäksi lentoyhtiöt yleensä vaativat myös ennen koiran lastausta, että eläinlääkäri on koiran tarkastanut, todennut terveeksi ja leimannut koiran passin sen kunniaksi. Näin meilläkin toimittiin. Tietenkin hukkasin sen passin vartti ennen lähtöä, mutta hyllyn alta se onneksi lopulta löytyi.

Olen lentänyt koirien kanssa ennenkin, sillä olemme toimineet lentokummeina Suomeen adoptoiduille rescuekoirille. Silloin järjestö yleensä tuo koiran suoraan kentälle, pitää seuraa passintarkastuksessa ja paperitöiden ajan, sekä auttaa koiran lastaamisessa. Me siis kuljetimme koiran kuljetushäkissään passintarkastukseen ja sen kyllä kuuli koko Málagan kenttä ja varmaan vähän kauemmaksikin. Samalla kun tsekkasimme matkatavarat ja saimme boarding passin, koiran passi tarkastettiin ja maksoimme samalla koiran matkan. Lentoyhtiöiden käytännöt vaihtelevat hieman; Finskillä ja SAS:lla koiran paikan voi maksaa kentällä, Norwegianilla varaus tehdään ja maksetaan etukäteen verkon kautta. Itse pidän eniten Norskin systeemistä, sillä siinä ei tarvitse soitella erikseen lentoyhtiöiden legendaarisiin asiakaspalveluihin vaan lemmikkien paikkatilanteen näkee suoraan koneelta. Hinnat ovat kaikilla näillä Málaga-Helsinki-lennoilla olleet 65-90 euroa. Ei mielestäni mikään mahdoton hinta. Kun koira oli maksettu ja sen koppaan oli kiinnitetty matkatavaratarrat, kävimme vielä nopean pissakierroksen kentän ulkopuolella ja sitten häkki läpivalaistiin erityistavarahihnalla, minä tungin koiran sinne takaisin ja toivotin hyvää matkaa.

Jos Suomessa tavarat tulevat kakkostuloaulaan, koira haetaan liukuhihnojen vierestä erillisestä tilasta. Tällä kertaa lähtöä kovaäänisesti protestoinut Tassu oli kuitenkin vaiennut täysin, eikä klo 23 jälkeen ns. vanhalla puolella ollut henkilökuntaa. Niinpä sain aikana etsiä, ihmetellä ja odotella ennen kuin traumatisoitunut koira löytyi lukittuna pimeästä komerosta. Taksimatkalle hän löysi taas äänensä. Noin yleensä voin todeta, että jos lentokummius kiinnostaa niin kyseessä on kyllä mitä vaivattomin tapa tehdä perhe ja koira onnellisiksi, ja esimerkiksi kuuden koiran kokemuksella voin todeta että kertaakaan Suomen päässä ei ole kukaan ollut kiinnostunut siitä, vaikka kuljettaisin maahan lohikäärmettä.

Ja nopeasti koira on suomalaistunut. Tietenkin Tassu on eri asemassa kuin normaalisti Suomeen adoptoidut rescuekoirat, sillä hänellä säilyi sama porukka ympärillään. Ensimmäiseen viikkoon en uskaltanut jättää koiraa yksin kotiin, koska pelkäsin sen taas protestoivan mutta nykyään hän viihtyy hyvin omassa rauhassaan useammankin tunnin. Lunta koira rakastaa ja koirapuistoja sitäkin enemmän. Iloksemme naapurusto on täynnä kivoja koirakavereita, joista moni vieläpä on samanlainen hylkiö kuin meidän hurtta. Yksi espanjatarkin, joka tuli viime vuonna Suomeen melko läheltä meitä. Sen lisäksi Tassu on löytänyt uuden lempiruoan. Ei, se ei ole se Oltermanni, vaan citypupujen papanat. Voi siis sanoa, että koiralla ei toistaiseksi ole ollut mitään ongelmaa asettua Itä-Helsinkiin.